.. seur
Oikeasta ja väärästä kristillisyydestä
tunnust. evankelinen kristitty
11477
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
F.G. Hedberg, ”Oikea ja väärä kristillisyys”, kirjasta Hedbergin testamentii, neljä kultajyvää uskon salaisuuden etsijälle, n. s. 18 -.
-- Juuri tätä pyhän Raamatun perusoppia syntisen vanhurskauttamisesta Jumalan edessä yksin uskon kautta Jeesukseen Kristukseen saatana on aina ahdistanut, vastustanut, pimentänyt ja sitä vastaan sotinut sekä karkein että hienoin tavoin. Juuri tässä asiassa saatanan juonikkuus ja oveluus näyttää myös muuttuneen vuosien mittaan entistä suuremmaksi, entistä syvemmäksi ja huomaamattomammaksi, kuta lähemmäs päivien loppua aika kuluu. Jos silmäilemme esimerkiksi uskonpuhdistuksen aikaa ja katselemme vääriä oppeja, joita vastaan evankeliumi joutui silloin käymään sotaa, voimee totisesti pitää niitä pelkkänä lasten leikkinä verrattuna siihen valheen syvyyteen, joka nyt tulvii Kristuksen kirkon yli. Katolisen kirkon harhat olivat sentään kaikkien selvästi nähtävissä! Se opetti kiertelemättä ja avoimesti, että ihminen voi valmistautua armoon ja tehdä itsensä arvolliseksi siihen ja että armon saatuaan hän voi ja hänen tuleekin sen avulla ansaita itselleen autuus, puhumattakaan lukemattomista muista karkeista harhaopeista. Samoin protestanttisessa kirkossa tuohon aikaan lukuisasti esiintyvät hurmahenget tunnistettiin aivan helposti Jumalan koko sanaa ja yhteiskunnallista järjestystä vastaan sotivasta toiminnastaan. Mutta saatanan oveluus on kasvanut entistä suuremmaksi, ja siitä tulee varmaan lopuksi niin suuri, että jo vain mahdollista, valitutkin johdetaan harhaan. Siksi Herra itse sanookin: ”Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö Hän uskoa maan päältä?” (Luuk.18:8).
Tästä ymmärrämme siis, että saatana ahdistaa kaikkein eniten juuri oppia uskosta, itse kristillistä uskoa, ja koettaa tuhota sen. Sillä mikään muu ei häntä niin kiukuta eikä hän muutavastaan niin sodi kuin Kristukseen uskomista ja Hänen sanaansa vastaan. Kaikki muu saa hänen puolestaan voida hyvin maailmassa, mutta kaiken taitonsa, juonikkuutensa, tekopyhyytensä, oveluutensa, julmuutensa, valtansa ja voimansa hän panee likoon pimittääkseen puhtaan opin uskosta ja varastaakseen mahdollisimman huomaamattomasti evankeliumin tosi valon ja asettaakseen sen tilalle omat kuvitelmansa, jotka järjen ja epäuskon silmin katsottuina loistavat paljon ihanampina ja kauniimpina; kukapa ei silloin olisi valmis vannomaan, että siinä meille paistaa puhdas, tosi valo. –
Tämän jälkeen Hedberg alkaa tekstissään pohtimaan ja kritisoimaan pietismin eri puolia.
Mm. yksi pietismin lausuma: ” ’Usko on siis täydellisesti ja enemmän kuin riittävästi saarnattu, ja se tunnetaan luterilaisen kirkon piirissä. Niinpä nyt on jo aika alkaa ensi sijassa vakavasti ruveta korostamaan pyhitystä ja uskon hedelmiä.’ Näin he ajattelivat, ja ’pyhästä elämästä’ tuli pietismin isien pääasia, jota he vaativat, ajoivat ja johon he itse ennenkaikkea pyrkivät. He puhuivat ja opettivat kyllä uskostakin, mutta vain ikään kuin ohimennen, ikään kuin se olisi jo täysin tuttu asia. Heidän yhteiseksi tunnussanakseen tuli ’pyhitys, hyvien tekojen välttämättömyys, käytännön kristillisyys’.”
Pietistit: ”Meidän on ensi sijassa korostettava sitä uskon voimaa, joka vaikuttaa rakkauden ja pyhän elämän (ei siis niinkään uskon voimaa vanhurskaudeksi ja autuudeksi!)”.
Katsokaamme tämän vastakohtana suuren oppi-isämme tohtori Martti Lutherin sanoja: ”Kyllähän lain sekoittaminen evankeliumiin ja uskon sekoittaminen tekoihin näyttää vaivaiselta ja vähäiseltä ja vaarattomalta, mutta kun asiaa katsotaan pohjaa myöten ja oikeassa valossa nähdään totta totisesti selvästi, että tällainen opetus ja tekojen painottaminen ’välttämättöminä autuuteen’ aiheuttaa enemmän ja suurempaa vahinkoa, kun ihmisjärki milloinkaan voi ymmärtää tai käsittää. Näin ei ainoastaan pimitetä armon tuntemusta, vaan Kristus kaikkine hyvine töineen jää meiltä syrjään ja otetaan pois ja koko evankeliumi vääristyy. – Mutta juuri tällaisia perkeleen sanansaattajat ovat. Tällaisin konstein he pystyvät aivan huomaamatta luikertelemaan ihmisten sydämiin. He tunnustavat ja myöntävät kyllä, että evankeliumin ensimmäiset opettajat ovat alkaneet työnsä oikein, mutta siinä ei ole muka kyllin. Niinpä he tahtovat nyt laskea oikean perustuksen, niin että ne, jotka heitä kuulevat, tulevat ylenmäärin terveiksi. Tällaiset opettajat kaivavat siis aukon ja pääsyn Herran lammashuoneeseen siten, että he ensin antavat tunnustuksen ja kiittelevät asiaamme, mutta sitten he ilmoittavat valheellisesti haluavansa asettaa selkeämpään ja kirkkaampaan valoon kaiken sen, mitä me emme ole selittäneet riittävästi tai myös, niin kuin heillä on tapana valehdella, sen mitä me emme ole ymmärtäneet oikein. Samalla tavalla väärät apostolit avasivat itselleen pääsyn galatalaisten luo.” (Lutherin Galatalaiskirjeen selitys, nro 1 pykälä 57,60
Tehdäksemme asian vieläkin selvemmäksi haluamme asettaa Lutherin sanojen rinnalle vielä saman pietismin isän, Ph.J Spenerin merkillisen lausunnon teoksessa ”Theologische Bedenken und Briefe”, 3. osa, s.179 ja 180. Lausunto on kirjoitettu joulukuussa 1677 ja kuuluu näin: ”En ole milloinkaan ajatellut niin enkä ajattele nytkään, että Lutherin uskonpuhdistus olisi viety toivottuun päätökseen. Tosin on hyvä ’prodire tenus….’, se on, paras on tehdä se, mihin kulloinkin pystyy. Sen tähden minäkin kunnioitan jumalallista Kaitselmusta, joka toimittaa työnsä monin tavoin ja joka on säätänyt yhden ajan yhtä, toisen ajan toista, entistä suurempaa armoa varten. Mutta siitä olen varma, että uskonpuhdistuksella ei saatu aikaan kaikkea, mitä olisi pitänyt saada aikaan vaan jälkeentulevilla on ollut ja on edelleenkin velvollisuus tehdä työtä sen hyväksi.”
Luhter: ”Yksi ainoa uskonkohta…nimittäin usko rakkaaseen Herraani Kristukseen”
”…mutta siitä huolimatta törmäämme alituisesti vastarintaan, ja esiin nousee uusia henkiä, jotka haluavat opettaa jotakin parempaa. Sen saa aikaan tuo viheliäinen perkele, joka on täysinoppinut tuhansien konstein viettelemään ihmisiä. Se ei siedä mitään muuta niin huonosti kuin oikeaa Jumalan armon tunnustamista ja uskoa Kristukseen.”
…
Hedberg: ”Uskallammepa väittää, että pietismin kaikkein huomatuin isä, tohtori Spener, joka oli paljon evankelisempi kuin monet seuraajansa, itse jo poikkesi pahasti evankeliumin totuudesta ja toi kirkkoon kuolleen ja tappavan opin omasta parannuksesta sen elävän ja elämää antavan saarnan sijaan, jossa saarnattiin syntien anteeksiantamista Jeesuksen nimessä, jota apostolit ja ja heidän jalanjäljissään Luther olivat voimakkaasti opettaneet.
…Todisteeksi …Spenerin … ’toimivan kristillisyyden välttämättömyyttä ja mahdollisuutta’ opettavista saarnoista. … Niissä esitetään, kuinka heränneen ja syntien painaman sielun on meneteltävä päästäkseen armon osallisuuteen Kristuksessa. Murheellista syntistä ei nimittäin ohjata panemaan luottamustaan evankeliumin todistukseen armosta Kristuksessa, vaan häntä kehoitetaan tekemään vakava päätös tehdä parannus; näin tekevää syntistä lohdutetaan lupaamalla hänelle suloisia tunteita. Spenerin sanat kuuluvat näin: ’Ihmistä, joka on joutunut näihin hengellisiin synnytyskipuihin, vaaditaan muuttumaan uudeksi ihmiseksi. Hänen on siis tehtävä vakaa päätös luopua koko tähänastisesta vanhasta elämäntavastaan, koska usko Jeesukseen Kristukseen’ (huomaa! jota hänellä ei vielä ole) ’ei sovi yhteen sellaisen elämän kanssa. – Tähän, sanon minä, ihmisen on kerran päädyttävä, jos halutaan uuden ihmisen syntyvän. Mutta sellaisen päätöksen tekeminen on vaikeaa, kun tosi on kysymyksessä. – Mutta niinpä myös sanotaan: niin kuin uudessa syntymisessä uuteen, vilpittömään kristilliseen elämään koetaan ahdistusta, on myös usein käsillä runsasta lohdutusta, kun ihminen on tosissaan ottanut uuden elämän suunnakseen; ihminen havaitsee omassatunnossaan taivaallisen Isänsä armoa, saa sieluunsa vakuutuksen siitä ja lohdutusta ja alkaa maistaa jotakin siitä makeudesta (von der Siessigkeit), jota uskovat nauttivat.”
”Hurskas Spener tuli näin raivanneeksi evankeliseen kirkkoon tietä ulkonaisesti kauniilta näyttävälle parannus- ja pyhitysopille. Hän halusi sen saavan aikaan enemmän hyvää kuin evankeliumin saarna oli pystynyt toimittamaan uskonpuhdistuksen aikoina. Pian hänen kunnioitettaviin jalanjälkiinsä astuikin melkoinen joukko nuoria miehiä, joiden vakavaan huoleen autuudesta liittyi melkoista oppineisuutta ja oikein mainioita luonnonlahjoja. Nämä alkoivat määritellä yhä tarkemmin, jos niin saan sanoa, järkevästi ja hurskaasti suunnitellut parannuksen tien joka ainoan portaan ja lakeskelivat aivan tosissaan, kuinka heidän tikapuitaan kiivetään järjestelmällisesti ylöspäin: ensin kutsutaan, sitten herätetään, sen jälkeen valaistaan, edelleen seuraa kääntymys, sitten uusi syntyminen, vanhurskauttaminen, pyhittyminen ja yhdistyminen Jumalaan. Valtavaa hurskautta, totisuutta ja ihmisviisautta pursuavia paksuja kirjoja kirjoitettiin, teologioita, postilloja, hengellisiä tienosoittajia jne, joista puuttui kuitenkin kokonaan Jumalalta tuleva viisaus ja se vanhurskaus, joka tulee yksin uskosta. Oman parannuksen heinästä ja oljista pystytettiin kauniita ja loisteliaita taivaan tikapuita, mutta tuskin lainkaan ajateltiin, että ’Kristus yksin on ne portaat, joita pitkin pääsemme nousemaan taivaaseen’. Monenlaisia sääntöjä ja ohjeita määriteltiin, kuinka sielujen täytyy noudattaa tiettyä järjestystä päästäkseen yhä lähemmäs uutta syntymistä sekä lopulta kokea se, ja sitten vaeltaa kestävinä pyhityksen tietä.
Mutta nämä hyvää tarkoittavat … eivät käsittäneet, että he juuri autuuden saavuttamiseksi esittämillään viisailla säännöillä, hurskailla neuvoilla, säännöksillä ja ehdoilla pimittivät Kristuksen evankeliumin aivan yhtä paljon kuin paavi milloinkaan oli pimittänyt päätöksillään ja kirkkolaillaan. Tosin noiden aikaansaannokset olivat hienompia, kavalampia ja ulkoiselta olemukseltaan kristillisempiä kuin paavin. Näiden hurskaiden isien olisi ollut paljon parempi noudattaa Kristuksen sääntöä: ’Saarnatkaa (huomaa) evankeliumia kaikille luoduille.’ Silloin olisi nimittäin saattanut käydä ilmi, että Kristuksen evankeliumi on vieläkin Jumalan voima kaikille uskoville uudestisyntymiseksi ja autuudeksi. Sen sijaan ihmisten säätämät …ohjeet ja … järjestykset synnyttivät joko itseensä tyytyväisiä teeskentelijöitä tai epäuskoisia lain orjia.”
…
”Nälkäiset sielut eivät päässeet käsiksi elämän leipään, ja itse evankelinen kirkko peittyi uusien, taitavasti ajateltujen, paavillisten ihmissääntöjen hyökyaaltoon. Hurskaassa ja hyvässä tarkoituksessa Kristus oli suljettu häkkiin, niin, oikeastaan Hänet oli pantu uudestaan hautaan …”
”Parannusta pidettiin ehtona, jonka avulla saavutetaan osallisuus lunastukseen ja iankaikkiseen elämään. Jumalan armo muutettiin siis salaa palkinnoksi niille sieluille, jotka olivat käyneet läpi tietyn sisäisen tien tai taistelleet tietyn taistelun. Tällä tavalla saarnattiin evankeliumin nimissä ja kristillisin sanakääntein pelkkää omavanhurskauden järjestelmää.
Meidän ei tarvinne muistuttaa siitä, kuinka suuresti tämä eroaa apostolien evankeliumista? Se eroaa siitä yhtä paljon kuin Saulus Tarsolaisen ajama oppi erosi myöhemmän Paavalin saarnasta. Kristuksesta, meidän puoleastamme kuolleesta ja ylösnousseesta, apostolit saarnasivat lakkaamatta. He eivät saarnanneet … parannusjärjestyksestä, vielä vähemmän he korottivat … tavattoman ansiokkaaksi työksi, jonka oikeasta toimittamisesta Jumalan mielisuosio riippuisi. Siksi pääkysymykseksi ei noussut heidän keskuudessaan tuohon aikaan tämä omavanhurskas kysymys: Olenko minä oikealla tavalla herännyt, valaistu ja kääntynyt ja tullut uskoon oikeaksi vahvistetun armonjärjestyksen mukaan? Heillä oli vain yksi kysymys: Onko Kristus todella kuollut ja ylösnoussut? Edelleen tapaamme Lutherin ja monien uskonpuhdistuksen ajan teologien kirjoituksissa ihania esityksiä apostolisesta evankeliumista. Varsinkin Luther kiinnittää katseemme yksinomaan sanassa julistettuun Kristukseen ja julistaa meille armoa, vanhurskautta ja autuutta Hänen kauttaan ilman mitään omaa syytämme tai arvoamme, lahjaksi ja täysin ilmaiseksi.
Mutta pietistinen suuntaus evankelisessa kirkossa on monin tavoin lamauttanut totuuden voiman, peittänyt evankeliumin kirkkaan valon ihmisen oman parannuksen ehdoilla ja esittämällä alituisesti omat tiemme ehdottomina autuuden ehtoina. Meidänkin päivinämme paha yhä hiipii ympärillämme ulkonaisesti perin kauniiden ja vakavien muistutusten kätkemänä, mutta kuitenkin mitä tuhoisimmin seurauksin. Tällä tavalla evankeliumilta on jyrsitty ja turmeltu sen ydin ja meille on jäänyt jäljelle pelkät tyhjät kuoret. Ellei siis evankelinen kirkko toimita keskuudessaan uutta uskonpuhdistusta ottamalla uskollisesti vaarin apostolisesta evankeliumista, jonka Raamattu julistaa ja jota tunnustuskirjamme lakkaamatta teroittavat, on se vaipuva yhä syvemmälle väärään hengellisyyteen ja kaikkein hienoimpaan omavanhurskauteen. Niin siitä tulee pohjimmiltaan katolinen, kerskatkoon evankeliumista kuinka paljon tahansa!”
Sitten Hedberg käsittelee lähemmin pietismin luonnetta ja keinoja vangita ja kietoa ansaansa sieluja…
…
Pietismi korostaa synninsurun riittävyyttä yms. Tätä vastaan:
”Jokainen herännyt sielu vahistaa yhä omasta katkerasta kokemuksestaan joka päivä todeksi kaiken sen, mitä apostoli tässä kirjoittaa lain herättämästä synninsurusta. (Room.7:11,13,8) Uhkailkoon, rangaiskoon ja tuomitkoon laki kuinka paljon tahansa, murskatkoon omantunnon – sydämessä ei kuitenkaan synny vilpitöntä vihaa syntiä kohtaan, vaan entistä ylitulvivampi synnin herruus. Silloin vasta synti oikein herääkin henkiin ja muuttuu ylenmäärin syntiseksi ja tappaa meidät. Varmuuteen ja itsehurskauteen kätkeytynyt, salainen synnin myrkky murtautuu silloin esiin tavattoman voimakkaana, särkee kaikki itsetehdyt esteet tieltään, kaikki vakaat parannuspäätökset, murskaa ne heinänä ja olkena sekä vyöryy tuhoisana vuorivirtana kaikkien patojen ja kaiteiden yli ja tempaa väkivalloin mukaansa kaiken, mikä sen teille joutuu. Siinä sitten seisoo lain herättämä, omassatunnossaan levoton ja tuomittu syntinen mykkänä, hämmentyneenä ja epätoivoissaan. Hän joutuu kauhistuneena omin silmoin todistamaan sen kauhean ja hirvittävän tuhon, jota mikään voima tai viisaus maan päällä ei pysty hillitsemään, eipä edes Jumalan kaikkeinpyhin laki, sillä sehän juuri herätti eloon tämän kaiken.
Juuri nyt, kun pidä parannustasi epäonnistuneena, asemaasi epätoivoisena, juuri nyt olet oikean parnnuksen kohdalla. …”
Lisää voi lukea Hedbergin kirjasta.
Nykypietismissä (ns. uuspietismissä) uudestisyntymistä siirretään enemmän ”uskon ratkaisua” kohti, eli ns. vapaiden suuntien tyyppiseksi. Ns. uuspietismissä, siis uuspietismissä olevien joidenkin ihmisten taholta, ei myöskään korosteta niin paljon sakramentteja, niiden merkitystä ei ole niin hyvin ymmärretty. Samoin ns. karismaattisissa piireissä (vaikkapa Nokian herätyksessä) korostetaan uskonratkaisua. Noissahan korostetaan siis nimenomaan ’ratkaisua’. ’Ratkaisu’ alkaa tulla sakramentin tilalle ja sakramentin kaltaiseksi ja arvoiseksi, ja karismaattisuudessa myös mm. kaataminen on saanut ikään kuin sakramentin kaltaisen aseman. Minusta näyttäisi siltä, että ratkaisukristillisyydessä on jonkin verran samoja piirteitä tuon Spenerin alullepaneman ”pietismin” kanssa, kuten Hedberg on ”pietismiä” kuvannut. Hedberghän kuvasi pietismissä mm. sellaista asiaa kuin ”voimakasta päätöstä tehdä parannus”. Minusta sen voi käsittää melko lailla samaan tyyliin kuin tuon juuri mainitun ”uskon ratkaisun”, eli se on minusta samaan tyyliin ”vakava päätös …” seurata Kristusta ja tehdä parannus.
Matti Väisäsen kaste-kirjat ja F.G. Hedbergin ”Pyhän kasteen puolustus” lienevät hyviä kirjoja kasteeseen ja tuollaiseen ratkaisukeskeisyyteen liittyen.
Myöskin ns. uusi Luther-tutkimus edustaa mielestäni sellaista opetusta, jossa turva Kristuksessa viedään pois. Viedään pois turva ristin työstä ja siihen turvaamisesta ”itsessä asuvaan Kristukseen” ja jopa omiin rakkauden eli lain tekoihin. Molemmat noista asioista, ”itsessä asuva Kristus” ja rakkauden eli lain teot, edustavat pyhityksen puolella olevia asioita. Uusi Luther-tutkimus väittää myös löytäneensä eron itse Lutherin edustamalle kannan ja myöhemmin (1500-luvun lopulla) syntyneiden tunnustuskirjojen välille. Ikään kuin Luther korostaisi enemmän ”itsessä asuvaa Kristusta” ja ”rakkauden tekoja”. Näin ei kuitenkaan ole, vaan laitamme turvamme meidän ulkopuolella olevaan ristin työhön. Uskon kautta omistamme ristin ansion, syntien anteeksiantamisen. ”Itsessä asuva Kristus” tai omiin tekoihin turvautuminen voi viedä ylimielisyyteen tai toiselta puolen epätoivoon. Joskus voi tuntua ettei itsessä ole mitään muuta kuin syntiä tai itse perkele, ja tuntuu ettei Kristus kyllä minussa asu, mutta silti tulisi rohkeasti kaikkia Saatanan syytöksiä vastaan turvata Kristukseen ja hänen työhönsä.
Hedberg korosti voimakkasti ristin työn merkitystä ja siihen turvaamista. Kannattaa lukea esim. ”Ainoa autuuden tie”-niminen kirja (F.G.Hedberg). Siinä korostetaan hyvin kuinka kovassakin synnintunnossa meidän tulisi rohkeasti luottaa Kristuksen ristin sovitus- ja lunastustyöhön. Siinä yritetään, kuten Lutherinkin teoksissa esim. Gal.kirjeen selityksessä, korostaa vanhurskauttamisen uskomisen vaikeutta, eli sitä kuinka vaikeata on lopulta uskoa siihen kristinsukon perusasiaan syntisen vanhurskauttamisesta ristin työn tähden. Sen uskomisen harjoitteleminen on kaikkein vaikeinta emmekä itseasiassa koko elämämme aikana tule sitä osaamaan kunnolla. Aina omavanhurskaus, teot tai epätoivo meinaavat vallata mielen vaikka kuinka sanoissa osaisi nuo vanhurskaaksi lukemiseen liittyvät asiat ilmaista. Käytännössä ristin työn ansioon uskominen on mitä vaikein asia opetella.
Voisitko pyytää ylläpitoa poistamaan kirjoituksesi?
Jos sinulla on jotakin omia ajatuksia päässäsi, niin kirjoittaisitko niistä ihan omin sanoin?
On jotenkin naurettavaa kun siteeraat menneiden aikojen vanhaa pappaa, jonka maailmankuvat olivat niin erilaisia kuin esim. Paavalilla ja vielä erilaisempia kuin meillä nykyihmisillä.
Lue vaihteeksi jotakin tuoreempaa.
Lueskele tämän päivän saarnaajien kirjoja. Voisit oppia jotakin uudenlaisempaa ajattelua, jopa niin, että ehkä sinulle heräisi sinne omaan pieneen päähäsi edes jokin ajatus.. edes yksi ajatus jostakin, jonka sitten voisit sanoin ilmaista, niin ettei sinun enää tarvitsisi copypastettaa.
Sheriffi voisi viimeinkin puuttua tähän copypastettajien toimintaan. Tämä on keskustelu palsta.
Yhdyn kyllä tossa sinuun, että olen kyllästynyt ns. luterilaisten pitkiin lainauksiin ja teeseihin...Onko niin, ettei heille yksin Raamattu riitä...sille se vaikuttaa...taitaa olla heikoilla ilman noita oppejaan, jotka pursuaa jo heidän korvista.
Tiedän, että mm. tunnustukselliset luterilaiset opettavat Hedbergiä sekavaksi mm. kasteopissaan, joka näyttää sitovan uudestisyntymisen kasteeseen, kirjassaan "Pyhä kaste Raamatussa". Myöskin sanotaan hänen olleen "kiliasti".
Hedbergin kirjasta oli kyse: "Pyhän kasteen puolustus", mutta samaa sekavaa oppia opettaa myös Väisänen kirjassaan: "Pyhä kaste Raamatussa". Molemmat siis näyttäisi sitovan uudestisyntymisen kasteeseen ja molemmat ovat ilmeisesti "Kiliasteja"?
eivät useinkaan ole ev.lut. kirkkomme tunnustamia, vaikka niitä sellaisina täällä esitetään.
Hedbergin tekstit ovat varsin luterilaisia. Hän keskittyy evankeliumiin. Hedberg kehottaa ihmisiä lukemaan juuri Lutherin teoksia ja tunnustuskirjat olivat hänelle rakkaat. Hedberg on mm. kirjoittanut johdannon Suomen ev.lut kirkon tunnustuskirjohin (1800-luvun lopulla).
Hedberg on oivaltanut luterilaisen opetuksen oikein ja hänen teksteistään ammentaa paljon juuri luterilaista (eli raamatullista) sanan leipää. Armo on kirkkaimmillaan ja juuri luterilaisittain tahdotaan esim. erottaa laki ja evankeliumi tarkoin toisistaan. Vanhurskauttaminen on tekstien keskuksessa kuten luterilaisittain (ja Raamatun sanaan pitäytyen) tulee ollakin.
Kannattaa tutustua Hedbergin teoksiin!
on Hedbergin tapaan oman herätysliikkeen perustaja, joka on tulkinnut Lutherusta omalla tavallaan. Minulla ei sinänsä ole mitään tätä vastaan. Sen sijaan minusta on sopimatonta esiintyä Suomen Evankelis- luterilaisen kirkon lipun alla jos Hedbergiläisyys on todellinen herätyksen suunta. Lestadiolainen herätysliike esiintyy omalla lipullaan jota arvostan.
Sheriffimmekin on rohkeasti esiin tuonut oman suuntauksensa. Kunnia hänellekin. Väärän lipun alla esiintyminen ei milloinkaan ole kovin kunniallista. Arvelisin sinunkin hyvin ymmärtävän mitä tarkoitan.
Kyllä minä tunnen esimerkiksi SLEYN eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Kaikki palstalaiset eivät kuitenkaan eroa varsinaiseen ev.lut. kirkkoomme nähden kuitenkaan tunne, ja siksi olemme varsin lähellä tahallista harhaanjohtamista. Minusta ainakin on peräti asiallista ottaa asia esiin, väärinkäsitysten välttämiseksi.
Tarkoitukseni ei todellakaan ole lähteä ollenkaan kiistelemään mikä yhteisö oikeammin tulkitsee Lutherusta. Itse tunnustan ev.lut. kirkkomme oppia enkä halua että kirkkoni nimissä esitetään kirkkoon kuulumattomia ajatuksia, olivatpa ne sitten lähtöisin vaikkapa Lundbergin Eikalta. Tuollaiset ajatukset voidaan esittää Eikan nimissä mutta ei Suomen Evankelis-luterilaisen kirkon nimissä.
Tässä on vissi ero jonka toivon huomioitavan.
Tähän mielipiteeseen minullakin lienee oikeuteni.
Voisit vaikka avata keskustelun eri suuntauksista jotka nojautuvat Lutherukseen. Luulisin sen olevan kovasti paikallaan. Vai kykeneekö meistä kukaan sitä tekemään?
Hedbergissä on sekin ero Lestadiukseen nähden, että Hedbergin mielestä naisten tulisi saada olla saarnaajia, sillä hän kirjoitti siitä, että yleensä naiset kykenevät ymmärtämään ja tulkitsemaan sekä puhuimaan Sanaa paremmin kuin miespuoliset.
Tätä ajatusta on nyt nostettu esiin vl-teologien piirissä. Vl-liike on nyt joko nostamassa Hedbergin ja kallistumassa naispappeuden hyväksyjiksi, tai sitten he julistavta Hedbergin pannaan. Tämä on ihan mielenkiintoinen ilmiö.
Joka tapauksessa, tuollainen copypastettaminen keskustelupalstalla pitäisi poistaa. Ja kannattaisi myös alkaa lukea välillä jotakin vähän uudempaa eikä noin vanhakantaista ajattelua, mitä Hedberg edustaa. -Tosin, hänen näkemyksensä naissaarnaajien puolesta on ihan jees, mutta naispappeuden kannattamiseen löytyy kyllä paljon modernimipiakin tekstejä.
( Selvyyden vuoksi täytynee mainita, että olen kirjoittanut myös nimimerkillä ---AD. )
Motiivina ei kirjoituksen kirjoittamisessa ollut harhaan johtaminen tai muu vastaava. Jokainen huomaa, että kirjoituksen on kirjoittanut Hedberg. Mainitsen sen kirjoituksen alussa. Voihan sen lisäksi vielä mainita, että kirjoituksen kirjoittaja on evankelisen liikkeen (SLEY:n) perustajahahmoja. Enpä huomannut sitä mainita.
Hedbergin kirjoitukset ovat kuitenkin selkeästi luterilaisia. Jos tutustut Lutherin kirjoituksiin ja vaikkapa tunnustuskirjoihin, niin asia selviää. Tosin olen saanut sen kuvan, että olet niitä lukenutkin ja taidat olla minua vanhempikin. Kyllä Hedbergin kirjoitukset ovat varsin luterilaisia. Jokainen voi aiheeseen tutustua ja itse selvittää asiaa. Jos et mielipiteeseeni yhdy, niin saat toki ilmaista mielipiteesi. Voit myös esittää vastaväitteitä, että missä asioissa Hedberg ei mielestäsi ole 'luterilainen'.
Hedbergin ajatukset ovat siis mielestäni selkeän luterilaisia, eikä meidän kannata tästä alkaa väittelemään, niinkuin et sinäkään tahdo. Tahdon kuitenkin sanoa, että ne ovat mielestäni Kristuksen Kirkon mukaisia eli Jumalan tahdon eli Raamatun sanan mukaisia.. Sehän se on kaikkein tärkeintä, että kirjoitus edustaa nimenomaan Kristuksen Kirkon asioita, eli Jumalan sanan mukaisia asioita. Sillä ei ole niinkään merkitystä mitä kirkolliskokoukset yms. ihmismielipiteet sanovat, vaan sillä on merkitystä, että mitä Jumalan sana sanoo. Eli sillä on merkitystä, että mitä Raamatussa kirjoitetaan.
Vaikka seuraava kirjoitus on kaikkinensa tosi tiukka, niin voisin ottaa tästä muutaman otteen.
Uppsalan kokouksen päätös.
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/upsala.html
Nämä asiat ovat oikein ilmaistu tuossa tekstissä:
"Näin jokainen voi saada käteensä nuo tunnustukset ja oppia niistä näkemään, että tämä uskontunnustuksemme ei perustu mihinkään muuhun kuin profeettojen ja apostolien kirjoituksiin."
"Ensiksi me kaikki tahdomme yksimielisesti pysyä Jumalan puhtaassa ja autuaaksi tekevässä sanassa, joka on kirjoitettu pyhien profeettojen, evankelistojen ja apostolien kirjoituksissa. Seurakunnissamme tulee opettaa, uskoa ja tunnustaa, että Raamattu on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta ja sisältää täydellisesti kaiken sen, mikä kuuluu kristilliseen oppiin Kaikkivaltiaasta Jumalasta ja meidän autuudestamme sekä hyvistä teoista ja hyveistä. Raamattu on oikein kristillisen opin perusta ja tukipylväs, kuten myös ohjenuora kaikkien uskontoa koskevien kiistojen arvioimiseksi, ratkaisemiseksi ja ehkäisemiseksi. Tähän ei tarvita muiden selvityksiä, ei edes pyhien isien eikä muidenkaan, jotka oman mielensä mukaan ovat lisäilleet Raamattuun sellaista, mitä ei siinä itsessään ole. Kenenkään ihmisen ei näet ole lupa tulkita Jumalan sanaa oman mielensä mukaan, eikä tässä ole katsottava eikä kunnioitettava kenenkään asemaa, korkea-arvoisuutta tai arvovaltaa, vaan yksin Raamattua."
Kirjoitit:
"Voisit vaikka avata keskustelun eri suuntauksista jotka nojautuvat Lutherukseen. "
Suosittelen kasteen osalta Matti Väisäsen Kaste-kirjoja. Kirjoissa käsitellään eri suuntauksia. Niissä viitataan moniin muihinkin asioihin. Kaste on niin keskeinen, että sen ohessa tulee käsiteltyä vähän muitakin asioita..
Minusta nuo kaste-kirjat ovat aika hyviä.
tunnust.ev.lut kristitty
Ohoh! Mistäs troijan on moisia tekstejä Hedberistä löytänyt?
Antaisitko tietoja: kirjoittaja, kirjan nimi tai mahdollinen linkki.
alkaa olemaan. Seitsemäs vuosikymmen on menossa. Koskahan tuota viisutta alkaisi riittää minullekin?
Kyllä minua ilahduttaa, kun tutkit kirjoituksia. Täällä niistä syntyneitä ajatuksia on myös hyvä testata. Ev.lut. kirkkomme (pääsuunnan) edustajia täällä vaan näyttää olevan valitettavan vähän.
Itse olen suhteellisen hidas varsinaisesti väittelemään ev.lut. kirkkomme opista. Pidän sen kaiken kaikkiaan hyvänä, josta muut ovat jo kirjoittaneet paremmin mihin minä kykenen.
Tervessi Turust!!! ;)