Kaikki ovat varmasti kuulleet termin 'jihad', mutta siihen liittyvästä 'piilojihadista' vain harvat ovat kuulleet.
Piilojihadilla tarkoitetaan jihadin lainmukaista, väkivaltaista vaihetta edeltävää siipeä.
Jihadilla on siis kaksi toisistaan eroavaa siipeä - toinen väkivaltainen ja laiton, toinen laillinen ja poliittinen. Molempien tavoitteena on islamisoittaa länsi, mutta tällä hetkellä, johtuen muslimimaailman heikkoudesta, laillinen strategia on osoittautunut huomattavasti tehokkaammaksi kuin väkivaltainen.
Väkivaltaisen jihadin tavoitteena on tuhota lännen puolustus jihadistiarmeijoita vastaan rakennusten luhistamisella, rautatieasemien ja yökerhojen pommittamisella, teattereiden ja koulujen kaappaamisella, kun taas "rauhanomainen", laillinen piilojihad kasvattaa islamin valtaa koulutuksen, lakien, median ja poliittisen systeemin kautta.
Piilojihadia ovat mm. länsimaissa vaaditut musliminaisille ja -tytöille tarkoitetut erilliset uimahallivuoro sekä vaatimukset islamin "pilkkaamisen" kieltämisestä.
Pitkällä aikavälillä piilojihad on suurin islamismin muodostama uhka länsimaalaiselle sivilisaatiolle, sillä se kasvattaa islamin valtaa lännessä samalla kun ostaa aikaa jihadisteille valmistautua lopulliseen valloitustaisteluun lännen herruudesta.
Tässä turvallisuuspolitiikan asiantuntija Frank Gaffney kertoo lisää tästä aiheesta:
http://www.cbn.com/tv/3775958589001

Vastaukset 4
Vanhimmat
http://vimeo.com/19598947
"Dispatches: Undercover Mosque" on dokumenttielokuva, joka paljastaa muslimien kaksinaamaisuuden: se, mitä muslimit puhuvat keskenään moskeijoissa, on jotain aivan muuta kuin se, mitä he puhuvat julkisesti lännen mediassa.
Ihan riittävä asia jonkin muutoksen vastustamiseen on se, jos siinä siirrytään kohti shariaa. Siis onhan shariassakin joitakin asioita, jotka eivät ehkä ole isommin sen huonompi kuin normikäytänteet, vaan siltikin niitä kannattaa vastustaa.
Tähän liittyen on mielikuvissa käynyt, että mistähän saisi kuolleita pikkuporsaita? Sellaisia voisi haudata sopiviin kohtiin maaperää, vaikka sitten ensin jotenkin kuumennettuna, ettei olisi tautivaaraa.
Piilojihad on melko varmasti huomattavan paljon yleisempää kuin osataan kuvitellakaan Eiroopassa.
Aloitusviesti tuntuu käsittelevän aihetta lähinnä amerikkalaisesta näkökulmasta. Euroopassa islamisaatio on jo siinä vaihessa, että jihad alkaa olla täysin näkyvää ja julkista:
http://www.youtube.com/watch?v=zvYRw8KWKPI