Onneksi saatiin tolkun minsteri

Uusi minsiteri saatiin korjaamaan entisten viherherrain töllöntöitä.
1053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Samaa mieltä

Onneksi en kerennyt räjäytyttämään luonnonkaunista kalliorantaani säpäleiksi saadakseni uppokaivoja - alle viisi kertaa vuodessa tapahtuvan - saunomiseni huuhteluvesiä puhdistamaan kykenevälle jätevesilaitokselle!

Olin jo anonut ÄLY-keskukselta poikkeuslupaakin, aika vanha ja huonokuntopinenkin kun olen, mutteivät uskoneet koko anomustani! Verissäpäin tuli kunnian ja omatuntoni kautta allekirjoittamani anomuspaperit takaisin ja vielä uhittelusaattein, että ellen rakenna, tulle jättisanktioita ja sassiin! Kyä ne älyneidit osaa kurmuuttaa!?

Äänestä

ai se piipittävä ääninen pimatsu?

samaa mieltä,kiva harjoittelupaikka poliitikolle

Äänestä

Keskustan Paulalla oli mahdollisuus ja valtakirja myös selvään lievennykseen salokorvessa, siis vesistöjen ulkopuolella haja-asutusalueella.
Hän ei sitä kuitenkaan halunnut tehdä, siitä alkoi keskustan alamäki - korpivaellus.
Nyt useat puolueet ovat tietoisia jv-asetuksen ongelmista ja haluavat näin vaalien alla kiillottaa maineensa.
3 KAIVOA RIITTÄKööN VESISTÖJEN ULKOPUOLELLA ASEMAKAAVOITTAMATTOMILLA ALUEILLA.

Pienpuhdistamot eivät toimi pakkasella.

Äänestä
  • Siis oikeesti: jos sinulle tulee vesijohtovesi ja sinulla on WC-pönttö, pesukoneet ja pensselit, eikö ole ihan oikein, että huolehdit jätevesistäsi, ennenkuin ne sellaisinaan laskevat vesistöihin?

    Eikö Suomenlahden itäisten perukoiden karmea tilanne ole vuosikymmenien vetkuttelun jäklkeenkään kertonut sinulle yhtään mitään? Eikö sinilevät vesistöissämme huoleta sinua lainkaan? Eikä järjenkäyttö olekaan mielestäsi sallittua?

    Äänestä

  • Ihmettelen jossei? kirjoitti:

    Siis oikeesti: jos sinulle tulee vesijohtovesi ja sinulla on WC-pönttö, pesukoneet ja pensselit, eikö ole ihan oikein, että huolehdit jätevesistäsi, ennenkuin ne sellaisinaan laskevat vesistöihin?

    Toimiiko jätevesilaitos ulkosaariston kalliosaarella, jossa ei ole sähköä, eikä käy lieteautotkaan?

    Äänestä

  • Ihmettelen jossei? kirjoitti:

    Siis oikeesti: jos sinulle tulee vesijohtovesi ja sinulla on WC-pönttö, pesukoneet ja pensselit, eikö ole ihan oikein, että huolehdit jätevesistäsi, ennenkuin ne sellaisinaan laskevat vesistöihin?

    Eikö Suomenlahden itäisten perukoiden karmea tilanne ole vuosikymmenien vetkuttelun jäklkeenkään kertonut sinulle yhtään mitään? Eikö sinilevät vesistöissämme huoleta sinua lainkaan? Eikä järjenkäyttö olekaan mielestäsi sallittua?

    Kolmen sakokaivon omistajana en ole pisaraakaan tiputtanut luontoon tänä kesänä.

    Äänestä

sikaliete haisee.
rantapellolla.
Kolmessa kerroksessa.

Äänestä

Lehtomäki yrittää nyt epätoivoisesti selittää tekemisiään. Olisi voinutkin tehdä enemmän mikäli olisi halunnut. Uudella ministerillä on nyt iskun paikka.

Äänestä
  • Lehtomäkihän on pelkkä kähmijä. Myynyt varmaan itse paskalaitoksia.

    Äänestä

.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Toivossa elävä kirjoitti:

Uusi minsiteri saatiin korjaamaan entisten viherherrain töllöntöitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu