Sierilä-päätös voi venyä kahdella vuodella

Liittyy kemijoen uuteen vesivoimalaitokseen asia.
Kytköksissä Vuotos voimala/altaaseen. Sikäli että Sieriläkin sieltä säännöstellään.
ns säätösähköä.

Vesivoima selvityksen mukaan sitä lisättävissä 1700 MW.
Olkiluoto-3 1600 MW -vertailuun.
Pyhäjoki tulossa uudella ydinvoimalalla 1 200 MW.
Ydinvoima tuottaa tasaisesti.
Vesivoimalla säännöstelyä kuivempana aikana.
Siksipä mm. Vuotos allas. Kollaja allaskin odottaa rakennuslupaa Iijoessa.
Kymijoessa otettavissa lisää sähköä. jne.

Päätös valtion vesivoimalaitos Kemijoki Oy:n Rovaniemen Sierilän voimalaitoksen rakennusluvasta voi venyä jopa kahdella vuodella.

Vaasan hallinto-oikeudessa ympäristöasioissa keskimääräinen käsittelyaika on 10-12 kuukautta. Sierilän käsittelyaika saattaa olla hieman lyhyempi, koska asia palautetaan hallinto-oikeuden käsittelyyn.

On kuulemma mahdotonta sanoa, milloin Sierilä-päätös saadaan valmiiksi. Arvioivat käsittelyajan olevan lyhimmilläänkin 6-7 kuukautta.

Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä voi vielä valittaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jossa asian käsittely vie taas oman aikansa. KHO alkoi käsitellä torstaina antamaa Sierilä-valitusta heinäkuussä 2012 eli asian käsittely kesti noin 16 kuukautta. KHO:n keskimääräinen ympäristövalitusten käsittelyaika on 15,5 kuukautta. Eli KHO:n seuraavaa päätöstä Sierilästä voitaneen odottaa ehkä vuoden 2015 syksyllä.

EI NYT KOVIN PITKÄÄN JAHKATA SELVÄÄ ASIAA:
Tarvitsemme sähköä kaikki, sinä ja minä.

Saatasiin nyt edes alkuun turpeen nosto vastaaman vuotuista kasvua.
Nyt puolet siitä nostetaan.
Sieltä rintamalta kuuluu hyvää verotuksellista toimista.
Saataisiin tuonti kivihiiltä vähennettyä.

Ei me pärjätä täällä kylmässä, jos ei oikeisiin jengoihin saada energia asioita.
Turha kuunnella helsinki vihreitä siitä, ei heillä ole alkeellisintakaan tietoa eikä kokemusta siihen.*
Sen paremmin kuin etelän vasuritkaan tiedä energiasta.
'
Kyllä meillä osaajiakin on alalle, ettei nyt näitä onnettomia kuunnella.
Kunhan saavat vihkiasiansa kuntoon homoilleen se heille kuitenkin ykkösasioita.

Tuntuma on, että oikeaan suuntaan aletaan kulkemaan, kun kuitenkin neljä suurinta puoluetta suunnilleen samoin energiasta ajattelee.
= työtä ja toimeentuloa, siihen energian tekoon, ja kotimaista.

18

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joko kapi nukkuu

      Pitäisi teksti tarkastaa.

      • nenän kaivaminen

        Marttiluukasa, inssi, hoono soome,


      • Iltakusella!

        Oli äsken hereillä.
        Ellei jo lue Väyrysen kirjaa.


    • ajankohtainen asia

      Avataanko Vuotos

      Oli jo Tv:ssä kyse asiasta, tuli myöntävä vastaus ! mutta sanottiin että luontoarvojakin kunnioitetaan. Kun huomataan ettei siellä luontoarvoja olekkaan, mitä sitten !

    • Pankko sucks dick!

      Pankkopojan epätoivoinen iltahuuto.Homofantasia tietysti takuuvarmasti mukana.

      Kirjoitusvirheistä ja nettitekstien kopioinnista tämän luuserin tekstit on aina helppo tunnistaa. Omatekoinen insinööri ja majuri on ylivoimaisesti palstan typerin tyyppi.

    • Kusiämpäri!

      Pankkoa se ressukka vain höpöttää.
      Mikähän pankkonsa lieneekään?
      Jokin vihervasuri, otaksuisin. Johdateltu, kuin on hyvä vastustaa energiaa puolueen takia.

      Tämä tapaus lienee vähällä älyllä.
      En nyt sano että kehitysvammainen".
      mutta..mutta..

      • Pankko sucks dick!

        Pankkopoika-raasu otti taas herneen nenuunsa kun sai pataansa 6-0.

        Sinä Pankkopoika olet säälittävä hyypiö. Et osaa koskaan kirjoittaa mitään asiallista. Kaikkiin kirjoituksiisi tuot mukaan oman homoseksuaalisuutesi. Voisit vallan mainiosti siirtyä "keskustelemaan" Setan sivuille. Se on oma viiteryhmäsi.


    • Håkon

      SETA Oulussakin voimissaan.
      Nahkahousut on ihgud!

      • Huvittunut.

        Pankkopoika = Håkon = inssi = resmaj

        Aina homoilut mielessä.

        :) :) :)


    • Pakkomielle-Pankko

      Etkö sinä inssi-pankkoelätti kykene tekemään yhtäkään kopioavausta tai avausta ilman, että sotkisit siihen mukaan homot ja vasurit?

      Taistele pakkomielletautiasi vastaan ja yritä tehdä kopio tai oma avaus ilman siihen kuulumattomia sivuhuomautuksia. Älä kuitenkaan ihan lähipäivinä.

    • Ope Oulusta
    • Moro!!

      Asia!!!!!
      Ite kannatan Vuotosta koska 1960-luvulla oli hyviä kokemuksia siirtotyömaista Suomessa.

      Vuotoksen alueelle voitaisiin perustaa moterni siirtotyömaa. Tänne voitaisiin tuoda sitten töihin kaikki Suomen työttömät. Heille riittäisi varmaan palkaksi työttömyyspäiväraha ja ruoka ja parakkimajoitus. Kaksi kertaa vuodesssa voitaisiin maksaa lomamatka viikoksi kotiseudulle muualle Suomeen.

      Tämä helpottaisi myös asuntopulaa Helsingissä ja suurissa kaupungeissa, sillä kaikki Helsingin alueen työttömät joutuisivat muuttamaan Vuotoksen siirtotyömaalle ja heiltä vapautuisi asunnot muille tarvitseville. Työtä risujen ja sen sellaisten keräilyssä riittäisi pariksi vuodeksi.

      Itsekkin luulen että saisin töitä tuolle minun zetori 8011 traktorille Vuotoksen työmaalta!!! Lapiohommat ja vanhat traktorit ovat arvossaan Kemijoki Oy:n leivissä. Uskon myös että Paavo Väyrynen ja Mauri Pekkarinen tulevat itse kesätöihin lapioimaan Vuotoksen tekoaltaan pohjia.


      Minä lupaan juosta Vuotoksen ymphäri jo tekovaiheessa. Jaahas..mutta sehän olisikin ihan porukalla totettamisen arvoinen runsas maratoooni.

      Vastaa pitkää maratoonnia..juoksuihmisenä toteutan sen.
      Muuten...kävin juuri juoksemassa vain 77 km. Nyt kohta sauna kutsuu.

      Lakia on aina helppo muuttaa vuotoksen vuoksi. Suomi eroaa myös EYstä ensi vuonna.

      Vuotoksen allas tuottaisi 2700000000 tonnia öljyä päivässä-
      Eli 100% hyötysuhteella 27309000000 tonnia öljyä ja 30% suhteella 91032000000 tonnia öljyä.

      Säiliöautoja perävaunuineen n 40000 litraa (40 tonnia) olisi vuodessa ...hm..hm..oho !
      peräti 2250000000 säiliö autollista. n 300000000000 litraa päivässä (365 vuodessa ).

      Sitten suoraan, ilman hyötysuhdetta 2/3 osaa pois.

      Joskus vielä osataan oikeinkin sanoa ja kuunnella, ettei se vesi hyppää alapuolisten voimaloitten yli , jota Vuotos järvestä valutetaan, enemmänkin.

      Ihan kuin ei vieläkään huomata, että ollaan kylmässä maassa.
      Sähkö ihan keskinen elementti.
      Se vaatii paljon lisää sähköä.
      .esimerrki "isotalo, oli ennen puulla lämmitys
      Sähköä ei juuri kulunut lainkaan, ainoa vedenkiertopumppu vain patterikiertoon.
      Nyt -sähkönkulutus ollut yksin lämmitykseen 13000 - 16000 MW
      vuositasolla.

      • inssi.

        Kunhan saavat vihkiasiansa kuntoon homoilleen se heille kuitenkin ykkösasioita.


    • Lämmöllä kaivaten

      Missä on inssi ja uudet ämpäriteoriat?

      • 18+1

        Terve inssi oletko majurista mitään kuullut?
        Nykyään pankkopoika yksin vaalii trion perinteitä.


      • Petroskoissa yhä?
        18+1 kirjoitti:

        Terve inssi oletko majurista mitään kuullut?
        Nykyään pankkopoika yksin vaalii trion perinteitä.

        Majuri taisi joutua jäämään sinne Petroskoihin. En ainakaan minä ole nähnyt raporttiaan Suomeen palaamisesta.

        Ilmeisesti takavarikoivat läppärinsäkin. Surullista jos näin kävi, vaikka on todettava, että kyllä vähän turhan rohkeasti sieltä kirjoittikin. Sotki Putinin ja homot toisiinsa.


    • Niinn...nii

      Petroskoi, entinen Äänislinna.

    • Anonyymi

      Vesi nousee Lapin joissa – tiet ja rakennukset voivat joutua osin veden valtaan

      Lapin ely-keskus ennustaa tulvahuippua sunnuntaille ja alkuviikolle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tilaisuuden perunut yrittäjä Eira Maijala vahvistaa Ylelle, että hän ei halunnut, että hänen yrityks

      – Hän kertoi, että meille on varattu paikka jostain ihan muualta. Sitten hän kertoi, että se paikka on helvetti. Yrittä
      Maailman menoa
      78
      3846
    2. Mikä ampuminen illalla Kiuruvedellä?

      Huhu kertoo että oma äiti ammuttu autoon??? 😢
      Kiuruvesi
      51
      3300
    3. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      108
      3110
    4. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      108
      2434
    5. Pitopalvelu yrittäjä teki ainoan oikean ratkaisun .

      Emme saa suomea ja Haapajärven PIIRUAKAAN paremmaksi nostamalla moraalittomuuden edessä kädet pystyyn antautumisen ja
      Haapajärvi
      53
      1562
    6. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      80
      1486
    7. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      27
      1460
    8. Lapsuus 50-60 luvulla

      Oli ihanaa aikaa. Lapsi sai olla pieni pitkään. Ei joka tuutista työnnetty silmille ja korville Setaa ja muita sukupuoli
      Maailman menoa
      149
      1195
    9. Kari Kanala paljastaa - Papin työhön paluu Myyrästä vaati "nollauksen" ensin: "Pitää siinä..."

      Kari Kanala: ihminen, mies ja pappi. Kanala nähdään tänä syksynä tv:ssä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa sekä Myyrä-ki
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1089
    10. Sinne eivät homot tule

      Että tälläistä käytöstä tällä kertaa. Saattoväki odotteli sateessa kun yrittäjä saarnaa herran nimessä homoja ja lesboja
      Luterilaisuus
      243
      1033
    Aihe