Taannoin uutisoitiin, että sekalainen jengiytymätön lauma oli pahoinpidellyt kymmeniä lapsia ja nuoria pääkaupunkiseudulla. Sittemmin poliisi kertoi, etteivät lauman jäsenet uslkaltaneet enää ulos, kun heidät oli tunnistettu. Tämä kaiketi ehkäisi lauman rikollisuutta ja ehkä teki poliiseistakin työttömiä?
Idea olisi se, että aikaleimalla varattuja kuvia otettaisiin aina kun nähdään laumoja (ehkä myös jengejä). Jos kuvaa seuraavien tuntien ajalta ei sitten myöhemmin ilmoitettaisi rikoksista, niin kuva olisi vähäarvoisempi, mutta jos ilmoitettaisiin, niin sitten kuva lähetettäisiin jonkin aatteellisen yhdistyksen pitämään palveluun, jossa kaivattaisiin kuvan henkilöiden nimiä. Tekstissä voitaisiin mainita, milloin ja missä kuva on otettu ja missä lähistöllä vähän myöhemmin on tapahtunut rikos. Yleisöö pyydettäisiin nimeämään näitä mahdollisesti rikosen todistajina olevia henkilöitä kuvasta.
Huomioiden poliisin hitaus ja haluttomuus puuttua varsinkin monikulttuurisuuden ilmentymiin, tuollainen "Ketä kuvassa on" -galleria saattaisi torjua rikollisuuttakin paljon poliisia tehokkaammin. Mikään ei tietenkään estäisi poliisia käytämästä galeriaa hyväkseen.
Laumojen valokuvaaminen pitäisi tehdä yleiseksi tavaksi, jolloin lauman kimppuun käyminen olisi epätodennäköisempää kuin silloin, jos vain yksi kuvaisi. Toisekseen välineet, jotka tallentavat kuvat pilveen olisivat suositeltavia, koska vaikka lauma hyökkäisi kimppuun, todisteet olisivat tallessa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei hullumpi ajatus. Todistajien löytäminen onkin kovin vaikeaa näissä tapauksissa, joten säästyisi verovarojakin, kun polliisien ei tarvitse vaivautua.
jos sattuu olemaan katujen valvontakamerat kohdalla. Mutta, kuvia ei julkaista koskaan, sehän voisi olla rasismia!
Uskonahkolaisten kokoontumiset isoihin telttoihin pitää videoida, jotta kuvat potentiaalisista lapsiin sekaantujista saadaan talteen. Kielilläpuhumiset pitää myös nauhoittaa hauskuuttamaan lahkoon kuulumattomia normaaleja ihmisiä.