Olen katolilainen poika, tyttökaveri on luterilainen.Miten esim onnistuu avioliitto,kumman kirkossa?Yleisiä asioita joita liitossa tulee ottaa huomioon, ois kiva tietää etukäteen.
luterilainen tyttö
poika
483073
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Katolilaisen tulee yleensä mennä naimisiin omassa kirkossaan. Tällä tarkoitetaan lähinnä sitä, että vihkikaava ja avioliiton "vahvistaja" on katolinen pappi tai diakoni, kirkkorakennusta voi hyvin lainata.
Avioliittoon on valmennauduttava oman katolisen kirkkoherran kanssa käytyjen neuvottelujen perusteella. Yhteyttä on otettava vähintään puoli vuotta ennen häitä.
Osapuolten on vapaasta tahdosta sitouduttava elämänikäiseen ja lapsien saamiselle avoimeen (siis ei ehkäisyä, ei kondomeja, ei kierukkaa) seksuaalielämään. Lapsia ei kuitenkaan tarvitse synnyttää koko ajan, koska nykyisin luonnolliset perhesuunnittelumenetelmät ovat helppoja ja tarkkoja.
Ja lapset on kastettava katolilaisiksi, ellei toinen osapuoli tätä kiihkeästi vastusta. - Tässä tapauksessa kyllä unohtaisin koko avioliiton ja vaihtaisin morsianta...
Eli jos olet aktiivinen katolilainen, niin uskoasi vastusteleva vaimo kyllä vieraannuttaa sinut kirkosta. Esimerkkejä riittää.
Petrus kuulunee katolisen kirkon fariseuksiin.
Tiedossani on perhe, jossa mies on katolilainen ja vaimo ei kuulu mihinkään kirkkokuntaan. Lapset on kastettu "katolilaisiksi". Toisin sanoen heidät on kastanut katolinen pappi. (Tässä Petrus kenties tahallaan unohti, että kaste on pätevä, annettiinpa se sitten missä tahansa kristillisessä kirkkokunnassa...)
Niin, ja tuo kirkkoon kuulumaton vaimo on pitänyt huolen, että lapset ovat saaneet katolista uskonnonopetusta. Että sillai!
Apostoli Paavali on sanonut: "Parempi naida kuin palaa." Tosin hän tarkoitti leskien uudelleen avioitumista, mutta kyllä sanat sopivat ensi kertaa avioon menevillekin.
Siis: kuuntele sekä järkeäsi että sydäntäsi. Kumpiakin tarvitset myös avioliiton "satamassa".
Toivotan kaikkinaista onnea: Te molemmat tarvitsette rakkautta, uskollisuutta ja sietokykyä, niin elämänne sujuu kuin tanssi!
Muista myös, että kun niitä lapsia alkaa (katolilainen ei saa ehkäisyä harrastaa) tähän maailmaan putkahtelemaan - ellet ole munaton - niin kun ne menevät kuoripojixi sun muuta niin papit panevat niitä peppunlaaderiin (poikalapsia).
Se on SÄÄNTÖ katolipapeilla.
Muijiahan (avio) ne ei saa.
Eli hywässä seurassa olet.
Siinä jonka ANSAITSET!
Öitä vaan pervo!
Taitavat nämä tyypit oikeasti saada jotain iloa tuosta asenteestaan.
Eikö tänne ihan totta saada moderaattoria?
tainnut työntää dildon liian syvälle perseeseesi sillä se on nähtävästi vaurioittanut jo aivojasi.
kirjoittaakseen niin kuin kirjoitin.
Mihin oikeasti edes viittaat? Kyllä avioliitto on mahdollinen myös muiden kuin katolilaisten kanssa ja se voi jopa toimia, kuten esimerkissäsi. Ikävä kyllä toisenlaisia esimerkkejäkin riittää, kysy vaikka kirkkoherraltasi, jollet muuten usko.
Totta kai kristillinen kaste on pätevä muuallakin kuin katolisessa kirkossa. Kysymys onkin siitä, mihin kristilliseen tunnustukseen saatavan kasteen kautta ajaudutaan. Ja tässä katolinen kirkko toivoo voimakkaasti, mutta ei pakota, että lapset saavat katolisen kasteen. Katolisen osapuolen velvollisuus on tehdä kaikkensa, että näin tapahtuisi. Sen lupaaminen on yksi niistä allekirjoituksista...
Viittasin kirjoituksellani siihen, että kehotit katolista osapuolta unohtamaan sen toiseen kirkkokuntaan kuuluvan tytön. Hiippakunnassamme on satoja esimerkkejä nk. seka-avioliittojen toimimisesta. Ja satoja katolinen/katolinen avioliittojen purkautumisesta.
Kun seurakunnassa vietetään ensikommuuniota tai vahvistusta, tai kun kyselet uskonnonopettajilta oppilaiden (ja heidän vanhempiensa)aktiivisuudesta, niin saatko käsityksen, että kymmenet, ellei sadat puoli- tai kokokatoliset perheet olisivat kovin hyvin "toimivia"? Minusta tilanne ja nuorison käytös sekä toisaalta nuorison puuttuminen messusta on häkellyttävän kauhistuttavaa. Ja se johtuu siitä, että vanhemmat eivät siitä piittaa.
Hedelmistään puu tunnetaan.
Hm. Nämä "hedelmät" eli lapset ja heidän hedelmänsä - sekä fyysiset että hengelliset - ovat OK. Tietenkin riippuu siitä, millä mitalla mitataan. Ihmistä kummempia emme ole kukaan.
Muuten, olen sitä mieltä. että jokainen juoskoon oman henkisen Cooperin testinstä. Ulkopuoliset eivät voi näissä asioissa olla yhtään sen objektiivisempia kuin juoksija itse. Lapsia emme voi pakottaa emmekä saakaan. Se on varmin keino saada heidät aikuistuttuaan karttamaan kirkollista elämää. Siitäkin on ystäväpiirissäni lukuisia esimerkkejä.
Myös minulla on lapsia ja lastenlapsiakin. Me tosin olemme nk. katolinen perhe. Mutta eivät meidän lapsemme ole yhtään sen erinomaisempia kuin nk. seka-avioliitossa syntyneet. Kuitenkin he ovat kauniita ja hyviä "hedelmiä", täyttävät paikkansa yhteiskunnassa ja aika ajoin kirkossakin. Ja osallistuvat seurakuntiensa elämään. - Kuinka usein Te käytte messussa?
Sekaannun nyt ihan lyhyesti (vaikka tätäkin keskustelua hedelmällisempää olisi varmaankin nyt vaan ottaa se ruusukko ja hoitaa päivän "velvollisuus" ;-) )
Minullakin on lapsia, vielä pieniä, ja kirkossa käydään joka pyhä. Tyttö osaa jo perusrukoukset ja tekee tarhassakin ristinmerkin ennen ruokaa...
no, aika näyttää, mitä on kymmenen, kahdenkymmenen vuoden kuluttua.
Haluaisin rohkaista kaikkia katolisia ja nk "seka"perheitä edistämään rukouksen ja ylipäänsäkin elämän kulttuuria. Tasapainoinen luottamus Jumalaan on pienestä pitäen paras kasvualusta, mielestäni.
Tämä ketään tuomitsematta.
Itse en saanut uskonnollista kasvatusta, kylläkin muuta kasvatusta sain...
ja niin vaan löysin tieni kirkkoon!
Kenenkään erinomaisuudesta saati sen määrittelemisestä ei ole kyse siinä, että halutaan kirkon toimesta ruokkia ja rohkaista hengellistä elämää perheissä.
"Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu"
sanoi Eräs, joka rakastaa meitä, lapsia, aikuisia, uskovia, ei-uskovia.
Minäkin olen elämällä oppinut, että kaikki päätyy Jeesukseen Kristukseen ja Pyhä Henki antaa voiman ja suunnan sitten, kun aika on kypsä. Ja sitten teemme siten kuin osaamme.
Kaikkea hyvää Sinulle ja rakkaillesi.
Viimeisen kerran
Elisabeth
Katolilainen voi mennä piispan luvalla naimisiin toiseen kirkkokuntaan kuuluvan kristityn kanssa, kunhan Kirkossa avioliiton solmimiseen liittyvät ehdot toteutuvat ja katolinen osapuoli sitoutuu tekemään parhaansa, että lapset kasvatettaisiin katolilaisiksi. Luterilainen osapuoli ei voi olla eronnut, jollei hänen avioliittoaan ole katolinen kirkko todennut mitättömäksi.
Molemmilla osapuolilla on siis oltava vakaa aikomus solmia liitto, joka on:
a) elinikäinen (vaikka tulisi vaikeuksia, ei kumppania voi vaihtaa)
b) uskollinen (jälleen, vaikka tulisi vaikeuksia, ei muita kumppaneita voi olla)
c) avoin lasten saamiselle (ei siis saa tietoisesti sulkea pois tätä mahdollisuutta)
Vihkiminen tapahtuu katolisessa kirkossa tai katolisen papin läsnäollessa ja siunatessa liiton luterilaisessa kirkossa.
Vihkimistä edeltää useampi varsin syvällinen keskustelu papin kanssa, ja häneen onkin syytä ottaa yhteyttä vähintään puoli vuotta ennen suunniteltuja häitä. Myös rippi ennen häitä kuuluu asiaan.
Tämä siis silloin, jos haluat saada liitollesi kirkollisen siunauksen. Joku varmaan pian kirjoittaa ihmisoikeuksista, ja sinulla toki on Suomen kansalaisena oikeus mennä vihille maistraatissa tai luterilaisessa kirkossa ilman piispan lupaa, mutta silloin liittosi olisi ei-sakramentaalinen eli kirkon silmissä ei avioliitto ollenkaan. Ei-sakramentaalisessa liitossa elävälle ei voida jakaa sakramentteja (parannus, eukaristia), ennen kuin hän päättää muuttaa tilanteensa. Valinta on siis sinun.
mitä tämä tarkasti ottaen tarkoittaa.
"Luterilainen osapuoli ei voi olla eronnut, jollei hänen avioliittoaan ole katolinen kirkko todennut mitättömäksi."
Sitten taas kirjoitat ettei luterilainen avoiliitto ole ollenkaan avioliito?
"..... tai luterilaisessa kirkossa ilman piispan lupaa, mutta silloin liittosi olisi ei-sakramentaalinen eli kirkon silmissä ei avioliitto ollenkaan."
Mää ole kauhian paljo hämmästyny. Mun täyty kyssy meijä muijaltakki, et ollank me sittekä olenka naimisis?
Kui sää Maks ehrotaissi et meijät tarttis vihkitä semmottos, et se kelppais muilleki? Täytyk meijä ensi kumminki erot?
Lämpimi tervessi kumminki sulleki Turust! Omast ja meijä rakka muijan pualest.
Hyvä Turust,
Tässä vähän pyytämääsi selvennystä:
"Luterilainen osapuoli ei voi olla eronnut, jollei hänen avioliittoaan ole katolinen kirkko todennut mitättömäksi."
Katolinen kirkko ei vihi uuteen avioliittoon eronneita, ja tämä koskee myös ei-katolista osapuolta. Joskus kuitenkin (ja meidän aikoinamme entistä useammin) tuossa yllä mainitsemani ehdot eivät ole toteutuneet edellistä liittoa luterilaisessa kirkossa tai maistraatissa solmittaessa ja silloin liitto voidaan kirkollisesti todeta mitättömäksi.
Sinulla Turust on varmaankin tietoa, olen nimittäin kuullut huhua, että luterilaisessa kirkossa nykyään on käytössä myös sellainen vihkikaava, jossa ei luvata uskollisuutta kuolemaan asti. Onko tämä totta? Sellaisella kaavalla solmitut liitot kuulostavat nimittäin aika selkeästi mitättömiltä...
"Sitten taas kirjoitat ettei luterilainen avoiliitto ole ollenkaan avioliito?"
Tässä täytyy erottaa kaksi tapausta. Luterilaisten välinen luterilaisen kirkon hyväksymä avioliitto on katolisen kirkon silmissäkin avioliitto, jollei toisin todisteta. Vastaavasti kirkko pitää sakramentaalisena avioliittona muiden uskontojen tai maallisen vallan hyväksymää avioliittoa, jos kumpikaan osapuoli ei ole katolilainen. Kuitenkaan muita kuin ensimmäinen avioliitto ei esim. muslimien tai eronneiden ja uudelleen avioituneiden kohdalla hyväksytä tällä tavoin.
Katolilaisten avioliiton on kuitenkin täytettävä kanoninen muoto ollakseen sakramentaalisesti pätevä, eli se on solmittava katolisessa kirkossa tai piispan luvalla muussa kirkossa kirkon siunauksella. Muulla tavalla solmittu avioliitto voidaan toki käsittääkseni myöhemmin solmia sakramentaaliseksi kirkossa, jos niin halutaan. En tiedä miten Suomessa, mutta jossakin olen kuullut lasten kastamisen kanssa tulevan mutkia matkaan, jos vanhemmat elävät ei-sakramentaalisessa liitossa.
Elik ei sun Turust tart hiukkaka murhettu avioliittos pätevyt katolilaiste silmis, kos kerra ole luterilaine ja yhre naise miäs.
..nii ja kiitoksi viäl tervesist, samaten toivotan teil lämjä syksy jatko ja terveksi sel rakkal muial ja :-)
Lut. kirkon vihki kaavat löytyvät ev.lut. sivuilta. Minusta kyllä tuntuu kovin kummalliselta ellei käytetä sanoja "kunnes kuolema teidät erottaa". Mahdollista se kuitenkin näyttää olevan.
Vihkikaavan muissa osissa kyllä voidaan käsittää avioliiton tarkoitetun pysyväksi.
Avioliitto asetuksen mukainen kysymysten asettelu näyttäisi tässä suhteessa selkeämmältä.
Minusta yleensä avioliittoja solmitaan nykyisin aivan liian huolettomasti ja kevein perustein.
Perhe on kuitenkin yhteiskunnan peruselementti, jonka häiriöt heijastuvat, paitsi asianomaisten lähipiiriin, niin myös koko yhteiskuntaan.
Parasta mitä minun elämässäni on tapahtunut on tasapainoinen avioliitto joka auttaa minua pitkälti noudattamaan myös kymmentä käskyä.
Siviilivihkiminen edellyttää avioliiton pysyvyyttä.
"Avioliittoasetus (820/87), 2. luku. Vihkiminen.
9 § Siviilivihkiminen toimitetaan siten, että vihkijä todistajien läsnä ollessa lausuu vihittäville:
"Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu PYSYVÄKSI, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin.
Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä (miehen nimi): Tahdotteko ottaa tämän (naisen nimi) aviovaimoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?
(Vastaus: Tahdon).
Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä (naisen nimi): Tahdotteko ottaa tämän (miehen nimi) aviomieheksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?
(Vastaus: Tahdon).
Vastattuanne näin kumpikin kohdaltanne myöntävästi Teille tehtyyn kysymykseen totean Teidät aviopuolisoiksi.
Ottakaa (naisen nimi) liittonne merkiksi sormus mieheltänne. (Tämä lause jätetään pois, jos sormusta ei anneta.)
Teidät on nyt vihitty avioliittoon. Puolisoina olette keskenänne yhdenvertaiset. Osoittakaa avioliitossa toinen toisillenne rakkautta ja keskinäistä luottamusta sekä toimikaa yhdessä perheen hyväksi."
Siviilivihkikaava ei ole maaginen formula, jonka olisi toistuttava kirjaimelleen samanlaisena toimituksesta toiseen. Ainakin jotkut vihkijät muuntelevat sitä tarvittaessa upottamalla väleihin esimerkiksi sopivia runonsäkeitä ja joustavat myös puhuttelumuodossa ja -järjestyksessä - toisin sanoen sinuttelu ja pelkillä etunimillä puhuttelu samoin kuin "Tahdotko"-kysymyksen esittäminen ensimmäiseksi morsiamelle ovat mahdollisia."
Ev.lut kirkon toimitukset löytyvät kokonaisuudessaan seuravasta linkistä.
http://www.evl.fi/kkh/to/kjmk/toim-kirja/kasuaalit.html
Yllätyksekseni noissa vihkikaava mallien kysymysosassa on myös muoto jossa ei suoranaisesti edellytetä avioliiton jatkumista kuolemaan asti.
"Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan (näiden todistajien) läsnä ollessa kysyn sinulta, NN (koko nimi), tahdotko ottaa NN:n (koko nimi) aviovaimoksesi ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?
Vastaus:
Tahdon.
Pappi kysyy morsiamelta:
Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan (näiden todistajien) läsnä ollessa kysyn sinulta, NN (koko nimi), tahdotko ottaa NN:n (koko nimi) aviomieheksesi ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?
Vastaus:
Tahdon.
TAI
Pappi kysyy sulhaselta:
Jumalan edessä ja tämän seurakunnan (näiden todistajien) läsnä ollessa kysyn sinulta, NN (koko nimi), tahdotko ottaa NN:n (koko nimi) aviovaimoksesi, olla hänelle uskollinen ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti?
Vastaus:
Tahdon.
Pappi kysyy morsiamelta:
Jumalan edessä ja tämän seurakunnan (näiden todistajien) läsnä ollessa kysyn sinulta, NN (koko nimi), tahdotko ottaa NN:n (koko nimi) aviomieheksesi, olla hänelle uskollinen ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti?
Vastaus:
Tahdon."
Luterilainen kirkko edellyttää toisen vihittävistä kuuluvan ev.lut. kirkkoon. Toinen osapuoli voi kuulua muihinkin kristillisiin seurakuntiin.
Kirkko ja pappi sanaa olen tässä käyttänyt siten kuin yleiskielessämme on määritelty.
...huhu siis piti paikkansa :-( Mitenköhän yleistä tuon "purettavan" vihkikaavan käyttö mahtaa käytännössä olla? Mistä syistä siihen päädytään?
Tuo siviilivihkimisen "pysyvyyskin" voidaan tietysti tulkita siten kuin milloinkin halutaan. Jonkun mielestä esim. kaksi vuotta on jo aika pysyvää ehkä.
"Kirkko ja pappi sanaa olen tässä käyttänyt siten kuin yleiskielessämme on määritelty."
Et kai ajatellut, että jotain muuta luulisin tai että viitsisin takertua tällaisiin? Täsmällisyys on tietenkin hyvä juttu ylipäätään. Varmuuden vuoksi kerron siis, että olen käyttänyt sanaa huhu merkitsemään kuulopuhetta, jonka totuudenperäisyyttä en ole luotettavasti tarkistanut ;-)
vihityksi siviiliviranomaisen toimesta. Ehkä tuohon aikaan avioliito yleisestikin koettiin nykyistä paremmin pysyvänä sopimuksena.
Riippumatta siitä että vihkimisen suoritti siviiliviranomainen koimme kumpikin antaneemme lupauksemme Jumalan kasvojen edessä.
Tuon vihkimisen virallinen toimeenpanija piti myös kauniin avioliiton vakavuutta/pyhyyttä koskevan puheen josta edelleen muistan osia. Jälkeenpäin olen kuullut tuon vihkijäni olleen uskova ihminen. Vihkimistä edeltävissä keskusteluissa hän varmaan analysoi minunkin ajatuksiani ja osasi siten sovittaa sanansa. Minulle hieno kokemus kaiken kaikkiaan. Enkä myöhemminkään ole tuolle vihkimiselle kaivannut mitään "vahvistuksia". Siunauksen koen saaneeni Jumalalta.
Luulisin saavamme monet asiat omien tilaustemme mukaan. Minä olen tilannut vakavalla mielellä elämän kestävää avioliittoa. Tänään tiedän sen saaneeni ja olen siitä Luojalleni kovasti kiitollinen.
Kyllähän lut. kirkonkin opetus yhäkin lähtee avioliiton pysyvyydestä. Mielestäni ei tätä pysyvyyttä voida millään vihkikaavan sananmuodolla keventää. Minä kyllä pidän muodosta "kunnes kuolema teidät erottaa". Ehkä se on joidenkin mielestä liian dramaattinen.
Avioerojen suuri määrä on mielestäni erittäin huolestuttavaa. Kristillistä kasvatusta tässä suhteessa tulisi mielestäni kirkossamme tehostaa.
Katolisen kirkon sanojen merkityksestä olen saanut palstalla hyvää opetusta. Olen myös huomannut ristiriitoja syntyvän vähemmän mikäli tuon tiedostaa. Monet meistä eivät tunne edes lut. kirkon käyttämää kahta sakramenttia, saatikka katolisen kirkon seitsemää.
Katolisilla avioliitosta on sakramentti. Luterilaisilla ei. Luterilaisenkin vihkimisen katsotaan kuitenkin tapahtuvan Jumalan kasvojen edessä jossa annamme lupauksemme, paitsi puolisollemme, myös Jumalalle.
Jos mieheni on katolinen ja itse olen luterilainen,pitää toki tavata katolisen kirkon piispa, sen ymmärsin..mutta jos mieheni on katolilainen ulkomailta?miten asiat hoituu silloin?
> pitää toki tavata katolisen kirkon piispa
Ei tarvitse, kirkkoherra riittää, ja hän hankkii luvan piispalta.
> jos mieheni on katolilainen ulkomailta?miten
> asiat hoituu silloin?
Asuuko hän Suomessa? Jos nimittäin asuu, niin hän kuuluu kirkkoon täällä ja silloin nämä keskustelut hoidetaan siinä seurakunnassa, jonka alueella hän asuu. Jos hän asuu ulkomailla, niin ne hoidetaan hänen kotiseurakunnassaan ulkomailla. Ne voidaan hoitaa myös muussa valitsemassanne seurakunnassa, mutta silloinkin tarvitaan sulhasesi asuinseurakunnasta lupa tehdä kanoninen tutkimus muualla.
Muuten menee hyvin, mut muista että et saa käyttää ehkäisyä (sun uskos) ja peppua et saa (sun uskos).
Vaihda lajis, tai jää KAIKKI hieno kokematta!
Helwetin HULLU! Säästele siemeniäs vaan...
eli ennen KP piispa Josefin aikaa, olivat käytännöt hyvin vapaat. Kun aikoinani suunnittelimme avioliittoa luterilaisen kihlattuni kanssa, kertoi silloisen seurakuntani kirkkoherra(muuan Jan Aarts),että mahdollisuudet ovat monet: joko katolinen vihkiminen, luterilainen vihkiminen tai ekumeeninen eli molempien kirkkojen pappien toimittama. Isä Jan sitten vihki meidät pienessä luterilaisessa puukirkossa syvällä Hämeenmaassa...
Pari-kolme tapaamista meillä oli ja joku paperi allekirjoitettiin - siinä kaikki.
sama pätee edelleenkin, eli muutama tapaaminen katolisen papin kanssa, ns. avioliittoon valmennus, ja vihkiä voidaan kertomallasi tavalla. Piispa on aina ennenkin antanut kirjallisen luvan vihkimiseen ja antaa myös nyt. Tuo paperi, jonka olette allekirjoittaneet, on lupaus lasten kastamisesta Katolisen kirkon jäseniksi.
korostavat keskustelut papin kanssa olisivat varmaan paikallaan myös lut. kirkossa.
Mikäli olen ymmärtänyt, luvan seka-avioliittoon antaa piispanvikaari isä Kasimierz. Se, pitäisikö lupia antaa niin helposti, on aivan toinen juttu, ja tässä edustan kyllä hyvin epäileväistä linjaa.
Joka tapauksessa niin leväperäisestä valmennuksesta avioliittoon kuin Suomessa annetaan, en ole mistään muualta päin maailmaa vielä kuullut. 2-3 kertaa? Miten siinä voidaan tulevan avioparin kanssa käydä läpi syvällisesti ja henkilökohtaisesti avioliiton tarkoitus ja merkitys ja aviollisen elämän edellytykset? Ehkäpä katolisen kirkonkin eroamistilastot puhuvat omaa kieltään...
kaiketi ajavat luterilaisessa kirkossa samaa asiaa.
useimiten nuo keskustelut rajoittuvat vihkitoimituksen teknillisiin kysymyksiin. Valitettavasti.
ymmärtääkseni niihin yritetään ja halutaan tuoda entistä enemmän mukaan myös tätä sielunhoidollista ulottuvuutta, joka niihin kyllä kuuluisi luonnollisena osana. Mutta riippuu tosiaan paljon papista ja myös vihkiparista itsestään miten paljon toimituskeskustelusta saa ns. "irti".
miten saamme vihkiparin kiinnostumaan syvällisemmin koko elämäänsä koskevasta asiasta. Jotkut liittyvät lut. kirkkoon tilapäisesti, ainoana syynään saada kirkollinen tai kirkossa suoritettu vihkimys. Jotenkin koen tuollaisen suoranaisen pilkkana, kirkkoa ja avioliittoa kohtaan. Ei kai tuollaiseen asenteeseen puhumalla juurikaan voi vaikuttaa.
Tällaisen vanhemman miehen sydäntä kyllä riipaisee tuollainen mitään arvoja kunnioittamaton piittaamaton huolettomuus.
tietynlainen "uskonnollinen sivistymättömyys tai tietämättömyys" on yleistymässä varsinkin ns. "tapauskovaisten" keskuudessa ja se näkyy nimenomaan erilaisissa toimituksissa ja toimituskeskusteluissa, kun ihmiset haluaisivat yhtä sun toista eivätkä ymmärrä kirkon kantaa tiettyihin asioihin. Kanttoreille on ainakin ihan jo arkipäivää vääntää kättä musiikkivalinnoista ja papeillekin tulee kuulemma ajoittain pyyntöjä jättää hääpuheessa sitten se Jumala mainitsematta.
kirkkokin on tuonut uusia variaatioita jopa vihkikaavaan. Tästä juuri keskustelimme nimim. "Maksin" kanssa tuossa ylempänä.
Tuo pidemmän kaavan mukainen "rippiskoulu" näyttäisi sittenkin olevan monelle tarpeellinen. Minäkin alan lopulta kuitenkin arvostamaan sen merkitystä.
Huomaampa olevani välillä varsin "vahollinen".
Hieman hidas taidan olla. Saamani opetuksen näytän ymmärtävän noin 45 vuoden viiveellä.
Koetin etsiä vanhaa viestiä jossa olen kysynyt samantapaisia asioita mutta sepä on jo kadonnut. Oliko nyt niin, että kirkollisen vihkimisen esteenä ei ole, ettei miesystäväni (belgial.) ole "päässyt ripille" (Vows?), kastettu hänet on.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkkojärjestyksen mukaan kirkollisesti voidaan vihkiä myös sellaiset parit, joista toinen kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja toinen johonkin muuhun kristilliseen kirkkoon tai uskontokuntaan.
Kristillinen vihkiminen voidaan toimittaa myös silloin, kun toinen kihlakumppaneista kuuluu ulkomailla toimivaan kristilliseen kirkkokuntaan.
Piispainkokouksen päätöksellä kristillisiksi kirkkokunniksi Suomessa luetaan seuraavat:
Suomen ortodoksinen kirkkokunta
Finlands Svenska Adventkyrka
Finlands svenska babtistsamfund
Finlands svenska metodistkyrka
Fria Missionsförbundet
Katolinen kirkko Suomessa
Kristillisten Tekojen kirkko
Luterilainen Sanan yhdyskunta
Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen seurakunta
Suomen Adventtikirkko
Suomen Anglikaaninen kirkko
Suomen helluntaiherätys
Suomen babtistiyhdyskunta
Suomen metodistikirkko
Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko
Suomen vapaa evankelisluterilainen seurakuntaliitto
Suomen Vapaakirkko
Yksityinen kreikkalais-katolinen yhdyskunta Viipurissa
Tervessi Suame Turust! Men sää flik vaa naimissi mut muist, et see o elämäikäne tärkki sopimus. Kato avioliitos sää muutu niinku yhreks pualisos kans.
Matemaattiseste 1 1=1
Normaalitilanteessa se on varmaankin este. Rousku tai Maks varmaankin osaavat selittää onko poikkeuksia.
Ymmärtääkseni konfirmoinnin puuttuminen ei ole periaatteessa este. Yleensä se kuitenkin kehotetaan hankkimaan ennen avioliittoa.
Vastaanpa, vaikka omista (katolisista) häistä onkin jo jokunen vuosi...
Onko sulhasesi siis katolilainen vai protestantti?
Jos olen ymmärtänyt oikein, katolilaisille olisi kyllä suotavaa jos ei pakollista (?) olla saanut vahvistuksen sakramentin ennen kuin menee naimisiin.
Luterilaisista en sitten tiedä. Kai se ennen se rippikoulu oli käytävä ("naimalupa")
Ja tosiaan, avioliitto on elämänikäiseksi tarkoitettu ja sen eteen kandee tehdä töitä.
Ns."seka-avioliitoissa" (esim.lut.-kat.) pitäisi hyvissä ajoin keskustella lasten kasvatus-ym.asiat. Katolinen kirkko vahvasti toivoo, että lapsista tulisi katolilaisia ja luterilaisen osapuolen tulee olla tästä selvillä, vaikka ei siihen haluaisi suostua.
Kirkon (katolisen-) opetus perhesuunnittelusta ja sen keinoista kannattaa myös ottaa harkintaan ja vaikkapa tutustua hyvissä ajoin erilaisiin luonnonllisen perhesuunnittelun oppikirjoihin (esim. www.ccli.org sivuilta löytyy ohjeistusta). Suomeksi on NFP:stä (eli luonn. perhesuunn.) olemattomasti tietoa, valitettavasti. Mut mekin ollaan enkuksi selvitty.
Zemppiä ja kasapäin onnea!!
Kiitos vastauksista! Hän on katolinen niin kuin suurin osa belgialaisista. Avioliitto ei ole meille vielä ajankohtainen ainakaan pariin vuoteen koska kumpikin vielä opiskelemme jne. mutta tuota hänen "vahvistuksen sakramentin" puutettaan olen kyllä miettinyt että miten lie vaikuttaa suomalaisten kirkkohäiden pitämiseen :) Hän ei ole uskonnollisesta perheestä ja siksi tuo vahvistus kai puuttuu. Emme kummatkaan ole erityisen kristillisiä, mutta uskon kuitenkin jumalan olemassaoloon enkä ole nähnyt tarvetta erota kirkosta. Perhesuunnittelu tulee kyllä olemaan aivan "maallista". Aborttia vastustan koska näen sen murhana.
Uskontohan tulee lapsille yleensä automaattisesti äidin kautta, näin olen ymmärtänyt? Ellei toisin sitten valita.
> tuota hänen "vahvistuksen sakramentin"
> puutettaan olen kyllä miettinyt että miten lie > vaikuttaa suomalaisten kirkkohäiden
> pitämiseen :)
Varmaan olisi ihan parasta hänen ottaa yhteyttä asuinpaikkansa kirkkoherraan, saada opetusta ja sitten se vahvistuksen sakramentti, jos kerran aikaa on pari vuotta.
> Perhesuunnittelu tulee kyllä olemaan
> aivan "maallista".
Varautukaa keskustelemaan asiasta papin kanssa avioliittokeskusteluissa. Ei luonnolliseen perhesuunnitteluunkaan mitään maallisen yli menevää kuulu...
> Uskontohan tulee lapsille yleensä
> automaattisesti äidin kautta, näin olen
> ymmärtänyt?
Väärin meni. Jotta katolilainen voisi mennä toisuskoisen kanssa naimisiin kirkon hyväksymällä tavalla, on yleensä luvattava kastaa ja kasvattaa lapsista katolilaisia. Jos hän menee naimisiin ilman kirkon hyväksyntää, ei hän kirkon ja Jumalan silmissä ole naimisissa lainkaan.
"Varautukaa keskustelemaan asiasta papin kanssa avioliittokeskusteluissa. Ei luonnolliseen perhesuunnitteluunkaan mitään maallisen yli menevää kuulu..."
Kuten sanoin emme ole uskonnollisia katolisella tavalla joten perhesuunnittelu jää henk.kohtaiseksi asiaksemme, en todellakaan haluaisi elää jatkuvassa pelossa siitä, että pamahdinkohan nyt paksuksi! Minusta kaikki perhesuunnittelu on ehkäisyä oli se luonnollista tai luonnotonta, sama mitä nimeä niistä käyttää, kaikki ovat seksin harrastamista muun kuin lisääntymisen vuoksi. Muun väittäminen on mielestäni tekopyhää.
Poikaystäväni on syntynyt katolilaiseksi siinä kaikki, hän ei harjoita kys. uskontoa MILLÄÄN tavalla kuten ei kukaan hänen ystävistään tai muista nuorista joita olen tavannut vaikka katolilaisia kaikki ovatkin, monet tytötkin aloittavat siellä pillereiden käytön jo hyvin nuorina. Mikä mielestäni on parempi kuin että tekisi abortin (ja murhan).
"Jotta katolilainen voisi mennä toisuskoisen kanssa naimisiin kirkon hyväksymällä tavalla, on yleensä luvattava kastaa ja kasvattaa lapsista katolilaisia. Jos hän menee naimisiin ilman kirkon hyväksyntää, ei hän kirkon ja Jumalan silmissä ole naimisissa lainkaan."
No tämä oli uutta. Mutta voihan sitä aina luvata, monet luterilaiset ovat menneet katolilaisten kanssa naimisiin enkä usko että suinkaan kaikki heistä "kasvattavat lapsistaan katolilaisia"..
No no, älä nyt hyvä ihminen hermostu, sanoin vain että jos haluatte katolisen kirkon hyväksymään avioliittoon, niin ehkäisystä pitää varautua keskustelemaan papin kanssa avioliittokeskusteluissa. Jos asenteesi on tuollainen, niin se saattaa olla (muttei välttämättä ole) jopa este kirkolliselle vihkimiselle.
> Poikaystäväni on syntynyt katolilaiseksi siinä > kaikki, hän ei harjoita kys. uskontoa MILLÄÄN > tavalla.
Miksi sitten haluaisi harjoittaa kirkkohäiden muodossa? Kristillinen avioliitto on uskovien sakramentti eikä vain mikään kaunis seremonia.
> Mutta voihan sitä aina luvata, monet
> luterilaiset ovat menneet katolilaisten kanssa > naimisiin enkä usko että suinkaan kaikki
> heistä "kasvattavat lapsistaan katolilaisia"..
Mielettömän kypsä asenne. Toivottavasti keskustelet asiasta myös sulhasesi kanssa ennen kuin on liian myöhäistä.
> En todellakaan haluaisi elää jatkuvassa
> pelossa siitä, että pamahdinkohan nyt paksuksi!
Tuosta pelosta ei kyllä ehkäisyvälineillä vapaudu, koska mikään niistä ei ole 100% "luotettava". Ainoa todella varma tapa vapautua siitä on hyväksyä seksuaalisuutensa ja hedelmällisyytensä, se mahdollisuus, että lapsia tulee.
Minulle tai meille ei kirkon hyväksynnällä ole mitään merkitystä tärkeintä on että liitto on juridisesti pätevä ja lapsilla oikeudet jotka avioliiton myötä tulevat, en todellakaan tee samaa virhetta kuin monet ystäväni jotka ovat hankkineet lapsen ns. avoliitossa ja sitten mies jättää kun on se "helppo tie ulos" kun ei ole mitään mihin sitoutua. Mikäli "kirkkohäät" eivät onnistu niin sitten ei, ei se ole maailmanloppu, lähinnä ajattelin että se olisi tärkeää isovanhemmille jne. En sanonut ettei hän käy koskaan kirkossa (tosin vain nähtävyyksien vuoksi :), itse asiassa hän opiskelee filosofiaa/uskontoa, mutta hän ei näe tarvetta harjoittaa katolista uskoa.
Tuosta lasten kasvatuksesta vielä, uskon että loppujen lopuksi olen meistä kahdesta se, joka on kristillisempi ja siksi olisi järkevintä että lapset saisivat uskontonsa minun mukaani mikäli haluamme heille ylipäänsä mitään kristinuskosta opettaa.. mies kun ei juhli edes joulua vaan on kiinnostunut enemmänkin pakanapyhistä hehheh.
miksi tuolla asenteella katoliseen avioliittoon?
Evääsi riittänevät ev.lut. kirkon vihkimiseen, joista kerroin tuossa ylempänä. Tai vaihtoehtoisesti ns. siviilivihkimiseen.
Vaikeaa ymmärtää halukkuuttasi pyrkiä avioliittoon joka ei ole vakaumuksesi mukainen.
Avioliitto on aina vakava asia jossa sitoudutaan pysyvään, elämänkestävään yhdessä oloon. Kummankin avioituvan puolison tulee käsittää tämä riittävän selvästi.
Erityisen tarkasti tulee harkita, mikäli puolisoilla on uskonnollisia tai muusta kulttuuritaustasta johtuvia ideologisia eroja.
Tervessi sullekki Turust ja muist mitä mää ole sul sanonu!!!!!! ;)
mene naimisiin(saat kirkolliset häät) ja sitten eroa kirkosta.
Nykyinen linja ns. seka-avioliittoja kohtaan näyttää ainakin kirkon edustajien kirjoitusten perusteella olevan tylympi kuin ennen. Ennenkin on toki luvattu kastaa ja kasvattaa lapset katolilaisiksi, mutta ei olla oltu yhtä pessimistisíä ja epäileviä toista uskontokuntaa olevaa puolisoa kohtaan kuin nykyään tunnutaan olevan.
Ei laki mihinkään ole muuttunut kirkossa. Luulisin, että kirjoittaja lähinnä viittaa 'kaikki käy' suuntaukseen, josta ehkä ollaan pääsemässä eroon. Tällä tarkoitan sitä, että realistisesti katsoen ongelmia on tiedossa, jos toinen aviopuolisoista on luterilainen ja toinen uskoaan harjoittava katolilainen. Onkin sitten parista kiinni, miten isoksi nämä ongelmat tulevat. Joillain menee oikein hyvin. Jotkut heräävät todella vaikeaan todellisuuteen. Mielestäni on hyvä asia, jos näitä 'isoja kysymyksiä' tuodaan nykyisin rohkeammin esille. Se on taatusti parille hyväksi.
No, toki jokainen avioliitto on omalla tavallaan kilvoittelun paikka, eikä varmaankaan aina helppo. Katolilaiselle puolisolle kuvittelisin kuitenkin aika isoksi surun aiheeksi sen, ettei voi jakaa elämänsä syvintä asiaa rakastamansa ihmisen kanssa. Myöskin nuo käytännöt, kuten NFP ja lapset, muodostuvat joillekin vaikeuksiksi. Ennen avioliittoa kun on helpompi luvata asioita, joissa ei sitten ehkä haluaisi pysyä.
Kun kysymys on 'keskivertoluterilaisesta' ja 'ei uskoaan tuntevasta tai siitä välittävästä katolilaisesta', osa noista ongelmista poistuu. Toki jää paljon 'rikkauttakin' saamatta...
Kiitos kaikille vastanneille!Jos tulee vielä jotain mieleen niin kirjoittakaa ihmeessä!
Olenko oikeassa siis että
*on tavattava katolinen pappi
*häät voidaan pitää kummankin kirkossa
*avioero (tuskin tulee ) ei ole sallittu (mutta saako sen tarpeen vaatiessa kumpi vaan)
KIITOS
kaikissa Euroopan maissa avioliitosta annetun lainsäädännön perusteella. Eroa on mahdollista hakea joko yhdessä tai erikseen, hakemus on yhtä pätevä kummassakin tapauksessa ja astuu voimaan 6 kuukauden kuluttua hakemuksesta. Maltalla ja Vatikaanilla saattaa olla poikkeuksia.
Kunkin maan lakien sisältö perustuu EU direktiiviin. Ev.lut. kirkko ei erottele eronneita eikä avioitumattomia toisistaan. Myös uudelleen vihkiminen on mahdollista, joskaan avioeroa ei pidetä suotavana.
Katolisen kirkon mukaan ero ei ollenkaan ole mahdollista. Avioliiton purkamiseen on joitakin enemmänkin teoreettisia mahdollisuuksia.
> avioero (tuskin tulee ) ei ole sallittu (mutta > saako sen tarpeen vaatiessa kumpi vaan)
Kyllähän sen maallisessa oikeudessa kumpi tahansa saa tässä maassa, mutta kirkko ei sitä hyväksy.
Tuollaisella "tuskin tulee" -asenteella ette välttämättä saa kirkollista vihkimistä. Kirkon opetuksen mukaan avioliitossa puolisot antavat itsensä toisilleen lahjaksi kokonaan, kaikkine ihailtavine ominaisuuksineen kuten puutteineenkin, eikä sellaista lahjaa voi ottaa koskaan takaisin.
Asenteena pitäisi paremminkin olla: "vaikka tuo toinen minut hylkäisi, niin pysyn hänelle uskollisena". Jos kumpikin ajattelee näin, niin ei eroista yms. pitäisi tulla mitään ongelmaa. Pahempi on jos toinen osapuoli pitää oikeutenaan etsiä uusia suhteita vaikeuksien kohdatessa - silloin olet heikoilla ei-katolilaisen puolison kanssa.