Jukka Romppainen on ilmaissut itseään myös runouden keinoin:
Valtion saatana
Valtio on niin paha entiteetti,
että se voi paitsi oikeuttaa itselleen ihmishengen riiston,
myös käytännössä pakottaa minut riistämään toisen ihmisen hengen,
jos hän vain sattuu kantamaan väärää kokardia.
Se ei ikinä voi tuottaa mitään, vaan hankkii aina varallisuutensa varkaudella.
Se ei voi kannustaa, vaan se jakaa lahjuksia.
Ryöstösaaliistaan.
Siihen ei voi luottaa, koska se ei puhu.
Se ei pyydä, se käskee.
Sen käytöstä ei voi ennustaa, koska se ajattelee vain neljän vuoden pätkissä.
Se ei pyydä anteeksi, koska se ei ole koskaan väärässä.
Se rankaisee minua tietyistä sanoista.
Se rankaisee minua,
jos rikon sen asettamaa sääntöä.
Se rankaisee minua,
jos se saa tietää minun tehneen vaikka vain itselleni jotain.
Se rankaisee minua varsinkin,
jos olen rikkonut sen ”oikeuksia” tai valehdellut sille.
Miksi?
Koska se niin sanoo.
Se tallettaa osan palkastani,
luvaten antaa ne minulle takaisin,
kun en enää pystyisi itse ansaitsemaan palkkaani.
Mutta se ei kerro, että sen ei ole pakko.
Tai että nyt se on oikeuttanut itselleen täyden määräämisoikeuden noista minulle tulevaisuudessa luvatuista rahoistani.
Se voi jopa ottaa velkaa käyttäen panttina noita rahojani, jotka se on nyt sijoittanut. ”Puolestani”
Se vaatii; se ottaa provisionsa,
kun otan huolehtiakseni jopa vanhempieni maallisen perinnön.
Se voi jopa viedä kotini,
jos se haluaa maan kotini alta.
Se vaatii viimeistä määräysvaltaa elämääni,
mutta se ei ole aina puolustanut edes omaa oikeuttaan siihen,
kun sitä voimakkaampi entiteetti on elämääni loukannut.
Se pakottaa minut puhumaan molempia sen kieliä, sujuvasti.
Vaikka en tunne sen lisäksi muita yksilöitä, jotka sen toista kieltä puhuisivat.
Se myös määrää mitä, missä, milloin ja miten saan itseäni sivistää.
Siksi en puhu ystävieni kieliä, sujuvasti.
Sitä ei voi onnitella, sitä ei voi koskettaa. Sitä ei voi ampua tai puukottaa,
koska se ei elä tässä maailmassa.
Se on loiseläin kantajansa aivoissa, joka ylittää kantajansa vapaantahdon.
Aina.
Se tuli, joka tuhotessaan lämmittää ja valaisee.
Kuin tuli, sekin pyrkii leviämään.
Se vaatii, että se pääsisi
ruokkimaan minut
parantamaan minut
kouluttamaan minut.
Ryöstösaaliillaan.
Se valehtelee,
etten pystyisi huolehtimaan itsestäni.
Ja se valehtelee,
että se yksin on kyllin mahtava,
tarjotakseen turvan luonnonvoimia vastaan.
Tähän sosiopaattiin ei tule luottaa.
Kukaan ei tiedä,
millainen se on neljän vuoden päästä.
Se kykene käyttämään muita kuin voimakeinoja.
94 vuotta sitten se vain muutti nimeään.
93 vuotta se on verhonnut itsensä siniseen ristiin.
Se haluaa olla kaikkivoipa.
Mutta siinä ei ole mitään kristillistä.
Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon.
Olkoon sen lipussa risti tai Marian tähdet,
minusta se pitää silti kahlita.
Sille on kyllä paikkansa.
Tuvan perällä.
Kamiinan rautaportin takana.
Tarkassa valvonnassa.
Jos sieltä kipinäkin karkaa,
pitää se heti sammuttaa.
Tai huomenna olemme taas luonnonvoimien armoilla.
Siksi Sosiaali- ja Terveysministeriö on lakkautettava.
Lähde:
http://romppainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/90686-itsesensuurin-kieltamia-helmia
Murhaajan MANIFESTI?
22
188
Vastaukset
- Vai kuinkas käsitätte?
Kun ton lukee niin onkohan toi murhannutkaan naisen entäs jos... Hui!!! Kun tuohan on manifesti toisen tappamista VASTAAN????
- ,,,
Ei vaikuta kokkareen kirjoitukselta.
- Hirvee vaihtoehto
,,, kirjoitti:
Ei vaikuta kokkareen kirjoitukselta.
Ei vaikuta niin pikemminkin päinvastoin !
Entäs jos....???
Jos tässä tapettiin yksi venäläinen vaan että...?
Ja toi tunnusti niinkuin Auerkin joutui...? - Jokin ei täsmää?
Hirvee vaihtoehto kirjoitti:
Ei vaikuta niin pikemminkin päinvastoin !
Entäs jos....???
Jos tässä tapettiin yksi venäläinen vaan että...?
Ja toi tunnusti niinkuin Auerkin joutui...?Ja miksi toi heti ilmoitettiin kuvineen uhreineen kaikkialla?
- Sanokaa mun sanonee
Jokin ei täsmää? kirjoitti:
Ja miksi toi heti ilmoitettiin kuvineen uhreineen kaikkialla?
Tän pojan syyttömyysolettama tuhottiin etukäteen julkisesti ! Miksi näin???
Joki EI TÄSMÄÄ!!!!! - Robert McKeancy
,,, kirjoitti:
Ei vaikuta kokkareen kirjoitukselta.
Aatelkaas kun Romppaisen suku on vuosituhansien ajan ollut varsin tunnettu Suomessa. Ja jos jotain kertoisin Romppaisen suvun parhaimpien miesten luonteesta, niin heidät on tunnettu varsin suorasta puheesta ja aika värikkäästä ilmaisusta.
- Robert McKeancy
Robert McKeancy kirjoitti:
Aatelkaas kun Romppaisen suku on vuosituhansien ajan ollut varsin tunnettu Suomessa. Ja jos jotain kertoisin Romppaisen suvun parhaimpien miesten luonteesta, niin heidät on tunnettu varsin suorasta puheesta ja aika värikkäästä ilmaisusta.
Valtiossa on ollut Antikristuksen 666 henki, joka ei paljasta laatuaan katsojalle.
Antikristus 666 Valtio on luonut kansalaisille mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä hyvän ja pahan vastavoimien kentässä, kaiken toimeentulon ja menestyksen tavoittelussa, kuin tietenkin aidon ura pyrkimyksen muodossa.
Suomen valtio tulee lähivuosien aikana uudistumaan.
- Cockoomus
Cockoomuksen sekunda-Breivik. Ei ehtinyt listimään enempää, onneksi.
- Albert Speer
Kuulostaa tärähtäneeltä.
- Aika kesyä
Eihän tuo ole mitään verrattuna siihen mitä vasemmistolainen Teemu M. sai aikaan viattoman löytökissan ja videokameran avulla.
- laajasalo kuohuu
Taitaa olla tämä murhaaja Breivikin hengenheimolaisia. Onneksi jäi kiinni aiemmin.
- 8+8
Todella sairas tyyppi. selvä viharikos.
- Hälykellot ei soi.
Kokoomus ei koklaa taustoja, hyväksyy riveihinsä kaikki.
- Satunnainen seikkail
Viharikos?
Tuohan oli hyvin sysimustalla huumorilla karrikoitu luonnekuvaus valtiosta. 10 pistettä kirjoittajalle. Oikein nauratti. - Naapurin runopoika
Satunnainen seikkail kirjoitti:
Viharikos?
Tuohan oli hyvin sysimustalla huumorilla karrikoitu luonnekuvaus valtiosta. 10 pistettä kirjoittajalle. Oikein nauratti.Minäkin ihmettelin että mikä helkkarin murhaajan manifesti.
Modernia proosarunoa. Eikä edes kovin kummoinen tekele (minun mielestäni siis, eri mieltä saa toki olla, lukijoita on erilaisia). Tämän genren hengentuotteet ovat usein vähän "tärähtäneen" oloisia.
Gregory Corso kirjoitti kylmän sodan vuosina runon atomipommista ja sommitteli säkeet jopa räjähdyspilveä muistuttavaan muotoon. Pasifistin taiteellisena kannanottona.
Jos haluaa lukea "todella sairasta" kamaa niin suosittelen Allen Ginsbergin runoja ja tiettyjä C. Bukowskin novellituotoksia.
- Kokoomusmurhaa
Melkoinen runopoika, psykoosissako tuo on kirjoitettu?
Kertoo paljon kokoomuksesta. - putipuhtaaksi
No persuihin on varma paikka linnatuomion jälkeen. Mitähän ensikertalainen istuu, 5 vuotta? Putkonenkin raiskaajana on kuulemma puhtoinen kun vaihtoi persuihin.
- Tyhmää touhua!
Evakkoon joutunut lähtemään niin tragedia oli valmis... ?
Silleen onkin aika historiallista ja surullista! Näitä on sotien rikki repimiä maamme täysi!
Ja lisää vaan sotaa huudettaisiin ja. Natoa!
- feisbuuk
Todella sairasta. Kuka on ollut murhaajan "frendi" feisbuukissa?
- kok kokki
Ne on poistettu. Ihmettelen vaan, että jos Romppainen istuu lusimassa niin kuka pääsi hänen tietojansa feisbuukissa muuttamaan.
Kyllä kokoomus on nopea. Poistaa tiedot netistäkin minkä luulin olevan lähes mahdotonta.
- sairastakyllä
Kuulostaa kokoomukselta.
- iljettävä otus
Joku sukulainenko yrittää puolustaa tuota mielenvikaista kokomuslaista murhaajaa? Kaikki inhoaa sitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084711Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293443No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452400- 491524
- 361423
- 381246
- 141162
- 1641050
- 271048
- 6954