hinnat

Ei taida ehtiä uusien autojen hinnat laskea ennen syksyä, jollon niitä nostetaan.

Tai sitten valtion armollinen verouudistus ja autoveron lasku ei lopulta vaikuta myyntihintoihin muuta kun hieman hillitymmin kohottaen.

Aluksi käytettyjen hinnat laskee, uudet ei mene kaupaksi, käytettyjen kysyntä on kova, käytettyjen hinta nousee. Taas kun käytettyjen hinnat on korkeella alkaa uusiakin menemään kaupaksi, paitsi hintataso nykyseen verrattuna on huomattavasti korkeempi.

Ja lisäksi menetetyt autoverotulot otetaan auton käytöstä takasin, joka siis kallistuu.

Hyvä Suomi.
6862
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tätähän mää oon aina sanonnu. Nyt kait nekin vänkääjät uskoo kun on väittänny että tehdashinnat ei olis Suomessa (Tanskassa ja Kreikassa) muita alempia, kun se lehdessä lukee. Siis jos uusien vero hieman laskisikin, niin hinnat ei putoo, kun vero lasketaan isommasta hinnasta. Uskon kyllä siihen, että käytettyjen hinnat jonkinverran putoaa sen Saksan tuonnin tullessa edullisemmaksi mikä pudottaa myös kotimaisten vanhojen hintoja. Toinen asiaan vaikuttava seikka on vanhoille ei-kateille tuleva saastelisävero.

Äänestä

Kuten olen aiemmissa laskuesimerkeissä osoittanut, niin käytettyjen hinnat putoavat mallista ja iästä riippuen n.10-50%:a. Jos uusien autojen hinta nousisikin muutaman prosentin (tai vaikka vähän enemmänkin mitä en kyllä usko koska autot eivät silloin enää menisi kaupaksi) niin käytetyt halpenevat silti roimasti. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa uusia autoja ei enää osteta, vaan jobbarit alkavat tuomaan maahan kymmeniä tuhansia 2-10 -vuotta vanhoja autoja. Katsokaapa vaikka missä hinnoissa muutaman vuoden ikäiset Omegat, Scorpiot, Maximat, Mondeot, E-Mersut ja 850/70-Volvot Saksassa ovat (www.mobile.de) ja kyseessä on vielä yleensä liikkeiden hinnat. Yksityiset myyvät vielä selkeästi halvemmalla koska eivät joudu antamaan vuoden takuuta kuten saksalaiset autoliikkeet. Tuo tehdashintojen yhdenmukaistaminen on ollut tiedossa jo vuoden päivät. Jännä juttu miten uutinen tilattiin taas sopivasti myynnin romahdettua.

Äänestä
  • tätä uutista tähän hätään, koska päätöskin tehtiin vasta nyt. Uusien autojen myynti lähtee HETI vetämään kun tulee selvyys lähiaikojen (vuosien?) verotuksesta ja hinnoista. Ei haittaa edes hintojen lievä nousu, koska paineita on senverran paljon. Ihmiset ei yksinkertaisesti ole halunneet ottaa riskiä että maksaisivat liikaa, jos ne hinnat sittenkin sattuisi laskemaan. En myöskään usko siihen käytettyjen julmettuun tuontiin koska melkoinen osa autoilijoista ei osta koskaan käytettyä autoa, edes Suomesta.

    Äänestä

  • Waltteri kirjoitti:

    tätä uutista tähän hätään, koska päätöskin tehtiin vasta nyt. Uusien autojen myynti lähtee HETI vetämään kun tulee selvyys lähiaikojen (vuosien?) verotuksesta ja hinnoista. Ei haittaa edes hintojen lievä nousu, koska paineita on senverran paljon. Ihmiset ei yksinkertaisesti ole halunneet ottaa riskiä että maksaisivat liikaa, jos ne hinnat sittenkin sattuisi laskemaan. En myöskään usko siihen käytettyjen julmettuun tuontiin koska melkoinen osa autoilijoista ei osta koskaan käytettyä autoa, edes Suomesta.

    Suurin osa suomalaisista yksityishenkilöistä ostaa nimenomaan käytetyn auton. Uusia menee 40-50 tuh. kpl. työsuhdeautoiksi firmoille ja loput ostetaan omalla rahalla, siis aika pieni määrä. Jos nyt käy se miltä näyttää eli uusien hinnat nousevat syksyllä ja käytettyjen putoavat kesällä niin se on uuden auton kaupalle paha isku.
    Uusien tehdashintoja on pakko nostaa muiden maiden tasalle sillä muuten sakemanni tuleekin tänne ostamaan meiltä halpoja uusia. Ja me kun ollaan kuolattu autonhakumatkaa toiseen suuntaan ....
    Huomasitteko vielä uutisessa jutun, että maahantuojan ei tarvitse enää järjestää tuomalleen merkille huoltopalveluita eikä varaosia. Mitähän siitäkin tulee muuta kuin iso soppa?

    Äänestä

  • SO kirjoitti:

    Tämähän kuulostaa mainiolta systeemiltä. Kun sakemannin rynnivän sankoin joukoin hakemaan uutta autoa Suomesta, kilahtaa valtion kassaan mojovasti verotuloja (ALV:stä) kun bisnes pyörii ylikierroksilla.

    Kun saksalaiset tuovat rahaa Suomen valtion kassaan, suomalaiset voivat hyvillä mielin hakea halvalla itselleen käytettyjä Saksasta. Todellinen win-win-kuvio saadaan kun autonhakumatkalle tullut saksalainen tuo tullessaan oman käytetyn autonsa ja antaa sen halvalla vaihdossa uuteen.

    Näin se homma etenee :-)

    Tosin, Tanska on huomattavasti lähempänä Saksaa. Hakevat teutoonit perkele varmaan pirssinsä sieltä :-/

    Äänestä

  • No problem kirjoitti:

    Uuden auton alvi maksetaan EU:ssa siihen maahan missä auto tulee käyttöön. Jos saksalainen hakee auton ulkomailta, niin se varmaan maksaa sen kotimaassaan missä vero% on vain 16.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuula kirjoitti:

Ei taida ehtiä uusien autojen hinnat laskea ennen syksyä, jollon niitä nostetaan.

Tai sitten valtion armollinen verouudistus ja autoveron lasku ei lopulta vaikuta myyntihintoihin muuta kun hieman hillitymmin kohottaen.

Aluksi käytettyjen hinnat laskee, uudet ei mene kaupaksi, käytettyjen kysyntä on kova, käytettyjen hinta nousee. Taas kun käytettyjen hinnat on korkeella alkaa uusiakin menemään kaupaksi, paitsi hintataso nykyseen verrattuna on huomattavasti korkeempi.

Ja lisäksi menetetyt autoverotulot otetaan auton käytöstä takasin, joka siis kallistuu.

Hyvä Suomi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu