Viljami Vuolteen profetioita

Viljami Vuolteen profetioita

Vuolteen Viljami eli Viljami Raudaskoski asui aikoinaan Nivalan Vuolteenperällä ja oli ammatiltaan kyläseppä. Tässä Viljami Vuolteen 1930-luvulla, siis ennen viime sotia, saamia profetioita, joista suurin osa on jo toteutunut, mutta joista osa odottaa vielä toteutumistaan, kuten Kolmas maailmansota.

Ennusti Talvisodan tulon ja ilmoitti sen kestoksi noin sata päivää.
Ennusti välirauhan.
Ennusti pitkän sodan (Jatkosota), joka päättyy vasta, kun Tornioon tehdään maihinnousu (Lapin sota).
Ennusti ennennäkemättömän jälleenrakennuskauden ja maallisen vaurastumisen.
Ennusti Suomen alasajon, joka tapahtuu kohta kun politiikan johto siirtyy nuorille miehille, jotka eivät ole sotaa kokeneet.
Ennusti, että ennen kuin Toisen maailmasodan kokenut sukupolvi on kokonaan poistunut keskuudestamme, he kokevat vielä Kolmannen maailmansodan.
Ennusti, että Kolmas maailmansota alkaa Lähi-idästä.
Ennusti, että siinä käytetään ennen tuntematonta asetta (ydinase), jonka tuhovoima on erittäin suuri.
Ennusti, että Kolmannessa maailmansodassa ei varsinaisesti ole voittajia. Englannin hävitys on niin suuri, että se ikään kuin uppoaa mereen. Sen sijaan Venäjän valta kasvaa entisestään.
Ennusti, että sodan loppu on lähellä vasta, kun Suomen rannikolla Porin lähistöllä tehdään maihinnousu.
Ennusti, että sodan jälkeen ihmiskunnassa alkaa uudenlainen ajanjakso.

Lähde: http://www.opsti.net/ledare.htm

25

6090

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hmmm.

      Toisessa maailmansodassa käytettiin ydinasetta, joten se ei ole ennen tuntematon. Mutta on kyllä silloin tuntemattomia aseita, kuten kyberaseet; ihmisten säteilytys. Ja kas tässä käydään näkymätöntä sotaa. On myös haarpit ja kenties vielä jotakin muuta, mistä emme tiedä.

    • Mikä on meidän uskovien haaste näiden varoitusten edessä?

      Meidät on kutsuttu rukoilemaan, rukoilemaan, rukoilemaan. Meidät on kutsuttu muuttamaan kansojen kohtaloita, meidän on tarkoitus mennä väliin, kun kansoja uhkaa tuho ja kärsimys. Meidän on tarkoitus astua Jumalan eteen ja pyytää armoa ja anteeksiantoa.

      Luuk 13:
      6 Ja hän puhui tämän vertauksen: "Eräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhassaan; ja hän tuli etsimään hedelmää siitä, mutta ei löytänyt.
      7 Niin hän sanoi viinitarhurille: 'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois; mitä varten se vielä maata laihduttaa?'
      8 Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi; sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä.
      9 Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää; mutta jos ei, niin hakkaa se pois'."

      Meidän tehtävämme on julistaa evankeliumia ja saada aikaan sydämen maaperän muokkaantumista kelvolliseksi ottamaan vastaan evankeliumin sana. Edeltä ei ole kansojen kohtaloita määrätty, meidän tehtävämme on vaikuttaa niin, että Jumalan tahto tapahtuisi enemmän kansojen kohdalla. Jumala haluaa tehdä hyvää, jos vain on nöyryyttä parannuksen tekoon ja muutokseen.

      Mitä useampia varoituksia Jumalan Pyhä Henki antaa profetioissa, sitä ahkerammin meidän tulisi olla rukouksessa ja evankeliumin työssä.

    • Vanha nimi

      Viljami lienee ollut aikoinaan suosittu etunimi, sillä minulla on toisen Viljamin, Viljami Jokisen kirja -Näky, luettavana. Jostakin syystä en ole päässyt alkua pdemmälle asiassa. Taivaaseen jäi näkyineen kun viimeksi luin kirjaa. Kertoi uskomattomien paikasta tarkasti, samoin siitä, että tapasi oppaansa kanssa myös pastoreita pahassa paikasa. juttelikin heidän kanssaan.

      • KTS (Ei kirj.)

        Viljami Jokisen kirjassa Näky myös pelastutaan helvetistä kun oikein rukoillaan.


      • Tuom.

        Minullakin on tuo Jokisen kirja näin sivusta huomaten. Siinä mainitaan myös uuden planeetan salaisuuksista!. Ja että muilla taivaankappaleilla olisi elämää. (Jokinen 1979, 83).
        Ovat olleet yhteydessä vainajahenkiin "...olematta silti spiritistejä" (Jokinen 1979,25)
        Vaikuttaa Raamatun ulkopuoliselta tekstiltä henkioppaineen. Vrt. V Moos.18:11,12 Joka lukee loitsuja ja kyselee vainaja-ja tietäjähengiltä... joka sen kaltaista tekee, on kauhistus Herralle.


      • Hyvä tietää,kiitos
        Tuom. kirjoitti:

        Minullakin on tuo Jokisen kirja näin sivusta huomaten. Siinä mainitaan myös uuden planeetan salaisuuksista!. Ja että muilla taivaankappaleilla olisi elämää. (Jokinen 1979, 83).
        Ovat olleet yhteydessä vainajahenkiin "...olematta silti spiritistejä" (Jokinen 1979,25)
        Vaikuttaa Raamatun ulkopuoliselta tekstiltä henkioppaineen. Vrt. V Moos.18:11,12 Joka lukee loitsuja ja kyselee vainaja-ja tietäjähengiltä... joka sen kaltaista tekee, on kauhistus Herralle.

        Senköhän takia en pääse alkua pidemmälle. En voi lukea yksinkertaisesti. Pitänee palauttaa kirja ystävälle takaisin.
        Ennen virallista uskoontuloani jehovat jättivät ovelta vihkosiaan. Ihmettelin kun en pysty lukemaan niitä, vaikka muuten olin kova lukemaan kaikenlaista.


    • AOAOAOAOAOAOAOAO

      Aikoinaan etsin sanomalehteä, jossa väitettiin näitä " Viljami Vuolteen " "profetioita" siteeratun, mutta en löytänyt kyseisestä sanomalehdestä yhtään mitään.

      Jos jollakin lukijalla on konkreettista tietoa missä suomalaisessa sanomlehdessä Vuolteen ns."profetioita" on julki tuotu, niin kerro tietosi muillekin. Pääsisi sitten tarkistamaan alkuperäisestä lähteestä.

    • Nimimerkki "hmmm." kirjoitti: "Toisessa maailmansodassa käytettiin ydinasetta, joten se ei ole ennen tuntematon."

      Et tainnut lukea tarkkaan, että Viljami Vuolle puhui tuntemattomasta suuren tuhovoiman aseesta 1930-luvulla ennen Toista maailmansotaa. Siihen aikaan ydinaseet olivat tuntemattomia.

    • Kun väitetään että tuo ennustus on alunpitäen julkaistu jo ennen talvisotaa sanomalehti Kalevassa niin eikös olisi helppoa kaivaa esiin?

      Kun tuota juttua tonkii googlella niin eipä oikeastaan muuta löydy kuin että ennustus on julkaistu kauan 2. MS:n jälkeen Kalajokilaakso-lehdessä.

      Ja sitten aloituksessa mainittua neljännen käden tietoa.

    • Tässä lisätietoa taustoista. Osmo Pöysti kirjoittaa: "Joku päivä sitten Pentti Heiska kysyi, että tiedänkö mitään Karl Reitsistä. Tietokoneeni muistista löytyi sillä nimellä viisi netistä imuroitua pientä juttua, mutta Narvan metodistien venäjänkielisen printin löysin vasta kotvan aikaa papereita pengottuani. Mutta Vuolteen Viljamista, eli Viljami Raudaskoskesta en ollut kuullutkaan. Viljami asui aikoinaan Nivalan Vuolteenperällä ja oli ammatiltaan kyläseppä. Pentti oli käynyt Viljamin kotikylällä kyselemässä, mitä Viljamin ennustuksista vielä muistettiin ja tavannut Viljamin vanhan isän ja pojanpojan. Heiskan puheesta kirjoitin muistiin avainkohdat."

      Kyseessä on siis sukulaisten tiedot. Voi olla, että alun perin profetiaa on levitetty vain suullisesti, mutta että se on julkaistu myöhemmin, ilmeisesti 1950-luvulla.

    • Jälkiviisastelua

      Kaikki "profetiat", joissa joku asia on osunut kohdalleen, on aina julkaistu tapahtumien jälkeen. Kuten, yllätys yllätys, tämäkin.

      • KTS (Ei kirj.)

        Nimenomaan.
        Onkohan koko henkilö keksitty? Koko "ennustus" on joka tapauksessa kehitelty toisen maailmansodan jälkeen.


      • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Nimenomaan.
        Onkohan koko henkilö keksitty? Koko "ennustus" on joka tapauksessa kehitelty toisen maailmansodan jälkeen.

        Kyllä Nivalassa on Raudaskoski-nimistä sukua. Minulla on siellä sukulaisia, pitääpäs tiedustella...


      • Anonyymi

        Uskovaisille voi työntää mitä paskaa tahansa miten paljon tahansa, kunhan se on heidän oman opinsuuntansa mukaista. Turha niiltä on vaatia pienintäkään kritiikkiä tuollaisten tarinoiden suhteen, sillä kun halu uskoa on kova, niin siinä ei silloin järki paljon paina.
        Piho, kuin monet muutkin kaltaisensa, ovat varsinaisia perkeleen välikäsiä ja vääristelyn levittäjiä. Ovat olleet sitä jo vuosikymmeniä ja elävät niin kaukana piimeyden rajan tuolla puolen ettei sieltä enää paluuta ole.


    • Sanoppas se

      KTS 22.5.2014 15:400 SULJE
      "Onko ihan pakko kaikkeen soopaan kansan suostua.
      Just noin me__ iranilaiset__ on aateltu ameriiikkalaisista !
      Vihon viimen mennee kaaliin tääl Pohjolaskii...:o

    • Ei uskoa

      16:27 Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon
      16:28 - sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan.'
      16:29 Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä.'
      16:30 Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen.'
      16:31 Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.'"

    • Anonyymi

      Kolmas maailman sota ajoittunee 7 vuoden vihan loppuun, kun kolme sammakon kaltaista demoni henkeä lähtee houkuttelemaan kansoja Harmageddonille sotaan.

    • Anonyymi

      Ps.83 sodan aika on jonka jälkeen Israel asuu rauhallisena (1Tess 5:1-3), Googin hyökätessä tapahtuu ylöstempaus koska koko 7v vihanaika on sotaisa (Dan 9: 26-27).

    • Anonyymi

      Siis maailmansodan sukupolvi ei ole kokonaan kadonnut ennen kolmatta,sen voi niinkin nähdä että muutama toisen maailmansodan silloin varhaislapsuuden elänneistä on jäljellä noin 100 vuotiaita jonkin verran.

    • Anonyymi00016

      Täyttä paskaa jälleen kerran, helluntalaisten huuhaa uskoa. Yksikään ennustus ei ole käynyt toteen koska se ennustus pystytään kääntämään ja vääntämään niin että se näyttä toteutuneen.

      • Anonyymi00017

        Aivan! Ei ole riippumattomia, vahvistettuja todisteita paikkansapitävyydestä ja jälkikäteen vahvistetut osumat ovat tyypillinen profetioiden piirre. Nämä perustuvat suullisiin kertomuksiin ja lehtijuttuun post factum. Talvisodan jatkuminen ja Lapin hävitys (Rovaniemi paloi 1944, Torniossa maihinnousu 1944) nähdään tarkkoina osumina, vaikka ne esitettiin sodan alussa.


      • Anonyymi00018
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Aivan! Ei ole riippumattomia, vahvistettuja todisteita paikkansapitävyydestä ja jälkikäteen vahvistetut osumat ovat tyypillinen profetioiden piirre. Nämä perustuvat suullisiin kertomuksiin ja lehtijuttuun post factum. Talvisodan jatkuminen ja Lapin hävitys (Rovaniemi paloi 1944, Torniossa maihinnousu 1944) nähdään tarkkoina osumina, vaikka ne esitettiin sodan alussa.

        Kuten monet profetiat, myös Vuolteen puheet ovat usein vertauskuvallisia ja tulkinnanvaraisia, ja niitä on sovitettu eri aikakausien tapahtumiin jälkikäteen.
        Ne heijastavat vahvasti oman aikansa, erityisesti sota-ajan ja sen jälkeisen jälleenrakennuksen, pelkoja ja toiveita.Vuolteen profetioita on usein päivitetty jälkikäteen vastaamaan kulloistakin maailmantilannetta kuten kylmää sotaa tai nykyistä Ukrainan sotaa.


    • Anonyymi00019

      Nyt olis Israelissa tilanne päällä ja toisen maailman sodan nähneitä hyvin elossa

    • "Ennusti pitkän sodan (Jatkosota), joka päättyy vasta, kun Tornioon tehdään maihinnousu (Lapin sota)."

      Lapin sota ei päättynyt Tornion maihinnousuun vaan kun saksalaiset oli saatu häädettyä pois Lapista pohjoiseen.
      Isoja taisteluita oli Tornionjoen varrella suomen puolella samalla kun ruotsin puolella elettiin normaalia arki elämää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      12
      1540
    2. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1147
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1120
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      950
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      942
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      877
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      114
      868
    10. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    Aihe