Kyllästynyt yksinäisyyteen

Täältä saa aina paremmat naurut kuin jostain standup komediasta.

:D

Ei tälläset jutut ole enää mitään järki-ihmisten touhuja.

Hei pettymys on suuri!

Onpa tutun kuuloista. Mistä päin olet? Nimimerkkini kautta saat halutessasi yhteyden...

Nainen Tampereelta

Hei, Älä heti ota eroa. Kuinka kauan olette olleet naimisissa? Kaksi vuotta sitten avioituessani mieheni kanssa luulin minäkin, että saan hänestä myös "ystävän". Mutta kuinkas ollakaan. Mies oli aina poissa. Mitä kauemmin olimme yhdessä, sen enemmän hän oli poissa. Eikä minullekaan koskaan puhunut...puhelimessa ja tietokoneella vain kavereilleen ja sukulaisilleen. Jos yritin puhua, niin sain kuulla, että aiheutan vain ongelmia...siis ihan sama tilanne kuin sinulla. Ystävät ja sukulaiset sanoivat, että nyt on korkea aika erota. Tilanne paheni siten, että mies alkoi olla epäkunnioittava minua kohtaan (kiroili yms) ja kuvaan tuli epäilys pettämisestäkin.
Mutta nyt on jotain tapahtunut. Mies alkoi vähitellen puhua minulle siitä, kuinka vaikea hänen on ollut asettua aviomiehen rooliin koska hänellä ei ole koskaan ollut kokemusta parisuhteesta saati yhdessäasumisesta (muslimimaissa ei seurustella tms). Hän ei ole enää kiroillut eikä kohdellut epäkunnioittavasti. Hän on ilmeisesti vihdoin poistanut badoo-sivunsa ja facebookissa on kaikkien näkösällä vaimon nimi. Hän on edelleen poissa jonkin verran mutta sallii minun soittavan hänet kotiin ajoissa ja nytkin oli viikonlopun illat ja yöt kotona kuten edellisenäkin viikonloppuna. On myös ottanut enemmän vastuuta perheestä. Ja hän on sallinut minun puhua hänelle tuntemuksistani ilman syyttelyä siitä, että aiheutan vain ongelmia.
Mutta olen joutunut sietämään ja kestämään paljon ennen kuin on tultu tähän parempaan pisteeseen. Uskon edelleen, että voimme mieheni kanssa olla onnelliset yhdessä. Kuten hän on oppinut aiempaa enemmän hyväksymään minut sellaisena kuin olen niin minäkin olen oppinut vähitellen hänestä. Minua ei enää harmita, että hän menee lepäämään tai istahtaa tietokoneelle ja huikkaa, että laittaisin hänelle syötävää tai toisin juotavaa. Nykyisin koen, että täyttämällä hänen toiveensa teen hänet onnelliseksi ja se taas johtaa siihen, että hän viihtyy kotona paremmin. Ystävien neuvot siitä, että miehen on osallistuttava 50% eivät päde. Jos sitä haluan, niin voin sanoa avioliitolle hyvästit. Lisäksi olen oppinut kantapään kautta, että hiljaisuus ja ystävällisyys puree mieheen paremmin kuin mikään vaatimus. Olenkin tullut siihen päätelmään näin oman kokemukseni perusteella, että todennäköisesti suuri osa eroista, joissa leimataan vaimo vain oleskelulupavaimoksi, eivät välttämättä ole sitä...vaan kyse on siitä, että kaksi eri kulttuureista tulevaa ihmistä eivät lopulta ole löytäneet yhteistä säveltä.
Itse aion vielä taistella avioliittoni puolesta koska näen miehestäni, että meidän on mahdolista olla onnelliset yhdessä...mutta oppi ei ole tullut helposti.

Mulla oli ihan sama tarina kuin aloittajalla. Mies oli kyllä suomalainen, oikein rehellinen pohojalaanen.