Tampereen kaupunki aikoo kiristää menokurinsa ensi vuonna äärimmilleen.
Tavoitteena on kääntää menojen kasvu miinusmerkkiseksi eli vähentää nettomenoja 1,4 prosentilla.
Tavoitteen kovuudesta kertoo se, että tänä vuonna säästötoimista huolimatta menot nousevat noin kolmella prosentilla.
Tästä huolimatta kaupungin ensi vuoden talousarvio vuodelle 2015 jää 9,9 miljoonaa pakkaselle.
– Tämä on poikkeuksellista ja erittäin haastavaa. Toimialat ovat joutuneet etsimään säästöjä ja pidättäytymään menoja kasvattavista palvelu-uudistuksista ja silti bujettiesitys jää noin 10 miljoonaa alijäämäiseksi, konsernijohtaja Juha Yli-Rajala toteaa.
Kaupunki harkitsee myös yt-neuvottelujen aloittamista, jos talouslaivaa ei saada käännettyä.
– Olemme kirjanneet mahdollisuuden aloittaa kaupunkitasoiset yt-neuvottelut. Emme keskustele niinkään irtisanomisista, vaan haemme muita säästökeinoja. En lähde vielä spekuloimaan vaihtoehtoja, pormestari Anna-Kaisa Ikonen sanoo.
Kaupungi henkilöstömenot ovat ensi vuonna 678 miljoonaa euroa. Menot vähenevät 5,8 miljoonalla tämän vuoden tilinpäätösennusteesta.
Veroprosenttia ei olla ensi vuonna korottamassa.
Pormestarin talousarvioesitys vuodelle 2015 esiteltiin tänään.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun kopioit jonkun muun tekstiä tänne suoraan niin voisit kertoa, mistä se on kopioitu.
Teksti siis on kopioitu Tamperelainen -lehdestä
Kyllä Kokoomus alkaa vähentää työntekijöitä Tampereen kaupunglta. Sairaanhoitajia, lähihoitajia, infratyöntekijöitä, opettajia ja koulujen henkilökuntaa sekä keittiöissä työskenteleviä.
Tunneli oli alibudjetoitu ja sinne uppoaa kunnan rahat niinkuin isänmaan etu puoluepolitiikan paskarämeeseen.
Sitten vielä ratikka ja maauimala, eikö näitä vauhtisokeita saada pysäytettyä millään?
Saadaan. Älä äänestä Kokoomusta (tai sen puisto-osastoa Vihreitä).
YT:t tulee, oletko valmis?