Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta. Maailman viisaat tekevät kristillisessä seurakunnassa oman mielensä mukaan. Heidän on korjailtava kaikkea, minkä Jumala tekee. Jumalaa kurjempaa ja erehtyvämpää ei ole maan päällä. Jokainen pyrkii hänen opettajakseen ja johtajakseen.
Tämä sana ei suinkaan merkitse sitä, että Jumala todella salaisi tai tahtoisi salata evankeliumin, sillä käskeehän hän saarnata sitä julkisesti kaikkialla. Mutta hän on valinnut sellaisen saarnan, jota viisaat luonnostaan kammoavat ja joka on heidän omasta syystään heiltä salattu, koska he eivät tahdo ottaa sitä vastaan. Jumala ei voi sietää sellaista epäuskoa ja kiittämättömyyttä, mutta ei hän silti tahdo ketään tukasta vetää. Hän antaa mennä menojaan sen, joka ei tahdo ottaa vastaan hänen evankeliumiaan, vaan pitää itseään Jumalan sanaa viisaampana. Yrittäköön sitten, mitä saa aikaan oman viisautensa varassa. Kuta enemmän nämä silloin seuraavat omaa viisauttaan, sitä kauemmas he loittonevat evankeliumista.
Oma viisautemme jumalallisissa asioissa on juuri se silmä, jonka perkele paratiisissa aukaisi, kun Aadam ja Eevakin perkeleen nimessä järkeilivät. Tämä viisaus on yhä vielä painona niskoillamme.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Luuk. 10:21 - perjantai 3. lokakuuta
Mannaa Jumalan lapsille
Sley
2
<50
Vastaukset
- Onpas asiaa
'Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta. Maailman viisaat tekevät kristillisessä seurakunnassa oman mielensä mukaan. Heidän on korjailtava kaikkea, minkä Jumala tekee. Jumalaa kurjempaa ja erehtyvämpää ei ole maan päällä. Jokainen pyrkii hänen opettajakseen ja johtajakseen.'
- Synninruusuja
Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra.
https://www.youtube.com/watch?v=43Sx1wM3ZEY&list=PL9B5D0FA068800386&index=18
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475465Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612326Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181860Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451761- 171585
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol331513Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5137881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171117Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771088Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2221008