Itä-Ukraina - uusi onnenmaa"

"Donetskin rautatieasemalta saa junalipun vain Krimille. Jotakin lyhyempiä yhteyksiä on lähialueen kyliin, mutta ainoa suora yhteys Krimille. Herää kysymys, luodaanko nyt separatistivaltiolle konkreettista rajaa?

Krim kärsii jo nyt ajoittain energia-, polttoaine-, ruoka- ja vesipulasta. Talven tullen tilanne on entistä akuutimpi. Venäjällä ei ole valtaamalleen Krimin niemimaalle maayhteyttä. Käytännössä kaikki huolto alueelle on toimitettava joko lento- tai vesiteitse.

Venäjän ja Venäjä-mielisten kapinallisten hallussa olevasta Novoasovskin pikkukaupungista Ukrainan puolella on maateitse Krimille matkaa lähes 400 kilometriä. Elokuun lopusta lähtien kapinalliset ovat pyrkineet kohti Novoasovskin kyljessä olevaa Mariupolin satamakaupunkia. Syyskuun alun tulitaukosopimuksesta huolimatta Mariupolia ympäröiviä Ukrainan armeijan tiesulkuja tulitetaan säännöllisesti Novoasovskin suunnalta.

Tiesuluilla olevat Ukrainan armeijan sotilaat kertovat, että kranaattituli kapinallisten puolelta on päivittäistä. Mariupol on ainakin toistaiseksi Ukrainan armeijan hallussa. Viime viikolla haastattelemani paikalliset asukkaat Mariupolissa arvelivat, että kapinalliset ja Venäjä pyrkivät valtaamaan kaupungin uudelleen ja jatkamaan matkaa rannikkoa pitkin aina Krimille saakka.

lll

Maayhteyden luomista Krimille puoltaa myös se, etteivät kapinalliset ole valmiita vaihtamaan Novoasovskin kylän hallintaa Ukrainan armeijan hallitsemaan Donetskin lentokenttään. Lentokenttä on strategisesti tärkeä suurista tuhoista huolimatta. Edes jollakin tavoin käytössä oleva kiitorata lisäisi Venäjä-mielisten kapinallisten ja Venäjän valtaa Donetskin alueeseen. Etenkin, jos niin sanotun Uuden Venäjän raja kulkee Donetskissa.

Viimeisen viikon aikana toistasataa Ukrainan armeijan sotilasta on haavoittunut yksinomaan lentokentän taisteluissa, ja kuolleiden määrä kasvaa päivä päivältä. Lentokenttä sijaitsee käytännössä Donetskin kaupungissa, vain 10 kilometriä hallintokeskuksesta, ja lähin asuinalue alkaa vajaan kilometrin päästä kentältä. Taistelujen jälleen kiihdyttyä, on siviiliuhrienkin määrä noussut päivittäin. Suuri osa kranaatti- ja raketti-iskuissa kuolleista siviileistä on menehtynyt sirpalevammoihin. Osapuolet syyttelevät siviiliuhreista toisiaan, eikä selvyyttä yksittäisten iskujen tekijöistä ole.

Keskiviikkona tulleiden vahvistamattomien lähteiden mukaan Ukrainan hallinto neuvottelisi kapinallisten kanssa aluevaihdoksesta, eli Ukrainan armeija luopuisi lentokentän hallinnasta.

lll

Entä miten Venäjä-mieliset kapinalliset pystyvät laittamaan kampoihin Ukrainan armeijalle? Haastattelemieni kapinallistaistelijoiden mukaan kaikki heidän komentajansa ovat venäläisiä. Tapasin pari venäläistä, itseään komentajaksi kutsuvaa kapinallissotilasta. Myös heidän mukaansa kapinallisten rivejä johtavat venäläiset.

Samoin useat niin kutsutun Donetskin kansantasavallan armeijan sotilaat eli kapinallistaistelijat sanoivat, että heidän aseensa tulevat Venäjältä. Eikä se heidän mukaansa ole mikään salaisuus.

Todennäköisesti Venäjän tukemat kapinalliset saavat resursseja rajan takaa. Muutoin resuinen joukkio tuskin pystyisi vastaamaan Ukrainankaan armeijalle.

Ukrainan armeijan kestäminen jatkuvan tulituksen alla on kysymys erikseen. Vapaaehtoisjärjestöt ja yksittäiset ihmiset käytännössä vaatettavat ja ruokkivat armeijan sekä vapaaehtoispataljoonat. Sotilaiden mukaan aseista alkaa olla pula eikä suojavarusteita eli käytännössä luotiliivejä ja kypäriä ole läheskään kaikille.

Resuarmeija vastaan resuarmeija, mutta toisella osapuolella takanaan ydinasevallan tuki.

[email protected]"
363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

armeijaa siinä tappelee keskenään.
Mistä?

Äänestä
  • Itä-Ukrainan luonnonvarojen ja aseteollisuuden hallinta.
    Kiovan hallitus ei halua niistä luopua ja itsenäinen Itä-Ukraina olisi täysin Venäjän taskussa.

    Äänestä

  • Olisiko syynä kirjoitti:

    Itä-Ukrainan luonnonvarojen ja aseteollisuuden hallinta.
    Kiovan hallitus ei halua niistä luopua ja itsenäinen Itä-Ukraina olisi täysin Venäjän taskussa.

    olla, että kapinallisille jäi Itä-Ukrainastakin vain kahtia jakautunut kolkka. Se ei ole elinkelpoinen. Paitsi tietenkin liittämällä Venäjään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eikö vain?? kirjoitti:

"Donetskin rautatieasemalta saa junalipun vain Krimille. Jotakin lyhyempiä yhteyksiä on lähialueen kyliin, mutta ainoa suora yhteys Krimille. Herää kysymys, luodaanko nyt separatistivaltiolle konkreettista rajaa?

Krim kärsii jo nyt ajoittain energia-, polttoaine-, ruoka- ja vesipulasta. Talven tullen tilanne on entistä akuutimpi. Venäjällä ei ole valtaamalleen Krimin niemimaalle maayhteyttä. Käytännössä kaikki huolto alueelle on toimitettava joko lento- tai vesiteitse.

Venäjän ja Venäjä-mielisten kapinallisten hallussa olevasta Novoasovskin pikkukaupungista Ukrainan puolella on maateitse Krimille matkaa lähes 400 kilometriä. Elokuun lopusta lähtien kapinalliset ovat pyrkineet kohti Novoasovskin kyljessä olevaa Mariupolin satamakaupunkia. Syyskuun alun tulitaukosopimuksesta huolimatta Mariupolia ympäröiviä Ukrainan armeijan tiesulkuja tulitetaan säännöllisesti Novoasovskin suunnalta.

Tiesuluilla olevat Ukrainan armeijan sotilaat kertovat, että kranaattituli kapinallisten puolelta on päivittäistä. Mariupol on ainakin toistaiseksi Ukrainan armeijan hallussa. Viime viikolla haastattelemani paikalliset asukkaat Mariupolissa arvelivat, että kapinalliset ja Venäjä pyrkivät valtaamaan kaupungin uudelleen ja jatkamaan matkaa rannikkoa pitkin aina Krimille saakka.

lll

Maayhteyden luomista Krimille puoltaa myös se, etteivät kapinalliset ole valmiita vaihtamaan Novoasovskin kylän hallintaa Ukrainan armeijan hallitsemaan Donetskin lentokenttään. Lentokenttä on strategisesti tärkeä suurista tuhoista huolimatta. Edes jollakin tavoin käytössä oleva kiitorata lisäisi Venäjä-mielisten kapinallisten ja Venäjän valtaa Donetskin alueeseen. Etenkin, jos niin sanotun Uuden Venäjän raja kulkee Donetskissa.

Viimeisen viikon aikana toistasataa Ukrainan armeijan sotilasta on haavoittunut yksinomaan lentokentän taisteluissa, ja kuolleiden määrä kasvaa päivä päivältä. Lentokenttä sijaitsee käytännössä Donetskin kaupungissa, vain 10 kilometriä hallintokeskuksesta, ja lähin asuinalue alkaa vajaan kilometrin päästä kentältä. Taistelujen jälleen kiihdyttyä, on siviiliuhrienkin määrä noussut päivittäin. Suuri osa kranaatti- ja raketti-iskuissa kuolleista siviileistä on menehtynyt sirpalevammoihin. Osapuolet syyttelevät siviiliuhreista toisiaan, eikä selvyyttä yksittäisten iskujen tekijöistä ole.

Keskiviikkona tulleiden vahvistamattomien lähteiden mukaan Ukrainan hallinto neuvottelisi kapinallisten kanssa aluevaihdoksesta, eli Ukrainan armeija luopuisi lentokentän hallinnasta.

lll

Entä miten Venäjä-mieliset kapinalliset pystyvät laittamaan kampoihin Ukrainan armeijalle? Haastattelemieni kapinallistaistelijoiden mukaan kaikki heidän komentajansa ovat venäläisiä. Tapasin pari venäläistä, itseään komentajaksi kutsuvaa kapinallissotilasta. Myös heidän mukaansa kapinallisten rivejä johtavat venäläiset.

Samoin useat niin kutsutun Donetskin kansantasavallan armeijan sotilaat eli kapinallistaistelijat sanoivat, että heidän aseensa tulevat Venäjältä. Eikä se heidän mukaansa ole mikään salaisuus.

Todennäköisesti Venäjän tukemat kapinalliset saavat resursseja rajan takaa. Muutoin resuinen joukkio tuskin pystyisi vastaamaan Ukrainankaan armeijalle.

Ukrainan armeijan kestäminen jatkuvan tulituksen alla on kysymys erikseen. Vapaaehtoisjärjestöt ja yksittäiset ihmiset käytännössä vaatettavat ja ruokkivat armeijan sekä vapaaehtoispataljoonat. Sotilaiden mukaan aseista alkaa olla pula eikä suojavarusteita eli käytännössä luotiliivejä ja kypäriä ole läheskään kaikille.

Resuarmeija vastaan resuarmeija, mutta toisella osapuolella takanaan ydinasevallan tuki.

[email protected]"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu