Finavian johtaja toimi ikein!

Minun mielestäni se on luonnollista että ihminen haluaa työskennellä/tarjota töitä semmoisille ihmisille jotka hän tuntee ja joiden ammattitaitoon hän voi luottaa.
Työttömän yleisin itkuvirsi maassamme on: Ei töitä voi saada kun pitäisi olla suhteita.
Voin kertoa sinulle työtön, että niinhän se on. Niitä suhteita pitää vaan luoda, pitää saada nimeä esille.
Kun minä palkkaan työntekijän. On aivan selvä asia että palkkaan ennemmin tutun kaverin johon voi luottaa, kun täysin tuntemattoman ihmisen.
Finavian johtaja toimi täysin oikein palkatessaan itselleen tuttuja, luotettavia työntekijöitä.
Niin kaikki ammattitaitoiset johtajat,minä mukaan lukien olisin tehnyt.
Maassamme vallitsee vasemmistolainen kateuteen perustuva ajattelumalli, että jos jollain on joku paremmin täytyy aina olla toiselle kateellinen.
Vain kovalla työllä ihminen voi jotakin saavuttaa.
1088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Totta, kuten kirjoitatkin eli ammattitaitoiset johtajat pyrkivät palkkaamaan parhaat työntekijät. Siinä ei sukulaissuhteet paina. Tuossa Finavian tapauksessahan toinen sukulaishakija ei edes täyttänyt tehtävän vaatimuksia.
Lisäksi ammattitaitoinen johtaja ymmärtää myös julkisuuden merkityksen, varsinkin jos perusteet eivät kestä ihan päivänvaloa.

Täällä esiintyvistä kirjoituksistasi päätellen et vielä ole edes työelämässä tai vasta äsken aloittanut sellaisen. Tuttu palkannut? Toivottavasti olet edes pätevä siinä työssä mihin ole päässyt (jos olet päässyt jo). Kovin vaativaa työtä ei luonnollisestikaan ensimmäisessä työsuhteessa voikaan saada ( niin ellei sukulaisesi ole sinua palkannut siipiensä suojasn). Jos jaksat sinnikkäästi harjoitella työssäsi, niin jonain päivänä ehkä, kuka tietää voi saada ammattimiehenkin paikan ja vuosien päästä, jos ajatusmaailmasi ja asenteesi kehittyy huomattavasti, jopa esimiespaikankin. Esimiestyöhön pääseminen kyllä vaatii sinulta melkoista muutosta näiden tllää kirjoittamiesi perusteella...

Äänestä
  • Jos finavian johtaja on hänet palkannut, silloin hän täyttää työn vaatimukset. se nyt vaan on fakta.
    Ei häntä muuten siihen olisi palkattu.
    Kyllä johtajat tietävät mitä tekevät, siksi he ovat johtajia ja siksi heistä on tullut johtajia.
    Turhaa te kateelliset tavan pulliaiset itkette.

    Äänestä

  • KarriKoK kirjoitti:

    Jos finavian johtaja on hänet palkannut, silloin hän täyttää työn vaatimukset. se nyt vaan on fakta.
    Ei häntä muuten siihen olisi palkattu.
    Kyllä johtajat tietävät mitä tekevät, siksi he ovat johtajia ja siksi heistä on tullut johtajia.
    Turhaa te kateelliset tavan pulliaiset itkette.

    Hmm.
    Aivan kuten edellä kirjoituksestani kävikin ilmi, sinulla on vielä kovasti opittavaa...
    Naiivi sinisilmäisyys ei oikein ole vahvuus vaativammissa tehtävissä.

    Äänestä

Ennen muinoin puhuttii virka-aseman väärinkäytöstä. en tiedä koskeeko hallituksen jäseniä julkisella sektorilla.

Äänestä
  • Ainahan kunnilla ja valtiolla virat ja toimet menee sukulasilille tai kavereille!

    Äänestä

  • Sujatyö!!! kirjoitti:

    Ainahan kunnilla ja valtiolla virat ja toimet menee sukulasilille tai kavereille!

    Niin menee. Kaikki työt menee kavereille jos mahdollista. Väännän vielä kerran rautalangasta! Jos on mahdollista palkata tuttu kaveri jonka ammattitaidon tuntee ja johon voi luottaa, semmoinen palkataan ennemin kuin täysin tuntematon.
    Niin kuin sanoin nimeä täytyy saada esille ja suhteita täytyy luoda.
    Jos sitä taitoa ei hallitse, on turha itkeä: )

    Nii, kyllähän tuota verkostoitumisen tärkeyttä painotetaan yliopistoissakin.

    Äänestä

  • PePeP kirjoitti:

    Nii, kyllähän tuota verkostoitumisen tärkeyttä painotetaan yliopistoissakin.

    Kyllä se näin vaan on. Yksin ilman suhteita on paljon vaikeampaa. Ärsyttää vaan tuo kateellisten itku ja katkeruus.
    Parku jatkui tänä päivänä, surkuhupaisaa: )

    Äänestä

  • KarriKoK kirjoitti:

    Niin menee. Kaikki työt menee kavereille jos mahdollista. Väännän vielä kerran rautalangasta! Jos on mahdollista palkata tuttu kaveri jonka ammattitaidon tuntee ja johon voi luottaa, semmoinen palkataan ennemin kuin täysin tuntematon.
    Niin kuin sanoin nimeä täytyy saada esille ja suhteita täytyy luoda.
    Jos sitä taitoa ei hallitse, on turha itkeä: )

    Kun sukulaisia ja kavereita valitaan virkoihin, ei silloin ammattitaidosta piitata pätkän vertaa. Usein tuo valittu oma kaveri on täysin ammattitaidoton idiootti. Useissa paikoissa on työntekijöitä, jotka ovat saaneet paikan sukulaisuuden takia, jotka lähinnä nostavat palkkaa, mutta eivät osaa yhtään mitään ja vain laiskottelee koko ajan.

    Äänestä

  • KarriKoK kirjoitti:

    Kyllä se näin vaan on. Yksin ilman suhteita on paljon vaikeampaa. Ärsyttää vaan tuo kateellisten itku ja katkeruus.
    Parku jatkui tänä päivänä, surkuhupaisaa: )

    No niin, tämä 'ongelmahan' ratkesikin eilen, kun asianomainen erosi kaikkien niiden yhtiöiden hallituksista, jotka tässä oli nyt esillä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

KarriKoK kirjoitti:

Minun mielestäni se on luonnollista että ihminen haluaa työskennellä/tarjota töitä semmoisille ihmisille jotka hän tuntee ja joiden ammattitaitoon hän voi luottaa.
Työttömän yleisin itkuvirsi maassamme on: Ei töitä voi saada kun pitäisi olla suhteita.
Voin kertoa sinulle työtön, että niinhän se on. Niitä suhteita pitää vaan luoda, pitää saada nimeä esille.
Kun minä palkkaan työntekijän. On aivan selvä asia että palkkaan ennemmin tutun kaverin johon voi luottaa, kun täysin tuntemattoman ihmisen.
Finavian johtaja toimi täysin oikein palkatessaan itselleen tuttuja, luotettavia työntekijöitä.
Niin kaikki ammattitaitoiset johtajat,minä mukaan lukien olisin tehnyt.
Maassamme vallitsee vasemmistolainen kateuteen perustuva ajattelumalli, että jos jollain on joku paremmin täytyy aina olla toiselle kateellinen.
Vain kovalla työllä ihminen voi jotakin saavuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu