Pop eilen toissa päivänä lopetetaan!

Ohjelma, joka kokoaa lähes puoli miljoonaa kuulijaa sunnuntai-aamuisin, loppuu.

Kuulemma tilalle tulee kevyempää suomalaista iskelmää. Näin YLE:n asiaa tuntevat ovat parhaaksi nähneet.
Sopii olettaa, että isompi osa ikäisistäni ei jää kuulolle. Radion voi pitää suljettuna Jake Nymanin ohjelman jälkeen.

Jos ohjelmapaikalle tarjotaan nuoremmille ikäluokille osoitettua musaa, mennään takuulla kiville.
Nuoriso ei ole hereillä vielä kymmeneltä pyhä-aamuna. On todistettu. Ja jos on, niin tietotekniikka imaisee heidät kun silmänsä avautuvat. Radio ei ole heidän juttunsa, enää.

Onko YLE:llä tosiaan varaa lopettaa suosittu ja oivaltava ohjelma? Juontaja kun on asiansa osaava musiikin ammattilainen. Harvinaista herkkua näinä aikoina.
Ainoana perusteena verovaroin tuetulla instituutiolla on vain uudistaminen.
Miksi loistavasti toimivaa konseptia pitää mennä muuttamaan??

Entäs jos me viitisensataatuhatta kuuntelijaa hylkäämme radion? Tai osa meistä? Millä täkyillä aiotte YLE:ssä saada meidät takaisin?
389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuo sun asias koskee radio-ohjelmaa ja siitä on jo aloitus Radio-palstalla! Tää on Ylen tv-palsta ja siten sun aloitukses väärällä osastolla.

Äänestä

.

"Suomalaisten ohjelmat pois"

"Ruotsalaiset sisään"

.

Äänestä

Samaa mieltä aloittaneen kanssa.
Pahasti mennään metsään, jos lisätän iskelmää tämän
huippuohjelman paikalle.
Itse olen kolmikymppinen, mutta Nymanin ja Harman ohjelmat ovat ehdottomia suosikkejani.
Musiikkia, jota muutoin ei radiossa liiemmin kuule, letkeä juonto ja rautainen tietämys popin saralta kruunaavat sunnuntaiaamuni (ja varmaan monen muunkin).
Eikö sitä iskelmää tule jo joka tuutista ihan riittävästi?
Tämä ainakin jatkossa sulkee radionsa sunnuntaiaamuisin tai siirtyy toiselle kanavalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rolling Stones kirjoitti:

Ohjelma, joka kokoaa lähes puoli miljoonaa kuulijaa sunnuntai-aamuisin, loppuu.

Kuulemma tilalle tulee kevyempää suomalaista iskelmää. Näin YLE:n asiaa tuntevat ovat parhaaksi nähneet.
Sopii olettaa, että isompi osa ikäisistäni ei jää kuulolle. Radion voi pitää suljettuna Jake Nymanin ohjelman jälkeen.

Jos ohjelmapaikalle tarjotaan nuoremmille ikäluokille osoitettua musaa, mennään takuulla kiville.
Nuoriso ei ole hereillä vielä kymmeneltä pyhä-aamuna. On todistettu. Ja jos on, niin tietotekniikka imaisee heidät kun silmänsä avautuvat. Radio ei ole heidän juttunsa, enää.

Onko YLE:llä tosiaan varaa lopettaa suosittu ja oivaltava ohjelma? Juontaja kun on asiansa osaava musiikin ammattilainen. Harvinaista herkkua näinä aikoina.
Ainoana perusteena verovaroin tuetulla instituutiolla on vain uudistaminen.
Miksi loistavasti toimivaa konseptia pitää mennä muuttamaan??

Entäs jos me viitisensataatuhatta kuuntelijaa hylkäämme radion? Tai osa meistä? Millä täkyillä aiotte YLE:ssä saada meidät takaisin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu