Eilen Tuomioja sanoi Suomen seuraavan Pohjoismaista linjaa Palestiinalaiskysymyksessä, joten Suomi siis Ruotsin tapaan tunnustaa Palestiinalaisvaltion eli antaa periksi terroristeille.
Kun antaa pirulle pikkusormen, se vie koko käden.
Jo tänään uutisoidaan, että Pääkaupunkiseudulla valtava maahanmuuttajajengi hyökkäilee suomalaisten lapsien ja nuorten kimppuun ja esim. hakkaa näitä pesäpallomailoilla. Tämä on vasta lievää esimakua tulevasta, kun Jumalan viha kohtaa Suomea.
Palestiinan tunnustamisesta innostuneet äärimuslimit ottavat heikot suomilampaat kohteekseen. Tuhansia tulee kuolemaan itsemurhaiskuissa. Jihadistit tunkeutuvat suomalaiskoteihin ja teurastavat kokonaisia perheitä epäjumalansa nimissä. Tv:ssä nähdään kuinka suomalaispanttivangeilta leikataan pää irti.
Suomen hallitus ei voi mitään jihadistien edessä. Äärimuslimien heikentämä maa on valmis Venäjän miehitykselle, mutta tämä palauttaa Jumalanpelon ja uskon Jeesukseen Suomen kansaan.
Tuomioja tuomitsi Suomen
tuho lähestyy
5
79
Vastaukset
- Opiskelua
Ymmärrämmekö;mistä kysymys?
http://www.youtube.com/watch?v=ky57zbSM_YY - Ei paniikkia
Älkää sitä Tuomiojan lippua heiluttako. Presidentti sanoi, että ei olla Ruotsin linjalla.
- ihana valo
Profetiat ei taaskaan pitäneet paikkaansa!
- 94j67
Odotahan vielä, katso videot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756