Stubbeli odottaa hampaat välkähdellen ja twiittuillen vaaleja, talouden kriisinhallinnan ollessa halvautunut...
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7128328.html
Eduskunnasta pois jättäytyvä vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara roimii sunnuntaina julkaistussa blogissaan suomalaista päätöksentekojärjestelmää kovin sanoin.
Hänen mukaansa Suomessa ei osata enää tehdä päätöksiä, vaikka erityisesti nykyinen taloustilanne niitä vaatisi.
– Päätöksiä odoteltaessa vaikeudet ovat kasautuneet ja ongelmat kroonistuneet. Olemme hukanneet aikaa ja hukkaamme nuoria ikäluokkia, kansanedustaja kirjoittaa.
Soininvaara toteaa, että kansassa ei ole vikaa, sillä suomalaiset hyväksyvät vaikeatkin ratkaisut, jos ne koetaan reiluiksi ja niiden tarpeellisuus ymmärretään. Poliitikot sen sijaan pelkäävät hänen mukaansa liikaa kansalaisten tuomiota ja tekevät vesitettyjä päätöksiä.
Hänen mielestään politiikan pelisäännöissä on jotain pielessä. Työmarkkinajärjestöjä Soininvaara moittii neliraajajarruttajiksi, joiden ajattelu on vanhakantaista.
Ylipäätän satavuotiaat demokraattiset instituutiomme pitäisi Soininvaaran mukaan siirtää nykyaikaan.
– Jotta demokratia alkaisi toimi tuloksellisesti, poliitikkojen on alettava päättää oikeista asioista nykyaikaisia menetelmiä käyttäen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.