Häipyikö mongooli valta Venäjältä lopulta koskaan

Gantimurovit ja Jusupovit kuuluivat Venäjän rikkaimpiin sukuihin Iivana Julman ajoista lähtien. Molemmat mongoolisukut rakennuttivat jurttien sijaan palatseja Venäjälle. Gantimurov taisi muutaman maaorjan omistaa. Venäjän yläluokalla oli lopulta aika runsaasti sitä mongooliverta slaavien ollessa orjia.
32142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Lenin oli kalmukki herra. Venäjällä tavallisen ihmisen rooli ei koskaan ole ollut mitenkään leppoisa.

Äänestä
  • venäläistä virka-aatelia. Hänellä oli monenlaista perimää mm. ruotsalaista ja saksalaista.

    Äänestä

  • Lenin oli kirjoitti:

    venäläistä virka-aatelia. Hänellä oli monenlaista perimää mm. ruotsalaista ja saksalaista.

    Unohdit mainita että oli myös suom.ugrilaista, komia lähinnä.

    Äänestä

  • Lenin oli kirjoitti:

    venäläistä virka-aatelia. Hänellä oli monenlaista perimää mm. ruotsalaista ja saksalaista.

    Kaikista näkyvin perimä oli kuitenkin pistävissä vinoissa silmissä mongoolinen ja pistävän kitsas itäslaavilaisille mongoolien orjille. Kornilov oli ainut vinosilmä mongooli joka olisi voinnut estää mongooli Lenin ottamasta valtaa. HE HE! Sehän oli kuin kahden mongoliipäällikön muinainen tappelu sillä erolla että toisella oli germaanisen perimän takia hieman enemmän älyä, vaikka Larv toki oli taitava komentaja. Kornilov oli Denikinin kanssa yksi Etelä-Venäjän armeijan perustajista.

    Äänestä

  • olet väärässä kirjoitti:

    Unohdit mainita että oli myös suom.ugrilaista, komia lähinnä.

    Mongooli oli ja se on tärkeä muistaa. Venäjällä ei osata vieläkään käsitellä mongooliaikaa rehellisesti. Pohjoisvenäläisillä ja ehkä Etelä-Venäjän joidenkin alueiden asukkailla on selviä mongoolisia piirteitä.

    Äänestä

"Venäjän yläluokalla oli lopulta aika runsaasti sitä mongooliverta slaavien ollessa orjia. "

Mongolit lähinnä verottivat. Muuten asuivat omissa oloissaan.

Äänestä
  • Mahtavimmat suvut aina Jusupoveista ja Wrangeleista alkaen olivat joko germaaneja tai mongooleja.

    Äänestä

  • oli toki kirjoitti:

    Mahtavimmat suvut aina Jusupoveista ja Wrangeleista alkaen olivat joko germaaneja tai mongooleja.

    oli tietenkin pääasiassa isovenäläisiä. Tietysti oli muitakin. Verensekoitus oli aika yleistä.

    Äänestä

  • Venäjän eliitti kirjoitti:

    oli tietenkin pääasiassa isovenäläisiä. Tietysti oli muitakin. Verensekoitus oli aika yleistä.

    Mikä helvetin veren sekoitus ????

    Ei ole olemassa mitään puhtaita kansoja, eikä semmoisessa monikansallisessa maassa kuin Venäjällä, ole niitä ollenkaan.

    Ne kaikki kansat on vuosituhansien aikana sekoittuneet toisiinsa kokoajan, joten samat geenit siellä kulkee oli kansallisuus udmurtti tai venäläinen.

    Äänestä

  • niiimpäniiin kirjoitti:

    Mikä helvetin veren sekoitus ????

    Ei ole olemassa mitään puhtaita kansoja, eikä semmoisessa monikansallisessa maassa kuin Venäjällä, ole niitä ollenkaan.

    Ne kaikki kansat on vuosituhansien aikana sekoittuneet toisiinsa kokoajan, joten samat geenit siellä kulkee oli kansallisuus udmurtti tai venäläinen.

    Venäjä ei ollut "monikansallinen" alemmalla tasolla. Alemmasta tasosta iso osa oli slaaveja. Siperiassa asui toki aikoinaan turkiskaupalla rikastuneita "kasakkapäällikköjä", mutta nämä tuhottiin vallankumouksen jälkeen. Siperialaisissa kylissä ennen 30-lukua iso osa porukasta oli venäläistyneitä mongooleja ja suomalais-ugrilaisia. Slaavilaisen Venäjän koti on Etelä-Venäjällä ja Kiovassa, jonne Putin ja kumppanit siis nyt näyttävät haikailevan.

    Äänestä

  • Venäjän eliitti kirjoitti:

    oli tietenkin pääasiassa isovenäläisiä. Tietysti oli muitakin. Verensekoitus oli aika yleistä.

    Puhtaita slaaveja eliitissä oli hyvin vähän ja tämä oli yksi syy katkeruuteen joka purkautui vuonna 1917. Tsaari oli äidin puolelta saksalainen. Venäjälle lainoja merkittäviin teollisuushankkeisiin ulkomailta homannut Sergei Witte oli hollantilainen. Merkittävät hahmot Venäjällä eivät ennen vuotta 1917 olleet slaaveja. Kielitaitoisia venäläisiä eliitin lisäksi ei juuri ollut. Venäläiset moukat eivät vieläkään osaa puhua kunnolla englantia, vaikka vinkuvat amerikkalaisilta rahaa ja modernia teknologiaa öljyn ja kaasun pumppaamiseen.

    Äänestä

Mongoolien valta perustui sopimukseen, jossa mongoolit tukivat yleensä paikallista päällikköä, joka sitten tilitti mongooleille veroa vastineeksi.

Äänestä
  • Maksoivat ylemmilleen. Olivat orjia.

    Äänestä

  • eli siis kirjoitti:

    Maksoivat ylemmilleen. Olivat orjia.

    Sopimussuhde, josta hyötyi molemmat.

    Äänestä

  • niimpäniiin kirjoitti:

    Sopimussuhde, josta hyötyi molemmat.

    Ja nämä hyödyt tavalliselle venäläisille musikkoille olivat......

    Äänestä

  • hoohoijakkka kirjoitti:

    Ja nämä hyödyt tavalliselle venäläisille musikkoille olivat......

    Yhtä suuret kuin mongoolimusikoille.

    Äänestä

  • niimpäniiin kirjoitti:

    Yhtä suuret kuin mongoolimusikoille.

    Sinä olet joku asiantuntija heidän maatalouden suhteen. Imperiumissa otettiin ruoka enimmäkseen paikallisia eli slaavi orjia riistämällä.

    Äänestä

Valtataistelussa oli oikeastaan mukana neljä mongoolia Uljanov, Kornilov, Jusupov ja Koltshak. Amiraali Koltshak polveutui turkkilaisesta palkkasotilaasta. Denikinin äiti oli puolalainen ja Wrangel oli puhdas saksalainen. Kerenskin äiti oli tietääkseni saksalainen. Judenitsin lisäksi puhtaita venäläisiä jotka määräsivät valtion kohtalon ensimmäisen maailmansodan jälkeen ei ollut. Surkea saavutus kansalle jolla sulatusuunista huolimatta oli selvä enemmistö valtakunnassa.

Äänestä
  • Illias Colceag oli "Korkeimman Hallitsijan" esi-isän nimi. Ryssät tietysti yrittää väittää kyseisen tyypin olleen moldovalainen, vaikka oli selvästi turkkilainen.

    Äänestä

  • täsmennys kirjoitti:

    Illias Colceag oli "Korkeimman Hallitsijan" esi-isän nimi. Ryssät tietysti yrittää väittää kyseisen tyypin olleen moldovalainen, vaikka oli selvästi turkkilainen.

    ei ollut mongooli.

    "Valtataistelussa oli oikeastaan mukana neljä mongoolia Uljanov, Kornilov, Jusupov ja Koltshak."

    Äänestä

  • Yksikään tosin kirjoitti:

    ei ollut mongooli.

    "Valtataistelussa oli oikeastaan mukana neljä mongoolia Uljanov, Kornilov, Jusupov ja Koltshak."

    Lenin oli kalmukki, Kornilov kalmukki ja kazaki, Jusupov tataari ja Koltshak turkkilaisesta palkkasoturista polveutunut seikkailija. Älä nolaa itseäsi enempää tolvana.

    Äänestä

Venäläiseksi ei synnytä, venäläiseksi tullaan.

Äänestä

Venäjän rikkain mies Alisher Usmanov on mongooli.

Äänestä
  • Usmanov on juuriltaan uzbekki.

    Äänestä

  • Ei ole!! kirjoitti:

    Usmanov on juuriltaan uzbekki.

    Ja ne ovat turkkilaisia eli mongooleja.

    Äänestä

Ah, mikään ei ole pituuspojalle niin hienoa, kun päästä vertailemaan ruumiinosia. Se on tätä historia-palstan hienoutta. Oliko persjalkamusikka, vai pyöreäkallloinen aronpoika? Pituuspoju saa miljoona pientä näitä ihmetellessään. Ei ollenkaan idiootti kaveri. Avaa keskustelun ja komppailee itseään, pääsee pikkuinen oravanpyörään...

Äänestä
  • Otas nyt ne iltalääkkeesi.

    Äänestä

  • Joo lopulta sillä homofoopikolla on aina virolaiset mielessä.

    Semmonen se, sama aloitus joka päivä.

    Äänestä

  • Älä unohda lyhyitä jalkoja

    Äänestä

Venäjällä on jo viisitoista vuotta ollut Putinin valta.

Äänestä

Mitä sinulle kuuluu se kuka tai mikä on Venäjällä vallassa? Pidä huoli vain omista asioistas kun niissä riittäisi varmaan huolehtimista useammallekin ammattiauttajalle.

Äänestä
  • Sinä varmaan monet auttajat läpikäyneenä voit suositella jotain kallonkutistajaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


khaani herrat syö kirjoitti:

Gantimurovit ja Jusupovit kuuluivat Venäjän rikkaimpiin sukuihin Iivana Julman ajoista lähtien. Molemmat mongoolisukut rakennuttivat jurttien sijaan palatseja Venäjälle. Gantimurov taisi muutaman maaorjan omistaa. Venäjän yläluokalla oli lopulta aika runsaasti sitä mongooliverta slaavien ollessa orjia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu