Venäjän sotalaiva häiritsi suomalaisalusta

Venäjän sotalaiva häiritsi suomalaisalusta


Miten idän mielistelijät tämän selittävät r..än mieliksi?
3278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

ältä tilanne näytti Arandan kannelta: Kuvat jälkimmäisestä häirintätapauksesta
Venäjän laivaston alus ja helikopteri kävivät Arandan välittömässä läheisyydessä.

Äänestä
  • STUBBIN PANIKOINTI NAURATTAA MAAILMALLA!

    Arandan ruotsalaisten matkustajien provokaatio osui ja upposi. Aranda oli tunkeutumassa Venäjän laivaston sukellusvenetestin keskelle ja sai kehoituksen siirtyä turvallisuussyistä loitommalle. Koska Aranda ei vastannut varoituksiin kävi venäläinen osapuoli tunnistamassa ettei kysessä ollut NATO:n vihamielinen hyökkäys.

    Stubb kiiruhti Ilta-Sanomat luettumaan julistamaan vihaansa kansainväliseen mediaan. Onneksi Puolustusvoimat ja Ulkoministeriö palauttivat kakaran ruotuun...

    Äänestä

Sotilaallinen aktiivisuus on lisääntynyt huomattavasti Itämerellä viime aikoina. Ruotsin yleisradio SVT uutisoi, että venäläiset sotalaivat ovat käyneet tarkkailemassa Ruotsin laivaston aluksia entistä useammin ja entistä lähempää.
HMS Visby -laivan kapteeni Per Öhrstedt kertoo SVT:lle, että venäläiset tulevat tarkkailemaan ruotsalaisaluksia esimerkiksi harjoitusten aikana.

- He kuvaavat meitä ja tarkkailevat tekemisiämme, Öhrstedt sanoo SVT:lle.

Ruotsin merivoimista kerrotaan, että tilanteessa on paluuta menneisiin aikoihin. Ihan kylmään sotaan nykyistä tilannetta ei kuitenkaan verrata.

Venäjän Itämeren-laivaston liikehdintä herätti viikonloppuna huomiota Suomessa, kun viimein paljastui, että Venäjän laivaston alus ja helikopteri
olivat häirinneet Suomen ympäristökeskuksen tutkimusaluksen Arandan toimintaa Gotlannin itäpuolella. Tapauksia oli kaksi. Ensimmäinen tapahtui
elokuun alussa ja toinen syyskuun alussa.

Jälkimmäisessä tapauksessa venäläinen sotalaiva ja helikopteri tulivat niin lähelle Arandaa, että miehistö koki tilanteen epämukavana.

Suomen ulkoministeriö odottaa lisätietoa tapauksesta. Sen jälkeen ministeriö päättää, ollaanko tapauksesta yhteydessä Venäjään. Tapaus sattui kansainvälisellä merialueella. On spekuloitu, että tapaukset olisivat saattaneet liittyä Venäjän sukellusvenekokeisiin.

Toisen tapauksen yhteydessä Ruotsin ilmavoimien Jas Gripen -hävittäjät nousivat ilmaan tilanteen takia.

Venäjän sotilaallinen aktiivisuus on herättänyt huomiota sekä Ruotsissa että Suomessa. Venäläiskoneet loukkasivat kolme kertaa
Suomen ilmatilaa elokuussa. Venäläiset sotilaskoneet ovat lentäneet myös aivan Ruotsin ilmatilan tuntumassa alkusyksyn aikana.

Syyskuussa Ruotsin lähellä lentänyt venäläisten pommikoneiden osasto sai peräänsä myös Nato-hävittäjät Baltiasta sekä Suomen ilmavoimien Hornet-hävittäjät.

STV:n uutisesta kertoi Suomessa ensimmäisenä Yle.

Äänestä
  • Ehkä Venäjä tulkitsi tapauksen niin, että ruotsalaiset JAS-koneet tulivat häiritsemään...öh...Venäjän rauhanomaisia sotalaivoja ja sukellusveneitä?

    Joka tapauksessa : kansainvälisillä vesillä pitäisi olla tilaa näille kaikille.

    Äänestä

  • Asdertson kirjoitti:

    Ehkä Venäjä tulkitsi tapauksen niin, että ruotsalaiset JAS-koneet tulivat häiritsemään...öh...Venäjän rauhanomaisia sotalaivoja ja sukellusveneitä?

    Joka tapauksessa : kansainvälisillä vesillä pitäisi olla tilaa näille kaikille.

    Aranda oli menossa vaaralliselle alueelle ja venäläiset pelastivat sen.

    Äänestä

Putin jatkaa pullisteluaan. Seuraava isompi operaatio Suomeen?

Äänestä
  • Siihen suuntaan ollaan menossa. Onneksi tyhmät Natovastustajat kuolevat kaikki viimeiseen mieheen ryssäluoteihin sillä aikaan kun viisaat siirtyvät Natoon jonne ryssäperkele ei hyökkää.

    Kuolkaa Natovastustajat.

    Äänestä

  • Niin sanoin juuri itsekin. Ukrainan rajalta ovat sanoneet poistavansa joukkoja: Narisistit tulevat tänne.

    Äänestä

  • kuolema pelleille kirjoitti:

    Siihen suuntaan ollaan menossa. Onneksi tyhmät Natovastustajat kuolevat kaikki viimeiseen mieheen ryssäluoteihin sillä aikaan kun viisaat siirtyvät Natoon jonne ryssäperkele ei hyökkää.

    Kuolkaa Natovastustajat.

    Syvällistä ja älykästa kommenttia . Ihan tässä tulee tippa silmään.

    Äänestä

  • kuolema pelleille kirjoitti:

    Siihen suuntaan ollaan menossa. Onneksi tyhmät Natovastustajat kuolevat kaikki viimeiseen mieheen ryssäluoteihin sillä aikaan kun viisaat siirtyvät Natoon jonne ryssäperkele ei hyökkää.

    Kuolkaa Natovastustajat.

    Natohinkuiset saavat mennä Venäläisten tapettaviksi aivan itse, sittenhän teistäkin päästään

    Äänestä

  • Tulis vaan niin päästäis Stubbista ja kumppaneista eroon 29

    Äänestä

  • kuolema pelleille kirjoitti:

    Siihen suuntaan ollaan menossa. Onneksi tyhmät Natovastustajat kuolevat kaikki viimeiseen mieheen ryssäluoteihin sillä aikaan kun viisaat siirtyvät Natoon jonne ryssäperkele ei hyökkää.

    Kuolkaa Natovastustajat.

    Kanssasi noin fiksuun seuraan näyttää olevan paljon tunkua paitsi Suomessa myös Ruotsissa?

    Ja aprillia, vaikka vasta lokakuu onkin.

    Äänestä

Epämiellyttävää niin se on se,että tikusta tehdään hysteriaa.

Äänestä
  • Ole sitten itse hiljaa.

    Äänestä

Vielä omituisempaa on se, että joidenkin 'suomalaisten' mielestätapahtumaa ei saisi edes mainita missään mediassa? Emme me nyt niin suomettuneita olla!

Äänestä

Minun puolesta saa kaikki vaikkakin vieläkin vähäisemmät "konfliktit" tuoda julki .varsinkin jos venäläinen on jollainlailla osallinen. Kovin myöhään tämäkin tuotiin julkisuuteen? Kauan piti miettiä ,että saadaanko tällä nostettua hysteria käyrää vai ei? Joihinkin tuntuu uppoavan oikein hyvin.

Äänestä

Turha itkeä että Venäjän sotalaivat ovat lähellä Tietysti ne ovat kun Suomi ja Ruotsi teki Naton isäntämaa sopimuksen

Äänestä

Niin? Mitä se Venäjälle kuuluu?

Ja kääntäen toisinpäin: Eikö Venäjä osaa käyttäytyä tavallisen naapurimaan tapaan? Jos sellaista haluat todistaa niin sitten Isäntämaa-sopimus ei enäöä riitä!

Äänestä

Mitä ihmettä kokoomuslaiset, upseerit ja muut natottajat itkevät yhtä Venäjän sotalaivaa.

Nyt kun presidentti Niinistö on solminut NATOn Isäntämaa-sopimuksen, Venäjä pystyy irroittamaan 400 pintasotalaivaa ja 50 sukellusvenettä nopeastikin suojelemaan Venäjää pelkästään Itämerellä.

Äänestä
  • Suojelemaan miltä? Kerropa!

    Ja suomalaiset eivät ihmettele "yhtä Venäjän sotalaivaa" vaan SITÄ, miten se käyttäytyy!

    JOS Venäjä heittäytyy Itämerellä agressiiviseksi niin se vain korostaa sitä, että Suomen ja Ruotsin on harkittava vakavasti liittymistä Natoon suojatakseen itseään!

    .

    Äänestä

  • "Venäjä pystyy irroittamaan 400 pintasotalaivaa ja 50 sukellusvenettä nopeastikin suojelemaan Venäjää pelkästään Itämerellä. "

    Luulosairas lähtee suojelemaan? "Ensin tehtiin sairaita, sitten sairaala..."

    Trollaajat ova nyt selvästi takajaloillaan liikkeellä ja tarkoitus oli kai sitten astua siihen vaiheeseen, missä "koulukiusaajat" toimivat? He sähläävät aikansa ja isoveljensä tulee "suojelemaan". Vähän aikaa suojellaan ja sitten kaikki Siperiaan, kun on väärä kansallisuus ja varsinkin kieli.

    Äänestä

Vinksahtaneet,

olet oikeassa. ja jos ne sotalaivat eivät riitä niin Venäjällä on tuhat lentokonetta ja kolme tuhatta tavanomaista ohjusta ja tuhat ydinohjusta irroitettavissa Venäjän itärajan suojaamiseen.

Äänestä
  • Venäjällä on vajaa tuhat todella paskaa lentokonetta. NATO:lla on käytössään 12 000 nykyaikaista ja tehokasta sotilaskonetta, joista yli 1000 huippunykyaikaista ja täysin voittamatonta sotakonetta. Merivoimat ovat myös paljon paljon Venäjän merivoimia suuremmat sekä moninverroin tehokkaammat. Ydinohjuksia NATO:n hallussa on tuhovoimaltaan Venäjää enemmän.

    Venäjä ei pärjää millään tavalla lännelle minkäänlaisessa sodassa!

    Äänestä

Et vastannut itse kysymykseen!

Suojamaan miltä? Ei Suomi ja Ruotsi ole hyökkäämässä minnekään! Eikä liioin "USA ja NATO". Miltä siis Venäjä 'suojaa'? Juuri tuolla menettelyllä se suorastaan ajaa Suomen ja Ruotsin Natoon!

Äänestä

No mutta everstiluutnantti, Maanpuolustuskorkeakoulussa ei näköjään opeteta edes kansainvälistä oikeutta tai sitten vain sinä olet tyhmä.

Eiväthän Suomi ja Ruotsi päätä enää siitä hyökkäävätkö ne Venäjälle vai eivät. Siitä päättää USA joka sitoo Suomen ja Ruotsin Venäjän sotaan NATOn Isäntämaa-sopimuksella.

Äänestä
  • Lapsen puhetta, kun iskä ei anna tikkari, niin kiusaan kaikkea. Venäjällä on ilmaista luonnovaraa, muilla ei ole, eikä sotimaan lähdetä. Vain "hullu" tekee noin.

    Äänestä

Turha USAn, NATOn, EUn, Niinistön, Kanervan, Haglundin, Stubbin edes haaveilla.

Venäjä pitää Itämeren kv-alueet itselleen auki aina Tanskan salmeen asti, ja kevyesti.

Äänestä
  • Kyllä ottaa päähän. Paljon suurempi ongelma on talousromahdus kuin nämä 1900-luvun alkupuolen sotahommelit.

    Äänestä

  • "Venäjä pitää Itämeren kv-alueet itselleen auki aina Tanskan salmeen asti, ja kevyesti. "

    Mitäs pitämistä niissä on? Nehän on kaikille auki nytkin? Ja kun näin on niin ilmeisesti tarkoitatkin päinvastaista? Venäjä alkaa estämään muiden pääsyn kv vesille. Johan se Arandaa ahdisteli!

    Äänestä

No mutta Moiskovan Tiltu! Minä kun olen tavallinen eläkeukko niin tiedän sen, minkä jokainen suomalainen!

Isäntämaa-sopimus ei liity puolustukseen tai hyökkäykseen! Siinä määritellään vain se, että JOS Suomi kutsuu vieraan maan joukon Suomeen harjoitukseen (ilman kutsua ei ole tulemista!) niin millaista majoitusta, kuljetusta, huoltoa tai terveydenhoitoa tuolle joukolle tarjotaan! Sellaisena se ei Venäjää kiinnosta. Vain kotistallarit siitä möykkää!

JOTEN sopimus ei sido Suomea tai Ruotsia yhtään mihinkään! USA:lla ei ole mitään asiaa edes tulla Suomeen ilman kutsua!

Mutta älä vreikkonen taas pakoile!

Et vastannut itse kysymykseen!

Suojamaan miltä? Ei Suomi ja Ruotsi ole hyökkäämässä minnekään! Eikä liioin "USA ja NATO". Miltä siis Venäjä 'suojaa'? Juuri tuolla menettelyllä se suorastaan ajaa Suomen ja Ruotsin Natoon!

Äänestä

Kyllä meidän isi on parempi kuin teidän isi.

Äänestä
  • Onks sun isilläs laiva?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vastatkaa.. kirjoitti:

Venäjän sotalaiva häiritsi suomalaisalusta


Miten idän mielistelijät tämän selittävät r..än mieliksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu