Mihin pieleen menneistä leikkauksista valitetaan?

pettynyt7

Jos plastiikkakirurginen leikkaus epäonnistuu ja korjaus on mahdotonta tai epäonnistuminen selvästi kirurgin moka, minne näistä virheistä voi valittaa? Ja mitkä mahdollisuudet tavallisella köyhällä on edes saada korvausta leikkauksesta?

Lisäksi, kärsivätkö useatkin plastiikkakirurgit narsismista? Onko olemassa kirurgia, joka voisi sanoa "anteeksi, tein virheen"?

4

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä kysymys...

      Käytyäni mehiläisessä eräässä operaatiossa ja odoteltuani tarpeeksi pitkään paranemista, otin yhteyttä kyseiseen yritykseen, koska tulos oli todella huono ja kerroin mitä oli tapahtunut. En saanut osakseni minkäänlaista pahoittelua tai empatiaa.

      Kyseisen paikan potilasasiamies oli lomalla, kun otin yhteyttä, joten minut ohjattiin heidän henkilökunnan puolesta soittamaan Töölön potilasasiamiehelle. Kyseinen henkilö oli todella töykeänoloinen ja tivasi mitä minä sinne soittelen. Sain lopulta vietyä asiaani tämän vastahakoisen ihmisen kanssa hieman eteenpäin. Hän lupasi lähettää minulle tarvittavat paperit asiani eteenpäinviemiseksi. Papereita ei koskaan tullut. Nainen vain valehteli minulle.

      Ennen tuota potilasasiamiehen yhteydenottoa olin lähettänyt kyseiseen yritykseen tiedot asiastani ja sain lyhyen vastauksen viestiini, jossa kehoitettiin olemaan allekirjoittaneeseen yhteydessä, mikäli en ollut tyytyväinen. Olin yhteydessä ja pyysin apua, jotta he kertoisivat mihin voisin olla yhteydessä, että saisin ongelmaan apua. Lääkäri ei vastannut mitään.
      Muutenkin prosessissa meni hyvin kauan. Jouduin kyselemään asiani perään muutaman kerran. Meni noin vuosi, kun sain mitäänsanomattoman vastauksen ja asian eteenpäinvieminen pitkittyi. Ehkä he tekevät sen tahallaan, että asia vanhenisi, eikä asian kanssa voisi lähteä käräjille. En tiedä.

      Hyvin epämiellyttävä kokemus Mehiläisestä ainakin minulla!

      Toivottavasti löydät tahon mihin valittaa ja tahon, joka pystyy sinua auttamaan. Itse en jaksa valittaa asiasta enää mihinkään. Kerron netissä mahdollisimman monelle muulle asiastani, ettei kukaan muu tee samaa virhettä ja pilaa elämäänsä sen takia.
      Jonotan vielä pari kuukautta ja sen jälkeen pääsen vuoden odottelun jälkeen eräälle spesialistille, jonka pelkkä konsultaatio maksaa 400€. Toivottavasti hän pystyy auttamaan. Suomalaisiin lääkäreihin minulla on mennys usko. Liian monta hoitovirhettä sattunut lähipiirissä....

      • itse valitsee

        Leikkauksiin liityy AINA riskejä, jotka eivät välttämättä johdu kirurgista. Jopa kuoleman riskiä ei voida 100 prosenttisesti sulkea pois, vaiko se erittäin pieni onkin. Miksi pitää mennä turhiin leikkauksiin???


      • dlkdksflfsdkjl
        itse valitsee kirjoitti:

        Leikkauksiin liityy AINA riskejä, jotka eivät välttämättä johdu kirurgista. Jopa kuoleman riskiä ei voida 100 prosenttisesti sulkea pois, vaiko se erittäin pieni onkin. Miksi pitää mennä turhiin leikkauksiin???

        "Miksi pitää mennä turhiin leikkauksiin??? " AINA kyse ei ole turhasta leikkauksesta.

        Suomessa on leikkaavia lääkäreitä, jotka eivät ymmärrä edes perusasioita. Tutultani on leikattu kasvain, eikä häntä ole pyydetty lopettamaan syömäänsä verenohennuslääkettä.... Pikkuoperaatiosta tulikin tästä johtuen hieman isompi operaatio.
        Olisiko leikkaavan tahon pitänyt tietää tämä perusasia verenohennuslääkkeestä ja leikkauksesta...

        Sitten kun suomalainen on niin nöyrä ettei edes tee hoitovirheestä valitusta, jatkavat nämä tyypit itsevarmana toimiaan.....


      • Tiedettävä itse
        dlkdksflfsdkjl kirjoitti:

        "Miksi pitää mennä turhiin leikkauksiin??? " AINA kyse ei ole turhasta leikkauksesta.

        Suomessa on leikkaavia lääkäreitä, jotka eivät ymmärrä edes perusasioita. Tutultani on leikattu kasvain, eikä häntä ole pyydetty lopettamaan syömäänsä verenohennuslääkettä.... Pikkuoperaatiosta tulikin tästä johtuen hieman isompi operaatio.
        Olisiko leikkaavan tahon pitänyt tietää tämä perusasia verenohennuslääkkeestä ja leikkauksesta...

        Sitten kun suomalainen on niin nöyrä ettei edes tee hoitovirheestä valitusta, jatkavat nämä tyypit itsevarmana toimiaan.....

        Tuo tietämättömyys hoitoalalla on hyvin tyypillistä. Käytän useampaakin lääkettä jotka on laitettava ennen leikkausta tauolle komplikaatioiden välttämiseksi. Onneksi tiedän asian itse, hoitajat olivat sairaalassa ihmeissään kun kerroin että nämä ja nämä lääkkeet edellyttävät 1-4 viikon taukoa ennen leikkausta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1498
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1032
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      38
      771
    4. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      771
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      700
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      37
      666
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe