Onko liturgian ehtoollisrukouksien lukemisessa olemassa Suomessa yhtenäistä käytäntöä? Vaikuttaa siltä, että jossakin kirkossa pappi lukee rukoukset perinteisen salaisesti ja toisaalla taas äänen (kuten arkkipiispa Paavali toivoi tehtävän).
Olen aikaisemmin ymmärtänyt, että käytäntö riippuisi hiippakunnan piispasta ja hänen antamastaan ohjeestaan. Tuntuu kuitenkin, että yhtenäistä käytäntöä ei juurikaan ole.
Olen aikaisemmin ymmärtänyt, että käytäntö riippuisi hiippakunnan piispasta ja hänen antamastaan ohjeestaan. Tuntuu kuitenkin, että yhtenäistä käytäntöä ei juurikaan ole.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Liturgian kaava on sellainen, että periaatteessa paljon voidaan olla lukematta tai paljon voidaan lukea ääneen. Tällä hetkellä on olemassa kolme erillaista käsikirjaversiota, joita kaikki käytetään. Sen lisäksi jokainen pappi soveltaa sitä vielä entisestään.
No onko siinä sitten mitään pahaa?
On olemassa se liturginen teksti, jonka puitteissa jumalanpalvelus toimitetaan. Ja aina se palvelus toimitetaan täydellisenä (toivon mukaan), vaikka jotkut kohdat (nyt nimenomaan eukaristiassa) luetaan tai jätetään lukematta ääneen.
Tämä taitaa olla sellainen liturginen ongelma, joka ei välttämättä ole ongelma.
Mutta koska minun tietääkseni ei ole olemassa mitään ehdotonta käskyä tietyn kaavan käyttämisestä, niin "yhtenäistä käytäntöä ei juurikaan ole". Vastasit itse kysymykseesi.
Periaatteessa piispat ovat antaneet ohjeet, että ns. salaiset rukoukset luetaan ääneen. Ehtoollisen siunaamisessa verhot pidetään auki, mutta olen ollut palveluksissa jossa joku vanhempi pappi tottumuksesta sulkee verhot, eli kysymyksessä on monesti seurakunnan tai papin käytännöt.
Palvelun pyhyyden kannalta tällä ei ole kuitenkaan mitään merkitystä.
Valitettavasti Suomessa vallitsee tässä asiassa täysi mielivalta ja kukin pappi tekee niin kuin "tietää" oikein olevan. Valitettavaa, harmillista, hämäävää ja epäyhtenäistä. Samaa koskee ehtoollisen jakamisen järjestystä, sen aikana veisattavia veisuja, rukouksen "Uskon, Herra, ja tunnustan..." lukemista puhumattakaan siitä, toimitetaanko vigilioita vai illalla pelkkä ehtoopalvelus ja aamulla aamupalvelus liturgia jne jne jne. Vaatteista ja niiden käyttämisestä, kastamistavoista, synnintunnustuskäytännöstä jne en nyt viitsi kuin mainita.
Helsingin seurakunnan lehdessä muistelen nähneeni ent. arkkipiispa Johanneksen maininnan (viimeksi kulununeen vuoden aikana?) siitä, että anaforan rukousten lukeminen ääneen on vastoin Konstantinopolin patriarkaatin antamaa ohjetta / käytäntöä. Eipä tuo paljon heilauttanut niiden "asiantuntijoiden" tapoja, jotka ovat lomamatkoillaan ulkomailla jotain muita menettelyjä nähneet ja niitä sitten täällä ryhtyneet apinoimaan.
Valitettavasti - sanottakoon se suoraan - tässä kaivattaisiin piispojen selvää ohjeistusta, mutta sen pitäisi perustua a) asiantuntemukseen ja b) aitoon mielenkiintoon.
Niin Tästä lukemisesta. Kyseessä on hyvin monitahoinen asia, eikä vastaus ole helposti annettavissa. Enkä rohkenisi apinoinnista ketään haukkua. Onko muuten kanonia, jossa ne kiellettäisiin lukemasta ääneen?
AP. Paavali perusti oman käsityksensä osittain konstantinopolissa annettuun määräykseen, jossa sanottiin, että anafora ja eukaristia on luettava niin, että kansakin sen kuulee, koska rukoukset ovat niin tärkeät. Tämä määräys oli annettu siis joskus 500-luvulla. Voin etsiä tarkan tiedon, kunhan on aikaa. Nyt olen töissä.
Tämänhetkinen arkkipiispamme on antanut papistolle ohjeen, että asiassa voi toimia haluamallaan tavalla. Voi lukea ääneen tai salaisesti. Itse hän taitaa lukea aika pitkälle ääneen, jos oikein muistan.
Nyt on taas aika ehkä muistuttaa siitä, että on turha haaveilla mistään yhtenäisestä ortodoksisesta liturgisesta käytännöstä, jossa aina ja kaikkialla olisi toimittu tietyn typikonin ja perinteen mukaisesti. Tietyt perusasiat ovat palveluksissamme samat, mutta liturginen käytäntö on ollut vaihtelevaa kirkon alkuajoista tähän päivään asti. Satuja yhtenäisestä bysanttilaisesta perinteestä on suoraan sanottuna turha sepitellä tai levitellä. Käytäntö vaihtelee niin Kreikassa, Suomessa kuin Venäjälläkin.
Myönnän toki, että patriarkalle meidän tulisi olla kuuliaisia, mutta virakllista ohjetta asiasta en ole hänen antamanaan nähnyt.
Liturgisen historian tutkiminen saattaa antaa monenlaista tietoa siitä, miten jotkin rukoukset ovat salaisiksi muuttuneet. Esim. tässä yksi teoria:
Bysantin luostariperinteessä oli vaihe, jossa ehtoolliseen osallistuminen muuttui harvinaiseksi. Siksi ehtoolliseen osallistui vain palveluksen toimittava papisto, kun veljestö ei siihen osallistunut, kuin kerran tai pari vuodessa. Siispä rukoukset alettiin lukea näissä paikoissa salaisesti, koska niillä ei ollut ehtooliseen osallistumattomille merkitystä. Sen sijaan heille alettiin lukea ja veisata psalmeja, joista kehittyi veisuja.
Kun piispat alkoivat tulla yleisesti luostarimaailmasta, (Piispojen naimattomuus tuli ehdoksi ja luostari ihannointi levisi valtakuntaan) He toivat tämän liturgisen käytännön myös kaupunkeihin ja alkoi kehittyä nykyinen tyyli lukea rukoukset salaisesti.
Niin muitakin teoriota toki on, mutta voi olla, että asiantuntemus saattaa kääntyä salaisen rukoilemisen kannattajia vastaan.
Itse en pidä tätä asiaa puolesta tai vastaan kysymyksenä. Olen Ääneen lukemisen kannalla. Minusta se on mielekkäämpää ja pidän sitä puoltavia teorioita liturgian kehityksestä vakuuttavina. Mutta liturginen elämämme voi olla kirjavaa ja vivahteikasta. En pidä oikeana sitä, että jokin tietty käytäntö nostetaan ortodoksisemmaksi kuin muut, jos emme näillä käytännöillä riko liturgian sisältöä, vaan pysymme nimenomaan käytännön asioissa (ääneen lukeminen, saaton pituus jne., emme tekstien sisällössä yms.
Itse en Paavalin uudistuksessa ymmärrä sitä, miksi antifonien salaisten rukousten järjestystä muutettiin.
Muutama kommentti:
* apinoimisella tarkoitan sitä itse tekemääni havaintoa, että papit ovat ulkomailla havainneet jotain irrallisia liturgisia tapoja, jotka sitten on omaksuttu sellaisinaan ja jopa alettu uhota, että ne ovat "oikeita" tai "alkuperäisiä". Tällaisesta olisi erimerkkejä vaikka kuinka paljon, mutta se menee aiheettomiin henkilökohtaisuuksiin.
* mitään kanonia salaisten rukousten lukemistavasta ei tietääkseni ole.
* tekstien sisällössä pitäisi pysyä, kyllä vaan. Valitettavasti AP Paavali julkaisi yhdessä vaiheessa liturgiakirjan, jossa on esitetty lihavalla ne tekstit, jotka kannattaa lukea ja muut voidaan jättää pois. Samoihin aikoihin Kuopiossa julkaistiin mm. kirja, jossa oli lyhennelmä heksapsalmeista. Kyllähän silläkin muutaman minuutin voittaa, jos on kiire kirkosta vaikka katsomaan telkkaria. Jos oleellisin tavoite on lyhentely, kannattaa palvelukset jättää kokonaan sikseen ja tehdä jotain muuta, niin tulee vähemmän vahinkoa :-(
* muistelen, että Paavali "perusteli" antifonirukousten järjestysten muuttamista sillä, että uudessa systeemissä ensimmäiseksi tulee se rukous, joka puhuu yhteen kokoontumisesta ja sillä on niin mukava aloittaa liturgia. En viitsi pahemmin kommentoida.
* muistaako joku, että Aamun Koitossa olisi joskus referoitu jotakuta suomalaista pappia, joka oli pitänyt oikein esitelmän siitä, että aamupalveluksesta voidaan hyvin jättää kanoni pois aiheuttamatta mitään erityistä vahinkoa? (voi olla ihan omaakin tajunnanvirtaani, myönnän).
"Valitettavasti AP Paavali julkaisi yhdessä vaiheessa liturgiakirjan, jossa on esitetty lihavalla ne tekstit, jotka kannattaa lukea ja muut voidaan jättää pois."
Niin siis kyseessä on kuuluisa "Paavalin liturgiaksi" kutsuttava käsikirja. Itse olen samaa ideaa kohtaan kriittinen. Käsikirjan tulisi mielestäni olla täydellinen , vaikka joitakin kohtia ehkä lyhennetäänkin. Esim. Kreikassa hypätään kaiketi silloin tällöin hartaudenekteniasta suoraan kerubiveisuun. Mutta tätä tapaa ei voi alkuperäiseksi kutsua. Mutta tapa kertoo joustavuudesta, jos se ei ole sääntö.
"muistelen, että Paavali "perusteli" antifonirukousten järjestysten muuttamista sillä, että uudessa systeemissä ensimmäiseksi tulee se rukous, joka puhuu yhteen kokoontumisesta ja sillä on niin mukava aloittaa liturgia. En viitsi pahemmin kommentoida. "
Oikein muistat ja siksi en muutosta ymmärräkään. Asialla ei liene historiallista perustelua. Mutta tärkeintä lienee, että rukoukset luetaan. Mutta mieluummin oikeassa järjestyksessä toki, vaikka Paavalin ohjeistamassa järjestyksessä onkin tietty sisällöllinen mieli. Mutta mieli lienee alkuperäisessäkin. Jos se nyt on alkuperäinen. Hmm.
Mutta se, että Paavalin uudistuksissa on kritisoitavaa ei tarkoita sitä, etteikö siinä ole jotain hyvääkin. Itse pidän tärkeänä sitä, että salaisten rukousten myötä kirkkokansa rukouksellisesti valmistautuu ehtoolliseen ja oppii paljon sen merkityksestä. Kyseessä on kuitenkin kansan kantama uhri, johon jo sana liturgia etymologisesti viittaa.
Mielenkiintoista on esim. tutkia Jaakobin liturgian ja Krysostomoksen liturgian tekstejä. Jaakobhan edustaa vanhempaa perinnettä. Tällöin huomaa kuinka, joistakin kansan ja papiston vuoropuheluista on tullut esim. Diakonin ja papin välisiä salaisia puheenvuoroja, kun on haluttu palvelusta ehkäpä lyhentää. On siis tullut tätä päällekkäin monta asiaa ilmiötä, jotta palvelus lyhenisi.
Onkohan kovin moni miettinyt sitä, että liturgia pitäisi toimittaa keskellä kirkkoa, pääkupolin alla. Kansa pyhän pöydän ympärille kokoontuneena. Näinhän se alkoi, mutta tiettyjen historiallisten syiden takia tapa muuttui. Siirryttiin kirkon itäpäätyyn, alettiin erottaa papisto kansasta kuvaseinällä jne. mm. koska kansa hälisi kuin markkinoilla ja piti saada rauha toimittaa. Tästähän kertovat nämä kehoitukset "olkaamme vakaat" ja "kuulkamme".
Nyt näistä muutoksista on tullut sääntöjä. No en tarkoita sitä, että ikonostaasit pitäisi purkaa, vaan sitä, että niiden, jotka puolustavat salaista lukemista olisi hyvä miettiä sitä, mistä siihen on kulkeuduttu.
Tämä ei edelleenkään tarkoita sitä, että olisin täysin salaista lukemista vastaan. Kirkossa on kulkeuduttu tiettyihin tapoihin ja Jumala on meidän sallinut niin kulkea. Perinteeseen mahtuu rikkautta ja variaatioita, jos typikonia tai käsikirjan reunahuomautuksia ei lueta liian kurttuotsaisesti vaan historiallista jatkumoa miettien.
Tämä tarkoittaa sitä, että vanhaan alkuperäiseen ei voi koskaan palata, emme enää elä sitä aikaa ja kirkko kulkee eteenpäin, jos se on elävä. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että elävä kirkko muuttuu ja varioi, kunhan perussanoma ei muutu. Jos kirkko jää tutkimaan typikonia ja lyö sillä päähän, niin, että se jää paikalleen kirkko myös kuolee ja lakkaa elämästä. Tarkoitan sitä, että emme saa katsoa vain lakia, vaan meillä tulee olla myös henki sen tulkitsemiseen tässä ajassa.
Mutta tämä nyt meni melko pitkälle näissä pohdinnoissa.
Tuo "apinoiminen" on kyllä jossain mielessä ihan totta. Ja yleensä sellaiset tavat mitä apinoidaan ovat jopati hieman epäoleellisia koko liturgian kannalta.
Yhtenäiseen käytäntöön ei kuitenkaan tulla pääsemään ja se ei ole tarkoituskaan. Eroavaisuudet ovat rikkauksia, kunhan liturgisesti ja opillisesti tärkeisiin asioihin ei kajota.
Palveluksia ei todellakaan tulisi tarpeettomasti lyhennellä, mutta ei myöskään venytellä. Muistaakseni Paavalilla oli periaatteena se, että "ennemmin vähän ja hartaasti kuin paljon ja hutiloiden". Lyhennelmä heksapsalmeista on jo aika rajua, mutta ehkä johonkin lastenleirille se on sopiva, mutta liturgia itsessään on aika toimiva kokonaisuus.
Se, että pienten ektenioiden sijaan luetaan koko rukous on ihan OK. Samoin ensimmäisen anomusektenian poispudottaminen on OK, sillä se toistuu Eukaristian jälkeen. Muihin yksityiskohtiin ja halua mennä. Periaate on kuitenkin se, että liturgia ja sen merkitys avautuisi kaikille (sen mukaan, miten se yleensä voi avautua mysteerinä).
Typikonväittelyksi on halua tätä hommaa kuitenkaan vetää, sillä se on aikaa turhaa ja turhauttavaa.
>Niin Tästä lukemisesta. Kyseessä on hyvin
>monitahoinen asia, eikä vastaus ole helposti
>annettavissa.
Kuten muitakin perusteettomia uudistuksia on tapana puolustella.
>AP. Paavali perusti oman käsityksensä osittain
>konstantinopolissa annettuun määräykseen, ...
>joskus 500-luvulla.
Just just joo. Seurakuntalaiset tätä nykyähän ovat ihan samaa väkeä kuin 500-luvulla.
>Tämänhetkinen arkkipiispamme on antanut
>papistolle ohjeen, että asiassa voi toimia
>haluamallaan tavalla.
Onko Suomessa olemassa jokin liturginen aktio, jossa ei voisi toimia haluamallaan tavalla?
>Nyt on taas aika ehkä muistuttaa siitä, että on
>turha haaveilla mistään yhtenäisestä
>ortodoksisesta liturgisesta käytännöstä, jossa
>aina ja kaikkialla olisi toimittu tietyn
>typikonin ja perinteen mukaisesti. Tietyt
>perusasiat ovat palveluksissamme samat, mutta
>liturginen käytäntö on ollut vaihtelevaa kirkon
>alkuajoista tähän päivään asti. Satuja
>yhtenäisestä bysanttilaisesta perinteestä on
>suoraan sanottuna turha sepitellä tai levitellä.
>Käytäntö vaihtelee niin Kreikassa, Suomessa kuin
>Venäjälläkin.
Kun anarkismin kannattajat katsovat, että yhtenäinen jumalanpalveluskäytäntö on satua ja sepittelyä, on varmaan täysin perusteltua aiheuttaa mahdollisimman paljon lisää kaikenlaista sotkua.
>Myönnän toki, että patriarkalle meidän tulisi
>olla kuuliaisia, mutta virakllista ohjetta
>asiasta en ole hänen antamanaan nähnyt.
Aivan. Sehän ei sido täälläpäin, että Kreikan synodi on päättänyt useita kertoja viimeisten sadan vuoden aikana, että anaforan rukouksia ei lueta ääneen. Me taas kai tarvitsemme siihen turkinmaalaisen pomomme antaman tomoksen.
>Olen Ääneen lukemisen kannalla. Minusta se on
>mielekkäämpää ja pidän sitä puoltavia teorioita
>liturgian kehityksestä vakuuttavina.
Voinet vapaasti olla ääneenlukemisen kannalta. Samaten voit olla sillä kannalla, että aikaisintaan 1900-luvun ihmisillä on ollut kykyjä muodostaa päteviä teologisia käsityksiä, ja että kirkkoisät sun muut ortodoksista jumalanpalvelusjärjestystä seuratessaan ovat olleet tyystin hakoteillä.
>Mutta liturginen elämämme voi olla kirjavaa ja
>vivahteikasta. En pidä oikeana sitä, että jokin
>tietty käytäntö nostetaan ortodoksisemmaksi kuin
>muut, jos emme näillä käytännöillä riko
>liturgian sisältöä, vaan pysymme nimenomaan
>käytännön asioissa (ääneen lukeminen, saaton
>pituus jne., emme tekstien sisällössä yms.
Jumalanpalvelukset tulee toimittaa mahdollisimman huolellisesti siten kuin jumalanpalveluskirjoissa lukee.
on kiinnitetty huomiota siihen, että palveluksissa saatetaan sooloilla liikaa pyhää messua toimittavn papin henkilökohtaisten mieltymysten mukaan.
Rooman patriarkka on kiinnittänyt huomiota siihen, että messu on toimitettava arvokkaasti ja messukirjan kaavojen mukaan - mitään niistä poisjättämättä ja mitään niihin lisäämättä...
Kiitos huomioista!
"Just just joo. Seurakuntalaiset tätä nykyähän ovat ihan samaa väkeä kuin 500-luvulla."
Mikäs ihmisen perusluonnon olisi tuosta ajasta niin oleellisesti muuttanut, tai kirkon perussanoman?
"Onko Suomessa olemassa jokin liturginen aktio, jossa ei voisi toimia haluamallaan tavalla?"
En tarkoita, että kaikessa saisi toimia miten vain.
"Kun anarkismin kannattajat katsovat, että yhtenäinen jumalanpalveluskäytäntö on satua ja sepittelyä, on varmaan täysin perusteltua aiheuttaa mahdollisimman paljon lisää kaikenlaista sotkua."
Hmm. Sotkua? Ja historia on tietynlainen. Ei sitä voi kieltää.
"Sehän ei sido täälläpäin, että Kreikan synodi on päättänyt useita kertoja viimeisten sadan vuoden aikana, että anaforan rukouksia ei lueta ääneen."
Eipä tuo sido Kreikassakaan. En tarkoita, että synodi tulisi heittää romukoppaan, ja tietysti mitäpä tuota omia vääriä kantoja toisten lankeemisella perustelemaan. Mutta jotain outoa tässä on...
"Samaten voit olla sillä kannalla, että aikaisintaan 1900-luvun ihmisillä on ollut kykyjä muodostaa päteviä teologisia käsityksiä, ja että kirkkoisät sun muut ortodoksista jumalanpalvelusjärjestystä seuratessaan ovat olleet tyystin hakoteillä. "
Äläpä laita sanoja suuhuni. En väitä kenenkään olevan hakoteillä, en etenkään kirkkoisien. Mutta en usko, että asiat ovat menneet aina prikulleen kuten kirjoissa sanotaan. Ja kun ne kirjojen tekstitkin ovat vaihdelleet, jotain jäänyt pois ja joitain uutta lisätty. Liturgia on aina elänyt, enemmän tai vähemmän.
"Jumalanpalvelukset tulee toimittaa mahdollisimman huolellisesti siten kuin jumalanpalveluskirjoissa lukee."
Niin, kun nyt saataisiin edes yksi hyvä suomennos. Ja huolellisesti palvelukset tulee ehdottomasti toimittaa, mutta mikä on salaista. Esim.
Jaakobin liturgiassa piispa lukee ääneen kansaan päin kääntyen rukouksen, joka muistuttaa "Krysostomoksen" salaista murtamisrukousta.
Samassa liturgiassa kansa laulaa papin nykyisen salaisen anteeksipyyntö rukouksen "Jumala anna huojennus ja päästö..." Miksi tämän lausuu nykyisin vain pappi, eikö kansa osallistu ehtoolliseen?
Samoin liturgiassa salaisesti luettavat muistelut luetaan ääneen, johon kansa vastaa "muista Herra, meidän Jumalamme"
Samoin kansa laulaa Jaakobin tekstissä papin salaisen "Minä rakastan sinua Herra minun voimani..."
Toki tekstissä on myös paljon salaisia rukouksia, mutta nämä äkkiä löytyvät erot esimerkiksi siitä, että asiat eivät ole yksinkertaisia oikeasti.
Toki , voidaan ehtoollinen jakaa, niinkuin joskus käsikirjassa on ollut, ensin papistolle verhojen takana ja sitten kansalle ja lukea kaikki salaisesti, jos sellainen määräys annetaan. Minähän kirjoitin, etten halua ketään niin kieltää tekemästä. Tietyllä tavalla se on edelleenkin yleisortodoksinen tapa, vaikkei sitä kaikkialla noudateta, enkä puhu vain Suomesta.
Tiedän ja tunnustan, että kantani on tämän tavan vastainen, enkä väitä sen olevan juuri alkuperäinen ja oikea, mutta sen mielekkyyttä tukevat tietyt seikat, En kiellä etteikö tiukkaa vanhassa suomennoksessa pysymistä tukisi toiset mm. mainitsemasi määräykset, mutta jotain määräyksiä on joskus toiseenkin suuntaan annettu ja jotain on joskus toisinkin ollut.
Onko periaatteessa mitään estettä Jakobin liturgian toimittamiselle milloin tahansa Johannes Krysostomoksen liturgian sijaan? Vai onko siihen olemassa sitovat säännöt, milloin täytyy toimittaa Jaakobin liturgia ja milloin Johannes Krystostomoksen?
>Mikäs ihmisen perusluonnon olisi tuosta ajasta
>niin oleellisesti muuttanut, tai kirkon
>perussanoman?
Tänä päivänä voidaan olettaa, että jos ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, mitä pappi rukoilee heidän puolestaan salaisesti, he voivat tarkistaa sen vaikka jumalanpalveluskirjasta, koska he osaavat lukea, toisin kuin kirkkokansan enemmistö 500-luvulla, ja he voivat myös hankkia jumalanpalveluskirjan itselleen tai jos eivät halua hankkia sitä, lainata sen kirjastosta.
>Mutta en usko, että asiat ovat menneet aina
>prikulleen kuten kirjoissa sanotaan.
Eivät ehkä kaikkialla ole; toisaalla taas ovat hyvinkin menneet. Miten se, että menneisyydessä on voitu toimia välinpitämättömästi, olisi peruste sille, että nykyään pitäisi toimia samoin?
>Ja kun ne kirjojen tekstitkin ovat vaihdelleet,
>jotain jäänyt pois ja joitain uutta lisätty.
>Liturgia on aina elänyt, enemmän tai vähemmän.
Kirjojen tekstit ovat vaihdelleet hyvin vähän. (Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta on olemassa, joskaan ei ehkä suomeksi.) Meidän traditiomme jumalanpalvelusten textus receptukseen on tehty muutoksia tätä ennen viimeksi 1600-luvulla (näitäkin muutoksia, jotka tehtiin poliittisista syistä, voidaan ehkä pitää valitettavina).
Jaakobin liturgia ei kuulu kirkkomme käyttämään jerusalemilaiseen jumalanpalvelusjärjestykseen vaan on myöhempien aikojen rekonstruktio.
>Toki , voidaan ehtoollinen jakaa, niinkuin
>joskus käsikirjassa on ollut, ensin papistolle
>verhojen takana ja sitten kansalle
Näin lukee hyväksytyssä suomenkielisessä käsikirjassa tänäkin päivänä. Koekäyttöön on voitu hyväksyä käsikirja, jossa lukee jotakin muuta. Koekäyttöön. Mutta tätäkään käsikirjaa ei yleensä seurata.
>En kiellä etteikö tiukkaa vanhassa
>suomennoksessa pysymistä tukisi toiset mm.
>mainitsemasi määräykset,
Todettakoon, ettei kysymys liity jumalanpalvelustekstien kieliasuun vaan siihen, halutaanko jumalanpalveluksissa noudattaa ortodoksista perinnettä vai irrottaudutaanko siitä.
Ortodoksisen tradition mukaan on toimitettava Krysostomoksen liturgia paitsi niinä erikseen määriteltyinä aikoina, joina toimitetaan Basileios Suuren liturgia tai ennenpyhitettyjen lahjain liturgia.
Jos sääntöjä seurataan, Jaakobin liturgiaa ei pitäisi toimittaa milloinkaan. Jos sääntöjä ei seurata, silloin on samantekevää, mitä toimitetaan tai ei toimiteta.
Muistelen kuulleeni aikaisemmin, että Jaakobin liturgia on tapana toimittaa kerran vuodessa, Jaakobin päinänä. Ja mietin sitten, oliko se sitova sääntö, siten ettei sitä saa toimittaa muulloin vai vain vakiintunut perinne, joka ei sinänsä estä Jaakobin liturgian toimittamista myös muina aikoina. Mutta eikö sitä siis toimiteta edes Jaakobin päivänä?
Toivottavasti kukaan ei jaksa käydä tätä keskustelua pidemmälle, kun sitä käydään taas vaan yhden keskustelijan asenteellisten näkemysten takia. Toisin sanoen mielipiteiden, joilla ei ole todellista teologista tai edes liturgista perustetta. Historiallisesta puhumattakaan.
Anteeksi taas turhautumiseni asenteisiin ja kokonaisnäkymyksen putteeseen.
Apostoli Jaakobin, Herran veljen muistopäivä on 23.10. Suomen ortodoksisen kirkon kalenterin (Ortodoksinen kalenteri) mukaan se on tavallinen keskiarvoinen juhla ilman poikkeusmääräyksiä. Kalenterissa ei ole mainintaa silloin toimitettavasta liturgiasta, minkä voisi kuvitella tarkoittavan, että jos liturgia toimitetaan, sen tulisi olla Krysostomoksen liturgia.
Jos joissakin Suomen kirkoissa tavoitellaan erikoisuutta ja toimitetaan tuona päivänä Jaakobin liturgia, ei voitane sanoa, että se olisi sitova sääntö. Vielä vähemmän voidaan sanoa, että kyseessä olisi vakiintunut perinne. Tekstihän on suomennettu 1970-luvulla. (Kirkkoslaaviksi se on käännetty niinkin aikaisin kuin 1930-luvulla.)