Telkussa tuli pätkä menneiltä vuosikymmeniltä

jossa ylioppilaat juhlivat koulujen päätöstä,tai sellaista. Ja suomalaiset juhlivat Kaivopuistossa, kun taas surut juhlivat Kaisaniemessä.

ELI SAMASSA EI VOINUT JUHLIA, ja varmasti juuri hur.rit eivät sitä halunneet.

Kyllä ne on vaan niin epäsuomalaisia
2099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ne on kaksnaamasia. En ole käyttänyt vuosiin svedu pankkeja tai ostanut närpiöläisiä vetisiä tomaatteja.

Äänestä
  • "Ne on kaksnaamasia. En ole käyttänyt vuosiin svedu pankkeja tai ostanut närpiöläisiä vetisiä tomaatteja. "

    Minä taas olen kyänyt sekä kaivarissa että kaisussa. Olen käyttänyt sekä Aktiaa että Kansallis-Osake-Pankkia, kuten myös Postipankkia ja Tenala Sparbank. Syön sekä Närpiön tomaattia että Lapin puikulaa.

    Olen siis nettifennoa huomattavasti suomalaisempi, eikä minun edes tarvitsee pönkittää itseäni muita panettelemalla. Riittää kuin olen vain mikä olen ja elän kuten elän. Olen suomalainen.

    Äänestä

  • olen suomalainen kirjoitti:

    "Ne on kaksnaamasia. En ole käyttänyt vuosiin svedu pankkeja tai ostanut närpiöläisiä vetisiä tomaatteja. "

    Minä taas olen kyänyt sekä kaivarissa että kaisussa. Olen käyttänyt sekä Aktiaa että Kansallis-Osake-Pankkia, kuten myös Postipankkia ja Tenala Sparbank. Syön sekä Närpiön tomaattia että Lapin puikulaa.

    Olen siis nettifennoa huomattavasti suomalaisempi, eikä minun edes tarvitsee pönkittää itseäni muita panettelemalla. Riittää kuin olen vain mikä olen ja elän kuten elän. Olen suomalainen.

    Ruotsalainen kaveraa, mutta heti kun selkä kääntyy iskee kovempaa kuin ryssä.

    Äänestä

Toisaalta jakautuminen sopii varmasti hyvin myös suomalaisille.

Kuka nyt haluaisi juhlia itseään kohtaan ylimielisen kanssa!?

Äänestä
  • Varmaan näinkin, mutta aivan kuin kaksi eri kansaa olisi kyseessä.

    Äänestä

  • kertoo kaiken kirjoitti:

    Varmaan näinkin, mutta aivan kuin kaksi eri kansaa olisi kyseessä.

    Näinhän onkin. Surut haluavat olla "suomenmaalaisia" ja suomenkieliset "suomalaisia".

    Äänestä

  • 95-5 kirjoitti:

    Näinhän onkin. Surut haluavat olla "suomenmaalaisia" ja suomenkieliset "suomalaisia".

    Suomenkieliset ovat suomalaisia. Åpartheidistit sen sijaan ei tiedä mitä ovat, se vaihtelee sen mukaan mitä on niille sillä hetkellä edullisin.

    Vaihtoehtona mm. suomalainen/suomenmaalainen/ruotsalainen//marttyyri/tasavertainen/uhri/vähemmistö/ruotsinkielinen/kaksikielinen/etuoikeutettu/sorrettu jne jne.

    Äänestä

  • kertoo kaiken kirjoitti:

    Varmaan näinkin, mutta aivan kuin kaksi eri kansaa olisi kyseessä.

    "Varmaan näinkin, mutta aivan kuin kaksi eri kansaa olisi kyseessä. "

    Siltä voi tuntua jos eristäytyy vain omiensa joukkoon. Tule ulos sieltä ja maista miltä koko suomalainen kattaus maistuu! Yllättyisit positiivisesti, sen voin sinulle taata!

    Äänestä

  • olen suomalainen kirjoitti:

    "Varmaan näinkin, mutta aivan kuin kaksi eri kansaa olisi kyseessä. "

    Siltä voi tuntua jos eristäytyy vain omiensa joukkoon. Tule ulos sieltä ja maista miltä koko suomalainen kattaus maistuu! Yllättyisit positiivisesti, sen voin sinulle taata!

    No kerroppa se vaikka Pohjanmaan hur.reille, että tulkaa ulos maistaan suomalaisuutta....heheheheheee

    Ovatko muuten sisämaassa asuvat suomalaiset jotenkin eristäytyneitä, no eivät ole, sillä he asuvat Suomessa - suomalaisina.

    Äänestä

  • rutten fisk kirjoitti:

    No kerroppa se vaikka Pohjanmaan hur.reille, että tulkaa ulos maistaan suomalaisuutta....heheheheheee

    Ovatko muuten sisämaassa asuvat suomalaiset jotenkin eristäytyneitä, no eivät ole, sillä he asuvat Suomessa - suomalaisina.

    "No kerroppa se vaikka Pohjanmaan hur.reille, että tulkaa ulos maistaan suomalaisuutta....heheheheheee"

    Kyllä nekin, jopa Närpiäläiset, eristäytyy vähemmän kuin suomenkielnen keskimäärin. Ja paljon vähemmän kuin sinä, kun noin hulluja puhut.

    Et ole tainut olla kaapistasi ulos juuri mkoskaan, kun et tosiasioista tiedä mitään.

    Äänestä

  • piilopirttiläiset kirjoitti:

    No pistä linkkiä sitten missä asia todistetaan.

    Kai tajuat että tavallinen sisämaassa asuva suomenkielinen, ei eristäydy yhtään mihinkään, he asuvat siis Suomessa suomalaisina.

    Äänestä

Ankdam jakaa kansan meikäläisiin ja teikäläisiin. Tuttavapiirissäni ei tällaista jakoa ole.

Äänestä
  • Se edustaa juuri sitä bättre folkia.

    Äänestä

  • Ankdam edustaa tämän palstan nefeluokittelussa svekoja, erotuksena netti fennoihin, myös netin ulkopuolella meissä on se ero että minä puhun äidinkielenäni ruotsia ja te nefet suomea, siinä ero meikäläiset vs teikäläiset.

    Ei minunkaan tuttavapiirissä meikäläisistä ja teikäläisistä puhuta jos kyse on ystävistä. Älä viitsi viisastella!

    Äänestä

"jossa ylioppilaat juhlivat koulujen päätöstä,tai sellaista. Ja suomalaiset juhlivat Kaivopuistossa, kun taas surut juhlivat Kaisaniemessä."

Näin se on edelleen. Ja ainakin minä olen useaan otteseen juhlinnut kummassakin. Minä tiedän kokemuksesta että ruotsinkielisten osuus Kaivopuistossa on paljon suurempi kuin suomenkielisten osuus kaisaqniemessä, joten nettifennon on taas todettava kuuluvansa enemmän eristäytyvään ryhmään.

Nettifenno tuskin tietää tämän, mutta ylioppilasjuhlissa on perinteisesti paljon musiikkia - ja varsinkin kuoromusiikkia joko puhallinorkesterilla tai ilman.

On siis täysin selvää että nämä laajat musiikkitäyteiset juhlat on pidettävä eri paikoissa.

Laulukultuuri on hiukan erilainen kieliryhmissä, joskin hyvin paljon myös samaa (esimerkiksi Bellmanin lauluja suositaan molemmissa juhlissa).

"Kyllä ne on vaan niin epäsuomalaisia "

No sittenhän minä olen kaikistra suomalaisin, kun vvihdyn hyvin molemmissa suomalaisuuden versioissa. Ja nettifenno puolestaan kaikista epäsuomalaisin, jos mitataan kansallisessa monikultuurisuudessa.

Äänestä
  • PK-seudun surut ovat täysin kaksikielisiä, joten alkaa olla jo vaikea erottaa kielisyys.

    Joten voisi aivan yhtä hyvin lopettaa keinotekoinen jaottelukin

    Juhlitaan vaan yhdessä!

    Äänestä

  • niin? kirjoitti:

    PK-seudun surut ovat täysin kaksikielisiä, joten alkaa olla jo vaikea erottaa kielisyys.

    Joten voisi aivan yhtä hyvin lopettaa keinotekoinen jaottelukin

    Juhlitaan vaan yhdessä!

    Hur.rit käy mieluiten Svenska Klubbenilla juoruamassa fennoista.

    Äänestä

  • niin? kirjoitti:

    PK-seudun surut ovat täysin kaksikielisiä, joten alkaa olla jo vaikea erottaa kielisyys.

    Joten voisi aivan yhtä hyvin lopettaa keinotekoinen jaottelukin

    Juhlitaan vaan yhdessä!

    "PK-seudun surut ovat täysin kaksikielisiä, joten alkaa olla jo vaikea erottaa kielisyys."

    Jep.

    "Joten voisi aivan yhtä hyvin lopettaa keinotekoinen jaottelukin"

    Mikä tässä on keinotekoista? Sekö että ruotsinkieliset osaavat enemmän suomea kuin suomenkieliset ruotsia?

    Et taida antaa juurikaan arvoa perinteille, mutta todellisessa elämässä jokaisella on sellaiset. Ja ne vaihtelevat jonkun verran.

    "Juhlitaan vaan yhdessä! "

    Jep. Molemilla kotimaisilla. Tai ainakin minä teen niin, ja kai mulla on sitte tuplasti hauskaa.

    Äänestä

  • hymyä huuleen kirjoitti:

    Åpårtheidiko hymyilyttää?

    On aivan selvää, että juhlakansa juhlii ainoalla yhteisellä kielellä!

    Niin juhlivat muut 150 kielivähemmistöäkin suomen kielellä.

    Kotona voi puhua sitten mitä kieltä haluaa....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

KERTOO KAIKEN kirjoitti:

jossa ylioppilaat juhlivat koulujen päätöstä,tai sellaista. Ja suomalaiset juhlivat Kaivopuistossa, kun taas surut juhlivat Kaisaniemessä.

ELI SAMASSA EI VOINUT JUHLIA, ja varmasti juuri hur.rit eivät sitä halunneet.

Kyllä ne on vaan niin epäsuomalaisia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu