Muutama päivä sitten menetin puolisoni, jonka kanssa elimme lähes symbioottisessa suhteessa lähes puoli vuosisataa. Nyt tiedän faktat, mutta seuraan asiaa ikäänkuin en olisikaan sen keskiössä. Suhteemme oli lämmin ja hellä. Koska hän sairasti vuosia, niin asioita tuli kyllä käsiteltyä yksityiskohtia myöten tällaisenkin tilanteen osalta, mutta edelleen tekoni noudattelevat yhteistä linjaamme, eli en osaa ajatella omilla aivoillani. Kaikenlainen ulkokultaisuus ja vähänkin teennäisyyteen viittaava on vaimovainajanikin toivomuksesta karsittu tyystin pois. Koska en halua "pelleillä", niin olen toivonut sitä myös ystäväpiiriltäni. Yllätyksekseni kuitenkin moni ns. passiivinen taustaystävä on minua lähestynyt lähinnä puhelimitse (jonka kautta mieluummin välttelisin tunteisiini osallistumista). En osaa juuri nyt sanoa, miksi tälle palstalle kirjoitin yo. tekstin, mutta kirjoittaminen on aina ollut minulle läheisempi kanava kuin puhelin.
Jos haluatte kommentoida yo. kirjoitusta, niin vastaan mielelläni aiheeseen liittyviin kysymyksiin ja kommentteihin.
Jos haluatte kommentoida yo. kirjoitusta, niin vastaan mielelläni aiheeseen liittyviin kysymyksiin ja kommentteihin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun noin pitkä yhteiselo päättyy, niin menee varmaan aikaa sopeutuessa muutokseen. Vaikka asioista on yhdessä puhuttu, niin lopullinen ero on kuin asuisi täysin uuteen huoneeseen.
Varmaan soittajat tarkoittavat hyvää, mutta he eivät osaa samaistua tilanteeseen.
Kirjoittaminen onkin hyvä keino jäsennellä ajatuksia ja saahan kirjoittaa silloin kuin itse sopivaksi kokee.
Osanottoni rakkaan ihmisen poismenon johdosta.
Kiitoksia vastauksestasi! Jos haluat, niin kerro ystävällisesti omat motiivisi osallistua tämän tyylilajin keskustelupalstaan. Yst. terv. "sekasikiö". Nimimerkki tuli mieleeni lapsuudestani, jolloin julmuuden mittarit olivat rajattomia. Isä suomenruotsalainen, äiti venäläinen, joten olin helppo maali.