Hallitus antaa eduskunnalle esityksen autoverolain muuttamisesta huomenna. Esityksen mukaan ulkomailla vähintään puoli vuotta rekisteröitynä ollutta autoa kohdeltaisiin verotuksessa käytettynä autona.
Tuontiautojen verotuskäytäntöön on tulossa muutoksia ensi vuoden alusta. Autoa, joka on Suomeen tuotaessa ollut rekisteröitynä tai käytössä muualla kuin Suomessa vähintään kuusi kuukautta, verotetaan vastedes samaan tapaan kuin käytettyä ajoneuvoa. Hallitus antaa huomenna eduskunnalle esityksen autoverolain muuttamisesta.
Alle kuuden kuukauden ajan käytössä olleen auton verotus perustuu vastaavan uuden ajoneuvon veroon. Vähintään kolme kuukautta rekisterissä olleelle ajopelille myönnetään kuitenkin verosta alennusta auton ikään ja hintakehitykseen perustuvan järjestelmän mukaisesti. Vähennys perustuu markkinatietoihin. Jos mallikohtaista tietoa ei ole, vähennys on 0,8 prosenttia kultakin kuukaudelta.
Voimassa olevan lain määräykset ovat käytännössä merkinneet sitä, että muualla kuin Suomessa rekisteriin merkittyä ajoneuvoa on verotettu käytettynä ajoneuvona riippumatta siitä, kuinka paljon sitä on tosiasiallisesti käytetty liikenteessä. Myös rekisteröimättömänä liikenteessä käytettyä autoa on pidetty käytettynä riippumatta käytön laadusta tai laadusta.
No ei ..tana! Eihän tuossa mikään muutu ! Ja muutenkin tuo juttu vaikuttaa omituiselta, eihän se nykyinenkään käytäntö noin mene !mistähän tässä on oikein kysymys ? kaikkea ne ministerit viitsivätkin näprätä...tämä on oikein malliesimerkki "nahkapäätöksestä " !

Vastaukset 2
Vanhimmat
Heh, juu kannatti odottaa veroalea;-) Ihme purkkavirityksiä, tuostakin on varmaan saatu kuussataa sivuinen romaani aikaiseksi. Ja maailma pelastuuuuu
Luuletteko että oli helppo vääntää taas uusi laki...näin pieni muutos joka ei vaikuta mihinkään, on juuri sopiva muutos, koska sillä ei "tapeta" autokauppaa.
Tokihan se laki on taas ristiriidassa EU-direktiivienkin kanssa, mutta meillä ministeriössä ollaan kyllä pohdittu sitäkin, että mitä me sitten tehtäisiin, jollei pieniä porsaanreikien paikkauksia....
Autokaupalla on juuri nyt niin vaikeat ajatkin ja kun se Summanenkin sai kenkää, niin Skodat seisoo Hangossa....
Vielä pitää ehtiä tässä ruokatunnin lopulla vääntää laki siihen malliin, ettei lokakuussa 2005 pääse yksikään ulkolainen autokauppa tänne pesiytymään...