Mustasukkainen miniä

No, onneksi lapsenlapsesi ovat kohta jo aikuisia ja muuttavat pois kotoa. Pahin on jo siis takana. Koska kyseessä on vain avokki, avoerokin on poikasi helppo ottaa sitten kun ei kotona asu enää huollettavia

Senikäiset lapset jo osaavat itsekin pitää yhteyksiä, ja soitella ym.

Hyvä ehkä olisi lopettaa moinen stressaava kanssakäyminen.
" jos et pidä jalanjäljistä kasvoillasi,
miksi makaat lattialla? "

Ikävä ihminen tuo miniäsi. Mutta meitä on moneksi. Ei kaikkeen löydy syytä, ja vaikka löytyisikin, siitä ei ole välttämättä apua.
Tuskin sinun kannattaa "katkaista välejä" miniääsi. Ei hän ole niin suuren dramatiikan arvoinen. Mutta lakkaa ajattelemasta häntä ja sitä, mitä hän mahdollisesti sinusta ajattelee. Ei kaikkia voi miellyttää. Itse huolestuisin, jos mokoma ihminen pitäisi minusta.

Kiitos hyvistä vastauksista: Jäin oikein mettimään tuota, ettei ehkä kannata katkaista välejä. "Ei ole sen arvoinen." Siinä on kyllä pointtinsa. On vaan niin karmean vaikeaa olla luonteva esim. joulupäivällisellä, kun pitäisi teeskennellä, että kaikki on hyvin, vaikkei todellakaan ole. Kamalaa teatteria. Ja sitten pitää koko ajan pelätä sitä räjähdystä jostain mitättömästä asiasta. Ei mua sinänsä enää kiinnosta pätkääkään, mitä tämä ihminen minusta ajattelee tai on ajattelematta. En vain enää haluaisi edes nähdä tätä kiusaajaani.
Avioerosta en ikinä uskaltaisi inahtaakaan enkä missään nimessä halua, että minun takiani erotaan, vaikka tiedän, että poika kärsii tilanteesta kovasti. Hän on kuitenkin äärimmäisen perhekeskeinen ja erittäin vastuuntuntoinen isä. Ei ihan helpolla lähde perhettä hajottamaan, vaikka tiedän, ettei elämä tuolla muutenkaan helppoa ole. Toki hyvät hetkensä perheessä varmasti on.

Kiitos Pirkko-pappi. Viisitoista vuotta olen nimenomaan yrittänyt suhtautua neutraalisti ja muutenkin tuolla neuvomallasi tavalla. Ja kyllä, poika on ollut yhden kerran paikalla, kun yritimme "jutella." Suomeksi sanottuna miniä huusi ja haukkui minua ja minä en saanut sanottua juuri sanaakaan väliin. Poika ei puhunut mitään, koska ei halua olla kenenkään "puolella" ja ymmärrän sen. Olen jopa tarjoutunut lähtemään jonkun puolueettoman asiantuntijan puheille, mutta miniä kieltäytyy ehdottomasti, koska ei hyväksy kallonkutistajia.
Ja ei: en menetä yöuniani muiden tuttujeni takia, mutta kukaan heistä ei myöskään käyttäydy minua kohtaan - ei sinnepäinkään - kuten miniä.
Ja niin kuin kerroin, ikinä en ole lapsille inahtanutkaan pahaa sanaa heidän äidistään tai meidän väleistämme. He ovat silti asiasta varsin tietoisia, koska mummoa sätitään kotona ja syytetään milloin mistäkin - kuten lapset itse ovat kertoneet. tai oikeastaan tekstanneet. Ei siitäkään ihan kiva fiilis tule.
Omasta "neutraalista" asenteestani ei ole vuosien varrella ollut mitään hyötyä. Viime aikoina olen miettinyt paljon myös sitä, että kun kaikki (minä, vaari ja lasten isä) alistuvat samanlaiseen komentoon ja pyytelevät anteeksi ("en tule joulupäivälliselle, ellei sitä ja sitä pyydetä minulta anteeksi jne") säilyttääkseen edes jonkinlaisen rauhan, tällainen vallankäyttäjä saa koko ajan vain lisää vettä myllyynsä.
Eikö tämä ole vähän sama asia kuin se, että alkoholistia loputtomasti ymmärretään?

Hei "ei lattiamatto"! Hyviä pointteja sullakin, tässähän piristyy väkisinkin, kiitos :)
"Jotain" minä varmaan pelkään, siinä olet oikeassa ja tätä pitää nyt oikein miettiä. Silloin kun lapset oli pieniä, saatoin oikeasti pelätä juuri sitä, että miniä vie lapset enkä saa nähdä heitä enää. Käsittääkseni oli jotain tällaista uhkaillutkin, vaikkei poika mulle näitä tietoja kanna, ja hyvä niin.
Mutta enää ei tuota tarvitse kyllä pelätä, ei poika minua hylkää eivätkä lapsenlapsetkaan.
Itse asiassa homma menee niin, että miniä ei juuri "muiden kuullen" saa näitä kohtauksiaan, mököttää vaan tai tiuskii. Soittaa sitten minulle tai lähettää ilkeän tekstarin. Nyt olen laittanut puhelinnumeronsa estoon, säästän itseäni.
Tässä viimeksi kesällä tytär oli vieressä kuuntelemassa, kun yritin johonkin väliin sanoa jotakin, kun miniä huusi puhelimessa. Yhtään lausetta en saanut kahta sanaa pitemmälle, hän on sellaisessa raivotilassa, ettei antanut yhtään suunvuoroa.
Poika olisi varmaan saanut vihellettyä pelin poikki iskemällä nyrkkiä pöytään, mutta hän on siihen aivan liian sopuisa. Pojanpoika on samaa maata: tekee mitä vain, että saa rauhan säilymään. Pojan 13-vuotias tytär sen sijaan näyttää osoittavan tervettä kapinahenkeä ja uskaltaa arvostella äitiäänkin.
En usko, että kotona menee kovin hyvin muutenkaan, mutta en halua puuttua mitenkään, muuten syytetään erostakin minua.
Mutta nyt olen jo päättänyt, että tämä "käännän taas toisenkin poskeni"-touhu saa minun osaltani nyt riittää tapahtuipa se sitten välien katkaisulla tai milla muulla tavoin tahansa.

Ei se matkakaan hassumpi ajatus ole. Itse asiassa olen kyllä miettinyt jouluksi jotain vapaaehtoispestiä tms, jossa saisi samalla olla hyödyksi. Pelkään, että jossain hotellijoulussa saattaisi iskeä haikeus. Eikä me tuon vaarin kanssa yhteiselle matkalle lähdetä, kun ollaan erottu ;)
Vielä jäi vaivaamaan Pirkko-papin neuvot tuosta ns. neutraalista asenteesta. Ihan oikeasti: millainen yli-ihminen pystyy täysin tyynesti valuttamaan nahastaan vuosia jatkuneet loukkaukset ja ilkeydet? Onko sellainen tuntevalle ihmiselle ylimalkaan mahdollista tässä maailmassa? Onko se edes tervettä? Ja ennenkaikkea: jos kukaan ei koskaan puutu tällaisen ihmisen käyttäytymiseen ja kerro tai tee jotakin ilmaistaakseen, että "tuo on väärin", "näin ei voi jatkua", niin eikö se ole todella väärin kaikkia kohtaan? Puuttumattomuushan lietsoo koko ajan vallankäyttäjää jatkamaan ja hivelee hänen egoaan.

Kun nyt olet luovinut 15vuotta ja mikään ei ole asiassa muuttunut.
Jos olisin Sinä, sanoisin suorat sanat asiallisesti ja napakasti.
En kyllä sietäisi tuollaista käytöstä.

Ihan sama tilanne oman miniäni kanssa. Uskon, että mustasukkaisuus kaiken perusta. Säälittää oma poika! Mutta mitään ei voi tehdä. Itkin ensimmäiset 5 vuotta. Sitten päätin, ettei se auta ketään. Tätä on jatkunut 11 surullista vuotta.
Mummeli

Ei ole tervettä olla mustasukkainen pojan äidistä eli miniät jos olette mustasukkaisia, miettikää, miksi?

Jos miestä rakastaa oikeasti, haluaa vaan hänelle hyvää ja sen, että miehen äitikin on miehelle tärkeä.

Äläkä miniä syyllistä miehen äitiä kaikesta, ja lapsillekkin valitat, silloin saat myös lapset mukaan väheksymään mummiaan.

Toimit väärin!

Kiusaamisesta on puhuttu monissa yhteyksissä. Minusta tämä ketju kertoo kiusatusta ja kiusaajasta, ja o ihan tyypillistä, että kiusattu miettii omaa käytöstään, yrittää miellyttää ja ahdistuu, kun kiusaaminen jatkuu. Pyytää jopa anteeksi, kun kiusaaja käskee.

Sinä olet ilmiselvästi kiusaajan kynsissä. Et voi asialle yhtään mitään. Lopeta kanssakäyminen ja sano suoraan, että et ole enää halukas olemaan kiusattavana, 15 v. riittää. Nouse takajaloillesi, sillä avominiäsi ei ikinä tuosta parane. Mahtaa olla kammottava työtoveri duunissaan.

Ja kun olet saanut sanotuksi, että tämä oli viimeinen kerta, kun miniä hyppi silmille, niin pidä siitä myös kiinni. Sano kaikille, että avaat oven muille perheenjäsenille, mutta miniä olkoon omissa mehuissaan, ja jos perhe asettuu miniän puolelle, sano vain, että ratkaisu on heidän, sinä ole jo omasi tehnyt. Sano, vaikka sydän märkänis! Sillä sinun ihmisarvosi pitää olla koskematon.
Tee testamentti, jossa annat lapsenlapsillesi omaisuutesi, niin että poikasi (ja miniäsi) jää välistä pois. Sen voi tehdä, lapsenlapset ovat rintaperillisiä.

Ihan tuttua tarinaa mutta kyseessä on tyttäreni paljon pahaa mieltä aiheuttanut käytöksellään .Lapsia tulee sääli koska hän kohtelee heitäkin huonosti myöskin omaa miestään .Ei auta kuin keskittyä muihin läheisiin ihmisiin ,Voimia sinulle !

Siellä puhuu taas niin viaton anoppi!Raivostuttavaa,kun luulet tietäväsi poikasi perhe elämän onnellisuuden.Sinä et voi tietää,kuinka onnellisia he ovat yhdessä.Ja tuskin miniä sentään syyttä suotta on sinulle vihainen.Otahan peili käteen ja katso voiko syy olla siellä???

Kiitos tästä avautumisesta täällä samoin. Miniäni miniänä 17 vuotta uskon käyttäytymisen johtuvan myös hyvin vaikeasta omistushaluata. Poikani työ vaatii jättämään perheen avominiän huostaan ja perhe on kuin pelinappula. Isommat ikävyydet alkoivat lasten lasten uhkailulla, josta lapsenlapset kertoivat; sitä ja tätä et enää tapaa mummua.
Eniten murhetta on pojastani hän ei näe tai ei halua nähdä ongelmaa: lapsilla ruokailu nukkuminen keskenäinen tappelu.
Nyt oma terveydentila on huono, en jaksa jatkuvaa varpailaan oloa.

Luin viestiketjun läpi ja sain siitä energiaa avautua myös itse omasta kohtalostani.

Eli pojallani on miniä joka jo heidän seurustelusuhteen alussa avautui omasta mustasukkaisuudestaan ja samalla mainitsi myös sen että hänen oma äitinsä potee samaista mustasukkaisuutta. Silloin miniäni myös ohimennen mainitsi että on suurimmaksi osaksi päässyt irti mustasukkaisuudestaan, mutta... nyt on vain niin että olen useamman kerran saanut miniältäni kuulla olevani lapsellinen, töykeä, epärehellinen ym. 3 vuoteen emme ole saaneet käydä poikani ja avovaimon luona. Jos puhumme mieheni kanssa kolmisteen poikamme kanssa hän on avoin, iloinen, puhelias ja saamme asioita päätettyä ja lyötyä lukkoon, hän sanoo esittävänsä asiat avovaimolleen ja kuinkas käykään, yleensä niin että kaikki peruuntuu. Ymmärtäisin jos asiat muuttuisivat mutta meidän tapauksessa tapaamiset, kutsut ym. joihin myös miniä on kutsuttu peruuntuvat, ilman syytä tai selityksiä. Olemme kutsuneet heitä luoksemme syömään, myös pyhin ja jouluin. Jos tulevat ovat aina melkeinpä parisen tuntia myöhässä. Miten käy ruokamme? Siitä ei miniä esitä anteeksipyyntöä eikä siis myöskään syytä myöhästymisiin. Poikamme istuu hiljaisena miniän vieressä ja katselee silmäkulmiensa alta. Me olemme miniämme mukaan ne jotka kuulemma emme osaa olla kuin Hangon keksejä heidän tullessa paikalle parisen tuntia aina myöhässä. Jos poikamme (todella harvoin uskaltaa tulla yksin) joskus tulee yksin meille, silloin hän on aina ajoissa! Tässä taannoin juttelimme varovaisesti miniämme kanssa vuorovaikutustaidoista, siihen sain kommentin että on keskustellut asiasta oman äitinsä kanssa joka oli sitä mieltä että meidän tulisi soittaa AINA heille molemmille (sekä miniälle että pojallemme) ja kysyä jos sopii, ei miniän mukaan ole sopivaa että olemme yleensäkään yhteydessä poikaamme eikä hyväksy sitä että hän esittää kutsun tai ehdotuksen avovaimolleen.

Ostamiamme joululahjoja miniä kommentoi mitättömiksi, astiat ym. joita käytämme kotona kun tulevat meille syömään ovat jotenkin "huonoja" ja viallisia sekä halpoja. Kumma kyllä heidän kotinsa on miniämme sisustanut kuin kopioksi meidän kodistamme?

Kesäaikana grillatut entrecotepihvit eivät kelpaa miniälle, ovat hänen mukaansa "halpaa" lihaa, lehtipihviä pitäisi olla, nuijittuna ja tiskiltä ostettuna, hän kun ei valmiiksi pakattuja pihvejä syö. Broileria kun grillasimme oli se hänen mukaansa väärin tehty ja raakaa. Lista on pitkä...

Kun olemme halunneet muistaa poikamme syntymäpäivää jotenkin (niinkuin lapsuudenkodissa esim. lahjalla) kommentoi miniä siihen "etteivät HE juhli synttäreitä eikä poikamme tämänkään johdosta tarvitse syntymäpäivälahjaa, PISTE". Ja mitä tekee poikamme kun kysymme eikö hän todellakaan halua syntymäpäivälahjaa... ei joko sano mitään tai vastaa "emmä tiedä". Emmä tiedä vastaus onkin ainut vastaus jonka saamme nykyään pojaltamme. Jos ehdotamme heille jotain myös miniän läsnäollessa kysyy poikamme avovaimoltaan "sano sinä". Jos poikamme juttelee tai kertoo jokapäiväisistä asioista tuttaviensa tai ystäviensä kanssa ja miniämme saa tästä tietää saa poikamme kuulla kunniansa avovaimoltaan siitä että hänen eli avovaimonsa olisi kuulunut saada kuulla tai tietää asiasta ensimmäisenä. Molemmilla heillä on omat autot ja omat työajat jotka poikkeavat jopa 4 tunnilla toisistaan mutta... poikamme joustaa kuuliaisesti, nousee parisen tuntia aamuisin etuajassa ettei vaan jäisi kotiin yksikseen, ajavat hänen autollaan ja bensoillaan työmatkat, avovaimo vie poikamme töihin (joka istuu siellä tietokoneella ja kuluttaa aikaa ennekuin oma työaika alkaa) ja hakee sieltä, ottaa poikamme auton käyttöönsä ja jättää hänet ilman autoa.

Kaiken kunniaksi saimme kuulla että olemme materialisteja. Mekö jotka olemme useasti sanoneet sitä ettei heidän tarvitse meille tullessaan mitään tuoda mukanaan kuten eivät ole koskaan tehneetkään pääasia että tulevat. Ja mekö olimme ne jotka kommentoimme lahjoja ym.

Olemme kannustaneet poikaamme kuuntelemaan myös omaa tahtoaan ja ennen parisuhdettaan hänellä oli todella hyvä itsetunto ja tiesi mitä halusi. Nyt ei enään tiedä mitään ja on kadottanut minuutensa ja oman tahtonsa, kohta myös omat ystävänsä joita ei miniän mukaan saisi tavata, puhumattakaan meistä omista vanhemmista joita ei saisi nähdä ja joidenka kanssa ei saisi edes puhua ilman miniän läsnäoloa.

Heidän suhteen alussa sanoimme pojallemme että tuemme häntä elämässä päättipä hän parisuhteen tai muun osalta mitä tahansa, kuitenkin yhdellä ehdolla. Sillä että jos näemme viitteitä siitä ettei hän voi hyvin emme voi kannustaa häntä voimaan huonosti.

Mitä tehdä jotta saisimme poikamme silmät avautumaan ja jotta saisimme tavata häntä ja heitä. Kannustaminen hänen omaan tahtoonsa ei enään riitä. Hän on jumissa, pelkää mutta mitä? Emme ole tähän mennessä halunneet rikkoa heidän parisuhdettaan emmekä kommentoida pojallemme negatiivisia asioita avovaimosta. Haluaisin mielelläni kuulla mitä itse tekisitte äitinä ja anoppina tässä tilanteessa?

Miniäsi on sairas ja pikkukakaran tasolle jäänyt. Kamalaa käytöstä aikuiselta ihmiseltä. Kotikasvatuksen täydellinen puute ja rajoja kun ei ole asetettu, altistaa narsismille, pahoille luonnevioille myöhemmin ja varmasti tulee yleistymään tulevaisuudessa.

Olet ollut aivan liian kauan miniäsi sylkykuppina ja se jatkuu loputtomiin jollet tee stoppia siihen. Poikasi ja noin isot lapset osaavat pitää yhteyttä sinuun ilman sitä vihaa lietsovaa ihmistä ja minä en menisi heidän huusholliin enää ollenkaan niin että lapsesi ja lapsenlapsesi käyvät sitten sinun luonasi. Ei auta mikään muu kuin rohkeasti vain katkaista välit miniään. Ei omaa terveyttä kannata uhrata ja väkisin koittaa sovitella, sietää aivan mitä vain paskaa.

Hei sinä nimim. mustasukkainen miniä.

Meillä taitaa olla sama kohtalo miniän suhteen.

Pelolla ajattelen tulevaa ja sitä miten käy jos poikani ja miniäni saavat lapsia. Uskon että ainut ratkaisu on normaali yhteydenpito lapsenlapsiin ja omaan lapseen ja miniän saa unohtaa.

Samaisen kohtalon olen myös minä kokenut kuin sinä jotta mitä tahansa tekee, sanoo ym. miniälle on väärin tai omia sanoja väännellään ja käännellään jotta näyttäisi siltä että vika on aina anopissa.

Vähän aikaa sitten oli minunkin hyväksyttävä se asia ettei miniä ole hakemassa ratkaisua asioihin joita väittää vääriksi vaan syyllistäminen on se jota hän ajaa takaa ja totaalinen välienkatko omaan lapseen, tässä tapauksessa omaan poikaani eli hänen avopuolisoon.

Mustasukkaisuus on pahasta ja mikä pahinta on se ettei siihen ole olemassa lääkettä. Niinkuin aiemmin jo mainitsinkin olen niinkuin sinäkin nyt hakemassa vastausta siihen miten saisin poikani silmät avautumaan ja käymään meillä omasta avopuolisopelostaan ja hänen uhkailustaan meillä yksinkäymisestä huolimatta. Tällä hetkellähän poikamme ei useinkaan enään uskalla tulla meille yksin käymään koska siitä miniä tekee aina suuren riidan. Neuvoja, niitä kaivataan...

Aika uskomatonta luettavaa neljän lapsen ja 12 lapsenlapsen isoäidiltä?! Miten te ehditte edes norkkaamaan lastenne elämässä tuolla tasolla? Oletteko te menneet naimisiin miniöittenne kanssa?

Kun minun lapset tuli aikuisiksi, ja muutti pois kotoa, siitä alkoi heidän oma elämä, ja heidän lapset ovat myös heidän lapsia.

Yksi avioero on tullut - en kysynyt miksi, eikä minulle haukuttu toista puolisoa, enkä minä kysellyt mitään.

Minulla ja meillä on meidän elämämme, heillä on heidän elämänsä, ja siinä missä kohdin meidän elämät kohtaavat, on läsnä hyvää oloa, iloa jälleennäkemisestä, huolenpitoa, välittämistä ja ymmärtämistä.

En ymmärrä teitä, enkä sitä mitä ootte tehneet elämästänne ja miten se vaikuttaa ympäristöön ja kasvaviin lapsiin.