Valtakunnan päälehden mukaan pääkaupunkiseudulle muuttaa vuosittain lähes 20 000 ihmistä ja maailmalla esiintyvän pakolaisongelman vuoksi muuttoliike on myös jatkossa varmaa.
On tietysti positiivista ajatella siitä näkökulmasta, että mainittu muuttoliike suuntautuu nimenomaan pääkaupunkiseudulle, koska siitä aiheutuvat sosiaaliset- ja taloudelliset ongelmat voidaan hoitaa keskitetysti.
Toisaalta kantasuomalaisten muutto pois pääkaupunkiseudulta on vilkastunut huomattavasti.
Tänne sitä vain lopulta halutaan, Kepulandian rauhaan ja ihanuuteen. Tyhmiäkö he ovat? Eivät ehkä ole! Pääkaupunkiseudun ahtaat, tunkkaiset ja kalliit asunnot ovat lähinnä nukkumislähiöitä, joita ei voi verrata millään tavoin laadukkaaseen asumiseen miellyttävässä ympäristössä.
Kenties järkisyyt sanoo ettei ole mielekästä laittaa koko elämän työnsä ansioita pieneen murjuun metropolissa, kun samalla rahalla saa hulppean asunnon vieläpä fiksujen ihmisten asuinympäristössä ilman sosiaalisia haittoja.
Palaan otsikkoni kysymykseen ”ovatko pääkaupunkiseutulaiset tyhmiä”? Vastaukseni siihen on myöntävä. Mutta tyhmiä eivät ole sieltä pääkaupunkiseudulta tänne muuttavat emmekä me, jotka emme muuta täältä sinne sosiaalisten ongelmien ihanuuteen. Tyhmiä ilmeisesti ovat siellä pääkaupunkiseudulla ne, jotka yhä demareita kannattavat, vaikka siellä iät ajat valtaa pitänyt sdp ei ole saanut asuntopolitiikka edes välttävälle tasolle, eikä köyhän pääkaupunkiseutulaisen elinpiiriä yhtään paremmiksi suurista lupauksista huolimatta. Näyttää siltä, että tänne sieltä yhä enemmän halutaan palata, kepun kotoisalle maaperälle oikeitten ihmisten pariin.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyllä Harmaja Pantteri puhuu nyt poikkeuksellisen viisaasti.
Harmaja pantteri joutuu pakenemaan aina välillä aurinkorannikoille sieltä pääkaupunkiseudun ahdingosta.
Ja sitten kun se laskeutuu lentokoneesta helsinki-vantaalla niin rusketusraita on alushousun takasaumassa!
Kovasti ihmetyttää tuo HV:ni poukkoilu. Välillä hän kiroaa kaikki kepulireppanat alimpaan helvettiin. Tänään hän taas ylistää maalaiselämän ihanuutta, kuten tässäkin aloituksessa.
Ei taida kovin vakaalla pohjalla Veljeni olla?
Mistäpä luulet tietäväsi tilanteen noin olevan? Minä en ole omaisuuksillani täällä koskaan elvistellyt, mutta kun otit asian esille, voin kertoa, että kyllä niitä sijoituksia minullakin on muutama satatonnia. Minulla ihan oikeasti, sinulla tuskin.
Rautavaaralla syntyneestä tolliskoska tulee aito stadin kundi puolen sorbus-pullon jälkeen. Ei siinä perähikiän patu enää muista maalaisia juuriaan.
Kun on syntynyt iso päisenä karjakon äpäränä korvessa niin stadin kundihan se semmonen on.....;)
Paloheinän murjussa tyhmyys tiivistyy.
Teillä maalaisilla on isot päät. Se mikä teillä siellä korvien välissä hölskyy ei ole vettä, vaan kiljua.
Sorbus on hyvä juoma MunakarvaVeljeni suuhun.
Onkohan mies seonnut lopullisesti? Kaikki merkit viittaa siihen, kun mielipiteet muuttuu hetkessä ylös alasin.
Sekaisin tuo MunakarvaVeljeni on kuin termiitti puujojossa, majurilla ja ossilla ryyditettynä.
He ovat elättäjiäsi kaikkien virallisten tilastojen mukaan. Sinä saat heiltä tietyn summan jotta pysyt hengissä siellä Öllilässä, Ilmajoella, Lokalahdella ja röönroosis.