AJATUKSIA 2.MOOS.20:24-26

joskus tuntuu siltä, että evankelioinnista on tehty raskas taakka ja velvoite.
"Väkisin-evankelioiminen" aiheuttaa vain sen, että ihmisissä syntyy vastareaktio, ja vastemnielinen tunne kaikkea tyrkyttävää uskovaisuutta kohtaan.

Luulempa, että Jumalan asia menisi paremmin eteenpäin, jos lopettaisimme kaiken evankelioimisen.
Varsinkin jos teemme kuten sanoit, keskittyisimme Kristuksen rakkauteen.

Siis:
Vaikuttaako sydämissämme Jumalan ihana Henki, jolloin itkemme lähimmäisten syntien ja itsekkyyden tähden Herran edessä murtunein sydämin?
"Jumala, sinä olet rakastanut ja rakastat tätä maailmaa niin paljon että annoit ainoan Poikasi, synnytä Sinä ihmisissä usko, vedä heitä sisälle sinun hyvyyteesi ja käytä myös minua välikappaleena tässä".
Tämän seurauksena voimme ELÄÄ Kristusta todeksi maailmassa.

Joku on määritellyt asiaa näin: Meidän ei tule ainoastaan julistaa Jeesuksesta - ikäänkuin jostain itsestämme irrallaan olevasta opinkappaleesta, joka tosin on henkilö mutta henkilö "jossain" kaukana - vaan JULISTAA JEESUSTA. Viinipuun oksa ei kerro hedelmistä vaan tarjoaa niitä, Joh.15.
Suhteemme Jeesukseen ja Jeesuksessa ei ole organisatorinen, rakennettu, jolloin yhteys uskovien välillä perustuisi samankaltaisiin ajatuksiin toisen kanssa, puoluemielisyyteen, vaan se on orgaaninen, elävä ja perustuu kaikessa Jumalan sisälliseen työhön meissä. Tästä mm. Ef.4:1-6 erityisesti jae 3, ja Kol.3:14,15.

Mutta sitten, itse asiaan, tällaisia ajatuksia mieleeni nousi:

II.
2.MOOS.20:24-26.

"...are we those altars..."
Kirjoitit että voin vastata suomeksi, joten vastaan suomeksi...
Ensinnäkin, en tiedä.
Ehkä voidaan ajatella näin: Kristitty on Pyhän Hengen temppeli (1.Kor.3:16, 6:19), joten meidän sisimmässämme, sydämessämme, on temppelin alttari. Tällä alttarilla UHRAAMME Jumalalle.
Alttari täytyy pitää puhtaana, sillä vain puhtaalta alttarilta voi lähteä puhtaita rukouksia, siksi myös ajatusmaailman täytyy pyhittyä, Matt.15:19.

Tässä on eräs hyvin mielenkiintoinen asia, ja siitä lopuksi:

Alttari ei saa olla rakennettu ihmisen omilla teoilla = ei ihmisen uskonnollisuudella.

Uudestisyntymisemme on Jumalan työ, ja uudestisyntyneen ihmisen sisimmässä kaiken jumalanpalveluksen tulee tapahtua Pyhän Hengen alamaisuudessa.
Ajatellaan nyt esimerkiksi sydämen "rukousalttaria":
1) Alttari pitää olla rakennettu maasta (sydämen sääli ja myötätunto ihmisiä kohtaan, joiden puolesta rukoilemme, samaistuminen tähän maailmaan, oman syntisyytemme tunnustaminen ja alistuminen kollektiiviseen syyllisyyteen = esirukouksen todellisuus?).
2) Hakkaamattomasta kivestä - kivestä jota ihmisen käsi ei ole muotoillut hänen aikaansaannoksekseen, kokonaisesta, koskemattomasta kivestä (Jumalan ylistys ja palvonta, oman itsensä ja sisimpänsä uhraaminen kahdenkeskisessä seurustelussa ja antautumisessa yksin Herralle?)

20:26.
Jos luulemme tietävämme Jumalaa paremmin kuinka Häntä tulisi palvella ja alamme määräämään Hänelle mitä itse tai mitä toiset ihmiset tarvitsevat, emme luota Häneen, sanelemme rukouksissamme Hänelle ehtoja ja käymme kauppaa, silloin tuomme oman lihamme rukouselämään ja Jumalan työ alttarilla ja alttarimme kautta estyy. Siis annamme oman sielullisuuden nousta alttarille ja häpäisemme Jumalan kunniaa?

En tiedä onko 2.Moos.20:24-26 ollenkaan kysymys tästä, mutta tällaisia ajatuksia mieleeni nousi. Erityisesti ajatukseni jakeen 26 pohjalta ilmaisee varmaankin jotain Jumalan tarkoituksesta tuon käskyn antamisessa?

Ehkä ajattelit kysymykselläsi (olemmeko me 2.Moos.20.24-26 alttarit?) että alttarit voisimme olla me ensinnäkin ihmisolemuksemme puolesta syntyneinä maasta (20:24) ja -
Mutta palaan tähän kohta!

III. Vielä tulkinnoista:

Alunperinhän on kyllä kyse aivan selkeistä uhritoimituksiin rakennettavien alttarien ja niillä uhraamisen ohjeista. On kyse alttareista jotka on todellisesti rakennettu ja niillä on todellisesti uhrattu!

Pohdinnoissani Hes.47 pohjalta mainitsin etten kannata ns. korvausteologiaa, jossa Israel VT:n profetioissa ja lupauksissa väärällä tavalla hengellistytetään tarkoittamaan UT:n armoliiton uskovia.
Samalla tavalla olen varovainen kaikessa sellaisessa tulkinnassa jossa Raamattua ikäänkuin mystifioidaan: kaikki on vain henkistä kuvaa, jota jokainen voi tulkita omista lähtökohdistaan käsin.
Pahimmillaan tuollainen johtaa gnostilaiseen oman henkisyytensä kumartamiseen ja jopa okkultismiin ihmisen sielullisten taipumusten kautta.

On siis muistettava että Jumalan sana on Jumalan sanaa eikä Hänen tarkoituksensa ole tuottaa mielenkiintoisia elämyksiä joillekin salaiseen tietoon perehtyneille.
Selvää on että Jumala haluaa Henkensä kautta johtaa meidät kaikkeen totuuteen Kristuksessa ja elämään tuota totuutta aivan käytännöllisellä tavalla elämämme arjessa.

Tietenkin on niin että VT:n konkreettisissa tapahtumissa ja kuvauksissa on myös vertauskuvallisuutta joka avautuu vain Kristuksesta käsin armoliiton uskoville eli uudestisyntyneille Jumalan pyhille. Aivan erityisesti tätä vertauskuvallisuutta on alttareiden ja uhraamisen käytännössä. Todellinen syntiuhri jota kuvaukset ennakoivat ja josta ne vertauskuvallisesti puhuvat on Jeesus Kristus meidän edestämme. Hebrealaiskirje luku 9 avaa tämän.
Näin ollen Raamattu on monikerroksinen kirja ja sen ilmoituksessa on lukuisia tasoja jotka koskettavat eri asioita. Sama jae saattaa ilmaista monia totuuksia, jotka koskettavat eri osa-alueita. Kuitenkaan mikään taso ei voi olla ristiriidassa toisen kanssa.

Lisäksi elävä Jumala käyttää pyhää sanaansa monipuolisella ja rikkaalla tavalla henkilökohtaisessa "kristityn vaelluksessamme".
Olen itse kokenut useasti kuinka Pyhä Henki antaa elämäni valintoihin ja arkipäivän tilanteisiin johdatusta sanan kautta. Näin jokin Raamatun kohta voi elävällä tavalla puhua ja antaa viisautta sellaiseenkin asiaan josta kyseinen kohta ei sinänsä puhu mitään.
Tässä täytyy tietysti olla uskonelämä terveellä pohjalla, ettei omaa harkintaa ja ehkä aloitekyvyttömyyttä paeta Jumalan sanaan. Vaarana nimittäin voi olla että ei enää rehellisesti kohdata omaa itseä ja kipuja Jumalan edessä. Ei tahdota (tai enää kyetä?) järkevällä tavalla kasvamaan myös sanan tuntemisen kautta, vaan pyritään kaikki valinnat ja henkilökohtainen kasvu ratkaisemaan "peukalopaikkojen" kautta. Silloin uskova helposti tulkitsee Jumalan sanaa tänään näin ja huomenna noin, aina sen mukaan mikä milloinkin omaan sieluntilaan parhaiten soveltuu ja vetoaa sitten, omissa hullunkurisissa ratkaisuissaan, Jumalaan ja Hänen sanaansa.

Etsitään totuutta rakkaudessa Jeesukseen.
Jumalan Raamattu on Ihana Kirja!

taivaallisena alttarina.

Ehkä ajattelit että alttari voisimme olla me, kristityt, koska inhimillisen olemuksemme puolesta olemme ihmisinä syntyisen maasta (20:24) ja uudestisyntyneinä olemme taivaasta, hengellisiä temppeleitä Kristuksessa (20:25)?

Olemme Jumalan rakentamia myös ajalliselta olemukseltamme, ainakin lähtökohdaltamme, esim. 1.Moos.2:7 ja Ps.139:13, jonka tähden mm. 2.Tess.5:23 puhuu kokonaisvaltaisesta pyhityksestä. Jos fyysinen olemus olisi jotain joka jää todellisen jumalanpalveluksen ja näin ollen myös Pyhän Hengen pyhittävän työn ulkopuolelle, ei puhuttaisi KOKO IHMISEN pyhityksestä näin. Että asia varmasti tulisi ymmärrettäväksi Jumala vielä tarkentaa Paavalin kautta: henkenne ja sielunne ja ruumiinne. Näin ollen kukaan ei voi väittää että ainoastaan henki (tai henki ja sielu) ovat se KOKO IHMINEN joka pyhittyy. Kristitty on kokonaisesti ihminen ja hänet on kutsuttu pyhittymään koko elämällään.

Näin ollen 20:24 voisi kuvata meidän arkielämäämme ja kuinka uhraamme ajalliset asiamme Jumalalle, luovuttaen kaikki "saviasiammekin" Hänen hyvään johdatukseensa Kristuksessa?
2.Moos.20:25 kuvaisi sitten hengellistä elämäämme ja jumalanpalvelustamme hengen palvonnassa, kuinka uhraamme kaikessa tässä omat hengelliset pyrkimyksemme ja näkymme Jumalalle - emmekä yritä itse hallita ja toteuttaa "lihan käsivarrella" Jumalan suunnitelmia?

En tiedä, kysy joltain viisaammalta.

Kiitos kuitenkin viestistäsi, kysymys herätti mielenkiintoisia ajatuksia. Ja kuten kaikki tärkeä aina, ei ainoastaan ajatuksia vaan käytännön halua taas kerran kuulua Jumalalle ja palvella Häntä sisimmän herkkyydellä, palvovalla asenteella ja lähimmäiset huomioiden, kummallakin alttarilla: fyysisessä todellisuudessa ja hengen maailmassa. Ilman ristiriitaa. Kokonaisena ihmisenä Jumalan rakkaudessa.
Sweet Yeshua, my Saviour and my Lord.

P.S.
Tämän keskustelun lukijoille:
Jos teillä tietoa tai mielipiteitä VT:n esikuvista alttarielämää koskien, laittakaa kommentteja.
Ja mitä tämä pieni tutkielmani herätti?

P.S. 2.
Lukekaa myös Luuk.12:49.
3.Moos.10:1.
5.Moos. 4:24 ja Jes.33:13-16.
Varsinkin 1.Piet.1:6-10. :)

Todella asiantuntevaa ja Pyhän Hengen totuudessa
kirjoitettua opetusta.

Salomonin viisautta.

Kiitos, sinulle karvanaama ;))