Neuvontaosastolle menee

Lue Merja Merraksen samanniminen kirja. Sieltä saat hyvin kattavan vastauksen. Kaikki sen kirjan sisältö kuuluu ortodoksiseen yleissivistykseen.

vaikkakin voi olla vaikeaa vastata lyhyesti.

Uskontunnustuksessa tunnustamme uskomme: Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen sekä apostoliseen ja katoliseen kirkkoon ja vielä tulevan maailman elämään.

Lienee niin, että kun on ns. ortodoksinen elämäntapa se lähtee liikkeelle uskostamme. Eli käytännössä elämäntavan tulisi olla sellainen, joka huomioi kyseisen tunnustuksen. Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä?

Mielelläni en ekana vastaisi siihen jonkin kirjan kautta, koska siellä saatetaan antaa suoria vastauksia eettisiin ongelmiin ja joskus ne olisi parempi itse löytää, ettei uskon käytännön tulkinnasta tulisi lainoppinutta.

Mutta liikkeelle voi lähteä siitä, että tunnustaessamme Isän, tunnustamme myös mitä Isä Jumala on tehnyt, siis luonut maailman. Samoin tunnustamme, mikä on suhteemme Isään: elämme Hänestä erossa koska olemme langenneita. Siksi perus elämänasenteemme tulisi suuntautua siihen, että haluamme palata takaisin Jumalan luo, Hänen yhteyteensä.

Tunnustaessamme Pojan, Tunnustamme myös, että Hän on uhrannut itsensä koko maailman elämän edestä. Tunnustamme, että tie Jumalan yhteyteen käy Hänen Poikansa kautta: "Minä olen tie totuus ja elämä". Siksi elämäntapamme tulisi olla sen mukainen mitä lupaamme kasteessa ja mirhavoitelussa. Lupaamme ottaa ristimme, hyljätä itsemme, so. omat ylimenevät pyyteemme, ja seurata Kristusta. Eli noudattaa hänen opetustaan.

Tunnustaessamme Hengen, tunnustamme myös, että Pyhä Henki on kaiken elämän antaja. ilman Pyhää Henkeä elämme valhe-elämää. USkomme, että Pyhä Henki on kaiken hyvän lähde, ja että vain Hengen avulla voimme pyhittyä ja pyhittää. Hengen puolestaan saamme ja Henki toimii kirkon sakramenteissa ja toimituksissa.

Tunnustamme myös uskomme kirkkoon, joka on Kristuksen maanpäällinen ruumis. Siksi sidomme elämämme kirkon toimintaan. Osallistumme sakramentteihin, kokoonnumme yhteiseen rukoukseen ja kokoonnumme kuuntelemaan Kristuksen ja kirkon opetusta saadaksemme opastusta omaan elämäntapaamme, elämämme ravinnoksi.

Uskomme myös, että Kristus toisen tulemisensa aikana arvioi meidän elämämme ja antaa meille joko hyvän tai huonon vastauksen, sen mukaan miten olemme toimineet. Uskomme, joka tarkoittaa myös luottamusta ja sitoutumista, ohjaa meitä siihen luottamukseen, että kirkon kautta ja sen opetusta seuraamalla meillä on mahdollisuus pelastua, koska kirkon sakramenttien yhteydessä saamme jo tässä ajassa salaisesti maistaa tulevan maailman elämää. Siksi uskomme on myös sitoutumista kirkon elämään.

Eräs aikamme ortodoksiteologi Christos Yannaras on kirjoittanut hienon kirjan Freedom of Morality. Kirjan perusidea on lyhyesti ehkä siinä, että kristillinen elämäntapa on vapautta moraalista, sillä ulkonainen moraali on aina jotakuta vastaan ja toisen puolesta ja jättää huomiotta tulevan maailman elämän eli elämän eskatologisen ulottuvuuden. Vain seuraamalla Kristusta ja elämällä Kirkon ja Pyhän Hengen yhteydessä saatamme pyhittyä ja kasvaa todellä pyhyydessä Jumalan so persoonallisen rakkauden ja hyvyyden yhteyteen, emme muuten.

Tästä kaikesta ymmärtääkseni kumpuaa ortodoksinen elämäntapa. Toki meillä on hienoja kirjoja, jotka selittävät tätä asiaa kohta kohdalta ja tapauskohtaisesti: esim. kuinka suhtautua abortiin, geenimanipulaatioon, vapaamuurariuteen jne, mutta tärkeintä on aina muistaa elämäntapamme tausta siis oma uskomme, ettemme lankea ulkonaisen moraalin noudattajiksi, sillä se yksistään ei johda pelastukseen.

Kirkko laki eli niin sanotut kanonit, joissa määritellään eri rikkeistä tulevat parannusharjoitukset tai terveen opin rajat, välittävät sen kehyksen, jossa elämämme kulkee vielä turvallisilla vesillä ja on niinsanottua kristillistä elämää. Mutta näitä määräyksiä emme saa sokeasti noudattaa ja toisaalta emme niitä saa myöskään hylätä, kuten nykyisin usein tehdään. Moraaliohjeet ovatkin usein näiden 300-700 lukujen aikana kirjoitettujen kanonien tulkintaa ja sovellusta nykypäivän ongelmiin.

Anteeksi, että rohkenen näin laajaan kysymykseen vastata, ja vielä näin pitkästi. En tiedä oliko se yleistajuinen ja selvisikö siitä, mitä on ortodoksinen elämäntapa. Lähtökohtia yritin tuoda esille. Kysymys ei ole missään nimessä tyhmä. Tämä kysymys meidän tulisi käydä läpi joka ilta mielessämme, että voisimme arvioida oliko päivämme oman sitoumuksemme mukainen. Vain sellainen itsekritiikki ohjaa meitä todelliseen kilvoitteluun.

Tällaisten keskustelupalstojen ongelma on ehkä siinä, että keskustellessa monenlaisista asioista ja kysymyksistä saatamme unohtaa sen, että todellinen kristillisyys ei pääty periaatteisiin ja opillisiin kysymyksiin, vaan on nimenomaan elävää elämää Kristuksessa. Jos pohtiessamme päivän polttavia keskustelunaiheita unohdamme tämän unohdamme oman elämäntapamme, ja tuudittaudumme tietämykselliseen erinomaisuuteemme ja kuljemme vain kauemmaksi siitä, mitä on todellinen ortodoksisuus: rukousta, kilvoittelua ja askeesia.