Kokoomuksen vesipäiset ministerit eivät kuitenkaan ole vielä keksineet mitään keinoa millä tuollaiseen kroonistuneeseen ongelmaan voisi puuttua.
Lääkäripulaa on jatkunut jo yli 20 vuotta!
Dr Mulumbo
757
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ai, onkos Hesassakin lääkäripula? Ei ainakaan täällä meillä päin ole pulaa. Vaikka mitä se haittaa, lääkärit vaan määrää niitä lääketehtaan tuotteita, joista kärsivät itkee. täällä!
Menkää luontaisterapeutille, yrtit pelastaa teidät! Napsi maraljuuren siemeniä, niin juopottelusikin loppee.
Kovin on kuitenkin aikaa siellä käveleskellä ympyrää tärkeilemässä.
Lääkäriliitto on onnistunut......jonkinlainen valtio /valtijossa. Pälve ja Ihalainen ovat yhteiskunnalle uskomattoman kalliita, mutta todella eteviä ammattikuntansa etujen ajajia.
Lääkäripula on jatkunut vuodesta 1972, jolloin tuli voimaan kansanterveystyö.
Lääkärimäärä on 5-kertaistunut sinä aikana.
Mikä meni pakkokollektivisoinnissa pieleen vai menikö Se sittenkin DDR esikuvan mukaisesti harakoille?
Suomessa olisi halukkaita ja kyvykkäitä kouluttautumaan lääkäreiksi. Se ei vaan jostain syystä käy. Mieluummin ihmisiä koulutetaan tyhjäntoimittajiksi tai suoraan kortistoon ja lääkärit tuodaan ulkomailta. Yksin virosta on noin 600 lääkäriä Suomessa. Se on jo iso menetys Virolle ja ulkomaille karkaavien lääkäreiden vuoksi sielläkin on tiettävästi jo pulaa lääkäreistä. Coccareet ovat varjelleet näitä eturyhmiään viimeiseen hengenvetoon asti.
Jos Neuvostoliitosta pitää jotain hyvää etsimällä etsiä, niin tämän asian osasivat siellä hoitaa. Lääkäreiden välineet tosin jäivät alkeellisiksi mutta lääkäreitä oli riittävästi ja kansalaisilla oli oikeasti mahdollisuus päästä lääkäriin aina tarvittaessa.
Ei Suomessa ole mitään lääkäripulaa ja lääkäreitä koulutetaan lisää pilvin pimein, valtaosa vieläpä naisia.
Joku muu mättää kun niihin korkeapalkkaisiin virkoihin ei saada edes nuoria naislääkäreitä hakeutumaan. Koko iän kestävää pakkotyötä ei oikein voi määrätä kun kuulutaan EU:hun ja pakkotyökeinoa voidaannykyisin käyttää vain 6 vuotta, minkä erikoistuminen kestää apulaislääkärinä.
Sitten lääkäri on vihdoin vapaa pakkotyöstä eikä osa halua edes kuulla sanaa julkinen terveydenhoito. Aivan kuten Auschvitsista selvinneet pakkotyövangit, ei hekään enää kaivanneet sinne takaisin.
Ulkomailta tulevat lääkärit tänne keikkailemaan, valtaosalla ei ole tarkoitustakaan sitoutua meidän järjestelmään.
Kansan kateus ja poliitikkojen vallanhalu on vienyt kalat.
Lääkäreitä on 25000 kun kolmekymmentä vuotta sitten oli 10000. Määrä on siis lähes kolminkertaistunut koulutuksen myötä eli ei maasssa lääkäripulaa ole.
Syrjäseudulla on aina ollut hankala saada väkeä töihin oli kyse lähes mistä tahansa alasta. Välillä on pula opettajista, sairaanhoitajista ja vaikkapa maatalouslomittajsta. Monessa tapauksessa puolisolle voi olla vaikea löytää työtä. Laman aikana työvoimapula vähenee ja esimerkiksi Lapissa ovat kaikki lääkärivirat täynnä tällä hetkellä.
Kannattaisikohan miettiä mihin se lääkärin aika menee ihan oikeasti. Tietokoneen tiimalasi on varmasti tullut tutuksi jokaiselle terveydenhuollossa työskentelevälle. Erilaisia tietokoneohjelmia on kymmeniä ja niihin pitää kirjautua kaikkiin erikseen. Sitten muutaman minuutin kuluttua pitää kirjautua uudestaan kun ohjelma lukittuu tietoturvasyiden vuoksi.
Kaiken maailman pääosin tyhjänpäiväiset lausunnot vaikkapa sosiaaltoimistoon vievät aikaa muilta töiltä. Onko järkevää että vaaditaan lääkärintodistus jotta monilapsisen perheen äiti saa tukea astianpesukoneen ostoon selkävaivojen vuoksi? Byrokraattien toiveiden mukaan tietysti eletään kun näin on säädetty.
Lääkitys on myös asia joka ei todellakaan selviä aina koneelta kun potilaat käyvät monella eri vastaanotolla ja ottavat lääkkeitä miten sattuu.Koneella voi olla lääkemääräyksiä mutta varsinainen lääkelista ei todellakaan aina ole ajan tasalla.
Nostan hattua erityisesti tk-lääkäreille jotka jaksavat hoitaa potilaita huonojen tietojärjestelmien, järjettömän bytokratian yms. ongelmien alla pääsääntöisesti hyvin tuloksin.
Oma valinta oli mennä sairaalapuolelle ja pyrkiä välttämään paperitöitä niin paljon kuin mahdollista. Se ei nykyaikana enää täysin onnistu ja tietokonetta ei ainakaan voi välttää vaan sitä käytetään jatkuvasti.
Kokonaisuutena olen kyllä tyytyväinen työhön kun näkee työn tulokset nopeasti, saa tehdä muiden kanssa työtä ja palkkakin on hyvä jos jaksaa päivystää neljä kertaa kuukaudessa.