Tuulen kesyttäjät

Erinomainen kuvaus Tanskan tuulivoiman historiasta.

"Reilut kolmekymmentä vuotta sitten Tanskassa asui joukko ihmisiä, jotka epäivät ydinvoimaa ja joita kiehtoi ajatus uusiutuvasta energiasta. Kun sitä ei juuri ollut, sitä piti alkaa tehdä itse. "

Sepon piirros kertoo tuosta ajasta ja sen muuttumisesta 2000-luvulla:
http://www.seppo.net/cartoons/albums/cartoons/environment/energy/blowinginthewind_eng.jpg

Tuulivoimalla on tanskalaisten vahva tuki

"Viime vuosina yksityisten sijoittajien osallistuminen on kasvanut, jolloin osuuskuntien osuus tuulivoimaloiden omistuksesta on vähän laskenut. Silti osuuskuntapohjaisen mallin menestys jatkuu. Malli on levinnyt myös muun muassa Saksaan ja Hollantiin. (Suomessa se on vielä harvinainen).

Osallistuva malli on luonut tuulivoimalle laajan hyväksynnän. Tänä päivänä peräti 96 tanskalaisista kannattaa Tanskan politiikkatoimia, joilla pyritään laajentamaan Tanskan tuulivoimateollisuutta entisestään ja 85 prosenttia hyväksyisi tuulivoimatuotannon laajentamisen “omalla takapihallaan”, eli lähistöllään."
http://www.greenpeace.org/finland/fi/media/blogi/tuulen-kesyttjt/blog/51085/

Kaikki on kiinni asenteesta.

6

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 13+18

      Suomessa tuo osuuskuntamalli on käytössä ydinvoiman rakentamisessa. Suuremmat ja pienemmät yhtiöt yhdistävät resurssinsa investoidakseen ydinvoimaan. Saavat sitten sijoitustaan vastaavan osuuden edullista sähköä. Ja ilman veronmaksajien tukea, toisin kuin tuulivoiman kohdalla.

    • muut maksaa

      Suomessa tuulivoiman suhteen vallitsee ahneuden aikakausi niin kauan kuin tuulisähkön tukihinta kohtaa normaalihintaisen sähkön.

    • Strt up -hippi

      Tosi hieno kirjoitus, kannattaa lukea. Olikohan tanskalaiset ainoita jotka kielsi ydinvoiman jo ennen Tsernobyliä?

      "Poliittinen voitto ennen onnettomuutta

      Maaliskuussa 1985, vuosi ennen Tshernobylin ydinkatastrofia, Tanskan parlamentin enemmistö päätti lopulta haudata kaikki suunnitelmat ydinvoiman rakentamisesta Tanskaan."

    • Ja kansa amksaa

      Ja seurauksena Tanskassa on Euroopan kallein sähkön hinta.

    • 6+1

      Tanskalaiset tehneet päätöksiä Kristianin vapaakaupungissa sauhuissa.

    • pärisee liikaa

      Kuka tai ketkä voisivat toimia tämän huulten "eko" pärinän kesyttäjänä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2783
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2360
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2140
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1924
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1776
    6. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1757
    7. 132
      1744
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1491
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe