Molemmissa olen oleskellut. Ei USA:ssakaan ole kehumista mutta ehdottomasti parempi kuin Venäjä. Venäjällä kaikki on paskaista ihmiset tylyjä siihen asti kun on saatu vodkapullo tyhjennettyä. Käykää Viipurin torilla. Vodkanhajuiset maatuskat huutelevat törkeyksiä ohikulkijoille. Taloista näkee kyllä monen kilometrin päähän ovatko ne venäläisten rakentamia vai suomalaisilta ryöstettyjä. Venäläisille taloille tyypillistä on se, että ne on rakennettu vinoon ja muutenkin paskasta rakentamisesta johtuen niiden tekninen käyttöikä on ehkä 5 vuotta. Suomalaisten talot ovat pääsääntöisesti pystyssä vielä 70 vuoden jälkeenkin, joskin niistä näkee, ettei mitään kunnossapitotöitä ole tehty sen jälkeen kuin viimeinen suomalainen poistui kaupungista. Venäjää johtaa alimittainen kaappihomo. Armeijakin on surkea Venäjällä.
Venäjä on surkeampi maa kuin USA
Surkea maa
1264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
On taas joku USA TROLLI väsännyt aloituksen. Aloitus herättää yhden kysymyksen ? Me olemme suomalaisia ja aloittajakin esiintyy semmoisen edustajana koska kirjoittaa Suomea. Eikö ennen kaikkea meidän tulisi olla kiinnostuneita kuinka Suomi tässä joukossa sijoittuu ?
Mutta siitähän suomalaiset eivät ole kiinnostuneita...... Muiden arviointi ulkopuolelta katsoen on aina ollut etuoikeutemme, ja jos meillä menee huonosti niin sekin on toisten syy eikä omamme.
Yhden Asian aloittaja unohti syvällisestä vertailustaan, jota nyt kuitenkin pidetään länsimaisen maailman ja sivistyksen peruskivenä. Yleinen julkinen terveydenhuolto, missä se on ja missä se puuttuu ?
Oon känyt kerran Leninradissa Pietari nykyisin, onhan siellä mahtavia taloja myös kuka lie rakentan, suomalaisethan rakentaa/on rakentanu paljon venäjän-suurkaupunkeihin myös. Kostamukseen vaativat parempaa laatua kuin suomessa sinne rakeennetuista kerostaloista, kehuivat että heillä talon pitää kestää vähintään 50v, Kostamus tuli rakennettua -80- luvun alkuun menessä, siitä on nyt jo yli 30v, kohtahan niitäkin pitää alkaa korjaamaan
Muutamavuosisitten me saimaankanavanrakentajat käytiin Viipurissa, onhan se osittain ränsistynyt,ei siitä pääse mihkään, syytä moiseen saa vain arvailla, ehkä ei sen maan päättäjiä kiinnosta suuren-maan lievealueet, kuten Karjalakin on kokonaan sitä.
Pietarin palatsit on suunnitellut Pietari Suuren sinne kutsumat eurooppalaiset arkkitehdit ja rakentaneet isovihan aikaan Suomesta tuodut orjat.
Suomalaiset käyvät edelleen rakentamassa Venäjällä, kun siellä tarvitaan jotain laadukkaampia rakennuksia.
välein Pietarissa ja Los Angelesissa. Ero kuin yöllä ja päivällä.
Voi hyvä Jumala niitä Pietarin esikaupunkeja ja sitä kurjuuden määrää...
No sentään selvisit hengissä niistä esikaupungeista. Losin jengisotien riepottelemiin esikaupunkeihin ei ole valkoisella turistilla asiaa.
juuri Hollywood-elokuvien aikaansaamaa kuvitelmaa, jonka passittomat hapsuviikset uskovat tietysti helposti.
Michael Moore käpsi kameraryhmän kanssa Comptonissa ja ihmetteli, miksi paikalla on niin huono maine.
Samaa ihmettelivät Comptonilaiset...
Jäi miellen kun kävin silloin - 80- luvulla että on laaja kaupunkin, sai tunnin melkein ajaa linjurilla laidasta laitaan, ja oli todella laidoilla aikä rähjäisen-näköistä, teolisuus rakennuksia, sanoisko röttelöitä.
Jotain kertoo venäläisestä mielenlaadusta, kun suomalaisten sinne rakentamien talojen pitäisi kestää yli puoli vuosisataa ilman mitään huoltoa ja korjausta.
Kimi Räikkönen on rikkampi kuin Jakomäessä asuva sekatyömies Enska. Tämä on yhtä merkittävä huomio kuin sinun aloituksesi sisältö.
Tuo merkittävä huomiosi eli liity mitenkään Venäjään, joka on keskustelun aiheena.