Hengenahdistus ja vinkuminen, apua?

Huolissaan

En jaksa nyt kovin pitkästi selittää asiaa, mutta tosiaan torstaina alkoi hengenahdistus ja vinkuminen juoksemisen jälkeen ja ei ole vieläkään helpottanut. Lääkärissä kävin, kuunteli keuhkot ja muuta eikä kuulemma mitään kuulunut mitään poikkeavaa. Sain diagnoosin jostakin kurkunpääntulehduksesta, joka ei kuitenkaan vastaa oireitani kovin hyvin. Hengenahdistus on sellaista, että tuntuu kuin joku seisoisi rintakehän päällä, ettei keuhkot täyty kunnolla, ei vaan saa happea. Vinkuminen kuuluu sisäänhengityksessä ja välillä myös uloshengityksessä. Tuntuu että hengästyn jo kävelemisestä.

Tänään sain yskäkohtauksen, jonka jälkeen keuhkoista alkoi selkeästi kuulua vinkumista ja rohinaa, hiljeni kuitenkin taas uudelleen.
Kuumetta ei ole, muutenkin olen kunnossa edellä mainittuja oireita lukuunottamatta. Aiemmin ei ole diagnosoitu mitään hengityssairauksia tmv.

Lisäkysymyksiä saa ja pitääkin esittää!

5

648

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vinkuu

      Itse olen sairastunut koneellisen tuuletuksen aiheuttamasta sisäilmasta. Vuosien kuluessa pikkuhiljaa aivankuin huomaamatta altistuin. Sitten tuli keuhkojen vastustuskyvyllä stoppi ja aloin juuri tuollaista vinkumista ja hengästymistä. Öisin oli paniikinomaisia kohtauksia. Rasituksessa jossa joutui vähänkin hengästymään, seuraus oli kovat rytmihäiriöt ja voimattomuus.

      Huomasin oireiden johtuvan sisäilmasta, kun työssä jouduin oleskelemaan uusissa tiloissa, jolloin elimistä alkoi olla aika stoppi vähäisenkin rasituksen jälkeen, hengästyi todella helposti. Sitten alkoi tulla tunne, että ei saa happea vaan täytyi laittaa aina ikkuna auki niin se helpotti.

      Nyt olen ollut poissa puoli vuotta noista tiloista, ja olo on ihanan helpottunut ja virkeä, hengästyminen ei enää saa aikaiseksi rytmihäiriöitä eikä huimausta. Valtava yskä on ollut ja limaa tullut, mutta se on elimistön puhdistumisen merkki. Jos menen käymään vähänkin pitemmäksi aikaa entisissä työtiloissa on välittömästi seurauksena äänen käheytyminen, öinen yskä ja aamut heräämisen jälkeen ovat aika tokkuraisia ja huippaavia. Hengitys vinkuu ja uloshengitys on heikkoa. Oireet tulevat myös missä tahansa muualla home tai sisäilmaongelmaisessa huoneistossa.

      Kerroin tämän kokemukseni jos siitä olisi vinkkiä sinulle tai muille lukijoille.

      • luonnonmukainen

        Myöskin "uniapnea",yöllisen kuorsaamisen aiheuttama hengitys-katkot.joka on kuin juoksisi maratoonin joka yö.Erittäin vaarallinen monelle,ja jatkuva väsymys päivittäin pilaa elämänlaadun.Tarvitset ammattimaista apua eikä pelkästään jonkun "hevoslääkärin luulosairauksien sepustuksia".Raskas tunne rinnassa saattaa olla sydämestä johtuva,ja se viittaa sydän-infarttiin.Hae apu kiireesti.


    • ensiapua

      Itselleni kuulostaa jonkinlaiselle keuhkotulehdukselle tai suht oireettomalle keuhkoputken tulehdukselle. Mainitsemasi kurkunpääntulehdus, voi hyvin olla että sinulla olisikin se ja se olisi nyt vielä levinnyt keuhkoihin?

      Tämäkin osui silmään, en tosin lukenut sitä kokonaan:
      http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00816

      Itse menisin oitis uudelleen lääkäriin ja vaatisin, että lääkäri kuuntelee kaikki oireeni ja syljestäni otettaisiin näyte, mikä tutkittaisiin. Kokeile jos saisit myös hengitettävää lääkettä mahdollisten pillereiden lisäksi. Älä rasita itseäsi ja pidä huoli siitä että pysyt lämpimänä.

    • Huolissaan

      Kiitos vastauksistanne, taidan mennä heti huomenna lääkäriin. Kävin tänään kävelemässä rauhallisesti ulkoilmassa, kun uskoin sen auttavan, mutta pahensi vain tilannetta. Hengästytti hirveesti, yskin kirkasta limaa, keuhkoissakin oli sellanen ahdistava tunne. Muutamia minuutteja sen jälkeen kun pääsin takaisin kotiin alkoi vinkua hengitys. :(

      Olisiko muilla vielä jotain ideaa mitä tämä mahtaisi olla? Ja jos menen lääkäriin niin mitä kannattaa pyytää tutkimaan?

    • luontaisparannus

      Lopeta se turha juokseminen,ja vaihda se kävelyyn.Kroppasi taitaa kertoa sinulle jotakin,mitä ei pitäisi tehdä.Henkitorvi tulehtuu helposti likaisesta ilmasta taikka pienen viruksen päästessä itämään sinne.Ruokavaliokin on otettava huomioon,olet voinut myrkyttää itsesi säilytysaineilla.Maantieliikenteessä juokseminen on parasta vaikeuksien hakemista.Sydämen vajaa-toimintakin on otettava selville.Alkohooli-höyryt myöskin tuottavat limaa keuhkoihin,sekä "bronchial" ilmaputkeen.Kosteat löylyt saattavat auttaa irroittamaan limaa,mutta jos se onkin virus,niin se on ensin saatava selville.
      PS.laskuni seuraa postitse ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      65
      17073
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      41
      4814
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      300
      2728
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      144
      2016
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      132
      1597
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      398
      1534
    7. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      17
      1507
    8. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      23
      1348
    9. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1303
    10. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      11
      1223
    Aihe