-54 syntyneen aikaisin mahdollinen eläkeikä

Olen syntynyt 54 eli täytin juuri 60. Oletus: saan potkut ja minulla on kuuden kuukauden irtisanomisaika ja olen työttömänä koko ajan.Mikä on aikaisin mahdollinen ikä, jolloin pääsen eläkkeelle? Ei siis kyse mistään työkyvyttömyyseläkkeestä vaan varhennettu tai normaali eläke iän perusteella. Laskeeko jo ansaittu eläke jotenkin siinä tapauksessa?
1272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tällä hetkellä yleinen alin vanhuuseläkeikä on 63 vuotta.

Mikäli kuulut johonkin työttömyyskassaan, sinulla on oikeus lisäpäiviin ja sinulla on eläkevakuutettua työtä vähintään 5 vuotta edeltävän 20 vuoden aikana, voit saada eläkkeen 62 vuotta täytettyäsi.

Voit vaihtoehtoisesti saada työttömyyspäivärahaa 65 vuoden täyttämiseen saakka. Vanhuuseläkkeen voit hakea ilman ns. lisäpäivätodistusta 63- 65 ikävuoden välillä haluamasi kuukauden alusta.

Tarkempia tietoja saat omasta eläkelaitoksestasi henkilökohtaisilla tiedoillasi.

Työn loppumiseen mennessä karttuneeseen eläkkeeseen työttömyys ei vaikuta.Eläkekarttumaan työttömyyspäiväraha vaikuttaa vain siihen osaan, kun olet työttömänä. Työttömyyspäivärahalla karttuma on noin puolet siitä, mitä sinulle karttuisi palkasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väsy kirjoitti:

Olen syntynyt 54 eli täytin juuri 60. Oletus: saan potkut ja minulla on kuuden kuukauden irtisanomisaika ja olen työttömänä koko ajan.Mikä on aikaisin mahdollinen ikä, jolloin pääsen eläkkeelle? Ei siis kyse mistään työkyvyttömyyseläkkeestä vaan varhennettu tai normaali eläke iän perusteella. Laskeeko jo ansaittu eläke jotenkin siinä tapauksessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu