OMA ENERGIA PAIKKAISI KESTÄVYYSVAJEEN

Se energialasku on hirveä. Se on samaa suuruusluokkaa kuin pitkän ajan kestävyysvaje. Jos tuontiriippuvuutta saadaan tiputettua, sillä olisi merkittävä taloudellinen merkitys Suomessa, Lund sanoo.
Hänen mukaansa kotimaiseen energiaan panostaminen toisi jopa 50 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä.
Energiakysymys on tärkeä, mutta talouskysymys on jopa vielä tärkeämpi.
Lund muistuttaa, että suomalaisilla on paljon osaamista energiassa. Silti suurin osa suomalaisesta energiasta tulee ulkomailta.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei käy meille..

Äänestä
  • puristaa ?

    Äänestä

Ainut osa, jossa ei ollut kirjoitusvirhettä, oli lainattu osa.

Mielipiteitä ja laskelmia riittää. Turha niitä tänne on copypastata avauksiksi.

Äänestä
  • lähde mainitaan useampaankin kertaan..

    Äänestä

Näissä ehdotuksissa on vain pieni ongelma. Kun tuo kotimainen energia maksaa paljon enemmän kuin ulkomainen, eli teollisuuden kilpailykyky heikkenee (=lisää työttömiä) jos se joutuu itse maksaan ylimäääriset "kotimaisuudet", kuka tämän erotuksen maksaa jos yritykset eivät sitä maksa? valtio velkarahalla?

Äänestä
  • saa maksaakkin enemmän, raha jää kiertämään kotimaahan, voi ynnäillä esim. mitä 50 000 työntekijää maksaa veroja, suoraan ja välillisesti..

    Äänestä

  • Punikkijärkeä, kirjoitti:

    saa maksaakkin enemmän, raha jää kiertämään kotimaahan, voi ynnäillä esim. mitä 50 000 työntekijää maksaa veroja, suoraan ja välillisesti..

    et vastannut kysymykseen

    Jos yritys ostaa nyt vuodessa 10 miljoonalla ulkomaista energiaa, pitääkö jatkossa ostaa sama kotimainen energiamäärä 12 miljoonalla? Jos pitää niin luuletko että yritys jää Suomeen jos Ruotsissa saa saman energian halvemmalla. Vai ottaako valtio lisää lainaa ja maksaa tuon 2 miljoonaan erotuksen?

    Äänestä

  • 4+0 kirjoitti:

    kaikki, pitää panoostaa..

    Ruotasissa sitä' ei saa halvemmalla. Kiinassa ja >Venäjällä sitä saa.

    Kuinlka moni yritys todella muuttaa noihin kiahin pelkästään energian hinnan vuoksi?

    Pääsyy on työntekijöiden palkkaero. 5000-300=4700

    Jos energian hinta olisi tuossa suhteessa saattaisi teollisuus muutta senkin vuoksi.

    Äänestä

Työmaat auki mm vesivoimalle.
Puu kasvaa yli metsissä.
Turvekkin odottaa noukkijaansa, edes vuotuisen kasvun verran alkuun.
niihin kehitystä.

Kaikki kotimaista.
Saadaan hiililaivoille sanoa STOP!

Äänestä
  • Ei sovi meille!

    Äänestä

Kotimainen energia saastuttaa, siirrytään kokonaan luontoystävälliseen kivihiileen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ENERKIALASKU HIRVEÄ kirjoitti:

Se energialasku on hirveä. Se on samaa suuruusluokkaa kuin pitkän ajan kestävyysvaje. Jos tuontiriippuvuutta saadaan tiputettua, sillä olisi merkittävä taloudellinen merkitys Suomessa, Lund sanoo.
Hänen mukaansa kotimaiseen energiaan panostaminen toisi jopa 50 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä.
Energiakysymys on tärkeä, mutta talouskysymys on jopa vielä tärkeämpi.
Lund muistuttaa, että suomalaisilla on paljon osaamista energiassa. Silti suurin osa suomalaisesta energiasta tulee ulkomailta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu