Osa uskonnollisista yhdyskunnista tarjoaa jo nyt palvelujaan vangeille omaehtoisesti. Myös evankelisluterilainen kirkko voisi tehdä niin, samaan tapaan kuin sairaaloissa. Vankiloissa voidaan luopua vankilapappien viroista. Säästyneet varat on tarpeen käyttää vankilapsykologien ja sosiaalikuraattorien palkkaamiseen.
Vankiloissa voidaan luopua vankilapappien viroista
Humanisti-vapari
1251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Käyppäs sanomassa näille kavereille, ettei sielu olekaan kuolematon ja että ammattirikollisen mielentilasta vapautuu parhaiten psykoterapian avulla.
http://www.youtube.com/watch?v=QTzz2AiGJXY
Niin, uskaltaako, kun Late voi suuttua, että häntä on petetty..
Uskonnottomasta tiestä voisi kertoa Christer Olof Lybäck (s. 1953), suomalainen entinen rikollinen, josta tuli myöhemmin menestynyt lääkäri. Hän on kirjoittanut Arno Kotron kanssa elämästään kirjan Veitsen terällä (Helsinki: Otava, 2012).
Tuo vankila on hyvä esimerkki. Valtio sulkee ihmisiä tahdonvastaisesti pois yhteiskunnasta. Silloin yhteiskunnan on taattava perusihmisoikeudet, joihin uskonto kuuluu. Sama pätee armeijaan.
Yhteiskunta ei voi jättää asiaa kirkkojen ja uskonnollisten yhdyskuntien hyvän tahdon varaan vaan on velvoitettu ottamaan vastuu. Tämä johtuu valtion tekemistä ihmisoikeussopimuksista. Tiedätte hyvin, että vankila- ja sotilaspapit huolehtivat siitä, että kaikkien uskonnonvapaus toteutuu.
Te yritätte nyt estää ihmisoikeuksien toteutumista. Ei kovin kaunista!
"tahdonvastaisesti pois yhteiskunnasta."
Ei ihan syyttä kuitenkaan.
Uskonnonharjoittamista vankilassa ei ole kukaan kieltänyt. Uskonnolliset yhteisöt voivat aivan hyvin kustantaa vankilapastori/-imaamin/-shamaanin/-munkin jos sellaisen läsnäolo uskonnon harjoittamisen kannalta on välttämätöntä.
Miksi valtion pitää kustantaa juuri yhden tietyn uskontokunnan kaapuniekka vankilaan?
Mikä ihmisoikeussopimus velvoittaa yhteiskunnan maksamaan papit tai muut vankiloihin?
Minä: "Yhteiskunta ei voi jättää asiaa kirkkojen ja uskonnollisten yhdyskuntien hyvän tahdon varaan vaan on velvoitettu ottamaan vastuu. Tämä johtuu valtion tekemistä ihmisoikeussopimuksista."
Tähän anti-piispa vastaa: "Uskonnolliset yhteisöt voivat aivan hyvin kustantaa"
Vastuu tarkoittaa tietysti myös taloudellista vastuuta.
Mikä ihmisoikeussopimus? Ainoa tuontapainen joka tulee mieleeni on Merenkulkijoiden viihtyvyyttä ja hyvinvointia merellä ja satamissa koskeva yleissopimus, ks. http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920115 . Se tosiaan sanoo, että valtion tulisi luoda satamaan mahdollisuus uskonnollisiin menoihin. Siis asettaa valtiolle aktiivisen toimintavelvoitteen.
Minusta voidaan vallan hyvin vaatia, että vankiloihin on saatava jokin tila hartauksia varten. Tästä ei kuitenkaan seuraa velvollisuutta palkata pappia.
Ja anti-piispa kysyi, että mikä yhteiskunnan tuohon taloudelliseen vastuuseen velvoittaa:
"Mikä ihmisoikeussopimus velvoittaa yhteiskunnan maksamaan papit tai muut vankiloihin?"
Yhdenvertaisuus ohjenuoraksi vankiloiden uskontoasiaan
- vankien henkistä tukea vahvistettava
Vapaa-ajattelijain Liitto ry uskonnottomien ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestönä esittää vankiloiden toiminnan kehittämisen lähtökohdaksi vankien yhdenvertaista kohtelua uskonnosta ja vakaumuksesta huolimatta, uskonnon ja omantunnon vapautta sekä vankien henkisen, sosiaalisen ja psyykkisen tuen kehittämistä ja vahvistamista ammatilliselta pohjalta. Tältä pohjalta on perusteltua luopua Rikosseuraamusviraston palkkaamista vankilapapeista samalla kun turvataan mahdollisuus vankien hengellisiin palveluihin ja niiden kehittämiseen kirkon ja muiden uskonnollisten yhdyskuntien toimesta ja kanssa tehtävällä yhteistyöllä. Samalla Rikosseuraamusviraston toimesta tulee lisätä psykososiaalisen tuen ammattilaisten, muun muassa vankilapsykologien, sosiaalikuraattorien sekä mahdollisesti myös kolmannen sektorin kanssa yhteistyötä tekevien vapaaehtois- ja vertaistuen koordinaattorien määrää.
Mielestämme henkinen ja hengellinen tuki on kaksi eri asiaa eikä niitä pidä viranomaisen toimesta kytkeä yhteen. Pappien ydintehtävä koulutuksensa ja pappisvalansa pohjalta on uskonnollisen, hengellisen työn tekeminen, ei vankien ammattimainen henkinen tukeminen. Teologian opinnot ja kristinuskon sananjulistuslupaus eivät ole asianmukainen ammatillinen koulutus vankien henkiseen tukemiseen. Henkisen tuen ammattimaiseen antamiseen, sosiaaliseen ja psyykkiseen tukemiseen on muita, parempia, varsinaisia ammatillisia koulutuspohjia, korkeakoulujen ja yliopistojen opintojen ja tutkintojen sekä täydennyskouluttautumisen kokonaisuuksia.
Luonnollisesti myös hengellisen tuen antajat, niin vankilapapit kuin maallikotkin, esimerkiksi vapaaehtoistyötä vankiloissa tekevät maallikot, voivat antaa samalla myös henkistä tukea. Kuitenkin henkistä tukea voivat yhtä hyvin antaa myös ei-uskonnolliset maallikot, kuten vangin omaiset, ystävät, tuttavat sekä vapaaehtoistyötä ja vertaistukea vankiloissa ei-uskonnolliselta pohjalta antavat ihmiset. Viranomaisen, Rikosseuraamusviraston, ei tule toiminnallaan sitoa henkisen tuen antamista vankiloissa hengelliseen tukeen. Viranomainen ei saa aiheuttaa tilannetta, jossa henkistä tukea tarvitseva vanki voi saada henkistä tukea ainoastaan hengellisen tuen ammattilaiselta. Vielä vähemmän tulisi aiheuttaa tilannetta, jossa henkistä tukea saadakseen vanki joutuisi osallistumaan omaa tosiasiallista katsomustaan vastaamattomaan uskonnonharjoitukseen.
Ihmisoikeussopimusten sekä perustuslain 6 §:n säädöksen lisäksi myös valmisteilla olevan Yhdenvertaisuuslain luonnoksessa korostetaan, että viranomaisen tulee kohdella ihmisiä yhdenvertaisesti uskonnosta ja vakaumuksesta riippumatta. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi luterilaisia vankeja ei ole syytä viranomaisen toimesta asettaa parempaan asemaan kuin yhä useampia muunuskoisia tai uskonnottomia vankeja. Lisäksi on syytä mainita, että kirkon tutkimuskeskuksen laajan kyselytutkimusten mukaan hyvin suuri osa evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä ei usko keskeisiin evankelis-luterilaisen kirkon uskontunnustuksen opetuksiin (- esimerkiksi vain 27 prosenttia kaikista kyselyn vastaajista ruksasi kohdan ”uskon kristinuskon opettamaan Jumalaan”).
Uskonnon ja omantunnon vapaus (PL 11 §) ei myöskään puolla sitä, että valtion viranomaistehtävää hoitavan tahon, kuten rikosseuraamusviraston, tulisi palkata yhden uskonnon pappeja omaan palvelukseensa. Uskonnon ja omantunnon vapaus tarkoittaa myös uskonnottomuuden vapautta ja se koskee siten myös ateisteja, agnostikkoja, skeptikkoja ja uskontojen suhteen välinpitämättömiä. Käräjäjumalanpalveluksia koskevassa päätöksessään apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on kiinnittänyt huomiota Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen EIT viimeaikaisiin päätöksiin, joissa todetaan hänen mukaansa muun muassa seuraavaa: ”…uskonnollisen vakaumuksen tunnustamisen vapauteen kuului myös negatiivinen aspekti eli se, että yksilön ei tarvinnut tunnustaa uskonnollista vakaumustaan ja toimia sillä tavoin, että hänen menettelystään voitaisiin tehdä johtopäätöksiä hänen vakaumuksestaan. Grzelak-tapauksessa tähän liittyen todettiin vielä, että valtio ei saa luoda sellaista tilannetta, jossa yksilöt ovat velvoitettuja joko välittömästi tai välillisesti tuomaan esille, etteivät he ole uskossa.” Apulaisoikeuskanslerin päätöksen mukaan yhdenvertaisuutta sekä uskonnon ja omantunnon vapautta koskeva ”julkiselle vallalle kuuluva turvaamisvelvoite menee perinnesyiden edelle” (17.01.2012 Dnro OKV/1361/1/2009).
Vangeilla tulee olla vapausoikeus sekä uskonnollisiin, hengellisiin palveluihin että muihin elämänkatsomuksellisiin, sekulaarieettisiin palveluihin. Niiden järjestäminen on kuitenkin ensisijaisesti asianomaisen oman uskonnollisen tai katsomuksellisen yhdyskunnan vastuulla. Viranomaisen velvollisuus kohtuullisiin mukautuksiin toteutuu, kun Rikosseuraamusvirasto antaa mahdollisuuden uskonnollisten ja katsomuksellisten tilaisuuksien ja kohtaamisen järjestämiseen vankiloiden tiloissa.
Rikosseuraamusviraston tehtäviin kuuluu myös tukea vankien valmistautumista vapautumisen jälkeiseen elämään sekä ehkäistä vapautuneen vangin uusia rikoksia sekä ajautumista rikos- ja vankilakierteeseen. Tämän tehtävän edistämisessä on voitu ja voidaan käyttää monia eri keinoja. Yksi niistä on rikoskierteen katkaisseiden entisten vankien antama vertaistuki. Ei ole perusteita sellaiseen myyttiin, että vain ”uskoon tulo” voi pelastaa vangin rikoskierteeltä. Rikosseuraamusviraston toiminta ei mielestämme voi perustua sellaiseen ajatukseen, että nimenomaan hengellinen herätystyö olisi viranomaisen mielestä paras keino vapautuneen vangin uusien rikosten ehkäisyyn niin että sen vuoksi olisi välttämätöntä jatkaa vankilapappien pitämistä Rikosseuraamusviraston palkkalistoilla.
Missä tämän kanssa nyt mennään? Rikosseuraamusvirasto on joskus antanut ohjeita, mutta niitä nostettiin ainakin ruokavalion osalta lain tasolle. Vankilapappien palkkausta ehdotettiin kirkon hommaksi useampi vuosi sitten, mutta se torpattiin aika nopeasti. Onko katsomuksiin liittyviä ohjeita nyt uusittu tai ollaan uusimassa?
OIkeusministeri (RKP) torppasi.
Ainakin yhdenvertaisuussuunnitelmaa on RISE:ssä tehty.
Pitäisi varmaan kysyä, onko tullut valmista.