Mikäli filosofian maisteri Jorma Saarnin Utele-teoria (Universal Theory of the Energies in Life on the Earth) tutkimuksissa osoittautuu todeksi, joudutaan tieteen keskeisiä ajatuksia tarkistamaan uudelleen. Teorian ja uuden atomimallin pohjalta työn alla olevissa teknologioissa keskeisiä ideoita ovat saasteeton ydinvoimala ja auton liikuttaminen vain muutamalla pisaralla.
Teorian ja Saarnin atomimallin kautta päästään aineiden syvimpiin kemiallisiin ja fysikaalisiin rakenteisiin aivan uudella tavalla ja voidaan ymmärtää, miten aine syntyy. Saarnin mielestä teoria ja sen mukaan toteutetut atomien, alkuaineiden ja molekyylien uudet mallinnukset avaavat valtavan teknologioiden kehittymisen mahdollisuudet.
"Aineiden rakenteet on kyetty avaamaan aivan uudella tavalla. Minun käsittääkseni ensimmäistä kertaa on pystytty tuottamaan kaikkien alkuaineiden molekyylien mallit, sellaiset, joissa ovat mukana kaikki voimat, energiat, hiukkaset ja antihiukkaset."
Keskeisiä tutkittavia kohteita Saarnin mukaan ovat tällä hetkellä vesi-, pii- ja hiilivetymolekyylit. Teknologioiden kehittämisessä päällimmäisinä ovat vetyteknologia, uuden sukupolven tietokoneisiin liittyvä niin sanottu kvanttisiruteknologia, polttoaineen energisointilaitteen teknologia sekä uuden tyyppisten sairauksien hoitolaitteiden teknologia.
Vetyteknologiassa pyritään irrottamaan vety vedestä luonnollisella tavalla, oikealla hyötysuhteella saasteettomaksi energianlähteeksi. Utele-teknologian tavoitteena on korvata saastuttavat ydinvoimalat ja fossiilisia polttoaineita käyttävät voimalat ja saamaan runsas, edullinen ja saasteeton vety-, vesi- ja aurinkoenergia hyötykäyttöön.
"Esimerkiksi ydinvoimaa voidaan hyödyntää saasteettomasti ja ilman ydinjätettä. Atomin rakenne pitää tuntea antimateriaa myöten ennen kuin vedyn erottaminen vedestä onnistuu."
Saarnin mielestä piimolekyyli puolestaan tarjoaa jo nyt mahdollisuuden niin sanotun uuden sukupolven kvanttitietokoneen rakentamiseen, koska kvanttifysiikan maailma on tarkasti tunnettu. Utele-teoriaan perustuvassa teknologiassa atomien rakenne ja dynamiikka on ratkaistu uudella mallilla, joka mahdollistaa atomien ja molekyylien avaamisen energianlähteeksi.
Hiilivetyjen puolella tavoitteena on rakentaa polttoaineen energisointilaite, jolloin autot kulkevat muutamalla tipalla satoja kilometrejä.
Universumi, maailmankaikkeus ja yleensä energiamaailma ovat kiinnostaneet oulunsalolaista Saarnia. 1990-luvun alussa hän opiskeli energialääketiedettä, joka vähitellen johti syvällisempään solujen molekyylien ja ytimien tutkimiseen.
"Sitä kautta olemme päässeet syvemmälle ja syvemmälle. Olemme hakeneet asioihin yhtenäisiä luonnollisia lainalaisuuksia siinä, miten erilaiset fysikaaliset ilmiöt liittyvät toisiinsa ja mikä se mahdollisesti olisi. Sitä kautta on syntynyt yhtenäisteoria."
Tutkimustyö on Saarnin mukaan edellyttänyt satoihin eri tutkimuksiin tutustumista fysiikan, kemian, kosmologian ja lääketieteen alueilla. Uuden teorian synnystä Saarni oli varma huhtikuussa 1996, jolloin makro- ja mikromaailmat alkoivat olla hallinnassa aika hyvin. Yhtenäisteorian pääpiirteet olivat pääasiallisin perustein valmiina, sen jälkeen on tehty vain hienosäätöä.
"Se on tarkoittanut yhä tarkempaa fysiikan ja kemian kuvantamista siitä, miten makro- ja mikromaailma liittyvät toisiinsa."
Matkan varrella Utele-teoria on saanut ikään kuin taustatukea muiden tutkijoiden tutkimuksista eri puolilta maailmaa. Fysiikan, kemian ja kosmologian puolelta tulee koko ajan uutta tutkimusta, joka on ristiriidassa nykytieteen kanssa, mutta joka yllättäen soveltuu yhtenäisteoriaan.
Utele-Instituutti toteuttaa kuluvan syksyn aikana Tiedeforum -tilaisuuksia, joissa Saarni esittelee teoriaansa. Tilaisuudet alkoivat syyskuun lopulla Raahesta. Saarnin elokuun lopulla julkaisema Elämme Mustassa aukossa -kirja käännetään mahdollisimman pian englanniksi, jotta sitä päästään kääntämään muillekin kielille. Muun muassa Kauko-Idässä Utele-teoria herättää suurta kiinnostusta. Tutkija Saarnin tavoitteena on herättää mahdollisimman avoin ja julkinen keskustelu maailmankaikkeudesta.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kunpa päästäisiin eroon edes valheellisesta evoluutioteoriasta.
www.icr.org
Evoluutio on kiistämätön tosiasia. Seuraa vaikka flunssavirusten mutatoitumista.
Se on edelleen se flunssavirus. Tuo on jo ikäloppu argumentti..
evoluutio on kiistämättä vain teoria. teoria muuttuu tieteelliseksi faktaksi,kun se todistetaan aukottomasti faktaksi.se on hullunkurinen satu,jonka ainoa ja todellinen tarkoitusperä on kieltää jumalan olemassaolo ja luomistyö. vaikka kuinka uskoisikin evoluutioon,tosiasia nyt vain on,että se on edelleen teoria.
Kuka tämän jaksaa vielä nostaa näkyville.
En edes viitsi lukea, sillä se on humpuukia.
Vähemmän se on humpuukia kuin muslimen tai fundamentalistikristittyjen väittämiset, ettei evoluutiota ole olemassa. Tuossa on sentään jonkin verran edes yritetty tutkiskella fysiikkaa (joo, paljoa ei ole ymmärretty, myönnetään...).
Humpuukin maku voi muuttua toiseksi, mutta silti se on humpuukia.
Itselläni on huomattavasti mielenkiintoisempi kosmologinen teoria, joka voi olla täysin pielessä, mutta silti se on hyvin mielenkiintoinen, eikä sitä ole kyetty kiistämään. En kuitenkaan ole edes ajatellut ryhtyä tekemään sillä rahaa.
Kaikki rajoittuu ihmisen onnettomiin aisteihin ja vielä onnettomampaan tietojen käsittelyyn. Elämme hyvin rajallisessa todellisuudessa pääsemättä puusta pitkään. Tiedämme ehkä enemmän ennen syntymää ja jälkeen kuoleman.
Mitähän on tapahtunut tuon poliisitutkintavaiheen jälkeen...?
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/utele-teoria-taustoineen-poliisin-syyniin/434569/