Miten paljon Puna-Armeija lopulta osallistui valtion rikoksiin

Antony Beevor: Toinen Maailmansota

Siinä missä ryöstely, tappaminen ja olojen kaoottisuus tekivät elämästä natsien miehittämillä alueilla hirvittävää, ei elämä sujunut paljoa paremmin puolalaisilla, jotka olivat Neuvostoliiton puolella uutta sisäistä rajaa.
Stalinin viha Puolaa kohtaan oli peräisin Neuvostoliiton ja Puolan sodasta ja puna-armeijan häviöstä vuonna 1920 Varsovan taistelussa, jota puolalaiset sanoivat ”Veikselin ihmeeksi”. Stalinia oli arvosteltu voimakkaasti hänen osuudestaan siihen, että ensimmäinen ratsuväkiarmeija ei ollut tukenut marsalkka Mihail Tuhatsevskin joukkoja. Hän oli puna-armeijan puhdistusten alkajaiseksi teloituttanut Tuhatsevskin tekaistujen syytteiden perusteella 1937. NKVD oli 1930-luvulla vainonnut vakoilusta syytettyinä Neuvostoliitossa asuvia puolalaisia, enimmäkseen kommunisteja.
NKVD:tä johti Stalinin vainojen aikaan Nikolai Jezov, jolle kehkeytyi pakkomielle puolalaisten kuvitelluista vehkeilyistä. Puolalaiset puhdistettiin NKVD:stä, ja 11. elokuuta 1937 annetulla käskyllä 00485 puolalaiset määriteltiin luonnostaan valtion vihollisiksi. Kun Jezov raportoi pidätyksien, kidutusten ja teloitusten kahdestakymmenestä ensimmäisestä päivästä, Stalin ylisti toimintaa: ”Oikein hyvä! Kaivakaa edelleen esiin ja puhdistakaa puolalaista saastaa. Poistakaa se Neuvostoliiton edun vuoksi.” Terrorin puolalaisvainojen aikana pidätettiin vakoilusta syytettyinä 143.810 ihmistä, joista 111.091 teloitettiin. Puolalaisilla oli tuhon aikaan neljäkymmentä kertaa suurempi mahdollisuus joutua teloitetuksi kuin Neuvostoliiton muilla kansalaisilla.

Voitokas Puola oli Neuvostoliiton ja Puolan sodan lopettaneessa Riian rauhansopimuksessa ottanut läntiset osat Valko-Venäjästä ja Ukrainasta. Sen jälkeen niihin oli siirretty paljon marsalkka Josef Pilsudkin legioonalaisia. Puna-armeijan hyökättyä Puolaan syksyllä 1939 yli viisi miljoonaa puolalaista totesi joutuneensa neuvostokomentoon, joka piti puolalaista isänmaallisuutta jo itsessään vastavallankumouksellisena. NKVD pidätti 109.400 ihmistä, joista suurin osa lähetettiin vankileireille ja 8.513 teloitettiin. Neuvostoviranomaisten tähtäimessä oli kaikki, joilla saattaisi olla osuutta puolalaisen kansallismielisyyden elättelemiseen, kuten maanomistajat, lakimiehet, opettajat, papit, lehtimiehet ja upseerit. Kyse oli tietoisesta luokkataistelun ja kansallisen tuhoamisen politiikasta. Puna-armeijan miehittämä Itä-Puola aiottiin jakaa ja liittää Neuvostoliittoon niin, että pohjoinen alue yhdistetään Valko-Venäjään, eteläinen Ukrainaan.
Joukkokarkoitukset Siperiaan ja Keski-Aasiaan alkoivat 10. helmikuuta 1940. NKVD:n kiväärirykmentit kokosivat 139.794 puolalaista siviiliä yli 30 asteen pakkasessa. Ensimmäiset valitut perheet herätettiin huutamalla ja hakkaamalla kiväärinperillä ovea. Puna-armeijan ja NKVD:n virkailijan johtamat ukrainalaiset miliisit ryntäsivät sisään, osoittelivat aseilla ja ärjyivät uhkauksia. Sängyt kaadettiin kumoon ja kaapit pengottiin muka etsittäessä kätkettyjä aseita. ”Te olette puolalaista eliittiä”, NKVD:n mies sanoi Adamczykin perheelle. ”Te olette puolalaisia herroja ja isäntiä. Olette kansan vihollisia.” Vielä tavanomaisempi NKVD:n muotoilu kuului: ”Kerran puolalainen, aina kulakki.” Kulakki oli Neuvostoliitossa varakkaasta ja taantumuksellisesta talonpojasta käytetty haukkumasana.
Perheille ei annettu paljoa aikaa valmistautua hirvittävän matkan varallw ja jättämään ikiajoiksi kotinsa ja maatilansa. Useimmat lamaantuivat ajatuksesta. Isät ja pojat pakotettiin polvilleen kasvot seinää vasten ja naisten annettiin kerätä tavaroita, kuten ompelukone rahan ansaitsemiseksi tuntemattomassa määränpäässä, keittiövälineitä, vuodevaatteita, perhevalokuvia, lapsen räsynukke ja koulukirjoja. Joitakuita neuvostosotilaita tehtävä selvästi hävetti, ja he pyytelivät vaimeasti anteeksi. Muutama perhe sai luvan lypsää lehmänsä ennen lähtöä tai tappaa pari kanaa tai porsasta kolmiviikkoiselle matkalle karjavaunussa. Kaikki muu oli jätettävä. Puolalainen diaspora oli alkanut.

Päts oli kutsunut sekä NKVD:n että Puna-Armeijan Viroon. Tukikohdista oli sovittu ja sillä siisti. Pulinat poies.

Vorosilov oli talvisodankin jälkeen kunnioitettu mies. Sorvarin sotilaat ja sorvari itse tiesivät varsin hyvin mitä suomalaisille aiottiin tehdä mikäli maa miehitetään.

Zhdanov uhosi kuin Shoigu nykyään päästävänsä Puna-Armeijan Baltian maiden ja Suomen kimppuun. Puna-Armeijaa ei voitu kovinkaan paljoa käyttää pakkokollektivisoinnissa, koska enemmistö Puna-Armeijan sotilaista oli talonpoikia.