Syntymätön onni

Rakkaus Kunniaan

Vesimiesaika 2000 laittaa asiat uusiksi.
Mistä et tykännyt Kalojen aikakaudessa?
Mistä luovut nyt?

Perhepolitiikka reistailee.
Puhun siitä.

Lapsia kasvatetaan lastentarhoissa eikä vanhemmilla ole aikaa heille.
Jo vauvaikäiset ovat erillään vanhemmistaan.
Äidit eivät rintaruoki lapsiaan. Vauvat syövät tekoruokaa.
Äidit eivät anna lämpöä.
Lapsen erottaminen vanhemmasta on rikos.
Jos lapsi saa mitä tarvitsee syntymässä - terveen syntymän, rintamaidon, rakkauden - hänestä kasvaa hyvä ihminen, joka jakaa saamansa rakkautta muiden kanssa. Hänestä tulee viisaampi, terveempi, tasapainoisempi.

Nykynaiset eivät osaa synnyttää. Heille annetaan vahvoja puudutuksia ja kipulääkkeitä, heiltä leikataan vatsat, joiden seurauksena herkkä synnytysmekanismi vaurioituu, eikä heillä eikä heidän jälkipolvillaan ole enää samoja mahdollisuuksia synnyttää luonnollisesti.

Keisarileikkauksella syntyneet ovat mahdollisesti tunteettomia ja vajavaisempia.
Poliitikot ajavat nyt Amerikkalaista mallia, jolloin synnytys aikaistetaan. Lääkäreillä ei ole sydäntä.

Uudet sukupolvet ovat egoisteja.

Ihmiskunta muuttuu.

Havahtukaa! Ei poliitikko osaa päättää, sillä he vain ajattelevat, eikä heillä ole lapsia paljoakaan. Vain lastensa kanssa läsnä oleva voi kertoa ja ottaa oikeita päätöksiä.

Onnellinen elämä on moraalikysymys. Pitää muistuttaa meitä siitä.

5

124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alfa123om2222

      Vaikea on jumalattomasta tulla ihmistä. Luultavasti jopa mahdotonta. Jumala loi kunkin lajinsa mukaan. Yksi yritys oli EvLut Katkismuksen mukaan:
      Ottaa miehuus ts. ihmisyys Neitsyt Mariasta eli korkkaamalla neitsyitä uskottiin sitä kautta saavutettavan ihmisyys. Muitakin poppaskonsteja varmaan on.

      Vesimiehen aikana kaikki noudattelee Raamatun ja muiden kirjoitusten antamia suuntaviivoja. Lännessä ihminen nousee jälleen ja jumalattomuus hälvenee taka-alalle, idässä sen sijaan jumalattomuus, valheet ja sotajoukot tallaavat jalkoihinsa ihmisyyden (Dan. 8).

      Lapsia ei pidä laittaa lastentarhoihin. Siitä Jeshua antoi käskyn jo 1990-luvun jälkipuoliskolla. Lapset tulee hoitaa ja kasvattaa itse. Eli totta kyllä puhut, mutta
      ehkä vähän liian tunnepitoisesti. Logiikan mukaan on edullista totella Jeshuaa, jonka käsissä ovat menneet ja tulevat. Pelkkä Jeshuan käsky siis riittää ja Jeshuan nimi. Hän on sanonut: Kasvattakaa lapsenne kotona; älkää lastentarhoissa! Näin hän sanoi jo lähes 20 vuotta sitten.

      • hindu.

        "Näin hän sanoi jo lähes 20 vuotta sitten"

        Tarkoitit varmaan 2000 vuotta sitten. Mutta silloin ei ollut yleistä kouluvelvollisuutta.
        Jeesus opetteli varmaankin kotona lukemaan.


    • "Voi paska!"

      Ei muuta tule mieleen.

    • Liimanäppi

      Ovatko nuo ihan omia ajatelmiasi, vaiko jotain tutkittua juttua? Jos viimeksimainittua, niin laitatko viitteitä?

    • Rakkaus Jumalasta

      mutta valheajat huonoa varmuudella, toki laittomuus ja luopumus Raamatussa myös.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45349
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11233
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3210
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2222
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      37
      1619
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1510
    Aihe