Kangistaisi tämä ilmasto latinonkin naaman ajanmittaan kun kesä on hyvällä tuurilla
3:n kuukauden mittainen.
Mutta itseasiassa eivät suomalaiset nyt niin jäyhiä ole, kuin mitä meistä omatkin kansalaiset medioissa levittää.
Kyllä se tuo aurinko ja lämpö lämmittävät suomalaistenkin kasvoja iloisemmiksi.
Mikähän siinä on, että joidenkin kerrotaan olevan onnellisempia, vaikka todellisuudessa niin ei ole. Tosin työttömyys nakertaa monen suomalaisen mieltä näinä aikoina.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Suomalaiset on justiin tässä asiassa parhaimmillaan. Meillä ei mene läpi sellainen tökerö ja teennäinen "aina hauskaa olla pittää"-ilakointi, jolla ei normaalissa ihmiselämässä ole mitään perustetta. Sellaista haikailevat vain alemmuudentuntoiset surkimukset, joiden mielestä ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen.
Mietin juuri tätä asiaa, minne ilo on kadonnut?
Ennen omassa lapsuudessani me nauroimme ja pelleilimme,
ei ollut mitään tarvetta kiusata ketään, vaatteiden tai lihavuuden
vuoksi, eikä jako ollut myöskään rikkaat/ köyhät, yhdessä leikittiin.
Nyt kuljetaan naamat nyrpyssä arvostellen toisten olemusta,
siitäkö sitä iloa saa.
Työttömyys vetää vakavaksi, se on selvä, koti voi hävitä tuokiossa
ja kaikki se mistä on unelmoitu katoaa,
vieden ilon mukanaan .
Mistä tuo suunnaton ilkeys pursuaa?
No ainakin täällä päin on jo väestöstä 10% vaihdettu, suurelta osin kehitysmaalaisiin, ja monen lapsi on koulussa, jossa oppiminen on vajonnut kauas entiseltä tasolta kun luokassa on kymmeniä prosentteja kehitysmaalaisia (lasten osuus paljon suurempi kuin em.), ja useita häirikköjä.