Syrjäytymisestäni

Ei saisi luovuttaa

Olen ollut melkein koko aikuisikäni syrjäytynyt. Syrjäytyminen alkoi kyllä jo teininä. Pärjäsin lukiossa aluksi hyvin mutta viimein jouduin tilanteeseen että minut eräänä päivänä meinattiin tappaa. Se tapahtui keskellä sunnuntai aamua kun olin jakamassa sanomalehtiä. Ennestään tuntematon noin keski-ikäinen mies tuli uhkailemaan puukolla, tarrasi rinnuksiin kiinni ja sanoi useaan kertaan että tappaa minut.

Ahdistun, masennuin, olin vainoharhainen ja opiskelut jäi siihen. Lopetin lukion siis kesken ja menin vapaaehtoisena armeijaan koska oletin sen auttavan ongelmiin. Armeijassa olon aikoihin minulle meni onnettomuudessa jalka poikki joten armeija jäi kesken. Jäin työttömäksi pitkäksi aikaa. 23 vuotiaana menin amikseen ja sain sen jotenkin suoritettua. Silloin oli hieman parempi kausi elämässä. Pääsin töihinkin josta pidin mutta sitten 90-luvun lama vei työpaikkani. Koetin hakea töitä kovasti mutta mihinkään en päässyt. Masensi, vitutti, ahisti, yms. Aloitin ryyppäämään sitten. Ryypiskelin parisen vuotta jonka jälkeen sain itseäni niskasta kiinni sen verran että hain insinöörikoulutuksen.

Aluksi koulutus sujui hyvin mutta olin edelleen ahdistunut ja hoidin tilaani runsaalla alkoholilla. Viimein aloin saamaan paniikkihäiriökohtauksia joihin hain sitten lääkityksen. Siitä oli seurauksena se että ryyppäsin ja söin psyykelääkkeitä oikein olan takaa. Opiskeluni jäi kesken. Jouduin myöhemmin katkaisuhoitoon ja käymään erilaisissa terapioissa. Töitä en siis juurikaan saanut tai tehnyt 90-luvulla.

Vuonna 2000 jotakin pääsin ohjelmistoalan koulutukseen jonka jälkeen ihme ja kumma pääsin jopa töihin määräaikaisesti mutta sekin muuttui myöhemmin osa-aikaiseksi työksi ja myöhemmin se loppui sitten. Hain kyllä töitä kovasti mutta niitä en saanut mistään. Meni taas jokunen vuosi jolloin ryyppäsin ja söin lääkkeitä. Olin aika huonossa jamassa. Oli mulla ajoittain naissuhteitakin mutta ei ne kauaa renttua jaksanut. Sairastuin psykoosiin. Sain siihen hoidot ja lääkitykset. Lopetin ryypiskelyn vähäksi aikaa. 40 vuotiaana sain yllättäen kuitenkin työpaikan, vakituisen ja jopa palkkaankin olin ihan tyytyväinen. Pysyin erossa viinasta lopetin hiljolleen myös lääkityksen. Löysin myös vaimoni ja silloin tuntui että kaikki oli mahdollista. Siis 40 vuotiaana ensimmäinen kunnon työpaikka ja löysin vielä ihanan naisen rinnalleni.

Tätä ihanuutta kesti kolmisen vuotta. Sitten tuli YT neuvottelut. Sain silti jatkaa vielä töissä mutta tuli taas uudet YTt ja taas YTt ja vielä kerran. Sen jälkeen tuli potkut. Sairastuin taasen masennukseen, ahdistukseen ja viimein menin taas niin huonoon kuntoon että olin psykiatrisessa sairaalassa. Toivuin siitä hiljolleen ja pääsin vielä vuodeksi töihin. Taas tuli YT kohille ja työt loppuivat. Mun ulkomaalainen, amerikkalainen vaimoni kyllästyi elämäntilanteesemme ja muutti takaisin USAhan.

Olen koettanut hakea töitä. Olen lähetellyt hakemuksia ympäri maatamme ja ulkomaillekin. Ei ole tärpännyt. Mulle ollaan sanottu että kun sinä olet jo viisikymppinen niin rupeat olemaan liian vanha. Nyt fiilis sellainen että pakko se on kai luovuttaa. Töitä ei tunnu löytyvän, vaimokin lähti ja viinaakin on taas ruvennu menemään plus psyykelääkityksellä olen taasen. Tosin lopetin ryyppäämisen kaksi viikkoa sitten lähinnä siksi että ei huvita enää juoda eikä ole rahaakaan.

No, sain sentään viettää suhteellisen normaalia aikuisen elämää kolme vuotta. Olen silti siitä ajasta kiitollinen.

4

290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tsemppiä jatkoon

      Olet älykäs, lahjakas ja pystyvä tyyppi. Tuo väkivaltakohtaus nuoruudessa on ollut sinulle traumatisoiva. Ei sinulla itsetuntokaan ihan pohjalukemissa ole. Myös itsekuria löytyy.
      Kyllä nyky-yhteiskunta on haastava ja et taida olla ainoa, joka on saanut puikkelehtia työmarkkinoilla, saanut potkuja ym. Älä menetä toivoa, kyllä voit saada vielä jotain työtä. Lopeta tuo viinan kanssa läträäminen. Kyllä sinussa on ainesta ihan normaaliin elämään. Ja et sinä niin syrjäytynyt ole kuin annat itsestäsi ymmärtää.

    • sbyasaba

      kyllä se on vaan sillen että kokoomus/EK jarjestää millä tahansa verukkeella taantuman/laman suomeen noin 10 vuoden välein jotta saataisiin työn kuluista viilattua turha pois potkujen, palkkamaltin sun muun diipadaaban avulla. parasta vain tottua siihen. ja kun on lypsetty kansan kukkarosta viimesetkin niin teennäisesti kiukutellen siirretään infra ja yritys halpamaihin muka kovan verotuksen takia.

    • juuri näin

      Syrjäytyminen ei ole läheskään aina oma vika vain harvoin, ero, työttömyys, sairaus, päihteet jne...ajavat ihmisen nopeasti köyhyyteen ja syrjäytymiseen silloin kasaantuu vielä lisää ongelmia joita on lähes mahdoton hoitaa siitä tämä hyvinvointiyhteiskunta pitää kyllä huolta.

    • Anonyymi

      YT-neuvottelut on kätevä tapa saada pois firmasta vetelehtivät työntekijät ja
      jäljenne jäävät vain ne, jotka tekevät tehokkaasti ja tuottavasti työtä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1743
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      57
      1146
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      440
      1107
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1033
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      128
      793
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      743
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      43
      706
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe