Maria olisi kivitetty?

Jumalallisen lainsäädännön mukaan Neitsyt Maria olisi kivitetty jos olisi jäänyt kiinni rysän päältä Jahven kanssa.

Vai miten palstan toorantuntijat asian selittää?

34

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä se noin on, sillä ei 13vuotias naimaton tyttönen olisi kauan elänyt Juutalaisten eli vanhan testamentin sääntöjen mukaan sillä Josef ei tyttöön koskenutkaan.

      Se olisi ollut kivitys ja ihan Jumalan sääntöjen mukaisesti.

      Ja vieläpä nykypäivän sääntöjenkin mukaisesti Jeesus syntyi äpäränä, jopa 200vuotta sitten suomessa olis pappi ottanut syntyneen vauvan hoidettavaksi eli hukuttanut sen ja haudannut metsään nimettömään kuoppaan paholaisen lapsena.

    • Minä ihmettelen sitä, mikä fiksaatio näillä uskonnollisilla myyteillä on neitsyihin? Miksi aina neitsyet? Mikä vika on vaikka kahdeksan lapsen äidissä (joka mahdollisesti on jo isoäitikin)?

      • Seksi on syntiä

        Siksi ,että seksi on mukamas likaista ja mielletään eläimelliseksi. Tästä syystä monet historian merkkihenkilöt olivat Jumalan lapsia ja siis myös itse Jumalia, kuten Aleksanteri Suuri ja Julius Caesar. Caesar oli varsin suosittu hallitsija juutalaisten keskuudessa Roomassa. Ei ole vahinko, että hänen tarinansa on joiltain osin kopioitu Kristinuskon päähenkilön viimeisiin vaiheisiin.

      • Seksi on syntiä kirjoitti:

        Niin kysehän on taikauskosta, kun asetetaan ominaisuuksia esineisiin, ihmisiin tai symboleihin, mitä niissä luonnostaan ei ole. Neitsyys on maagista kuin jäniksenkäpälä.

      • marathustra kirjoitti:

        Niin kysehän on taikauskosta, kun asetetaan ominaisuuksia esineisiin, ihmisiin tai symboleihin, mitä niissä luonnostaan ei ole. Neitsyys on maagista kuin jäniksenkäpälä.

        >Neitsyys on maagista kuin jäniksenkäpälä.

        Ja jäniksenkäpälälläkin voi neitsyyden viedä.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Neitsyys on maagista kuin jäniksenkäpälä.

        Ja jäniksenkäpälälläkin voi neitsyyden viedä.

        Olet joko käsittänyt käpälöinnin väärin tai minun täytyy tutustua Kaalimato.comin kataloogiin.

      • >=3
        marathustra kirjoitti:

        Olet joko käsittänyt käpälöinnin väärin tai minun täytyy tutustua Kaalimato.comin kataloogiin.

        xD

        Hei, täällä on lapsiakin palstalla.

    • keskimäärin

      Kekek!
      Tulkintani on => Olet mieleltäsi sairas.
      Olet keskustelukyvytön.
      Tyhjänpantti.

    • How it really...

      Jumala ei lihallista rakkautta tarvitse istuttaakseen oman lapsensa naisen kohtuun. Hänen tarvitsee vain päättää että näin tehdään, ja niin tapahtuu. Seksiä siihen ei siis tarvittu, toisin kuin meidän kohdallamme.

      Sitä paitsi Jeesus oli jo henkiolentona olemassa kauan ennen kuin tuli lihaksi. Hän oli ihmisenä hieman yli kolmekymppinen ihmeteot julkisesti tehdessään mutta Hänen todellinen ikänsä on siis huomattavasti suurempi kuin 2014 vuotta tällä hetkellä - kuka tietää. Jotkut sanovat jopa, että Hänkin oli maailman luomisessa läsnä.

      Omien sanojensa mukaan puhui mm. Vanhan testamentin suurmiesten (mm. Mooses ja Elia) kanssa ennen ihmis-muodonmuutostaan ja maahan tuloaan Marian kautta.

      • Varmaan piti hauskaa myös veljensä Saattanan kanssa?

      • Jyri

        Juuri näin, ihan ilman seksiä syntyivät sekä Aadam ja Eevakin, joten taisi olla Jumalalle aika helppo temppu siirtää Jeesus taivaasta Marian kohtuun.

      • Jyri kirjoitti:

        Vielä helpompaa olisi varmaan ollut valmistaa Jeesus savikakusta (kokemustahan Jahvella tästä oli), suoraan aikuiseksi, niin ei sitten myöhemmin olisi Marialle tullut murheita?

      • imimerrki
        kekek-kekek kirjoitti:

        Mariahan oli lutka! Mutta Jeesus antoi sille anteeksi, mutta anotoko Joosef? Sitä Raamttattu ei kerro.

      • ...
        imimerrki kirjoitti:

        Mariahan oli lutka! Mutta Jeesus antoi sille anteeksi, mutta anotoko Joosef? Sitä Raamttattu ei kerro.

        "Mariahan oli lutka! Mutta Jeesus antoi sille anteeksi, mutta anotoko Joosef? Sitä Raamttattu ei kerro."

        Ei antanut.
        Raamatussa on poistettu kohta missä Joosef möi Marian orjaksi.

    • jbgfvdc

      Ja kun todennäköisesti Maria petti Joosefia:) Kumpi on todennäköisempää? Jumalan poika vai lutka?

      • immimerrkki

        Jeesus oli Jumalan poika ja maria ollutka. Se onvesiselvä o pläkki.

      • ---
        immimerrkki kirjoitti:

        kirjottaja on poistanut tämän viestin

      • olette outoja
        immimerrkki kirjoitti:

        Jeesus oli Jumalan poika ja maria ollutka. Se onvesiselvä o pläkki.

        Evokkien järjellisyys on hyvin nähtävissä evokkien kommenteista.
        Ei hyvältä näytä.

    • Jyri

      Vaikka Mooseksen laki on ankara au-sukupuolisuhtera kohtaan niin se antoi myönnytyksen jos rakastunut nuoripari otti förskottia mutta avioitui heti tämän tapahduttua.

      Näin tulkittiin Joosefin ja Marian tilanne eikä Mariaa siis olisi kivitetty.

      Joosef oli muutenkin jalo mies. Kun hän sai tietää Marian olevan raskaana niin hän ajatteli luonnollisesti että Marialla on toinen rakas, ja hän ajatteli vetäytyä sivummalle kaikessa hiljaisuudessa jotta Maria voisi avioitua tuon toisen kanssa.Jos hän olisi nostanut julkisen metelin asiasta niin se olisi ollut ongelmallisempi juttu.

      • Kummallista ettei Jehova välittömästi kertonut Joosefille mistä oli kyse. Kuten sanoit, hänellehän oli naurettavan helppoa muuttaa Jeesus alkioksi ja siirtää Marian kohtuun, mutta yksi suora viesti keskeiselle asianosaiselle oli näköjään vaikeampi homma.

      • tieteenharrastaja
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Kummallista ettei Jehova välittömästi kertonut Joosefille mistä oli kyse. Kuten sanoit, hänellehän oli naurettavan helppoa muuttaa Jeesus alkioksi ja siirtää Marian kohtuun, mutta yksi suora viesti keskeiselle asianosaiselle oli näköjään vaikeampi homma.

        Nytpä raamattumuistisi petti:

        "Kummallista ettei Jehova välittömästi kertonut Joosefille.."

        Kyllä siellä evankeliumin mukaan enkeli kävi terveiset tuomassa.

      • Mitä Raamattu sanookaan naapurin vaimon himoamisesta ja tiineeksi pistämisestä?
        Eikö Jahve menetellyt vähän katalasti Marian ja Joosefin suhteen?

        Kun vastassa oli yliluonnollinen olento (joka kaiken lisäksi rikkoi omaa lainsäätämystään), Maria ja Joosef olivat tilanteessa ikäänkuin heikoilla.

      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Nytpä raamattumuistisi petti:

        "Kummallista ettei Jehova välittömästi kertonut Joosefille.."

        Kyllä siellä evankeliumin mukaan enkeli kävi terveiset tuomassa.

        Petti jos niin sanot, enpä jaksa tsekata mutta uskon.

      • Jyri
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Kummallista ettei Jehova välittömästi kertonut Joosefille mistä oli kyse. Kuten sanoit, hänellehän oli naurettavan helppoa muuttaa Jeesus alkioksi ja siirtää Marian kohtuun, mutta yksi suora viesti keskeiselle asianosaiselle oli näköjään vaikeampi homma.

        Miten se Repe nyt taas menikään aukaisemaan päänsä paikassa joka taas kerran ilmaisi hänen olevan täysin ymmällä sen suhteen että mitä varten Raamatussa jokin asia on niinkuin on.

        Katsos kun Joosefin ja Marian suhde ei ollut vielä kirkossa kuulutettu, niin Jumala hiukan koetteli Joosefia nähdäkseen että oliko hän moraaliselta oivallisuudeltaan sopiva Jeesuksen kasvatti isäksi. Joosef käytti vapaata tahtoaan ja ilmaisi verratonta jaloutta Mariaa kohtaan osoittaen näin oleva kelvollinen ja kun tämä kaikki kirjoitettiin meitä varten muistiin niin mekin näimme että näin todella oli.

        Sovittaisiinko niin Repe, että yrittäisit itse vähän enemmän miettiä sitä että miten asiat Raamatussa ovat niinkuin ovat, ennenkuin kyselet sitä viisaammiltasi, sillä asia on niin että jos sinä et yritä itse oivaltaa asioita niin et sinä mitään ikinä opi, sillä toisilta saadut oikeat vastaukset ovat kuin kaivoon kannettu vesi, ei se siellä pysy.
        Mutta jo sinun aivo-kaivosi tuottaa itse sen vetensä, eli oivaltavan ajatuksen, niin silloin se pysyy mielessäsi.

        Jos Joosef ei olisikaan osoittanut moraalista oivallisuuttaan ja kelvollisuuttaan, vaan lähettänyt Marian mieron tielle, olisiko Jahve kenties ajatellut, että projekti seis, abortoinut Jeesuksen, ja uusi yritys tuoreella neitseellä? Joosef olisi ehkä kostoksi tapettu spitaalilla, hivutustaudilla tai kenties jumalaisesti salamaniskulla.

        Vai oliko kenties niin, että kaikkivaltiaana Jahve tiesi jo aikojen alussa Joosefin moraalisen oivallisuuuden ja kelvollisuuden, jolloin tietenkään mistään vapaasta tahdosta ei voitaisi puhuakaan?

        Höh, onpa tuo kekkuli todellinen fennoälykkö.

        Jos Joosef olisi raakattu niin sitten olisi kysytty seuraavalta fiksulta kreationistilta, tietenkin. Ja Joosefin oli valinnut mahdolliseksi puolisoehdokkaakseen tietenkin Maria itse, ja hyvinhän tuo oli valinnut. Jeesuksesta tuli Jeesus ja kaksi muuta poikaa kirjoittivat oman osuutensa Raamattuun, muistatko nimet? Etpä tietenkään .

      • Jyri
        kekek-kekek kirjoitti:

        Mitä Raamattu sanookaan naapurin vaimon himoamisesta ja tiineeksi pistämisestä?
        Eikö Jahve menetellyt vähän katalasti Marian ja Joosefin suhteen?

        Kun vastassa oli yliluonnollinen olento (joka kaiken lisäksi rikkoi omaa lainsäätämystään), Maria ja Joosef olivat tilanteessa ikäänkuin heikoilla.

        Totiseti kekkuli, sinä olet varsinainen fennotyhmä.

        Maria ei ollut kenenkään vaimo silloin kun hän hyväksyi Jeesuksen elämän siirtämisen taivaasta kohtuunsa.

        Ja Joosef olisi aivan hyvin voinut kieltäytyä naimasta Mariaa.

        Sitäpaitsi Maria oli varsin viehättävä nainen, mikäli kirkkotaidetta on uskominen, hehe.
        Sitäpaitsi avoliitossa äpäriä siittävillä evokeilla ei ole edes puheoikeutta tässä asiassa, joten panehan suuri suusi suppuun kekkuli.

        http://www.theworkofgod.org/Images/OurLady.jpg

        Ja tässä finnteologien näkemys Mariasta.
        http://egregores.files.wordpress.com/2010/10/virgin-mary-by-noistar2.jpg

      • Jyri kirjoitti:

        Höh, onpa tuo kekkuli todellinen fennoälykkö.

        Jos Joosef olisi raakattu niin sitten olisi kysytty seuraavalta fiksulta kreationistilta, tietenkin. Ja Joosefin oli valinnut mahdolliseksi puolisoehdokkaakseen tietenkin Maria itse, ja hyvinhän tuo oli valinnut. Jeesuksesta tuli Jeesus ja kaksi muuta poikaa kirjoittivat oman osuutensa Raamattuun, muistatko nimet? Etpä tietenkään .

        Se, että Joosef olisi hylännyt Marian, olisi tietenkin kantautunut Nasaretin juoruakkojen korviin. Ja se kivitysuhkakin olisi voinut olla edessä.

        Marian arvo mahdollisena morsianehdokkaana olisi kärsinyt vakavan inflaation. Morsiamen isäkin olisi pomppinut raivosta, huutanut: et ole enää tyttäreni! ulos talostani! Olisi ehkä Maria jopa joutunut elättämään itseään myymällä itseään Rooman sotilaille.

      • Jyri kirjoitti:

        Totiseti kekkuli, sinä olet varsinainen fennotyhmä.

        Maria ei ollut kenenkään vaimo silloin kun hän hyväksyi Jeesuksen elämän siirtämisen taivaasta kohtuunsa.

        Ja Joosef olisi aivan hyvin voinut kieltäytyä naimasta Mariaa.

        Sitäpaitsi Maria oli varsin viehättävä nainen, mikäli kirkkotaidetta on uskominen, hehe.
        Sitäpaitsi avoliitossa äpäriä siittävillä evokeilla ei ole edes puheoikeutta tässä asiassa, joten panehan suuri suusi suppuun kekkuli.

        http://www.theworkofgod.org/Images/OurLady.jpg

        Ja tässä finnteologien näkemys Mariasta.
        http://egregores.files.wordpress.com/2010/10/virgin-mary-by-noistar2.jpg

        >>Maria ei ollut kenenkään vaimo silloin kun hän hyväksyi Jeesuksen elämän siirtämisen taivaasta kohtuunsa.>Ja Joosef olisi aivan hyvin voinut kieltäytyä naimasta Mariaa.>Sitäpaitsi avoliitossa äpäriä siittävillä evokeilla ei ole edes puheoikeutta tässä asiassa, joten panehan suuri suusi suppuun kekkuli.

      • Jyri kirjoitti:

        Miten se Repe nyt taas menikään aukaisemaan päänsä paikassa joka taas kerran ilmaisi hänen olevan täysin ymmällä sen suhteen että mitä varten Raamatussa jokin asia on niinkuin on.

        Katsos kun Joosefin ja Marian suhde ei ollut vielä kirkossa kuulutettu, niin Jumala hiukan koetteli Joosefia nähdäkseen että oliko hän moraaliselta oivallisuudeltaan sopiva Jeesuksen kasvatti isäksi. Joosef käytti vapaata tahtoaan ja ilmaisi verratonta jaloutta Mariaa kohtaan osoittaen näin oleva kelvollinen ja kun tämä kaikki kirjoitettiin meitä varten muistiin niin mekin näimme että näin todella oli.

        Sovittaisiinko niin Repe, että yrittäisit itse vähän enemmän miettiä sitä että miten asiat Raamatussa ovat niinkuin ovat, ennenkuin kyselet sitä viisaammiltasi, sillä asia on niin että jos sinä et yritä itse oivaltaa asioita niin et sinä mitään ikinä opi, sillä toisilta saadut oikeat vastaukset ovat kuin kaivoon kannettu vesi, ei se siellä pysy.
        Mutta jo sinun aivo-kaivosi tuottaa itse sen vetensä, eli oivaltavan ajatuksen, niin silloin se pysyy mielessäsi.

        >Jumala hiukan koetteli Joosefia nähdäkseen että oliko hän moraaliselta oivallisuudeltaan sopiva Jeesuksen kasvatti isäksi.

        Kaikentietävä Jumala hiukan koetteli, kun ei tiennyt? Oletko pahemmin päästäsi vialla kuin luulinkaan?

      • Jyri kirjoitti:

        Miten se Repe nyt taas menikään aukaisemaan päänsä paikassa joka taas kerran ilmaisi hänen olevan täysin ymmällä sen suhteen että mitä varten Raamatussa jokin asia on niinkuin on.

        Katsos kun Joosefin ja Marian suhde ei ollut vielä kirkossa kuulutettu, niin Jumala hiukan koetteli Joosefia nähdäkseen että oliko hän moraaliselta oivallisuudeltaan sopiva Jeesuksen kasvatti isäksi. Joosef käytti vapaata tahtoaan ja ilmaisi verratonta jaloutta Mariaa kohtaan osoittaen näin oleva kelvollinen ja kun tämä kaikki kirjoitettiin meitä varten muistiin niin mekin näimme että näin todella oli.

        Sovittaisiinko niin Repe, että yrittäisit itse vähän enemmän miettiä sitä että miten asiat Raamatussa ovat niinkuin ovat, ennenkuin kyselet sitä viisaammiltasi, sillä asia on niin että jos sinä et yritä itse oivaltaa asioita niin et sinä mitään ikinä opi, sillä toisilta saadut oikeat vastaukset ovat kuin kaivoon kannettu vesi, ei se siellä pysy.
        Mutta jo sinun aivo-kaivosi tuottaa itse sen vetensä, eli oivaltavan ajatuksen, niin silloin se pysyy mielessäsi.

        "Jumala hiukan koetteli Joosefia nähdäkseen että oliko hän moraaliselta oivallisuudeltaan sopiva Jeesuksen kasvatti isäksi."

        Olipa kummallinen kaikkivaltias kun ei tuota koettelematta tiennyt. Jumalanhan pitäisi tietää kaikki mennyt, nykyinen ja tuleva.

      • Jyri
        exhellari86 kirjoitti:

        "Jumala hiukan koetteli Joosefia nähdäkseen että oliko hän moraaliselta oivallisuudeltaan sopiva Jeesuksen kasvatti isäksi."

        Olipa kummallinen kaikkivaltias kun ei tuota koettelematta tiennyt. Jumalanhan pitäisi tietää kaikki mennyt, nykyinen ja tuleva.

        Joosefilla oli vapaa tahto ja vapaa mieli aivan kutenb sinullakin, eikä missään Raamatussa sanota että Jumala käyttäisi mahdollista ennaltanäkemiskykyään siten että se sotisi vapaan tahdon periaatetta vastaan.

        100% ennaltanäkijä tietenkin tietäisi 100% varmuudella minkä päätöksen tulevaisuudessa joku on tekevä. Siis ei mitään vapaata tahtoa.

      • Jyri kirjoitti:

        Joosefilla oli vapaa tahto ja vapaa mieli aivan kutenb sinullakin, eikä missään Raamatussa sanota että Jumala käyttäisi mahdollista ennaltanäkemiskykyään siten että se sotisi vapaan tahdon periaatetta vastaan.

        >Jumala käyttäisi mahdollista ennaltanäkemiskykyään

        Et siis olekaan varma Jumalan ennaltanäkemiskyvystä? En minäkään raamatun profetioiden perusteella olisi.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksköhän mä oon tuolla

      Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup
      Ikävä
      31
      2758
    2. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      148
      2163
    3. Aamu on aina iltaa viisaampi.

      Hyvää huomenta rakas. Ajattelen sinua taas ja yritän keksiä keinoja luoksesi. Satuttaa, kun unohdan sinua joka päivä ene
      Ikävä
      12
      1607
    4. Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA

      Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR
      Hindulaisuus
      388
      1210
    5. Tiedätkö miten pahalta tuntui

      Kun vetäydyit? Ei kuukausiksi vaan vuosiksi.
      Ikävä
      67
      1175
    6. J miehestä oikeaa

      Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen
      Ikävä
      101
      1145
    7. Se meidän sydänyhteys

      Oli ihanaa. Oltiin samankaltaisia sieluja ja tunnettiin voimakasta vetovoimaa ja yhteenkuuluvuutta. Voisiko se löytyä vi
      Ikävä
      57
      1057
    8. Vanhemmalle naiselle

      Juhannussauna on lämpiämässä. 🌿🥵💦
      Ikävä
      61
      1020
    9. Epäiletkö että kaivattusi

      On tai on ollut ihastunut sinuun?
      Ikävä
      71
      1003
    10. Onko Lahdessa juhannuskokkoa?

      Entä vähän kauempana?
      Lahti
      2
      841
    Aihe