Vastarintaliikkeen aktivismia Helsingissä

Vastarintaliikkeen aktivismia Helsingissä

Ohessa otteita Vastarintaliikkeen raportista ( http://www.patriootti.com/katupartiointi-jatkui-lauantaina ) ja lopussa kommenttini.

”Vastarintaliikkeen aktivisteja sekä ystäviä jalkautui Helsingin kaduille lauantai-iltana. Tehtävänämme oli suojella suomalaisia nuoria, sillä maahanmuuttajajengit ovat tänä vuonna ryöstäneet ja pahoinpidelleet väkivaltaisesti itseään heikompia uhreja.

Ehdimme liikkua kaupungilla noin puoli tuntia ennen kuin poliisipartio alkoi seuraamaan ryhmää. Tilanne oli toki ironinen, sillä olimme jalkautuneet kaupungille juuri siksi, ettei poliisi ole kyennyt estämään vähintään 70 väkivaltaisen rikoksen ketjua. Sen sijaan, että poliisi olisi ollut torjumassa maahanmuuttajarikollisuutta, kohdisti se mielenkiintonsa vapaaehtoiseen kansalaisten turvapartioon.

Noin viisi minuuttia myöhemmin Kiasman edustalla vastaan käveli suuri ryhmä äärivasemmistolaisia, joista useat olivat naamioituneet. Vasemmisto aloitti yhteenoton heittämällä lasipulloja kansallismielisiä kohti, minkä jälkeen tilanne eskaloitui. Tilanne kesti noin puoli minuuttia, minkä aikana tappelun aloittanut vasemmisto joutui alkaa perääntymään. Muutamat hyökkääjistä myös pudottivat metalliputkensa maahan paetessaan paikalta. Viranomaiset rauhoittivat tilanteen kaasulla, ja lopulta paikalle saapui vielä ratsupoliisi.”

Jouko Pihon kommentti:

En ota tässä yhteydessä kantaa sen enempää Vastarintaliikkeen poliittisiin ajatuksiin. Osa on hyviä ja kannatettavia ideoita, kuten ero EU:sta ja Suomen itsenäisyys, osa ei ole, kuten rodun korostaminen ja juutalaisvastaisuus.

Otan kantaa sen puolesta, että Vastarintaliikkeen vapaaehtoiset katupartiot voivat partioida Helsingin kaduilla suojellakseen suomalaisia maahanmuuttajajengien väkivallalta, kun kerran poliisin resurssit ovat asian hoitamiseen riittämättömät.

Näyttää siltä, että aina kun Vastarintaliikkeen aktivistit tekevät jotakin, niin paikalla on ylimitoitetun paljon poliiseja. Sama tilanne on kun ruotsidemokraatit pitävät kokouksiaan tai mielenosoituksiaan Ruotsissa.
Kysymys lienee kuitenkin siitä, että poliisit ovat paikalla sen takia, että poliisi tietää, että paikalle tulee aina äärivasemmistolaisia ja anarkistisia häirikköryhmiä haastamaan riitaa ja aloittamaan fyysistä nujakointia. Poliisi joutuu menemään sitten väliin saadakseen tappelun loppumaan.

Olisi mielenkiintoista nähdä sellainen tilanne, että vassarit eivät tulisi häiritsemään esim. Vastarintaliikkeen rauhallista toimintaa. Kävisikö silloin niin, että paikalle ei ilmestyisi poliisiakaan, koska sitä ei tarvita?

0

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ei käy sääliksi sitä miestä

        Sitä saa mitä tilaa.
        Ikävä
        177
        1580
      2. Muistakaa pojat tämä.

        Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
        Ikävä
        104
        793
      3. En ehkä onnistu siinä

        Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
        Ikävä
        58
        735
      4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

        Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
        Ikävä
        203
        598
      5. Mies,oletko koskaan...

        Käyttänyt maksullista naista?
        Ikävä
        128
        561
      6. Oletko päättänyt

        Että luovutat minun suhteeni
        Ikävä
        48
        546
      7. Pahoin pelkään nainen

        että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
        Ikävä
        50
        528
      8. Kirjoita kolme sanaa

        mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
        Suhteet
        37
        526
      9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

        hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
        Ikävä
        15
        510
      10. toivottavasti kohta jo kohdataan

        😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
        Ikävä
        25
        493
      Aihe