Oli sitten elämäni hirveimmät myyjät liikkeessä.
Kaikesta v.ttuili ja väitti vastaan.
Lisäksi yrittivät kusettaa aivan huolella silmään. Törkeimpiä myyjiä mitä olen kohdannut ja aivan selvää kusetusta.
Kiertäkää kaukaa!!
Uudenmaan vaihtoauto
77
6219
Vastaukset
- tupla tai kuitti
Sä oot niin tyhmä, et ne vähän yritti oikasta suo. Eiks muka kukaan oo suoraan ennen sanonut sitä?
- mielensäpahoittaja?
Olipas pahasti mieli pahoittunut. Ihan mielenkiinnosta, jos viitsisit, kerro lisää.
"Oli sitten elämäni hirveimmät myyjät liikkeessä. Kaikesta v.ttuili ja väitti vastaan."
No toki automyyjiäkin on eri tasoisia, mutta melko hämmästyttävältä kuulostaa sellainen toiminta, että ihan aiheetta kaikesta vttuillaan ja väitellään. Vastaan väittäminenhän tarkoittaa, että sinä (viisaampana, tietävämpänä?) olet ensin väittänyt jotain jota vastaan myyjä väittää.
Mistä tarkkaanottaen moinen vastaan väittely voisi johtua ja mistä väittelitte?
"Lisäksi yrittivät kusettaa aivan huolella silmään."
Edelleenkin tarkoittanet tätä vastaan väittelytilannetta ja siitä sinulle syntynyttä mielikuvaa että olet enemmän oikeassa ja myyjä suorastaan täysin väärässä? Siihen antanet vielä lisävalaistusta, niin kyllä suoli24-raati antaa tuomion kuka väitti ja kenen väittämä oli se oikeampi.Ei kai ne konkreettisesti sentään kuseksi silmiin?
"Törkeimpiä myyjiä mitä olen kohdannut ja aivan selvää kusetusta."
No voivoi. Tuohon "selvää kusetusta" kun vielä kerrot vähän lisää, niin eiköhän tosiaan suoli24-raati anna tuomionsa tähänkinepisodiin. - xx pidentää ikää
Kyllä sen on niin oltava, että Honda CRV on oikeessa eihän hänkään nyt niin pimee oo (vaikka vain puolivalot on saanutkin), että täällä turhanpäiten avautuu.
- Vaimo_melkein_osti_auton
Pistän kommenttia kanssa tähän ketjuun. Tänään kävimme kyselemässä yhtä mielekästä ajopeliä koeajoon. Ensimmäiseksi kyselin, että mikä olisi viimeinen hinta suoralla kaupalla kyseiseen autoon. Mies tarttui heti tähän tokaisten että hintaa on jo alennettu, miksi haluat tingata, onko sinulla joku tarve aina tingata kaikesta. Siihen en voinut sanoa kuin, että auto jää jo tuohon emmekä lähde koeajolle. Sieltä tuli vielä heti kommenttia ja haistattelua että lähde jätkä vetämään. Ei taida hyvin liikkeellä mennä jos asiakaspalvelu on tällaista. Monta paikkaa kiertäneenä nyt ihan lähiaikoina vastaavissa tilanteissa on sitten ihan rehellisesti joko annettu muutama satasen alennus suoralla kaupalla ntai sitten ystävällisesti sanottu että tästä en pysty tulemaan vastaan. En voi kyllä mitenkään suositella kyseistä autoliikettä. Ihan väärällä alalla kyllä tuon liikkeen myyjä, tuli ihan mieleen että nämä kaverit ovat niitä jotka nakkikiskalla haastavat aina riitaa, hyvä ettei tuolla ruvennut nyrkit heilumaan, ei kyllä kaukana ollut.
- JaTaasKerran
Ja höpö höpö. Jätkä meni ostaa autokaupasta alennuksia. Ooksä niin helvetin köyhä, että mieleisen auton jätät parin saturaisen takia ostamatta ja käytät viikon kaks muijaa ajeluttaen eri autoliikkeissä. Sanoisin, että olet tosi vajakki. Joo joo huono palvelu no mitä sitte ei sun ois tarvinnu sitä kestää kun puoltuntia ja hyvän auton ois saanu, mut ei idari kiertää ja loppujen lopuks ostaa paskimman kärryn.
- Vaimo_melkein_osti_auton
Tämä muija olisi voinut sen auton vaikka tuolla hinnalla ostaa, jos ei ensimmäisenä tinkaamisesta olisi ruvettu vittuilemaan. Että kyllä siellä myyjä puolella itsessään aika tyhmiä on. Kyllä normaali myyjä oli kyse autosta tai muusta tuotteesta ymmärtää tinkauksen, se kuuluu normaaliin kaupankäyntiin ihan Suomessakin ja vielä enemmän maailmalla.
- mieIensäpahoittajako
Siinäpä tuo ostajan virhe nro 1 tulikin:
"Ensimmäiseksi kyselin, että mikä olisi viimeinen hinta suoralla kaupalla kyseiseen autoon."
Miksi ENSIMMÄISEKSI tuota kysyit?!? Eikö ensimmäiseksi ostajan pitäisi ja olisi soveliasta tutkia ja koeajaa kiinnostuksen kohde, eikä heti ENSIMMÄISEKSI loukata myyjäliikettä toteamalla hinnoittelunsa olevan ilmeisen vääränlainen?
" Mies tarttui heti tähän tokaisten että hintaa on jo alennettu, miksi haluat tingata..."
Myyjä siis kertoi, että kyseinen auto on jo valmiiksi tingittyyn hintaan ja ihmetteli, millä perustein olet vielä siitäkin tinkimässä ENSIMMÄISEKSI ennenkuin olet edes autoa koeajanut? Johtopäätöksensäkin oli ilmeisen oikea: "...onko sinulla joku tarve aina tingata kaikesta."
Kokeneena myyjänä havaitsi sinun olevan tinkivinkuaani ja kuvainnollisesti toivotti sinut suksimaan akkoinesi vittuun.
"Ei taida hyvin liikkeellä mennä jos asiakaspalvelu on tällaista."
No sitä en lähde arvailemaan miten kyseisen autoliikkeen taseet on ja ollaanko plussalla vai miinuksella, mutta voi olla niinkin että menee sen verran hyvin, että tinkivinkuaanit on varaa vittuun suksittaa.
"...tuli ihan mieleen että nämä kaverit ovat niitä jotka nakkikiskalla haastavat aina riitaa..."
Ettei nyt vaan todellisuudessa tullut mieleen kouluajat, kun sinua jo silloin kiusattiin? Aivan kuten jo silloin, taas sinusta kuoriutui ulos MIELENSÄPAHOITTAJA. - kärppä1
"Siihen en voinut sanoa kuin, että auto jää jo tuohon emmekä lähde koeajolle. Sieltä tuli vielä heti kommenttia ja haistattelua että lähde jätkä vetämään... hyvä ettei tuolla ruvennut nyrkit heilumaan, ei kyllä kaukana ollut."
Hehheheee... siinäpä sitä olis tinkivinkuaanilla akkoineen ollutkin nokka ruvella ihmettelemistä että miten tässä nyt näin kävi?!?
Mielensä pahoittaneena, turpa ruvella ja ilman autoa... heh; kärpäsenä katossa naurattaisi vielä enemmän, kun tuon neuvottelun olis päässyt näkemään! - Anonyymi
mieIensäpahoittajako kirjoitti:
Siinäpä tuo ostajan virhe nro 1 tulikin:
"Ensimmäiseksi kyselin, että mikä olisi viimeinen hinta suoralla kaupalla kyseiseen autoon."
Miksi ENSIMMÄISEKSI tuota kysyit?!? Eikö ensimmäiseksi ostajan pitäisi ja olisi soveliasta tutkia ja koeajaa kiinnostuksen kohde, eikä heti ENSIMMÄISEKSI loukata myyjäliikettä toteamalla hinnoittelunsa olevan ilmeisen vääränlainen?
" Mies tarttui heti tähän tokaisten että hintaa on jo alennettu, miksi haluat tingata..."
Myyjä siis kertoi, että kyseinen auto on jo valmiiksi tingittyyn hintaan ja ihmetteli, millä perustein olet vielä siitäkin tinkimässä ENSIMMÄISEKSI ennenkuin olet edes autoa koeajanut? Johtopäätöksensäkin oli ilmeisen oikea: "...onko sinulla joku tarve aina tingata kaikesta."
Kokeneena myyjänä havaitsi sinun olevan tinkivinkuaani ja kuvainnollisesti toivotti sinut suksimaan akkoinesi vittuun.
"Ei taida hyvin liikkeellä mennä jos asiakaspalvelu on tällaista."
No sitä en lähde arvailemaan miten kyseisen autoliikkeen taseet on ja ollaanko plussalla vai miinuksella, mutta voi olla niinkin että menee sen verran hyvin, että tinkivinkuaanit on varaa vittuun suksittaa.
"...tuli ihan mieleen että nämä kaverit ovat niitä jotka nakkikiskalla haastavat aina riitaa..."
Ettei nyt vaan todellisuudessa tullut mieleen kouluajat, kun sinua jo silloin kiusattiin? Aivan kuten jo silloin, taas sinusta kuoriutui ulos MIELENSÄPAHOITTAJA.Jep! Kaupankäynti on taitolaji.
Jo ensimmäisenä pitää ajaa edes autoa ja yrittää olla edes kiinnostunut eikä ensimmäisenä kokeilla pyytää alennusta.
En minä myyjänäkään hintaa myisi vaan sitten kun poka on edes kokeillut autoa ja osoittanut oikeasti mielenkiintonsa. Muutoin täysin jokaisen ajan tuhlaamista.
Voi voi...
- Nimittäinnotta
Vaihtoautomyyjät ovat kaupan aatelia.
- Tiedänkaiken
Käyttäjät ovat nolla
- AnttiPöysti
Aloittaja on jo aloituksellaan tehnyt itsestään Pellen ja joka kerta, kun avautuu lisää, niin tyhmyys vain syvenee. Mistähän kiven alta tuollainenkin reppana on kaivettu. Voin vaan kuvitella mielessäni, kuinka hauskaa myyjällä on ollut, potkiessaan ns. Ammattiostajan tontilta. Esiintyisit edes omalla nimelläsi, jos oisit mies, mutta ei tossavaisesta ole edes siihen.
- Huvittunut
Tää on hupasaa, miten kaupan myyjät käy joka kerta eri nimimerkillä haukkumassa kaikki ihmiset, jotka liikeen toiminnasta antaa palautetta. Paljastaa myös viestien kielenkäyttö aika hyvin, että kommentit liikkeen "myyjien" mulkkuudesta ovat paikkansapitäviä
- Anonyymi
Harvemmin myyjät rypee täällä kirjoittelemassa ja haukkumassa asiakkaita. Niillä varmaan muutakin tekemistä kuin lueskella vinkuvien aasiakkaiden valitteluja kun elämä on kovaa ja ei saa alennuksia.
Täällä ovat nimimerkki *huvittuneet* länkyttämässä huvittuneisuuttaan ja yleisesti mielensäpahoittajat.
Ei se mukavin myyjä ollut, mutta en minä mukavaa myyjää etsinyt vaan hyvää autoa.
Gubbe oli verkkopaita päällä hikisenä ja väännettiin hintaa.
Hintaa saatiin ihan ok alaspäin kyseiseen autoon, paitsi pieni pettymys vanhan auton hyvitys joka jälkeenpäin mietittynä olisi pitänyt myydä vain itse pois. Verkkopaita gubbe myi vielä vanhan automme näköjään hyvään hintaan jollekin venäläiselle Vantaalle.
Mutta...se on sitä kaupankäyntiä.
En minä siitä sen enempää vingu.
- Yllättynyt
Asiakaspalvelua on paha haukkua, koska sitä ei ollut. Pihaan kun ajettiin niin myyjä luikki pihalta sisälle omaan koirankoppiinsa näyttöpäätteen äärelle. Sisään mentäessä kysyttiin että missähän mahtaa sijaita auto jonka olimme netistä bonganneet, vastauksena että tuoltahan se hallista löytyy ja perse ei noussu penkistä senttiäkään. No kauppa-akti jäi syntymättä kun kauppiasta ei kiinnostanut kauppaa hieroa ja koeajonkin mahdollisuus tuntui tuottavan tuskaa. Että eipä nää kommentit tässä ketjussa ihan tuulesta temmattuja näköjään ole. Voin vaa kuvitella millaista tuollaisten kanssa olis kauppaa tehdä tai yrittää sopia jostain mahdollisesta virhevastuusta. Joskus sitä toivois saavansa vastapeluriksi sellaisen perinteisen lipevän autokauppiaan, sen kanssa vois sentään keskustella, tämän mörököllin kanssa ei edes halua olla missään tekemisissä.
- Surkeeta
Tämän luettuaan myyjät voi onnitella itseään, että luojanlykky ei tullut tolle idiootille autoa vahingossa myytyä. Onneksi ammattitaitoiset myyjät osaa pääosin lukea asiakasta ja siivoutua siitä helläkätisesti eroon ja jos ei älyä lähteä, niin sitten hieman vittuilua ja jo tulee kiire pöhkölle tänne kirjoittelemaan ja myyjä voi olla tyytyväinen. On nää vaan niin pöhköjä, ettei ne ymmärrä, mikä tarkoittaa, että kauppa ei tule toteutumaan. Osa ei sitten millään osaa tontilta lähteä hyvällä. Tää on erikoinen palsta, kun täällä kaikilla ostajilla on rahaa ja silti kaikista liikkeiden myymistä autoista 90 prosenttia myydään jonkinlaisella rahoituksella. Valtaosa ei nyky autonostajat ymmärrä autoista yhtään mitään, ajetaan pikkulenkki, mitään ei tutkita ei edes huoltokirjaa katsota ja sitten jälkikäteen alkaa armoton itku ja liikkeen moittiminen, kun käytetty ei olekkaan uusi.
- Hauskaaaa
Hahah hyvä provo, vai onko peräti itse myyjä :D :D
- Tunnistaja
No kyllähän se liikkeen mies on kun tuota pöhköä käy viljelemässä
- Luelue
Totuus:
Et saanut kuvittelemaasi hintaa piilovikaisesta romustasi, ja jäit kiinni kuin pikkupoika valehteluista omasta "ei mitään vikaa" autostasi.
Sinulle kerrottiin päin naamaa ystävällisesti mitä vanhasta rikkinäisestä ja ruosteisesta saa vaihdossa ei uuteen autoon. ( et kestä että totuus ladataan suoraan kaunistelematta)
Et saanut kuvittelemaasi päiväunihintaan unelmoimaasi autoa, tinkasit puolet ja siitä kieltäydyttiin kohteliaasti. ( kyllä on huonoa palvelua)
Et käsittänyt puhua asioista asioina vaan otit kaiken hlökohtaisesti kehittymättömänä .
Luottotietosi kuralla, rahaa ei ole joten kauppatapahtuma mahdoton ja tästä taas herneet.
Et saanut autoa viikonlopuksi ajaksi sukuloimaan "koeajoon".
ja ma kertomaan ettei väri sovi tai sitä tai tätä, auto p-kanen , bensat loppu ja naarmuja ja jälkiä siellä täällä "olivat jo aiemmin"
Tuot lapset rääkymään ja koskemaan jokapaikkaan ja nautit kun p-kaisin vaattein ja käsin koskevat vanhempien täysin välinpitämättömästi hyppimään sohville kurakengillä ja autoja raapimaan kivet käsissä ja pyörimään autojen vaaleilla penkeillä.
( miksi muuten myyjän pitää yleensä aina kehoittaa olemaan koskematta joka kaappiin ja tavaraan vanhempien ollen täysin hiljaa?? )
Naamavääräinen läski verkkariämmä narisee koko ajan että meidän pitää jo lähteä markettiin, tupakka käryten meikittömänä ja kiirehtien koko ajan , miksi otat mukaan?
Tässä ihan vaan muutama oikea syy, kaikki muu keksittyä.
Rahattomuus on suurin syy valehteluun, toinen on se ettei kestä tosiasioita koskaan katsomatta peiliin.
Olkaa hyvä ja taas hienoja ala-arvoisia vastineita- luinluin
No mutta nythän tiedät miltä asiakkaasta tuntuu kun kanssasi asioi. Läski naamavääräinen sotkuinen mies kömpii autoosi likaamaan penkit ja haukkumaan auton ihan paskaksi. Liikkeellä toki samanlainen pihallansa myynnissä, mutta se on helvetin hyvä automalli ja niissä ei oo vikaa vaikka on ajettu 30 tuhatta enemmän kuin asiakkaan vastaavalla. Ja hinta viisi tuhatta enemmän kuin hyvitys olisi...ja ei osaa puhua asioista asioina, se onkin oma vahvuutesi.
No kauppa se on joka kannattaa, siksi varmaan kaupallasi ei kannata - Olettaja
Asiasta sen enempää tietämättä luulisin, että kenenkään luottotietojen levittely suomikaksneloseen ei ihan täytä niitä odotuksia, jotka niitä tarkastelevilta edellytetään. Etenkin kun samassa ketjussa vielä kerrot millainen auto kyseisellä henkilöllä oli jne...
- 42377
On hyvä aina muistaa että minkä tahansa tuotteen myyjän tehtävä on saada myytävä kuulostamaan arvokkaammalta kuin sen todellinen arvo on ja vaihdossa otettavan taas halvemmalta kuin se on. Toiset osaa sen tehdä tyylikkäästi, valitettavan harva kylläkin.
- HyvääYötäJaHuomenta
Totta tuokin.
Kuten yllä kuvailin, ehkä "hieman" kärjistäen kun kokemusta on asiakkaitten ylimielisestä asenteesta autokauppiasta kohtaa (kuvittelevat olevansa maailman ainoa asiakas juuri sille autolle ja sitä kautta jotenkin "niskan päällä" lähtökohtaisestikin neuvotteluissa), syy-seuraus-lakeja noudatellen kaupankäynti voi mennä just noin vituix kuin yllä kertomuksessa on mennytkin.
Lähtökohtaisestihan autoliikkeen myyjä tai autokauppias itse haluaa myydä auton, mutta jos asiakas osoittautuu yllä nähdyn kaltaiseksi itsensä "kuningaskuluttajaksi" ylentäväksi ja autokauppiaan samalla "alempaan kastiin" solvaavaksi, kauppaa ei haluta tehdä.
Yhtälailla siis asiakkaistakin voidaan todeta; toiset osaa toiset ei. Suurin osa osaa, mutta valitettavan äänekäs osa ei osaa ja tässä lopputulos: mielensäpahoittajan yrittäjää ja yritystään solvaavaa tekstiä julkisella keskustelupalstalla. - niiinpäniin
HyvääYötäJaHuomenta kirjoitti:
Totta tuokin.
Kuten yllä kuvailin, ehkä "hieman" kärjistäen kun kokemusta on asiakkaitten ylimielisestä asenteesta autokauppiasta kohtaa (kuvittelevat olevansa maailman ainoa asiakas juuri sille autolle ja sitä kautta jotenkin "niskan päällä" lähtökohtaisestikin neuvotteluissa), syy-seuraus-lakeja noudatellen kaupankäynti voi mennä just noin vituix kuin yllä kertomuksessa on mennytkin.
Lähtökohtaisestihan autoliikkeen myyjä tai autokauppias itse haluaa myydä auton, mutta jos asiakas osoittautuu yllä nähdyn kaltaiseksi itsensä "kuningaskuluttajaksi" ylentäväksi ja autokauppiaan samalla "alempaan kastiin" solvaavaksi, kauppaa ei haluta tehdä.
Yhtälailla siis asiakkaistakin voidaan todeta; toiset osaa toiset ei. Suurin osa osaa, mutta valitettavan äänekäs osa ei osaa ja tässä lopputulos: mielensäpahoittajan yrittäjää ja yritystään solvaavaa tekstiä julkisella keskustelupalstalla.Ja taas liikkeen miehet kirjoittamassa. Ensin haukutaan valittanut henkilö ja sitten vielä "ulkopuolisena" tarjotaan vähän liikkeelle myönteisiä mielipiteitä.
- Kiertäkääkaukaa
Mutta helpoimmallahan kaikki kuluttajat pääsevät kun kiertävät tämän kaupan kaukaa. Ei tule verenpaineennousua, eikä tarvitse kirjoittaa tänne valitusta kuinka kohdeltiin huonosti. Oman kokemukseni mukaan menen mieluummin muualle kuin Uudenmaan vaihtoautoihin ja maksan tonnin enemmän autosta kuin asioin tämän liikkeen myyjien kanssa. Suosittelen samaa kaikille muillekin. Eiköhän tämänkin keskustelun vilkkaus jo osoita, että liike on perseestä.
Noniin, kommentteja näkyy tulleen kohtalaisen mukavasti eilen illalla kirjoittamani jälkeen.
Rouva on ollut kehoituksesta tarkkana ja toteaakin nyt, että ei tarvitse olla edes akateemisesti sivistynyt huomatakseen, että liikkeen myyjä on kätkeytynyt useammankin nimimerkin taakse puolustellakseen menettelyään. Jos seuraa tästä liikkeestä kerrottuja kokemuksia, sama kaava toistuu joka kerta. Palvelu on ollut ala-arvoista ja aina löytyy joku "autokauppiaskollega"välittömästi puolustelemaan tilannetta ja haukkumaan asiakkaita lisää. Kovin samanlaista kieltä käyttävävät tämän alan edustajat, samat termit ja kirjoitusvirheet näyttävät olevan ammattikunnalla verissä.
Säälittävintä on, että Mr. H puhui itsensä pussiin heti kättelyssä. Missä vaiheessa olen kirjoittanut, että vanha automme oli öljyä syövä Nissan 1,8? Miten kollega tämän tiesi?
Yhtä säälittävää on puhua hämäysmielessä jostain Peugeotista, kun varsin hyvin tiedätte, mikä vaihtoauto kiinnosti meitä.
Nämä liikken omistajaveljekset H ja J peittelevät raukkamaisesti jälkiään, heidän sukunimensä ei helposti selviä liikkeen kotisivuilta (mutta selviää toki kaupparekisteristä, josta selviää paljon muitakin yksityiskohtia veljesten liiketoimista) ja puhelinliittymät ovat joko salaisilla nimillä tai köyhän miehen prepaid -liittymiä. Voi vain miettiä, miksi näin on?
En aio enempää käyttää kallista aikaani tämän asian puimiseen.
Kiitän kuitenkin veljeksiä sydämellisesti siitä käsittämättömän suuresta huvista, jonka he menettelyllään ovat tarjonneet laajalle ystäväpiirillemme, parasta sosiaalipornoa ikinä.
Loppuun toivotan vielä pojille JAXUHALIT, joka lienee näissä miehisten miesten piireissä yleinen toivotus,
PS. normaalin älyn omaava ei ole yhdyssana- 1019
Täytyy sanoa, että en olisi ikinä uskonut, että liikkeen myyjiltä/omistajilta irtoaa noin painokelvotonta tekstiä asiakkaista ja suoranaista väkivallalla uhkailua! Tissiposki???? Aikuinen mies taantunut ekaluokkalaisen tasolle. Siivotonta!
- HyvääYötäJaHuomenta
Huomenta vaan teillekin rouva-x ja tissiposki-mies!
Hädissäänoloanne olettekin päässeet purkamaan useammallakin nimimerkillä, yhden oikein rekisteröitynä sellaisena.
Ja näyttipä tuo villi arvaukseni 1.8 öljysyöppö Primerasta osuneen kuin nyrkki silmään, uponneen kuin veitsi voihin, menneen läpi kuin vanhaan mummoon... touche! Sen verran voin valaista, ettei harhaisiin mielikuviinne jää "pussiin puhumisen"-harhaa että olisin missään tekemisissä haukkumanne liikkeen kanssa ja olen kuin olenkin vain "autokauppiaskollega":
Jokainen kauppaa tekevä ammattilainen osaa varoa tuossa hintaluokassa juurikin näitä 1.8 Nissaneita. Ei todellakaan vaadita kummoistakaan kokemusta alalta tietääkseen sen, että noista "Japanian helmistä" yli puolet on öljysyöppöpaskaläjiä. Näin taisi käydä tässäkin tapauksessa, kun ette millään muistaneet kysyttäessä kuluttaako öljyä vaiko ei kuluta? Kun oikein peiliin katsotaan, niin onhan nyt sitten kuitenkin niin, että yrititte salata reippaanlaisen öljynkulutuksen ja jäitte salaamisyrityksestänne kiinni ja kyseinen kauppias siitä vittuuntuneena suksitti teidät vittuun?
Syy-seuraus, lopputuloksena kaksi mielensäpahoittajaa keskustelupastoille oksentamassa; rouva-x ja tissiposki-mies.
Kiitos kuitenkin jaxuhaleista, käsittääkseni niitä käytetään teletapeissa tai muumeissa tmsv. lasten- ja nuortenohjelmissa? Miehisten miesten piireissä on hieman erilaiset toivotukset, valitan.
PS. Normaaliälyn omaava ei takerru pilkkuvirheeseen sellaisen havaittuaan vaan ohittaa sen, mikäli teksti on muutoin ymmärrettävästi kirjoitettu.
Pilkkuvirheeseen takertujia miehisten miesten piireissä nimitetään pilkunnussijoiksi, jollaiseksi nyt osoittauduit. Onneksi olkoon!
"En aio enempää käyttää kallista aikaani tämän asian puimiseen."
=> Uskoiskohan tuohon? Minulla kun aika-ajoin on "mätää aikaa", siis tällaista halpaa aikaa, niin aion jatkossakin kommentoida tähän ja muihinkin keskusteluihin, jos koen aiheelliseksi. Tässä koin olevan hyvä "keskusteluun herätyksen siemen" ja käsittääkseni keskustelupastalla hyvää kommentointia on sellainen sanailu, joka herättää lisää keskustelua?
Onnistuin siis taas kerran tavoitteessani herättää keskustelua. Turhaan ei aamukahvitteluaikaa hukattu nytkään, uskoisin näin. - HyvääYötäJaHuomenta
Tästä vielä saa kivan sivuraiteen tähän keskusteluun:
"Kiitän kuitenkin veljeksiä sydämellisesti siitä käsittämättömän suuresta huvista, jonka he menettelyllään ovat tarjonneet laajalle ystäväpiirillemme, parasta sosiaalipornoa ikinä."
Vilkas mielikuvitus on köyhän ainut huvitus.... näinhän totesi jo tuossa yllä toinen autokauppiaskollegakin. Olkaatten hyvät, ei maksa mitään ja pitäähän sitä elämässä pornoakin olla; kukin pornonsa mieltymyksiensä mukaan valikoikoon. - HyvääYötäJaHuomenta
1019 kirjoitti:
Täytyy sanoa, että en olisi ikinä uskonut, että liikkeen myyjiltä/omistajilta irtoaa noin painokelvotonta tekstiä asiakkaista ja suoranaista väkivallalla uhkailua! Tissiposki???? Aikuinen mies taantunut ekaluokkalaisen tasolle. Siivotonta!
Öööh? Erittelisitkö vielä, missä kohdin kirjoituksessani oli "suoranaista väkivallalla uhkailua", kiitos.
Ja edelleenkin, jottei jää mielikuvituksen varaan "liikkeen myyjästä/omistajasta":
=> No heidän verbaalisista kyvyistään en sano mitään kun en miehiä tunne, tässä oli minun versioni. Olkaatten hyvät! - HyvääYötäJaHuomenta
HyvääYötäJaHuomenta kirjoitti:
Öööh? Erittelisitkö vielä, missä kohdin kirjoituksessani oli "suoranaista väkivallalla uhkailua", kiitos.
Ja edelleenkin, jottei jää mielikuvituksen varaan "liikkeen myyjästä/omistajasta":
=> No heidän verbaalisista kyvyistään en sano mitään kun en miehiä tunne, tässä oli minun versioni. Olkaatten hyvät!Piti oikein itsekin vielä lukea ja varmistaa, ettei tullut missään kohdin uhkailtua. Ei tullut, kuten ei ollut toki tarkoituskaan.
Kehoitin yllä rouvaa tarkkaavaisuuteen ja varovaisuuteen mitä sanoo ja missä yhteyksissä. Se ei liene uhkailua että kehottaa olemaan valehtelematta (salasi tietoisesti öljynkulutusongelman), olemaan nimitelemättä/pitämättä ihmistä epäsiistinä ja oireyhtymistä kärsivänä epäihmisenä, pitäytymään paskat haistattelusta ja läskiksi haukkimisista... kyllä se kuitenkin niin vaan on, että joku vielä suivaantuu ihan oikeesti oikeesti tosissaan ja läpsäisee.
Uhkailua tuo ei tosiaankaan ole vaan pikemminkin jopa isällistä huolenpitoa toisen terveydestä kun ei näemmä itsellään ole itsesuojeluvaistot tallella.
- 2253
Ihmettelen kyllä, miten tällainen liike voi ylipäätänsä olla toiminnassa, koska kaikki myyjien/omistajien käytöksessä viittaa siihen, että kukaan järkevä autonostaja ei tuohon liikkeeseen vapaaehtoisesti asioimaan mene, jos on perehtynyt asiakaskokemuksiin kyseisestä liikkeestä.
Kai sitä sitten kuitenkin muutaman kerran kuussa saa jonkun menopelin myytyä ja jotakuta hyökkäävällä asenteella "huijattua" ostamaan maalattua ruostetta ylihintaan laatuautona samaan aikaan vaihdossa oman aivan paskan autonsa halvalla antaen.
Toivottavasti mahdollisimman moni autonvaihtoa harkitseva ihminen googlettaa autoliikkeen nimen ja päätyy lukemaan kommentit täältä, jotta välttyy harmilta käymällä paikanpäällä- ympyräsulkeutuu
Syy-seuraus:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14426171/rikkinainen-auto-vaihdossa
Tässä perimmäinen syy koko episodiin, tälläkin kertaa. - HyvääYötäJaHuomenta
ympyräsulkeutuu kirjoitti:
Syy-seuraus:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14426171/rikkinainen-auto-vaihdossa
Tässä perimmäinen syy koko episodiin, tälläkin kertaa.Nii joo hei! Kiitos nimimerkille "kmmp69", että nyt sitten osataan me muutkin kauppiaat vältellä jos tulee rapiat 4-kymppinen pariskunta vaihdossa tarjoamaan 1.8 Nissania! Ei oteta.
Mutta nyt täytyy suoriutua työn ääreen, olkoon tämä aamupalaveri nyt tällä kertaa tässä. Eiköhän tuossa jo tullut muutamaankin eri otteeseen taas keskustelua heräteltyä ja varmana pidän sitäkin, että valehtelija pariskuntakin lupauksestaa "En aio enempää käyttää kallista aikaani tämän asian puimiseen." huolimatta vielä kommentoimaan yltyy. - eiheikäj
ympyräsulkeutuu kirjoitti:
Syy-seuraus:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14426171/rikkinainen-auto-vaihdossa
Tässä perimmäinen syy koko episodiin, tälläkin kertaa.Juurikin, kun yksityinen (tässä tapauksessa myyjää ja liikettä kiivaasti solvaava rouva x miehineen) ei onnistukkaan huijaamaan liikettä ottamaan rikkinäistä autoaan huippuhyvityksellä vaihdossa, alkaa armoton loanheitto.
Tosiaan niinkuin jo aiemmin sanoin, vilkas mielikuvitus on köyhän ainut huvitus.. Voimia kollegoille kestää näitä vilkkaan mielikuvituksen omaavia "kuningasasiakkaita", onneksi olemassa ne "vakavamielisetkin" asiakkaat, ne vaan ei möykkää tällä palstalla.
Villi veikkaukseni on, että tänäänkin joutuu käännyttämään muutaman "vilkkaan mielikuvituksen" omaavan aasiakkaan pois, ja syntyy mielensäpahoittajia, mutta uskon vastineeksi että yhden tai useammankin "tosikon" kanssa kaupat kätellään
Kaupallista viikkoa!!!! - VarotaanPrimeroita
HyvääYötäJaHuomenta kirjoitti:
Nii joo hei! Kiitos nimimerkille "kmmp69", että nyt sitten osataan me muutkin kauppiaat vältellä jos tulee rapiat 4-kymppinen pariskunta vaihdossa tarjoamaan 1.8 Nissania! Ei oteta.
Mutta nyt täytyy suoriutua työn ääreen, olkoon tämä aamupalaveri nyt tällä kertaa tässä. Eiköhän tuossa jo tullut muutamaankin eri otteeseen taas keskustelua heräteltyä ja varmana pidän sitäkin, että valehtelija pariskuntakin lupauksestaa "En aio enempää käyttää kallista aikaani tämän asian puimiseen." huolimatta vielä kommentoimaan yltyy.Taisipa tämä kyseinen pariskunta käväistä vaihtoa yrittämässä muutamissa muissakin Helsinki-Vantaa-Espoo-Uudenmaan autoliikkeissä; ruskeaan vivahtavan hopeasävyinen 1.8 viistoperäinenhän lienee tuo Primera, jonka suuresta öljynkulutuksesta ei pariskunnalla ole mitään tietoa? Siinä ei se erään partaporukan support paitakaan auta tissiposkea rouvineen, kun suksitetaan vittuun moiset petoksen yrittelijät.
"Jotai saman hintaluokan ollaan kattelemassa..."
Eli oma kun on rikki, eikä sitä ole varaa korjata eikä varaa ostaa parempaakaan, niin muinamiehinä autoliikkeeseen vaihtokaupoille "päittäin aattelin" tyylillä.
- LomaLassi
Taitaisi tällä palstalla paljon luettavaa olla, jos myyjät tai kauppiaat, ihan miten kukin haluaa aina kirjoittaisi tänne kohdattuaan idiootti asiakkaan. Se olisi kyllä minulle mukavaa ajankulua lueskella, kun olen tälläinen pitkäaikaistyötön ja yhteiskunnan elätti. Kyllähän sekin täyttä työtä on ja vaativaakin, että osaan hakea kaikki minulle lain mukaan kuuluvat edut. Mielestäni pärjään kuitenkin paremmin, kuin naapurit, jotka tojon paskoillaan ennen seitsemää lähtee hikoilemaan johkin paskaduuniin.
- 1132
Onko taas aamutuimaan kauppiasveljekset käyneet "ulkopuolisina" vähän haukkumassa valittajia ja kehumassa omaa toimintaansa? Ei ihme, ettei pystytä olemaan paikalla liikkeen aukioloaikojen puitteissa kun pitää huolehtia yrityksen imagosta keskustelupalstalla.
- samakuinedellä
"...kun pitää huolehtia yrityksen imagosta keskustelupalstalla."
Jos tätä keskustelun ylläpitoa väität yrityksen imagosta huolehtimisena, niin kyllä sinä olet sitten lijaa sekaisin.
- sösössönsössö
Sori mutta aloittajan kohtaama huonotuulisuus johtuu ainoastaan minusta sillä olen kyykyttänyt täällä niin monta naurettavan ammatin valinnutta autokauppiasta että he yrittävät purkaa pahaa oloaan asiakkasiin. Jos kauppias alkaa vittuilemaan tinkaamisessa on hän väärällä alalla. Pitäisi korvata autokauppiaat arabeilla joilla tinkaaminen kuuluu kultuuriin. Ettei vaan olisi vittuileva autokaupan myyjä hankkinut kannuksiaan viinakaupan myyjänä.
- huojentunut2
Onneksi tuli googletettua liikkeen nimi. Eipä tarvitsekaan asioida kyseisessä liikkeessä, vaikka heillä ollut auto olisikin ollut kiinnostava ja hinta hieman muita kauppoja edullisempi
- Anonyymi
Mitäpä se rahaton auto- tai muissakaan liikkeissä pyöriskelemään.
- käyttöturva
Täähän on ihan huumorifirma. Tuttava tuossa kertoi kuinka hyvin tuo heidän mainostama "käyttöturva" toimii. Eli autosta kun jotain hajoaa niin liikkeestä ei vastata ja kun lopulta saa kiinni niin haistatellaan, että ostit käytetyn auton, luuletko että siitä jotain käyttöturvaa saat ja lopulta uhkaillaan kuinka osataan kamppailulajeja ja vielä kaupanpäälle on hyvät lakimiehetkin.... Mikä järki on mainostaa jotain käyttöturvaa kun todellisuudessa hommissa yritetään kiertää vielä myyjän virhevastuutakin?
- turvankäyttö
Nonniin...
"Tuttava tuossa kertoi kuinka hyvin tuo heidän mainostama "käyttöturva" toimii."
=> Sen "toimiminen" alkaa sillä, että auton ostaja OSTAA autoonsa kyseisen turvan JOS sellainen on kyseiseen autoyksilöön edes saatavilla. "-Mahdollisuus Ajo/käyttöturvaan 12 kk/20 000 Tkm." -eräästä auton myynti-ilmoituksestaan poimintana.
=> "...että ostit käytetyn auton, luuletko että siitä jotain käyttöturvaa saat..."
Eli onkin hyvin mahdollista, jopa todennäköisintä, että tuttavasi ei ole autoonsa tuota ajo/käyttöturvaa ostanut. JOS tuttavasi on tuollaisen kuitenkin ostanut, ei sekään ole enää liikkeeseen soittelun aihe vaan käyttöturvan myöntäneen tahon asia; sinne soittelut, ei enää myyjäliikkeeseen.
"Mikä järki on mainostaa jotain käyttöturvaa kun todellisuudessa hommissa yritetään kiertää vielä myyjän virhevastuutakin?"
=> No se järki, että halutessaan auton ostaja voi maksullisella lisäturvalla turvata mielensä ensimmäisen ajovuoden aikana ilmenneiltä ongelmilta. Jos ostajan järki ei tuollaisen turvan ostamiseen riitä, se ei liene autoliikkeen syy?
Toisekseen väität, että liike yrittää kiertää virhevastuitaan. Tuttavasiko vai sinun mielestäsi kyseessä olisi virhevastuulakien mukaisesti liikkeen edes osittainkaan korvattava vika?
Jos tuttavastasi tuntuu, että näin voisi olla, niin maailman helpointa olisi ottaa yhteyttä kuluttajaneuvontaan ja kysellä sieltä miten asian laita aikuisten oikeesti on tai ei ole. Se, että sinun tai tuttavasi mielestä "musta-tuntuu" perusteilla on kyseessä virhevastuuasia, ei tokikaan tee siitä vielä painokelpoista totuutta, kuten nyt vihjailet. Takuu-uskovaisuus ei vielä luo oikeutta solvata liikettä virhevastuutaan välttelijäksi. - lisääkäyttöturvaa
turvankäyttö kirjoitti:
Nonniin...
"Tuttava tuossa kertoi kuinka hyvin tuo heidän mainostama "käyttöturva" toimii."
=> Sen "toimiminen" alkaa sillä, että auton ostaja OSTAA autoonsa kyseisen turvan JOS sellainen on kyseiseen autoyksilöön edes saatavilla. "-Mahdollisuus Ajo/käyttöturvaan 12 kk/20 000 Tkm." -eräästä auton myynti-ilmoituksestaan poimintana.
=> "...että ostit käytetyn auton, luuletko että siitä jotain käyttöturvaa saat..."
Eli onkin hyvin mahdollista, jopa todennäköisintä, että tuttavasi ei ole autoonsa tuota ajo/käyttöturvaa ostanut. JOS tuttavasi on tuollaisen kuitenkin ostanut, ei sekään ole enää liikkeeseen soittelun aihe vaan käyttöturvan myöntäneen tahon asia; sinne soittelut, ei enää myyjäliikkeeseen.
"Mikä järki on mainostaa jotain käyttöturvaa kun todellisuudessa hommissa yritetään kiertää vielä myyjän virhevastuutakin?"
=> No se järki, että halutessaan auton ostaja voi maksullisella lisäturvalla turvata mielensä ensimmäisen ajovuoden aikana ilmenneiltä ongelmilta. Jos ostajan järki ei tuollaisen turvan ostamiseen riitä, se ei liene autoliikkeen syy?
Toisekseen väität, että liike yrittää kiertää virhevastuitaan. Tuttavasiko vai sinun mielestäsi kyseessä olisi virhevastuulakien mukaisesti liikkeen edes osittainkaan korvattava vika?
Jos tuttavastasi tuntuu, että näin voisi olla, niin maailman helpointa olisi ottaa yhteyttä kuluttajaneuvontaan ja kysellä sieltä miten asian laita aikuisten oikeesti on tai ei ole. Se, että sinun tai tuttavasi mielestä "musta-tuntuu" perusteilla on kyseessä virhevastuuasia, ei tokikaan tee siitä vielä painokelpoista totuutta, kuten nyt vihjailet. Takuu-uskovaisuus ei vielä luo oikeutta solvata liikettä virhevastuutaan välttelijäksi.No noinhän sen täytyykin olla. Kiitos kun valaisit minua, nyt olenkin varma, että kaverini tahallaan rikkoi täysin toimivan autonsa, jotta pääsisi asioimaan noin ystävällisen autokaupan kanssa uudestaan.
- turvankäyttö
lisääkäyttöturvaa kirjoitti:
No noinhän sen täytyykin olla. Kiitos kun valaisit minua, nyt olenkin varma, että kaverini tahallaan rikkoi täysin toimivan autonsa, jotta pääsisi asioimaan noin ystävällisen autokaupan kanssa uudestaan.
Niin?
Eli ostiko vaiko ei sitä maksullista lisäturvaa? Eli aivan kuten totesinkin: Eipä tainnut ostaa, joten kommentointisi on täysin aiheetonta liikkeen halveeraamista. - ihmettelijänero
Entäs ne jotka ovat OSTANEET tämän käyttöturvan ja silti olette kusettaneet heitä ja kieltäytyneet korvaamasta? Miten esim. talvirenkaat, jotka eivät sopineetkaan teiltä ostettuun autoon? Miten nämä viat, joita olette peitelleet maalaamalla (ruosteet ja naarmut).
Vaikka ostaisit millaisen turvan, nämä kauppiaat eivät korvaa mitään.
Paras turva on pysytellä kaukana tästä puljusta! - turvankäyttö
ihmettelijänero kirjoitti:
Entäs ne jotka ovat OSTANEET tämän käyttöturvan ja silti olette kusettaneet heitä ja kieltäytyneet korvaamasta? Miten esim. talvirenkaat, jotka eivät sopineetkaan teiltä ostettuun autoon? Miten nämä viat, joita olette peitelleet maalaamalla (ruosteet ja naarmut).
Vaikka ostaisit millaisen turvan, nämä kauppiaat eivät korvaa mitään.
Paras turva on pysytellä kaukana tästä puljusta!Yhteys käyttöturvan myöntäneeseen tahoon, ei myyjäliikkeeseen.
Käyttöturva, kuntoturva, finntakuu tmsv. on aina jonkun ulkopuolisen tahon myöntämä lisäturva, jonka autoliike vain välittää/myy lisäpalveluna.
Älä ammu viestintuojaa, äläkä myöskään kuntoturvan myyjää kun sen takuuehtojen mukaisesti virhetapauksista huolehtii turvan myöntänyt taho, ei liike.
- Oletkoihantosissasi
Niin tämän kauppiasta tuntemattoman valkean ritarin mielestä ei ole siis liikkeen asia, jos esimerkiksi myydyt talvirenkaat eivät ole autoon sopivat tai ruosteet on maalattu liikkeessä piiloon? Ainiin, ihan hyvä yritys esittää ulkopuolista.
- turvankäyttö
Toistan:
No minä olen ainakin täysin ulkopuolinen kollega enkä herjaamasi "H", jota en edes tunne. Tämä kun on autoliikkeitä koskeva keskustelupalsta ja sana on vapaa kaikille, jonkunhan se on aikuisten oikeet faktat selvennettävä kaiken puutaheinää-höpöstelyn korvikkeeksi.
"Har.. Haimak.. on autokaupan pahin syöpä!!! Taakseen jättänyt eri nimillä toimineista firmoistaan lukemattomia petettyjä asiakkaita, väärennettyjä mittarilukemia, tekaistuja huoltokirjoja..."
Kuten sanoin, en tunne kyseistä "H":ta ja en voi kantaa ottaa asioista tietämättömänä kenenkään rikoksiin, enkä niin ole tässäkään toki kantaa ottanut.
Jos tämä "H" on em. rikoksia tehnyt, hänet on varmasti rikoksista edesvastuuseen laitettu? Jos taas väitetyt rikokset (mittariväärennökset, tekaistut huoltokirjat) ovat vain jonkun ulkopuolisen väitteitä ilman faktoja, ei niitä pitäisi silloin kovinkaan kovaan ääneen julkisesti toitotella. Onko sinulla "KarriRaimakka" väitteillesi todisteita? Mieluusti linkin tuollaiseen rötöstelyyn lukisin minäkin, muutoinhan väitteesi on vain asiatonta herjaamista ja tähänhän olen tässäkin vain puuttunut, en muuhun.
- KauppiasJaMyyjäSama
Autokauppias ja automyyjä on sama asia. Ei pidä sotkea autokauppiasta autoliikkeen johtajaan/omistajaan.
- trollitutka
#trollitutka
#madventures
- SakkeStadista
Sinänsä surullista, että ammattimoraali näyttää olevan niin alhaalla, että asiakaspalvelun osaamisessa on selviä puutteita tai ei yksinkertaisesti välitetä yrityksen maineesta. Huonosta kirjoitusasusta, puolustelevasta tyylistä ja asiakasta alentavista sanamuodoista on pääteltävissä, että takana on henkilökohtaisesti asian ottanut tahon, jonka ihon alle on päästy ja joka kokee tarvetta puolustella asioita. Ei tarvitse olla CIA:n profiloija löytääkseen matkalle jääneet leivänmurut.
Itse olen ollut kymmenien tuhansien asiakkaiden kanssa tekemisissä ja aina miettinyt asiakkaisiin jättämääni kuvaa, vaikka vastapuoli olisi ollut hölmön tietämätön noviisi, renkaanpotkijatyyppiä, se aina vikoja löytävä ja niistä kovaan ääneen kertova, asiattomasti tai jopa ala-arvoisesti käyttäytyvä. Siinä jos missä mitataan ammattimaisuus ja ammattilaisuus, kun osaa käsitellä nämä tilanteet eikä itse madalla omaa tasoaan, vaikka tunteet tulisivatkin pintaan.
Surullista siis, että pitää alunperinkin ajatella näin eikä katsoa nenää pidemmälle omassa toiminnassaan. Nykypäivänä, kun huonot kokemukset alleviivautuvat ja leviävät somessa todella nopeasti ja laajalle. Pienillä toimilla niitä voisi välttää, jos osaa, jos viitsii ja jos näkee nenäänsä pidemmälle ja ajattelee liiketoiminnan jatkuvuutta.
Itse olet ammatinvalintasi tehnyt, kanna siis vastuusi siitä ja muista, että sinusta odotukset ovat kuluttajalle autoalan ammattilainen ja asiakaspalveluammatin osaaja. Asiakas hakee luottamusta ostopäätökselleen ja tietää myös hinnoissa olevan ilmaa. Isona osana kauppaan kuuluu aina myös tinkiminen. Jokainen asiakas tekee sen omalla tavallaan. Eivät he tee auton ostamista päivätyökseen. Mutta sinä myyt niitä päivätyöksesi. Näillä odotuksilla pihaasi tullaan eikä mennä ostamaan yksityiseltä.
PS. Jos vaaditte negatiivisista kokemuksista kirjoittavia esiintymään omalla nimellä, tehkää itse myös samoin ja näyttäkää esimerkkiä.- vesuvius
Mukavaa lukea tällaista tekstiä myynnin ammattilaiselta. Hänen kanssaan hoitaisin mielelläni seuraavan autokaupan toisin kuin monen edeltävän kommentoijan joiden asenne ei sovellu ainakaan asiakaspalvelutehtäviin.
- S33
Onko tähtimyyjillä kauppa käynyt vai joko tuoni on leikannut viljaa?
- Anonyymi
Juuri laitettu kuluttaja asiamiehelle viestiä. Että niin hyvin kauppa käy. Kerron miten asian kanssa kävi että tuleeko kehuja vai risuja.
- Anonyymi
Kerron miten asian kanssa kävi että tuleeko kehuja vai risuja.
Heh... lupaat vaan. Sieltä kun tuleekin sinulle piiskaa, tuletko ihan oikeasti siitä tähän seikkaperäisesti kertomaan, miten luulit autoon takuun eikä sitä ollutkaan? Sen kun vielä näkis...
- Anonyymi
Niin faktaa kun kertoo niin ressukka ei sitä kestä koska on niin pumpulinetissä kasvanut reppana.
- Kun kertoo vaihtoaton arvon, se on v-tuilua.
- Kun kertoo ettei näille oman raasuelämänsä huutokauppakeisareille pudoteta heti kättelyssä puolia lappuhinnasta, se on v-lua.
- Jos ei luotot ole kunnossa vaikka " ei sie pitäis mitään olla" ja kertoo ettei onnistu, se on v-lua.
- Kun kysyy oleelliset tyyppivikojen kunnon/korjauksen , minkä on jo kymmenen aiepaa liikettä kysynyt ja on paljastanut pommiksi, sitä ei varsinkaan kestetä ja selitellään ammattilaisille sitä ja tätä ja kun tämä huomioidaan tietenkin vaihtohinnassa, ja tuodaan jälleen päivänvaloon, se on v-lua.
- TÄSSÄ FAKTAA - - Anonyymi
Kun kysyy :
Mikä tästä sinun autostasi tekee kolmekertaa arvokkaamman kuin kaksikymmentä halvempaa , tarjolla olevien, ja nämä huomattavasti halvemmat ovat vielä puolet vähemmän ajettuja?
Näitä riittää joka viikko, ja se on todellista vittuilua asiakkaiden mielestä. - Anonyymi
UP... erehdyin asioimaan tässä liikkeessä ja olipahan todella omituinen kokemus. Niin omituinen että vaikka auto jäi ,onneksi!, ostamatta jäi kokemus vaivaamaan sen verran että päätin googlata vähän liikkeen nimellä ja törmäsin heti tähän ketjuun. Nuo myyjät olivat todella häijyn oloisia tapauksia. En ikimaailmassa ostaisi tuolta mitään ja jos sellaisen virheen joku tekisi niin onnea vain matkaan kun menisi kyselemään kuluttajan suojan perään :D. järkyttävän huonoa suorastaan vittuilevaa asiakas palvelua. Ihme että tällainen autoliike on edes olemassa.
- Anonyymi
Kannattaa totisesti ajaa ohi
- Anonyymi
Toivutko ikinä siitä?
Tervetuloa aikuisten maailmaan,
missä sanotaan joskus ei niin kivoja asioita,
kun puhuu ihan hulluja esim. vaihtohinnasta tai alennuksista.
Kun aloitat höpisemällä omia unelmahintojasi, ja kuvitelmiasi, ei niitä kukaan jaksa aamusta iltaan kuunnella , eikä tarvikkaan,
ei sinunkaan työttömyys virkailija sinulle vittuile aamusta iltaan ,
ja höpöttele ihan kuspäisten juttuja niinkuin sinä teet. - Anonyymi
Nyt kun täälläkin keskustelupalstalla on ärsytetty tiettyäkin kirjoittajaa ja kehuttu ammattitaidottomia automyyjiä. Mitenkähän pitäisi suhtautua erääseenkin espoolaiseen merkkiautoja myyvään merkkiautoliikkeeseen kun menet vaihtamaan autoasi uuteen nk. "pakasta vedettyyn", ajamattomaan. Sinun omasi on huollettu siinä samassa merkkiautoliikkeen huollossa, joten tietävät hyvinkin tarkkaan autosi huollot ja ajetut kilometrit. Kun pyydät hyvitystarjousta, niin 3 ihmisen "raati": vaihtoautomyyjä, vaihtoautopäällikkö ja uusien autojen myyjä, laskevat hyvityshintaa yli 30 minuuttia.
Itselläni on oma vaihtoautojen hyvityslaskentamalli, jolla annetaan hyvitysarvo 30 sekunnissa. Enkä ole edes autokaupan kanssa missään tekemisessä. En edes pidä itseäni autokaupan ammattilaisena. Oma hyvityslaskentamalli perustuu uusina ja edelleen saman auton vaihdossa kauppaamani, vaihtaessa uuteen, ajamattomaan.
Tiedän toki että tämänkin kirjoittelun jälkeen jokin "kemppalainen" arvostelee tätäkin kirjoitusta vittuillen kun itse ostanut autoliikkeen etelän automarkkinoilta tuotetun, kiilloitetun, mittarin rullatun, ehkä oikeastikin vähän ajetun mutta oikeasti kaikki huollot tekemättä jätetyn auton ja alkaa "tappelemaan" niitten vikojen kanssa, mitkä paljastuvat auton 2 - 4 vuotisen takuun aikana. Näitä hänellä ilmenneitä vikoja ei ole huomattu, muka takuun aikana kun mittarin lukemat eivät ole sitä, mitä oikeasti autolla olisi ajettu. - Anonyymi
Olisi pitänyt kirjoittajan oikaista ja kirjoittaa että autoliike Uv sijaitsee Tuusulan autokenttä alueella sitten ei olisi pitänyt yhtään ihmetellä. Olen kuullut ja itsekin niitä puheita tarkistellut. Kyllä puheet pitää paikkansa. Näistä tarkisteluista onkin jo aikaa yli 20 v, tuskin mikään muuttunut. Olihan tuolla aluella silloin yksikin merkkiautoja myynyt merkkiliike. Tuollakin merkkiliikkeellä oli myynnissä eräskin nimeltä mainitsematon automerkki ja kuinka merkkiliikkeessä "seliteltiin" kun autoa käynnisti, kun auton digitaalinen kilometrimittari näytti hetken aikaa muuta kilometrilukemaa, millä autoa oikeasti myytiin asiakkaille. Esimerkiksi jos autoa mainostettiin 60 000 km ajettuna mutta käynnistettäessä mittarissa vilahti lukemat 179 000 km. Kyllähän merkkiliikkeesäkin osataan huijata.
Nyt täytyy muistaa että vaihtoautosta hyvitetään n. 5000 - 6000 euroa alle mitä liike siitä pyytää ulosmyyntihinnassaan. Tämä tarkoittaa normaalia n. 25 000 - 35 000 euroa maksanutta uutta autoa. Etelä-Suomen alueella nämä merkkiautoliikkeiden nuoret nk. nälkäiset jullit hokevat sanoja " se on helppo myydä, se on helppo myydä". Autoa vaihdossa sisäänottaessa näillä julleilla ei ole mielessä muuta kuin se, helppo raha, se helppo myynti. Se että onko asiakas tyytyväinen kauppaan, se on sivuseikka. Myös nyt täytyy muistaa, keillä noilla autokenttä alueilla on omat myyntipisteet. Näillä merkkiautoliikkeiden automyyjillä. He ostavat itse päämyyjänsä vaihtoautot eteenpäin myös pilkkahinnalla. Merkkiliike pitää vaihturia liikkeessään sen 2 - 4 kk ja sen jälkeen hankalimmin myytävät päätyvät alihankkijoille. Vaihtureitten hankkijat itse pyrkivät nostattamaan tuon vaihturin hintaa mittarilukemilla ja huoltokirjoilla. Olihan tuolla länsi-Suomen markkina-alueella eräskin merkkiautoliike , jonka vaihtureiden mittarilukemat ja auton sisäosien kulumiseet eivät kulkeneet "käsi-kädessä". Helpoin kun vertasi oman uutena hankkiman auton poljinkumien kulumista tuon merkkiautoliikkeen vastaaviin. Outoa oli tuon merkkiliikkeen poljinkumien kuluminen alle 100 000 km:ssä kun omassa oli mittarissa tuplat. Jokainen voi vetää omat johtopäätökset.
Ei nämä "huijaukset" ole uutta. Eräskin keski-Suomen alueella päin ollut merkkiautoliike mainosti jokunen vuosi taaksepäin erästäkin uutta merkkiautoaan esittelyautona, 10 000 km ajettuna, autossa "laput" oli kiinni. Samana kesänä kun vapaa-aikaa oli, ajoin samaan merkkiliikkeeseen ja tarkastelin tuota merkkiautoa. Katsos, katsos, nyt laput oli irroitettu ja laput olivat peräluukussa lattiamaton alla ja mittarissa oli lukemat 000 002,6 km. Tarkistin tuosta liikkeestä että tuo auto oli sama auto kuin verkossa mainostettiin. Olihan se. - Anonyymi
Kävin katsomassa ja koeajamassa netti-ilmituksen perusteella kiinnostavaa autoa. Jälkikäteen harmittaa, että näin tein, koska siitä jäi yhteystietoja paikkaan.
Auton kuvaus herätti kysymyksiä, mutta niihin ei oikeastaan vastattu. Minua korjattiin alentuvan aggressiivisesti, kun mainitsin tiedossa olevista eroista saman mallin parin version välillä aiemmin. Koin, että asiakkaana minuun suhtauduttiin täysin idioottina akkana, sovinistisin kääntein vielä.
Jostain syystä hienossa kunnossa olevaan autoon olisi ehdoin tahdoin n. 200dB myyntipuheella haluttu myydä vakuutus tuhansien ja tuhansien eurojen arvoisten varaosien mahdollisen tarpeen takia. Tällaisena typeryksenä arvelisin, että vihjattiin, että olen erityisen typerä miettiessäni todellisia kk-kustannuksia vakuutukselle. Vakuutukselle, joka siirtää myyjän vastuita muualle ja jonka ehtojen perusteella ei lopuksi vaikuta korvaavan mitään oikeasti.
Mutta mitenpä sitä tällainen typerä akka voisikaan ymmärtää, kuinka auto voisi olla seuraavan parin kolmen vuoden aikana niin monen kalliin osan tarpeessa, jos se on niin hieno kuin väitetään ja kilometrit niin vähäiset. Miten siitä lojahtaa samaan syssyyn kaikki elektroniikka, vaihteisto, turvatyynyt, moottori, jne muutamassa vuodessa. Ja sitä en ainakaan ymmärrä, miksi minua syytettiin jo varmuuden vuoksi etukäteen tulevaisuudessa tappelemiseen ehkä ryhtymisestä, kun yritin aika monet kerrat sanoa, etten halua jotain lisävakuutusta. Jäi jollain tasolla uhattu, syyllistetty olo moisesta loukkaavasta vihjailusta.
Rekisterikilven numerolla löytyi eri mallin auto kuin myynti-ilmoituksissa oli. Jotenkin voisi kuvitella Trafin osaavan kirjoittaa oikean mallin tietoihinsa.
Harmittaa, etten lukenut arvosteluja paikasta etukäteen, koska ihan samat ongelmat toistuvat ja epäilen vahvasti, että huijatuksi olisin tullut. Ja ilman arvostelujakin olisi pitänyt heti alkuun luottaa omaan epäilyksen tunteeseen jo paikan pihalla. Mutta kun sitä on opetettu, että toisille pitää antaa mahdollisuus, ei pidä antaa ulkokuoren pettää jne. sössönsöö. Siihenhän nämä luottavat. - Anonyymi
Erittäin asiantunteva myyjä, joskin puhui liian paljon, enää ei myydä tykittämällä. Tiesi autot, kertoi esim. saman merkin eri mallien ominaisuuksista ja eroavaisuuksista. Ostamamme auto on hienossa kunnossa, Aivan kuten luvattiin nettiauton ilmoituksessa, kaikki tiedot pitivät paikkansa. Kiitos ! terveisin Tauno Alhonen
- Anonyymi
Sulantie en mene
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882