Luonteenpiirteet ja homous

zorroe

Millä tavalla näätte yhteyttä luonteenpiirteiden ja esimerkiksi homouden välillä? Stereotypianahan pidetään että homot ovat herkkiä ja näin. Luonteenpiirteillä tarkoitan vaikkapa ujoutta. Näitä jotka ovat lapsesta asti olleet jollakin tapaa porukoiden ulkopuolella, herkkiä, mutta koulun opinnoissa pärjänneet erinomaisesti. Kai näillä jotain yhteistä on. Voiko sosiaalisesti huonommin pärjäävä syyttää siitä homouttaan?

13

367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sergohj

      Olen itse ujo ja syrjäytynyt mutta en koe että homous liittyisi tähän mitenkään. En tosin ollu koulussa hyvä.

    • Veggsu

      Tuntemissani homoissa on vähemmän ujoja ja ujoja, mutta uskon, että meille on tyypillistä se, ettemme mene testosteronia puhkuen hönkimään typeryyksiä. Se pehmeys voi jalostua fiksuudeksi, luovuudeksi ja henkiseksi joustavuudeksi, joka vie pitkälle. Nykyaijassa me pärjäämme paremmin kuin punaniskat. Kaikki homot emme ole lahjakkaita, mutta meitäkin on.

    • Actionman
    • actionman

      Siis ERÄÄT homot piti sanomani. Suomessa vastaava laji on jääkiekko. Sitten toinen ääripää on näitä sukankutoja-tietokonenörttejä.

    • No itse oon todella herkkä, avoin ja tunteellinen kundi. Ja mua on kuulemma helppo lähestyä ja jutella. Mulla on taipumuksena alistua ja jollain kierolla tavalla oon oppinut tykkäämään siitä. En koe olevani mikään mies vaan aika poikamainen, etten ole karistanut pois feminiinisiä piirteitäni. Jos kohtaan jonkun tosi mukavan jutun, vaikka ihan pelkän mietelauseen, niin voin liikuttua kovasti ja hihkaista, että ihanaa :) Ja pienetkin mukavat eleet saa mut hyriseen tyytyväisyyttä. Eikä vaadi paljoa, että alan kikattamaan...niin, ja häkellyn helposti.

      Olen toisaalta AS- ja HSP-henkilö (asperger ja erityisherkkä), joten ne vaikuttaa sekä rikastuttavasti että rasittavasti tunne-elämääni :--) Mutta väitän, että meitä homojakin on niin monenlaisia.

    • Iloinen poika

      Poikkean keskiverto miehestä mielestäni ainakin seuraavilla tavoilla:
      -en tapa eläimiä mielelläni (en metsästä missään tapauksessa)
      - olen isommassa porukassa ujo, hiljainen
      - poikamaisuus säilynyt pitkään, olen ujostellut aina vanhempia miehiä
      - näen asioissa herkästi huvittavia puolia --> nauran usein, jopa kadulla kulkiessani
      - olen keskimääräistä taiteellisempi
      - keksin helposti hyvin persoonallisia ratkaisuja ongelmiin
      - mielikuvitus on suurin voimavarani, toisena ehkä sitkeys

      Luulisin homoudella olevan tekemistä näiden piirteiden kanssa

      • kundi xy

        Minäkin olen vähän tuollainen, herkkä ja tunteellinen, ujohkokin. Hellä ja hempeä.


      • kundi xy kirjoitti:

        Minäkin olen vähän tuollainen, herkkä ja tunteellinen, ujohkokin. Hellä ja hempeä.

        Kuin myös, ihanaa kuulla muissakin näitä piirteitä!


      • larivaan
        kundi xy kirjoitti:

        Minäkin olen vähän tuollainen, herkkä ja tunteellinen, ujohkokin. Hellä ja hempeä.

        Meitsi samoin.


    • Faggot

      Mä eroan monista miespuolen edustajista seuraavilla tavoilla:
      -Tuun paremmin toimeen tyttöjen kaa kuin monet pojat
      - Mä en oo niin hurjapää kuin muut, vaikkakin paljon tyhmyyksiä olenkin tehnyt yllytyksen tuloksena. Mutta silti koen olevani jotenkin muita hillitympi
      -Mä oon tosi taiteelinen ja kiinnostunut erilaisista taiteista
      -Mä oon kömpelömpi käsistä ja jaloista, muut on vaan tosi hyvii urheilus ja kaiken maailman nikkaroinneis ja mä vaan oon et jaa
      -Ihmiset avautuu mulle oudon helposti verrattuna muihin
      -Mä oon tosi lähestyttävä
      -Mä pärjään jostain syystä koulussa paremmin kuin muut pojat?

      Että sellasta..
      En tiiä et mitkä näistä on kytköksissä homouteen, mutta näillä tavoin eroon ainakin muista.

      • Olen huomannut, että hakeudun mieluummin naisten seuraan kuin miesten, jos molempia on samassa tilanteessa. Muut miehet näyttävät olevan keskenään.

        Teen myös ruuat ja leivon. Olen myös aika herkkä ja äärimmäisen oikeudenmukainen. En ole hyvä "miesten töissä".


      • helsinkijokkeri kirjoitti:

        Olen huomannut, että hakeudun mieluummin naisten seuraan kuin miesten, jos molempia on samassa tilanteessa. Muut miehet näyttävät olevan keskenään.

        Teen myös ruuat ja leivon. Olen myös aika herkkä ja äärimmäisen oikeudenmukainen. En ole hyvä "miesten töissä".

        Sama juttu! :) Vieraissa tilanteissa yleensä ajaudun tai hakeudun ennemmin naisten kuin miesten seuraan. Naiset ottaa mut mieluummin vastaan, haluaa jutella ja näyttää kaikkia kivoja juttuja. Ehkä se johtuu "aurastani", oon niin herkkä ja se näkyy myös ulospäin. Pehmeät kasvonpiirteet...

        Ja mulla on myös yksi aika hauska piirre. Olen kova "värisemään" jos mulle tulee joku tunnekuohu. Silloin koko keho muuttuu yheksi suureksi vibraksi ja sydän pamppailee. Joskus se on ihan kivaa, joskus taas ei ollenkaan. Erityisen mielenkiintoista tämä oli kerran kun olimme poikaystävän kaa sängyssä, sain hellimmästäkin kosketuksesta mielettömät fibat ^^.

        Tämä homokundi poikkeaa ainakin hyvin paljon keskivertomiehestä ;)


    • hhhhjjjj

      Öh, joo, liityn herkkiin ja taiteilisiin. Eli en tiedä onko sitten erityisen machoja homoja olemassa? Enkä tarkoita sillä ulkoasua, eleitä tai ammattia vaan kiinnostuksen kohteita. En koskaan oppinut kiinnostumaan autoista, rakentelusta, korjaamisesta, urheilusta - mikä tosin pätee vain minuun. Ja sekin juontuu huonoista väleistä omaan isääni, joka ei ollut kiinnostunut opettamaan mitään edellämainittuja asioita. Mulle jäi sitten perheen kautta saadut taiteelliset geenit. Mutta se että olen taiteellinen ei tosin tarkoita sitä, että maalailen perhosia ja sateenkaaria, vaan aika makaabereja juttuja, mikä on minun silmissäni taiteellista maskuliinisuutta, vaikken tietenkään tietoisesti sitä haekaan.

      Herkkyys on osa taiteellisuutta. Ne tulevat aina yhdessä. Ja yleensä taiteelliset ihmiset ovat luonteeltaan avoimempia, hyväksyvämpiä ja ystävällisempiä. Mikään noista ei ole huono ominaisuus, joten ei minua haittaa olla tällainen. Oon vaan tyytyväinen ettei tartte elää missään macho-roolissa, vaan voin olla oma itteni, vaikkei kaikki tällaisesta tykkääkään. En ole sentään mikään "feikki" ihminen, joten minua on luultavasti helpompi ymmärtää, kun kykenen olemaan rehellinen itsellenikin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      314
      6781
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      65
      3829
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      207
      3096
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2787
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1922
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      146
      1682
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      210
      1672
    8. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1528
    9. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      163
      1521
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1408
    Aihe