Suomi kuihtuu eurovaluutan vuoksi.

Eurvaluutasta hyötyy vain saksa. Kas kummaa-ekp sijaitsee saksassa? Saksalle yliarvostetusta valuutasta on valtava etu ja muille eurojäsenmaille se on kiljotiini. Tuon kyllä kansalaiset tietävät kaikissa maissa ja sen, että touhu on kestämäön ja järjetönkin.
EIHÄN POLITIIKASSA JÄRKEÄ OLEKKAAN. PAITSI SAKSAN KYLMÄSSÄ MAAILMANVALLOITUSHIMOLASKENNASSAAN.
754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sinun jutuissasi ei ole järkeä.

Äänestä

Euro vaikuttaa suomen talouteen kuin Ebola ja Ebolaan ihastuneet kokkareet eivät tajua sitä vaan askartelevat lillukan varsien kanssa jolla pidetään aaa kulissit pystyssä.

Äänestä

Euro on kuin levinnyt syöpäkasvain, joka vaatii rajua leikkausta, kunnollista sädehoitoa ja vahvoja sytostaatteja.

Äänestä

palkka ale liputtaa että vienti voisi vetää mutta kotimainen ostovoima taas kärsii siitä.

Äänestä

Kolmosen aamutelevisiossa oli kammottavaa seurata sitä Pia Kumpula-Natrin eurokiimaa. On kumma, ettei hänkään voi millään myöntää, että suohon on menty tämän euron myötä.
Paavo Väyrysen arvo nousee aina vain enemmän. Hän tiesi tämän tuhon jo 20 vuotta sitten.
Mitä suurempi yksikkö sen vaikeampi sitä on hallita, se päti jo aikoinaan Neuvostoliittoon, miksi se olisi sen kummenpaa EU:ssa.

Äänestä
  • Kyllä reilun 20 000 tuhannen euron palkka, panee heikoilta pään sekaisin.

    Äänestä

euron ohjaus korko lähentelee 0 kertoo vain jatko ajasta valuutalle kuinka velalla elvytetään velkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JÄRKI KÄTEEN. kirjoitti:

Eurvaluutasta hyötyy vain saksa. Kas kummaa-ekp sijaitsee saksassa? Saksalle yliarvostetusta valuutasta on valtava etu ja muille eurojäsenmaille se on kiljotiini. Tuon kyllä kansalaiset tietävät kaikissa maissa ja sen, että touhu on kestämäön ja järjetönkin.
EIHÄN POLITIIKASSA JÄRKEÄ OLEKKAAN. PAITSI SAKSAN KYLMÄSSÄ MAAILMANVALLOITUSHIMOLASKENNASSAAN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu