Olen 33 nainen. Olen keväästä lähtien tehnyt kuolemaa. Minulla on synnynnäinen vika, jolle lääkärit eivät löytäneet selitystä. Olen aina ollut omalla tavallani sairas. Olen tullut tieni päähän. Keväästä lähtien olen alkanut oireilemaan pahoin ja tiedän kuolevani lähitulevaisuudessa. Oireiluni alkoi motoriikkavaikeuksina. Nyt on mitä ihmeellisiä neurologisia oireita ja en ole aina tajuissani. Nyt lyö enään vain tyhjää ja hennitykseni on hidastunut. Kivut ovat alkaneet helpottamaan. Tiedän kohta pääseväni täältä ja ei ole enään voimia taistella vastaan. Kauanko on vielä odotettavissa?
Kuoleman vaiheet
varhainen kuolema
2157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sitä ei kukaan ihminen tiedä, aika sen vasta näyttää.
Ympärilläsi lienee hoitajia ja lääkäreitä, mikäli olet jo noinkin heikossa kunnossa, kysypä heiltä.
Ettei vaan olisi kyse julmasta huumorista?
Eiköhän aikamme ole Korkeimman kädessä. Jeesus Kristus sinua auttakoon.