Uusien Hävittäjien rahoitus alkoi

Lapsilisät -8% ja muutakin tulee.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pitäähän meidän nuolla amerikan pyllyä..

Äänestä

Halvin ratkaisu olisi se, että Venäjälle myönnettäisiin raja ja puolustustoimet. Omat olisivat järjestelmässä reservissä, kuten Tsarin vallanaikaan.

Äänestä

Niin, kansa ymmärtää että uhraamalla rahaa puolustukseen pärjäämme kuitenkin paremmin kuin Venäjän osana.

Ihmeellistä mutta totta: kerrankin kansa ymmärtää.

Äänestä

Suomen pitäis alkaa tekemään semmosia dronesseja kun ne Amerikkalaiset nykyään käyttää

muuten pyh jotkut lapsi lisät

Äänestä

Niille uusille hävittäjille tuolee kappalehinnaksi ylläpitokustannuksineen tämän hetken arvion mukaan 650 miljoonaa euroa. Samalla hinnalla saadaan kuitenkin toistasataa pitkän kantaman IT-ohjusta järjestelmineen ja päälle vielä sitäkin edullisempia olalta laukaistavia ohjuksia. F-35 on sitäpaitsi ihan täysi suunnitteluvirhe. Kun se joskus tulee myyntikelpoiseksi sen hinta on noussut useita kymmeniä prosentteja.

On olemassa se toinen vaihtoehto: Jas-hävittäjä Ruotsista. Siinä kaupassa tulisi vastakauppoja vähintäin 120%:n verran hankintaarvoon nähden. JAS olisi sitäpaitsi edullisempi Suomelle. Ja jokainen hankittava kone toisi ainakin 500 miljoonan edestä vastakauppoja kun taas USA myy hävittäjänsä ilman mitään vastakauppoja - Suomen on maksettava ne valuuttatuloilla.

Äänestä
  • Mikojan Gurevitsh MiG-35, siinä kustannustehokkain hävittäjä Suomelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ymmärtävä KANSA kirjoitti:

Lapsilisät -8% ja muutakin tulee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu