Aluksi Pertti Paasion mainiot sanat, että kaikki tietävät, missä mennään kepusta puhuttaessa.
-Kepu pettää aina ja pahiten se pettää, kun se ei petä, sillä sitä ei kukaan osaa odottaa.
Sitten lainaus kepulehti Ilkasta.
"Jotta kukaan ei kuvittelisi, että Sipilän näkemys voisi toisaalta avata liian helpon tien Natoon, on syytä muistuttaa keskustan puoluekokouksen Esko Ahon aikana tekemä päätös, jonka myös Sipilä hyvin tietää.
Sen mukaan keskustan turvallisuuspoliittista linjaa voi muuttaa vain puoluekokous. Tämä linjaus on tietysti voimassa, kun sitä ei ole kumottu. Suomen Nato-jäsenyys ei tähän linjaukseen kuulu.
Jos siis keskusta haluttaisiin Nato-tielle, olisi odotettava pari vuotta – tai järjestettävä tämän asian takia ylimääräinen puoluekokous.
Esko Aho rakensi aikanaan koko lailla jykevän lukon."
Onko tuo peräti uhkaus/vakava muistutus Juha Sipilälle?

Vastaukset 11
Vanhimmat
Ope Oulusta nyt kepu pettää 20 kertaa päivässä.
Osmiumia vain 5 kertaa.
Sitä tolittaen takovat viikosta viikkoon.
Miten tuo kommenttisi liittyy avauksen aiheeseen?
>>>Onko tuo peräti uhkaus/vakava muistutus Juha Sipilälle?
>>>Sipilä tietää hyvin päätöksen.
http://yle.fi/uutiset/kuluttajat_haluavat_lisaa_kierrekorkkeja_mutta_puolikin_senttia_kustannuksissa_voi_olla_liikaa_valmistajalle/7543001?origin=rss
Minusta erittäin hyvä asia.
Minä en muovikorkkitölkkejä osta, jos kaupassa myydään samaa tavaraa perinteisellä tölkkimallilla.
Miksi et?
Ei mitään syytä?
Seuraavista syistä:
- Poltan maitotölkit saunanpesässä tai takassa, koska niiden sisältämä muovimäärä on hyvin pieni ilman tuota muovikorkkia ja korkin kantaosaa. Tölkissä kiinni olevan kantaosan takia joudun joko leikkaamaan tölkin yläosan pois tai pistämään koko tölkin jätepussiin.
- Perinteinen tölkki on paljon nopeampi avata ja sulkea, kun se kerran on avattu.
- Perinteisessä tölkissä keittiön pöydälle ei tule ylimääräistä tavaraa. Ei tarvitse huolehtia siitä, ettei vahingossa laske tölkkiä pöydän värisen korkin päälle, josta se kaatuisi.
- Muovi valmistetaan öljystä, joka on tuontitavaraa. Muovia käytetään meillä pakkausteollisuudessa ylipäätään aivan tarpeettomasti.
Jos kepulla on selkeä turvallisuuspoliittinen linja, sen kai täytyy olla jostain nähtävissä ihan niinkin, ettei se ole yksittäisten poliitikkojen puheita tai kirjoituksia?
Mikä se linja tarkalleen ottaen on?
Nato-jäsenenä raudan saanti kriisitilanteissa olisi paremmin turvattu, jos joutuisimme suurvallan hyökkäyksen kohteeksi.