Provosoivasti väitän, että osaa täälläkin maleksivista kristityistä ei voida pitää todellisina kristittyinä.
Olen nähnyt tällaisia tapauksia, enkä ymmärrä heitä. He ovat syy miksi nuoruudessani aloin suorastaan vihaamaan kristinuskoa ja käsittääkseni myös syy, miksi monet ateistit inhoavat kristittyjen puheita & uskoa.
Määritelmä: ei-todellinen kristitty lukee Raamattua kuin koululainen historianläksyä; opetellen ulkoa. Hän kertoo kysyttäessä uskovansa Jumalaan, ja jatkaa maallisen mammonen hamuamista ja toisten kadehtimista. Hän kertoo, että uskoo Jumalan antaneen Moosekselle kymmenen käskyä, ja sanoo "Jumalauta, terroristit ja muut sellaiset pitäisi tappaa". Hän menee sunnuntaina kirkkoon autolla, kiroaa etsiessään parkkipaikkaa, yrittää ehtiä ajoissa kotiin katsomaan ohjelmaa X. Syvällä sisimmässään hän myöntää ettei tiedä mitä kuoleminen on, mutta onhan varmuuden vuoksi parempi uskoa että Taivas on kuin joutua Helvettiin jos ne ovatkin totta. Ja ennen kaikkea, hän ei ole löytänyt Jumalaa itsestään. Hän uskoo Jumalaan, koska niin kuuluu tehdä, koska papit &c niin sanovat.
Sanokaa että olen väärässä.
Tiedän että on helppo syyttää. Tiedän ettei kukaan ole täydellinen. Mutta tällaisia uskonnon kirjaimeen uskovia löytyy kaikista uskonnoista. Nämä ihmiset tuppaavat myös käyttämään uskontoa tekosyynä kaikenlaiselle (patrioottiselle) kiihkoilulle. Toivon vain että ihmiset täälläkin ottaisivat myös tämän huomioon. Ateistit, älkää tuomitko kaikkia uskontoja tai koko kristinuskoa muutamien "se menee näin koska tässä sanotaan että se menee näin" -tyypin asenteen vuoksi. Kristityt, uskovaiset veljet ja siskot: älkää kiihkoilko. Se ei auta ketään, mutta karkottaa monia.
Uskonto perustuu uskoon ja tunteeseen. Tiede perustuu järkeen. Uskontoa ei voida perustella järjellä, ei siis tietyllä löytää järjellistä selitystä. Tiede taas ei perustu tunteisiin, vaan järkeviin faktoihin. NE EIVÄT SILTI POISSULJE TOISIAAN!
Pax.
Olen nähnyt tällaisia tapauksia, enkä ymmärrä heitä. He ovat syy miksi nuoruudessani aloin suorastaan vihaamaan kristinuskoa ja käsittääkseni myös syy, miksi monet ateistit inhoavat kristittyjen puheita & uskoa.
Määritelmä: ei-todellinen kristitty lukee Raamattua kuin koululainen historianläksyä; opetellen ulkoa. Hän kertoo kysyttäessä uskovansa Jumalaan, ja jatkaa maallisen mammonen hamuamista ja toisten kadehtimista. Hän kertoo, että uskoo Jumalan antaneen Moosekselle kymmenen käskyä, ja sanoo "Jumalauta, terroristit ja muut sellaiset pitäisi tappaa". Hän menee sunnuntaina kirkkoon autolla, kiroaa etsiessään parkkipaikkaa, yrittää ehtiä ajoissa kotiin katsomaan ohjelmaa X. Syvällä sisimmässään hän myöntää ettei tiedä mitä kuoleminen on, mutta onhan varmuuden vuoksi parempi uskoa että Taivas on kuin joutua Helvettiin jos ne ovatkin totta. Ja ennen kaikkea, hän ei ole löytänyt Jumalaa itsestään. Hän uskoo Jumalaan, koska niin kuuluu tehdä, koska papit &c niin sanovat.
Sanokaa että olen väärässä.
Tiedän että on helppo syyttää. Tiedän ettei kukaan ole täydellinen. Mutta tällaisia uskonnon kirjaimeen uskovia löytyy kaikista uskonnoista. Nämä ihmiset tuppaavat myös käyttämään uskontoa tekosyynä kaikenlaiselle (patrioottiselle) kiihkoilulle. Toivon vain että ihmiset täälläkin ottaisivat myös tämän huomioon. Ateistit, älkää tuomitko kaikkia uskontoja tai koko kristinuskoa muutamien "se menee näin koska tässä sanotaan että se menee näin" -tyypin asenteen vuoksi. Kristityt, uskovaiset veljet ja siskot: älkää kiihkoilko. Se ei auta ketään, mutta karkottaa monia.
Uskonto perustuu uskoon ja tunteeseen. Tiede perustuu järkeen. Uskontoa ei voida perustella järjellä, ei siis tietyllä löytää järjellistä selitystä. Tiede taas ei perustu tunteisiin, vaan järkeviin faktoihin. NE EIVÄT SILTI POISSULJE TOISIAAN!
Pax.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen samaa mieltä Kalan kanssa ns. uskovaisista, mutta itse en perusta uskonnoista, uskosta kylläkin. Uskonnot ovat kyllä järjellä selitettävissä, mutta usko ei. Uskonnot ovat ihmisen luoma juttu, joidenka puitteissa voi " harrastaa" kaikenlaista...(sodat yms.). Usko on jokaisen hlökohtainen asia, eikä sillä ole mitään tekemistä uskonnon kanssa.
-Nitta
Ymmärrän mitä tarkoitat. Ero on vain terminologiassa. Mielestäni "uskonto" on sellainen joka opettaa sitä joka "uskoo" miten kehittää itseään uskossa. Sehän on uskontojen perimmäinen tarkoitus. Luulisin, että sinä tarkoitat taas sitä, miten nykyään uskonnot ilmenee, eli keskenään kinastelevina klikkiytyminä. Uskonto opettaa uskoa, mikä ei tietenkään tarkoita etteikö uskoa voisi olla ilman uskontoa. Mutta eivät (kaikki) uskonnot ole vain vallanhimoisten höyrypäiden keksimiä, vaan jokaisesta uskonnosta löytyy todellisia mystikkoja, joilla uskon "määrä" tai "laatu" on ollut erityisen suuri. Esim. Jesse, Muhammed, Buddha, Gandhi, Äiti Teresa, Dalai Lama ja moni muu. Käsittääkseni uskonnot perustuvat tällaisten ihmisten hyviksi uskon syventämiseksi opettamiin "rituaaleihin".
Olen jo kohta 50 vuotta etsinyt sitä todellista uskoa, joka pystyisi vastaamaan minun ja tämän ajan henkisiin ja hengellisiin tarpeisiin. Etsinyt kirkon penkkiä kuluttamalla. Mutta turhaan. Etsinyt helluntaiherätyksestä ja taaskin turhaan ja lopulta menettänyt uskoni uskovaisiin lopullisesti. Mutta en ole silti heittänyt koko kristinuskoa romukoppaan. Aito alkuperäinen usko on parasta, mitä tästä maailmasta voi löytyä, mutta meidän on kirkastettava tämä aito apostolinen usko ojennukseksi kaikelle kansalle - varsinkin uskovaisille.
Mitä taas tieteen ja uskonnon suhteisiin tulee, niin muistuu mieleen Albert Einsteinin sanat:
"Uskonto ilman tiedettä on sokea ja tiede ilman uskontoa on likinäköinen."
Olen samaa mieltä kanssasi, että "aito alkuperäinen usko on parasta". Olen täälläkin yrittänyt jankuttaa sitä ajatusta, että ei sillä mitä uskontoa seuraa ei ole niinkään merkitystä, vaan sillä miten sitä seuraa ja kuinka todella "omaksuu uskon". Sillä minun käsitykseni on, että kaikissa uskonnoissa on lopulta samat juuret, sama pohja, ja ne ovat muuttuneet vain ihmisten antaessa staattisia nimiä asioille, jotka muuttuvat jatkuvasti. Eli ovat luoneet omat tulkintansa, ja siirtäneet ne eteenpäin tosina.
Itse pidän buddhalaisuutta "parhaana" uskontona, koska olen itse buddhalainen. Mutta en kuitenkaan väitä etteikö muissakin uskonnoissa olisi samaa totuutta, perimmäistä näkemystä. Mutta tämä instituutioksi muuttunut uskonto, kirkko, se on enemmänkin omiaan tappamaan sydämen äänen kuin kannustamaan jokaista etsimään omaa tietään perimmäiseen totuuteen. Sillä sehän on elämän tarkoitus: (oman) elämän ymmärtäminen.
Kaikkea hyvää sinulle, ja onnea etsintääsi.
Olen jonkin verran tutustunut myös itämaisiin uskontoihin samalla kun olen tutkinut joogaa sekä Krishnamurdin filosofiaa.
Keskeistä sijaa niin Krishnamurdin filosofiassa kuin buddhalaisuudessakin näyttelee ymmärtääkseni se, että näissä pyritään ihmisen sisäsyntyisen oivalluskyvyn löytämisen ja kehittämiseen. Eli sisäiseen valaistumiseen, (Korjaa, jos olen väärässä) jossa ei ihmisille anneta valmiita ajatuksia, kaavoja tai läksyjä, vaan opetetaan ajattelemaan ja oivaltamaan asioita.
Nyt jos jätetään tämä pitkälle harhautunut länsimainen kristillisyys ja mennään apostolisen uskon alkulähteille, niin sieltä löydämme täsmälleen samat tavoitteet.
Esim. Joh. 1:9 "Valo todellinen, valaiseva jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan" eli kristuksen henki on meissä se "voitelu", joka on meidän sisäinen kotiopettajamme ja johdattaa kaikkeen totuuteen. Samoin 1. Joh. 2 luku
27. Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
Tai aivan samaa puhutaan jo Jeremian ennustuksissa. Jeremia 31 luku:
33. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
34. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra.' Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.
Totta on, että ihmisen uskon aitous ei ole riippuvainen joistain nimikkeistä, ei muodoista eikä kaavoista, van ennenkaikkea siitä, missä hengessä ihminen vaeltaa. Siitä, onko rakkautta totuuteen ja oikeuteen, lähimäisten auttamiseen ja palvelemiseen jne. Jeesus sanoo, että puu tunnetaan hedelmistään eikä joistain sanoista tai ulkoisista muodoista.
Mukavaa olla välistä samaa mieltä jonkun kanssa tällaisista asioista! :) Ei sillä että hyvässä kritiikissäkään olisi mitään vikaa, mutta tällaisissa kritiitti on usein logiikan päällekäyvää hyökkäystä.
Olet käsittänyt itämaiset uskonnot samoin kuin minä. Pyrkimys on nimenomaan yksilön itsenäinen valaistuminen, jolloin hän todella ymmärtää että mitään "itseä" ei varsinaisesti ole olemassa, vaan kaikki olemassaoleva on yhtä suurta täydellisyyttä (mikä on käsittääkseni juuri Jumalan armo tms. kristinuskossa).