Heille hän myös monin kiistattomin todistein osoitti kuolemansa jälkeen olevansa elossa. Hän näyttäytyi heille neljänkymmenen päivän aikana useasti ja puhui Jumalan valtakunnasta.Apt 1:3
Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan. Luuk 24:39
Kirjoituseten täyttyminen
Apostolien teot 1
2
<50
Vastaukset
- a-nonyymi
Miksi noista neljästäkymmenestä ylösnousemuksen jälkeisestä päivästä on Raamatussa niin vähän materiaalia? Luulisi, että evankeliumeissa olisi myös opetuksia tuolta ajanjaksolta, jolloin Jeesus kierteli laajasti juutalaisten maassa etelästä pohjoiseen. Paavali taitaa mainita useammankin sellaisen ihmisten kohtaamisen Jeesuksen kanssa, joita evankeliumit eivät mainitse. Taisipa Paavalin mukaan Jeesus puhua viidellesadalle ihmisellekin, mutta en nyt muista missä kohdassa näin mainittiin. Tuosta tilaisuudesta ei kuitenkaan ole tiedossa opetuksen tai puheen sisältöä. Korjatkaa, jos olen jossain kohdassa väärässä.
Hyvä englanninkielinen tekstittämätön dokkari aiheesta löytyy Youtubesta:
https://www.youtube.com/watch?v=zz9cuRxN4UgEi ole paljoa kirjousta ylös nousemuksesta,vaikka se onkin tapahtunut.
Paavali kirjoitti seurakunnille jonkin verran mitä heidän piti tehdä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455110Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1151616Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151389Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481329- 131163
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41000Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27783